Annan sen verran periksi, että on parempi puhua hänen viattomasta luonnostaan ja meidän syntisestä luonnostamme tässä yhteydessä, koska tuo persoona on ehkä vähän häsmäinen käsite johon on vaikea tarttua. Asia ei siitä kuitenkaan miksikään muutu!
Jokin tuossa häiritsee, koska ei kuitenkaan ole kahta eri ihmisluontoa, kahta eri ihmisyyttä olemuksena eli luontona, mutta en tiedä miten tämä pitäisi yhdistää perisyntioppiin. 
No vaikka näin kun tuossa ylempänä esitin norjalaisen pastorin sanoilla:
Ei, vaan kun syntinen on Jeesuksessa, se tarkoittaa, että toinen on toiseen kätkettynä, ja näin on sekä ennen vanhurskauttamista että sen jälkeen kaksi persoonaa, vaikkakin he ovat ihanalla tavalla yhdistetyt. Siksi apostoli sanoo: “Teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa” (Kol.3:3).
Olav Valen-Sendstad, Uskosta Vanhurskas, s. 132.
Tosin hänkin käyttää tuossa “persoona” sanaa, mutta älä anna sen häiritä.
Kas vain, kukas se siellä hiippailee!? Ettei vain olisi luterilaisten tonttu-jumala?
Timo k kirjoitti taannoin:
Luterilaisten tonttuilu johtuu energian puutteesta. Ajatus on siis samankaltainen kuin se, että luterilaisuus on pilalla, kun se ei tunnusta analogie entis -opin mukaista todellisuuskäsitystä. Timo k ei käsittääkseni esittänyt mitään random-kamaa vaan yleisen ortodoksisen käsityksen.
Kuvaavaa tai oireellista on se, että esimerkiksi minä en edes kuullut Jumalan energioista raamattukoulussa, Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tai papin tehtävissäni. Kirkkoisät kristillistivät tämän termin mm. Aristoteleelta ja Plotinokselta. Lähin ja raamatullisin vastine termille lienee Jumalan voima, kaitselmus tai luterilaisittain Jumalan laki. Luterilaiseksi vastineeksi on tarjottu myös auditiivista ja kristologista ilmausta “Jumalan sana”, mikä ei kuitenkaan samaistu ortodoksien mystiselle visiolle Jumalan energioista.
Kirkkoisien katsannossa tuntematon Jumala on tunnettavissa hänen energioidensa eli tekojensa, toimintansa ja luomakuntansa välityksellä. Käsittääkseni tämä on ajatuksena tuttua huttua myös luterilaisuudessa, vaikka energia-termi onkin vieras. Kirkkoisien ajatuksia energioista on poimittu tänne: Essence – Energies Distinction in the Church Fathers – Part II – Ubi Petrus Ibi Ecclesia
1300-luvulla vaikuttanut Gregorios Palamas on monille luterilaisille never höörd kamaa. Ortodokseille hän on “the man” eli vähän kuin Tuomas Akvinolainen roomalaiskatolisille. Palamas kehitteli energia-teologiaa liittämällä termin vahvemmin Jumalan teoista Jumalaan itseensä. Jumala on täten kohdattavavissa oleva energioidensa välityksellä vaikka olemuksensa puolesta jääkin tuntemattomaksi. Toisin sanoen ortodokseilla on luterilaisten tapaan käsitys “kahtalaisesta” Jumalasta, joka ei kuitenkaan jäsenny(!?) laki-evankeliumi erottelun puitteissa.
Palamaksen - ja yleisesti ortodoksisen vinkkelin - katsannossa Jumalan energioiden hukkaaminen tarkoittaa kuilua luodun maailman ja tuntemattoman Jumalan välillä. Tai sitten jumala “pelastetaan” tämänpuoleisuuteen, vaikkapa aiemmin linkkaamani lihallisen Michelangelo taiteen tyyliin.
Luterilainen luonnollisesti hämmästyy kovin näiden syytteiden edessä: eikö kolminaisuusoppi, Isä, Poika ja Pyhä Henki riitä?
Lutherin Ison katekismuksen ensimmäisen käskyn selitysosa mainitsee myös tontun:
“On kuin Jumalan pitäisi olla meidän palveluksessamme ja velassa meille, meidän taas hänen herranaan. Mitä muuta tämä on kuin Jumalan tekemistä epäjumalaksi, jopa tonttu-ukoksi, ja oman itsensä jumaloimista ja jumalaksi korottamista? Tämä on kuitenkin hiukan liian kärkevää puhetta eikä sovi nuorten oppilaiden korviin.”
Nyt tonttuilu tarkoittaa kuitenkin kuvitelmaa vanhurskaudesta, joka ei perustu yksin armoon vaan (myös) lain tekoihin. Jumalallistumisen teemat jännästi tuossa esillä.
Minulle nämä tonttu-maininnat tuovat suurta hupia. Siksi tahdoin jakaa ne kanssanne.
3 tykkäystä
Tuossa katkelmassa persoona-sanaa käytetään ihan oikein, mutta sen sijaan siinä ei puhuta mitään ihmisluonnosta ja perisynnistä, mistä tällä kertaa oli puhe. Sinulla on ihmeellinen kyky puhua aina asian vierestä.
Pyhä Basileios Suuri (n. 330–379): “Tunnemme Jumalan Hänen energioistaan eli toiminnastaan, mutta emme väitä, että voimme lähestyä Hänen olemustaan. Sillä Hänen energiansa tosin laskeutuvat keskuuteemme, mutta Hänen olemuksensa pysyy saavuttamattomana.”
Energia-termin pitäisi olla tuttu Raamatusta, vaikka se onkin suomennettu milloin milläkin sanalla. Kreikankielisessä Uudessa testamentissa niitä kuitenkin on.
Kreikan sana energeia yksikössä Raamatussa:
Ef. 1:19 19 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima (Strongin koodissa dunamis ja kratos)
Ef. 3:7 Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella, jonka Jumala on voimassaan minulle suonut. (Strongilla dunamis)
Fil. 3:21 Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken. (Strongilla ενεργεια, energeia – in the NT used only of superhuman power, whether of God or of the Devil)
Kol. 1:29 Sitä varten minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa. (Strongilla energeia)
Kol. 2:12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. (Strongilla energeia)
2 tykkäystä
Miknius oletko vielä täällä?
Luin blogisi. Siinä selviää lisää luterilaisten ongelmallisia taustaoletuksia: Lutherin teologian mukainen “jumala” on hirmuvaltias, despootti ja peräti saatana. Näin Lutheria seuraavat luterilaiset samaistavat jumalansa Herodekseen, joka oli tiernapoikien mukaan “yksi styränki”. Mietteistäsi tuli mieleen aarrettaan rakastava ja vihaava Klonkku sekä C.G. Jungin aatokset Saatanasta Jumalan varjona.
En vain itse tahtonut seurata päättelyäsi. Minusta Jumala on kaikkivaltias ja kauhistuttava polttava tuli. Tämä on kirjoitusten selvä ja kaikkien kristittyjen jakama ilmoitus. Mikä on se luterilainen harha, minkä jälkeen tämä Jumala muuttuu despootiksi? En löytänyt tätä selitystä teksistäsi. Olen toisin sanoen ymmärtänyt, että kirkkoni julistaa (joskus sentään) tätä Raamatun kauhistuttavaa Jumalaa, eikä mitään pirua. Luterilainen laki-evankeliumi -jako toimii juuri Jumalan toimien kuvauksena: on olemassa yksi Jumala, mutta kaksi kohtaloa, taivas ja helvetti.
Blogista poimittua:
“Käytännössä tosin teologien erot eivät olleet niin suuria kuin aluksi voisi ajatella: vaikka Ockham leikitteli esimerkiksi ajatuksella, että Jumalan vihaaminen voisi olla moraalisesti oikein, jos Jumala niin käskisi, käytännössä Jumala ei ole kuitenkaan päätynyt säätämään mitään noin ilmeisen moraalitonta.”
Todellakin!
“Usein on nimittäin niin, että jossakin yksittäisessä kysymyksessä vastakkaisilla kannoilla olevat jakavat kuitenkin oletukset, joiden varassa koko väittely käydään ja joiden valossa se on edes mielekäs.”
Aamen, aamen, aa-aa-men!
On totta että energeia-substantiivia ja energein-verbiä käytetään UT:n kirjeissä usein Jumalan toiminnan yhteydessä, mutta toisaalta koska nuo kuitenkin ovat ihan tavallisia kreikan kielen sanoja, niin ei niistä minun mielestäni tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa eikä erillistä oppia eikä edes teknistä termiä.
Kiitos täsmennyksistä.
Äkkiseltään Novumia vilkaistaessa oleellinen sana on juuri tuo “voima” eli “dunamis”, mistä tulee myös suomenkielen sana “dynaaminen”. Eikö joku raamatunkäännöskin ollut juuri tuota?
Kreikan sanastoni ei anna sanalle vastineeksi termiä energia, vaan ilmaukset Voima, kyky, merkitys, ihme… Oma painotukseni asian äärellä on ekumeeninen yksimielisyys tästä voimasta/energiasta. Jos ilmaisu ja varsinainen asia on myös Raamatussa, silloinhan luterilaiset eivät välttämättä syyllistykään tonttuiluun - jippii!
Tuo Basileios -laina on käsittääkseni tyypillinen. Toistuvasti täytyi puolustaa ilmoitettua ja lihaksi tullutta Jumalaa sitä ymmärrystä vastaan, että Jumala on kaiken tuolla puolen oleva käsittämättömyys. Luterilaisuus on tästä skismasta ja sen seurauksista käsittääkseni vapaampi.
Kyseessähän on tietenkin myös traditio-kysymys: missä määrin kirjoitukset ovat riittävä ilmoitus pelastukseen?
Suosittelen kaikille lämpimästi Schmollerin Handkonkordanzia, josta tällaiset asiat voi tarkistaa nopeasti ja helposti.
2 tykkäystä
Se että hänen suvereeni tahtonsa määrittää kaiken tapahtuvan välttämättömyyden pakosta niin kuin se tapahtuu. Tämä ei ole raamatullinen jumalakäsitys. Toki Jumala on polttava tuli, mutta se on ihan eri juttu. Ja kyllä Jumala voi joskus kauhistuttaakin, mutta sekin on eri juttu. Ja on olemassa taivas ja helvetti, mutta niihin ei päädytä yksin Jumalan suvereenilla päätöksellä.
Ahaa, eli siis tuo voluntarismi on se luterilaisuuden riippakivi. En oikein ymmärrä näitä keskiaikaisia asioita niin ehkä se meni siksi ohitseni. Oliko oikea käsitys kaikkivaltiudesta siis se, että Jumala toimii rakastavan olemuksensa mukaisesti? Ja tuo “välttämättömyyden pakosta” sitten hankaa tätä ajatusta vastaan? Onko tuo Lutherin ilmaisu? Kysyn siksi kun tuo antaa vähän sellaisen kuvan ikään kuin Jumala suvereenissa tahdossaan olisi kuitenkin… ikään kuin oman tahtonsa eli tuon välttämättömyyden vanki. Me luterilaisethan tapaamme kritisoida roomalaiskatolista teologiaa siitä, että se “vangitsee” Jumalan analogiseen olemisen-käsitteeseen.
Eikö voluntarismin puitteissa voi sitten sanoa, että Jumala sitoutuu solmimiinsa liittoihin?
Minusta elämässä lähtökohtaisesti kaikki liittyy kaikkeen. Siksi pitäisi olla aina varovainen, jos sanoo, että tämä ei liity tähän mitenkään tai että tämä on nyt ihan eri juttu… En nyt ymmärrä sinua.
Blogisi ja viestisi käsittelevät predestinaatiota. Kas siinäpä pulma! Luterilainen pelastuskäsitys päätyy eri vastaukseen kuin esimerkiksi ortodoksit. Luther ilmeisesti epäonnistui tässä kohtaa lähestyessään liiaksi kaksisuuntaista ennaltamäärämisoppia. En kuitenkaan itse pidä (yksisuuntaista) predestinaatiota todisteena Jumalan despotismista.
Helvetti on muuten itsessään aikamoinen paukku ja haaste, kun se pitäisi sovittaa yhteen rakkauden Jumalan kanssa. Joten, ehkä helvettiä ei olekaan tai sitten tulee apokatastasis, jonka mukaan ikuinen helvetti onkin ajallinen kiirastuli. Voisiko ikuinen helvetti olla kuitenkin (ainoa?) luterilainen oppi, joka ei ole jotenkin vääristynyt?
Kutsuin kerran tässäkin ketjussa mainitun Lauri Kemppaisen seurakuntani nuorten aikuisten iltaan juttelemaan Shakirasta. Lauri täräytti apokatastasis-opin pöytään. Isäntänä jouduin hankalaan välikäteen, sillä en voinut katsoa harhaoppia läpi sormien, mutta en halunnut liioin kurmottaa vierastani. Siksi kysyin, ovelasti, pääsevätkö ihmiset helvetistä lain vai armon perusteella. Myhäilin mielessäni: Jos lain perusteella, helvetti jää ikuiseksi. Jos armon perusteella ajallisessa vankilassa ei ole mieltä. Näin luterilainen teologia varjelee ihmistä kiirastulihöpötyksiltä.
“Kauneuden perusteella”, vastasi Lauri.
Epäilijöille muistutettakoon, että Shakira oli täysin asian ytimessä:
https://www.youtube.com/watch?v=b8xOKjb-C2Q&ab_channel=YoSabina
Kun tätä ketjua ajoittain tavaileepi, nousee joskus mieleen, että ongelmallisia eivät taida olla vain luterilaisuuden tausta-ajatukset - vaan itse luterilaisuus taitaapi olla ongelmallinen…
Mielessäni on pyörinyt tarina-aihio, jonka ajattelin jakaa tässä. Se kun liittyy ketjun aiheeseen. Ehkä voitte lykkiä tarinaa oikeaan suuntaan palstalle ominaisen ekumeenisen ystävyyden hengessä. Ohessa juttu riisuttuna.
Mies vaeltaa maisemassa, mikä muistuttaa Terrence Malickin märkää unta. Pian selviää, että hän ja lukemattomat muut ihmiset matkaavat suurella vuorelle kuulemaan iäisyyskohtalonsa tuomion päivänä. Sankarimme rohkaisee mielensä: onhan hän jumalaapelkäävä kristitty.
Kauhukseen mies saa kuitenkin kuulla kadotustuomion kohdalleen. Kirkkoisä Cyprianus kertoo hänelle, että extra eklesium nulla salus. Hänen seurakseen liittyy kokonainen todistajien pilvi, jotka vahvistavat, ettei mies ole koskaan kuulunut pyhien joukkoon. Syyt löytyvät traditiosta: mies ei ole kumartanut pyhiä kuvia, hän on lausunut uskontunnustuksen filioque-lisäyksellä jne. Vastaurputukset eivät auta. Kun mies yrittää selittää käyneensä säännöllisesti kirkossa, hän saa kuulla, ettei ole kirkkoa nähnytkään. 7 ekumeeninen konsiili kun selvästi asetti säännön, että jokaisessa kirkossa pitää olla pyhä reliikki. Jne.
Lopulta äijä tunnistaa yhden seuralaisistaan, Martti Lutherin, ja anoo tältä armoa. Reformaattori on kuitenkin jo alistunut omaan tuomioonsa. Hänen tehtävänsä on lykkiä hiilihangolla seuraajiaan helvettiin muiden uskottomien seuraan. Loppu.
Toimiiko?
Vaihtoehtoinen lopetus: mies herää, kun hiilihanko pistää häntä pakaraan ja tajuaa nähneensä painajaista. Hän poimii yöpöytänsä laatikosta Raamatun ja suutelee sitä.
1 tykkäys
… Näytelmä päättyy siihen, että mies kävelee helpottuneena pois päin ja yleisö näkee hiilihangon jäljet hänen pakarassaan.
1 tykkäys
Tarkoitatko siis, että loppu olisi parempi jos mies luulee olevansa turvassa luterilaisten sola-lausumien myötä vaikka oikeasti ei olekaan.
En oikein ymmärrä viestiäsi mm. sitä miksi mies on helpottunut ja mikä on tuo yleisö.
Jatkoin blogissani vielä Lutherin nominalismiin liittyvää kirjoittelua. Tällä viikolla tuon esille, mitä nuori Melanchthon kirjoittaa Jumalan ennaltatietämisestä seuraavasta välttämättömyyden pakosta vuoden 1521 Locissaan. Minusta nuoren Melanchthonin näkemys tekee hyvin epäuskottavaksi ajatuksen, että Lutherin opetus salatusta Jumalasta olisi vain retorinen keino tai Erasmuksen suulla puhumista.
Näyttää sille, että sinulla menevät sekaisin Jumalan ennaltatietäminen ja ennaltamäärääminen, kuten kaikilta vapaan tahdon opettajilta. Mekin voimme tietää ennalta milloin tulee auringonpimennys, mutta meidän ennalta tietämisemme ei tietenkään ole auringonpimennyksen syy. Samoin Jumala tietää ennalta ketkä uskovat ja ketkä eivät, mutta tämä hänen ennaltatietämisensä ei tietenkään ole syy uskoon ja epäuskoon. Syyn siihen tietää yksin Jumala ja sitä tahtoaan hän ei ole ilmoittanut meille, vaan se pysyy salattuna. Siitä me emme pääse selville järjen valon, emmekä edes armon valon avulla, joka vain ilmoittaa meille, että Jumala on armollinen kaikkia ihmisiä kohtaan ja tahtoo kaikkien pelastuvan, eikä pelastumisemme ole siten ennalta määrätty, kuten kaksinkertaisen predestinaatio-opin kannattajat opettavat. Syy siihen miksi jotkut uskovat ja miksi jotkut eivät, vaikka kaikki ovat aivan yhtä syyllisiä me saamme tietää vasta kirkkauden valossa silloin kun se tulee osaksemme. Kutsu nyt sinä sitten tätä Jumalan salattua tahtoa sitten vaikka mukkirinkiläksi niin asia ei siitä muutu miksikään, siitä et pääse perille tässä ajassa, vaan meidän on pitäydyttävä siihen mitä on ilmoitettu, Raamattuun.
1 tykkäys
Minä nimenomaan teen erotuksen ennaltatietämisen ja -määrämisen välille. Samoin tekee FC ja myöhäisempi luterilaisuus. Mutta nuori Melanchthon ja Luther eivät tee. Sehän on noiden kirjoitusten iso pointti. Ja näiden kahden samaistamisesta seuraa myös se, että Jumala on syy epäuskoon ja uskoon, kuten Luther antaa Sidotussa ratkaisuvallassaan ymmärtää opettaessaan salatusta Jumalasta. Minusta asia käy hyvin selväksi ihan vain lukemalla viikon takaisen kirjoitukseni Luther-lainaukset.
Turrha viesti, koska minulla ei ollut aikaa kirjoittaa sitä loppuun kun tuli lähtö muualle. Palaan myöhemmin asiaan.