Luterilaisuus

En ole lukenut Mikniuksen blogia mutta olen melko vakuuttunut siitä, että ei hän tuollaista esitä - siis että uskon hyvät teot olisivat maksua Jumalalle hänen armostaan.

3 tykkäystä

Tämä ilmentää kokonaisuuden käsittämistä rajatusti. Samanlainen informaatio katkos ilmenee toisaalla 9x väitteessä;

No lähdetään sitten siitä, että Miknius ei olekaan väittänyt näin ja silloinhan vain minä olen erehtynyt suhteessa hänen kirjoituksiinsa. Lutherin ja FC:n välillä ei kuitenkaan ole eroa, ja se oli viestini pääsanoma!

Näin itsekin ajattelin, että olet ymmärtänyt jotakin väärin. Hyvä, että korjasit. :slightly_smiling_face:

Mutta miksi tämä asia sinua kiinnosti? Eihän sillä mitä minä sanon Mikniuksen sanoneen ole merkitystä siihen mikä on Lutherin predestinaatio-opin suhde FC:n opetukseen. Olihan tuolloin aiemmin kun asiasta keskusteltiin kysymyksen keskiössä Lutherin käsitys predestinaatiosta ensisijassa hänen Sidottu Ratkaisuvalta teoksensa perusteelta ja yleisemminkin. Mutta keskustelu on tuosta hetkestä jo painottunut muualle ja siksi ihmettelen kun kaivoit vielä tuosta hiukan väljähtyneestä keskustelusta tämän kysymyksesi.

1 tykkäys

Ei hän todellakaan sano, että teot olisivat maksu. Mutta mitä hän sitten tarkoittaa? Hänen muotoilunsa on tällainen (lihavointi minun):

1 tykkäys

Jos lähtökohta on luterilainen perisyntikäsitys, oppi ihmisen antropologiasta, ja tahdon kykenemättömyydestä (sidottu tahto) on tästä luonnollinen seuraus, jonkin tyyppinen ansioajattelu, maksu jne. Monet ihmisen tahdon liikkeet nähdään ansiona, maksuna, hyvityksenä. Jos ymmärrät tämän “juuren” voit helposti oivaltaa mitä siitä kumpuaa.

Sillä oli merkitystä, miten väärin olit informoitu. Nythän selvisi, että kysymys oli sinun tulkinnasta.

Synergiastahan hän puhuu. Ihminen tekee osansa, ja Jumala suo armonsa ja täydellistää kaiken. Mutta jos ihminen ei tee osaansa, eli kilvoittele ja vaella yhdessä Kirkon kanssa ja siitä osallisena, hän jää Jumalan armosta paitsi. Kyse ei ole maksusta, vaan yhteistoiminnasta Jumalan kanssa. Sen päämäärä on koko luomakunnan kirkastaminen ja pelastaminen. Uskollisuus tuossa on nimenomaan sitä, että pysyy Kirkossa, elää ja vaeltaa sen kanssa Jumalan mielenmukaisella tavalla, jolloin ihminen pysyy jumalallisten energioiden - siis armon - vaikutuspiirissä.

2 tykkäystä

Siis kun ihminen kävelee kastettavaksi ja siinä yhteydessä tunnustaa uskoa suullaan, niin nämä kaksi tekoa ovat osa sitä “kilvoittelua”, “vaellusta” ja “yhteistoimintaa Jumalan kanssa”, jolla saadaan armo ja pysytään siinä? Että siis ihminen “tekee osansa” näillä asioilla, ja vasta sitten Jumala tulee mukaan ja “täydellistää” kasteen sakramentin vaikutuksen? Kasteen vaikutukseen kuuluu, kuten kaikki kai myöntävät, mm. syntien anteeksiantamus. Opettaako siis ortodoksinen kirkko, että Kristuksen sovitustyö ei yksinään vaikuta syntien anteeksiantamusta, tai että Jumala ei voi antaa anteeksiantamusta armosta ja lahjaksi – vaan ihmisen täytyy tehdä oma “osansa”, olkoon se sitten vaikka kastepaikalle kävelemistä?

On pikkusen yllättävää kuulla, että kaksi asiaa – 1) Kristuksen, Jumalan Pojan sovitustyö ja 2) yksittäisen kastettavan ottamat kävelyaskelet – rinnastetaan ikään kuin tasaveroisina suorituksina, joden “synergialla” ihminen saa Jumalan armon.

Filokalia 3 s. 115, kohta 74 pyhittäjä Simeon Uusteologi:

Pyhässä kasteessa saamme syntimme anteeksi ja vapaudumme muinaisesta kirouksesta ja Pyhä Henki pyhittää meidät läsnäolollaan. Mutta täydellistä armoa, sitä olotilaa josta Jumala sanoo ”Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään” (2. Kor. 6:16) emme vielä silloin saa. Se kuuluu näet niille, joilla on horjumaton usko ja jotka osoittavat uskonsa myös teoin. Kadotamme nimittäin kokonaan kasteen suoman pyhityksenkin, jos taas taivumme pahoihin ja häpeällisiin tekoihin. Katumalla, tunnustamalla syntimme ja vuodattamalla kyyneleitä voimme kuitenkin saada syntimme anteeksi ja ottaa sitten vastaan ylhäältä laskeutuvan armon pyhityksen.

Kohta 75: Katumus pesee pois häpeällisten tekojen saastan. Sen jälkeen on mahdollista päästä osalliseksi Pyhästä Hengestä, ei kuitenkaan ilman muuta, vaan sen mukaan kuin vilpittömällä katujalla on uskoa ja nöyryyttä sekä oikea mielenlaatu. Mutta tämäkään ei vielä riitä: on saatava täydellinen synninpäästö hengelliseltä isältä. Siksi onkin hyvä katua joka päivä. Kehotus ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” osoittaa, ettei katumuksella ole rajoja.

S. 126 kohta 109: Kaste ei tee tyhjäksi itsemääräämis- eikä valintaoikeuttamme, vaan suo meille todellisen vapauden: paha henki ei voi enää pitää meitä hirmuvallassaan vastoin tahtoamme. Kasteen jälkeen meidän vallassamme on joko omasta tahdostamme täyttää Kristuksen, Valtiaamme ja Jumalamme, käskyt – sillä Häneen meidät on kastettu – ja vaeltaa Hänen säädöstensä tiellä tai poiketa tältä suoralta tieltä ja palata jälleen vastustajamme ja vihollisemme pahan hengen leiriin.

S. 127 kohta 110: Jumala on luonut jokaisen meistä hyväksi (sillä Hän ei ole luonut mitään pahaa) ja itse kukin meistä pysyy muuttumattomana siinä luonnossa ja olemuksessa johon hänet on luotu, ja sen mitä hän vapaaehtoisesti valitsee ja tahtoo, hän myös toteuttaa – olipa se sitten hyvää tai pahaa.

3 tykkäystä

Mielestäni tämä on aika yksinkertaista. Verrataan avioliittoon. Jos et ilmesty kirkkoon omaan vihkimistilaisuuteen, sinua on vaikea saattaa avioliittoon.

1 tykkäys

Eivät ne ole “tasaveroisia”. Silti ihmisen osuuskin tarvitaan. Et esim. saa ehtoollista, jos et avaa suutasi. Suun avaaminen on yksi edellytys sille, että pääset osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä. Toki siihen muutakin ihmiseltä edellytetään, tuo oli vain esimerkki.

2 tykkäystä

Tästä olen täysin samaa mieltä. Mutta tämäkö onkin se asia, jota te ortodoksit kutsutte “synergiaksi”?

Sinäkään et voi luulla, että synergia rajoittuu suun avaamiseen ehtoollisella. Synergiasta on puhuttu täällä miljoona kertaa.

2 tykkäystä

Tässä vaaditaan aika paljon. Koska on mahdollista tehdä syntiä tietämättäänkin, kristityn täytynee varmuuden vuoksi olettaa, että syntiä tulee tehdyksi päivittäin, ja siihen viitannee myös Simeon Uusteologi. Mutta joskushan tulee kuoleman hetki, ja se voi tulla yllättäenkin. Jos siis ortodoksi huomaa, että loppu on käsillä, jotakin syntiä on tullut tehtyä, ja paikalla ei satu olemaan ketään, joka voisi antaa tuon täydellisen synninpäästön – niin miten sitten voi tulla autuaaksi?

En luule. Kommenteissani oli mukana ironiaakin, kuten taisit huomata. Kyllähän täällä on tullut moneen kertaan selväksi, että ortodoksi tarkoittaa synergialla kristityn elämänvaellukseen kuuluvaa kilvoittelua, mitä kaikkea siihen kuuluukin.

Mutta ilman ironiaa: Tämä keskustelu lähti liikkeelle @Miknius:n päättelyketjusta, jossa hän yritti perustella, lähinnä kai luterilaiselle yleisölle, miksi vanhurskauttamiseen tarvitaan synergiaa. Saadakseen luterilaisen ymmärtämään synergian välttämättömyyden hän huomautti, että kasteeseenkin tarvitaan sen verran synergiaa, että tulee kastepaikalle. Ja nyt siis saamme lisähuomatuksen siitä, että ehtoolliseen tarvitaan sen verran synergiaa, että avaa suunsa. Tämän verran jokainen luterilainen myöntääkin auliisti. Nämä argumentit eivät silti millään tavalla johda meitä kahta ryhmää, ortodokseja ja luterilaisia, yhteisymmärrykseen synergiasta. Kun luterilaiset katsovat Raamatun perusteella (näitä raamatunkohtia on tullut esille runsaasti), että syntien anteeksiantamus ja autuus tulevat yksin Kristuksen sovitustyön tähden, lahjaksi ja armosta, niin ortodoksit kiistävät tämän tiukasti ja vaativat synergiaa, jossa ihminen tekee jonkin “oman osuuden” pelastuksen asiassa. Ja tämä oma osuus (jota on kuvailtu “miljoonaan” kertaan) käsittää sellaisiakin kirkollisia sääntöjä kuin vaikka paastoamisen.

6 tykkäystä

Ortodoksisessa dogmassa ja uskossa ei synergia mitenkään vähennä,poista, Kristuksen työtä. Ortodoksit eivät ymmärrä synergiaa, eivät ole ikinä ymmärtäneet synergiaa näin. Ortodoksisen synergina määrittelysi ei kuvaa synergiaa oikein.

Luterilaisuudessakin on edelleen jonkinlainen paastokäytäntö, joskin sen merkitys on vuosien saatossa muuttunut. Luterilaisuus heijastelee näin alkuperäisen kirkon traditiota. https://evl.fi/kirkossa/pyhapaivat/laskiainen/luterilainen-paastoperinne

Luterilaisilla on myös oma paastokalenteri:

image

Uudessa testamentissa on myös runsaasti kohtia, joissa vaaditaan synergiaa, ihmisen osallisuutta. Te vain ette ole huomaavinanne niitä.

1 tykkäys

Ehkä seuraavaksi pitäisi alkaa käydä noita raamatunkohtia läpi.

En kyllä ole löytänyt yhtään kohtaa, jossa sanottaisiin kristityn voivan osallistua synergialla Kristuksen sovitustyöhön, tai sanottaisiin, että kristitty voisi jotenkin synergialla maksaa Jumalalle korvauksen hänen armostaan. Uudessa testamentissa on kyllä runsaasti vanhurskautetuille osoitettuja kehotuksia, joissa vaaditaan vaeltamaan Hengessä, kilvoittelemaan jne. Mutta ei se tarkoita, että Jumalan lapseksi pääsemiseen tarvittaisiin synergiaa.

1 tykkäys