Enpä usko ettei olisi pohdittu.
Ihmettely näytti koskevan sitä että mistä viesteissäsi on kysymys ja mitä ikäänkuin edustat. Eli lähinnä viestinnällinen, ei niinkään teologinen kummastelu.
Tätä ihmettelyä saa vapaasti ihmetellä, eihän se siitä miksikään muutu. En minä voi ihmistä muuttaa. Kaikki on tuossa kirjoitettuna, ei siihen mitään tarvitse lisätä.
Onhan se kärjistys toki.
Olisko kyse siitä että Jumalan pyhyys vaatii täydellisyyttä, ei siis riitä edes melko hyvä tsemppi.
Minusta hyvät teot ovat hyviä mutta se on vielä eri asia mikä on Jumalan tahdon täysin täyttävä teko.
Esimerkiksi Pate voi auttaa mummoa kaupassa, mutta toivoo että mummo antaa setelin palkaksi. Mummo saa apunsa, mutta syvältä katsoen Pate ei ole synnitön teossaan.
Itse huomaan jatkuvasti että rakkauteni ihmisiin on vastarakkauden toivosta elävää. Vaikea ellei mahdotonta on rakastaa vihollistaan, tai edes sitä joka on ärsyttävä tuttava jne.
Toista on uhrautuva ja täydellinen rakkaus. Kuten hyvän paimenen, joka antaa henkensä lampaan edestä. Jne.
Kaikissa teoissa on mukana syntiä - mikäli oppimme perisynnistä on totta.
Mutta nämä ovat yksinkertaisia ja epäteologisia ajatuksia. Tällä hetkellä minulle riittää, että luotan Jumalan armoon. Se ei ole koskaan tarkoittanut mielestäni sitä, ettei pidä ja etteikö voi tehdä hyvää. Uskovaisuuteni ei myös ole tae mistään sellaisesta paremmuudesta, minkä voisin ei-uskovan naapurin tai tuttavan eteen paiskata. Hän voi tehdä myös hyvää ja pahaa, kuten minäkin.
Jumalalle en kuitenkaan vie mitään tekemisiäni, vaan pelkästään syntisyyteni. Pikkuhiljaa hän voi muokata elämäni kulkua ja antaa niin vastamäkeä kuin rakkauttaan niin etten enää loukkaisi ja vahingoittaisi enempää, näkisin paremmin muiden kannalta asiat, ja olisin itseni puolesta vähemmän huolissani. Tällaisissa asioissa jotain kasvua varmasti tapahtuu.
Lopulta kuitenkin: vain armosta kelpaan Pyhän edessä. Täydellinen rakkaus peittää paljot synnit.
1 tykkäys
Vastasin TV:lle. Jos kirjoitan mielestäsi itsestäänselvyyksiä, se kuulostaa vähän siltä kuin et pitäisi ollenkaan merkittävänä viestiäni tässä keskustelussa. Sitäkö tarkoitit?
Juuri näin! Raamattu ilmoittaa tämän:
Matt 5:48: “Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”"
Tämän täydellisyyden vaateen on täyttänyt ainoastaan Kristus. Ja jokainen joka uskoo häneen, on uskonsa kautta täydellinen hänessä huolimatta itsessään vielä olevasta epätäydellisyydestä tai teoissaan olevista puutteista.
Jos ajattelemme esimerkiksi pastoria, niin kuinka hän kuuna päivänä uskaltaisi nousta saarnaamaan, jos hänen tulisi pitää täydellinen saarna? Mutta nyt kun hän saa uskonsa kautta omistaa Kristuksen lain täyttämisen, niin silloin hän voi pitää saarnansa, koska siinä olevia puutteita ei Kristuksen tähden lueta hänelle.
Eikö tämä ole sielunhoidollisestikin lohdullista kun saamme me kaikki muutkin hyviä tekoja tehdessämme uskommme kautta anteeksi niissä olevat puutteet. Näin nämä tekomme ainostaan uskon kautta ovat hyviä Jumalan edessä, eivät milloinkaan tekoina itsessään irrallaan uskosta. Luther sanoi jotenkin niin, että ennen kuin olemme tehneet ainuttakaan hyvää tekoa, usko on ne jo tehnyt.
Sleyn juuri julkaisema kirja, jonka olen täällä jo maninnutkin “Jumala antaa mitä vaatii” on uusin opas tämän asian valaisemiseen ollen hyvin sielunhoidollinen. Suosittelen!
Tästä ei ole kyse.
Tähän näitä lisämerkkejä lorem ipsum…
1 tykkäys
Mitä ihmettä!? Edellä kirjoitit näin:
Et puhunut tuossa mitään mistään epätäydellisestä tai “astian mausta” vaan totesit, että mitä tahansa epäuskoinen tekee, se on pahaa Jumalan silmissä, vaikka se olisi oikeasti hyvää.
1 tykkäys
Niin se on aina puutteellista ja puuteellisuuksin on syntiä, koska Jumalalle ei kelpaa mikään epätäydelllinen. Siksihän Jeesus on täyttänyt lain, sen mitä Jumala vaatii meidän sijassamme, että me hänessä olisimme uskomme kautta synnittömät, saaneet toisin sanoen syntimme anteeksi.
1 tykkäys
Ollaan jos esität asioita tyyliin a ja ei-a. Kontribuutiosi on yksinomaan hämmentävää.
D
Tässä on ilmeisesti ajatus, että ihminen ei voi ikinä tehdä täydellistä tekoa, siksi ne ovat puutteellisia, epätäydellisiä, mutta kuitenkin Pyhän Hengen tekoja kuten 9x on aikaisemmin todennut.
Analogia on seuraava; Kun Jumala vaikuttaa ihmisessä hyviä tekoja ja kristillisiä hyveitä ihmisen luonto jotenkin saastuttaa ne, ja siksi hyvätkin teot ovat puutteellisia ja ne täytyy peittää ja saada anteeksi. Raamatun opetusta tämä ei kuitenkaan ole, vaan jotakin muuta. Tämä on Raamatulla helposti kumottavissa.
Vastaparina voidaan sanoa, Jumala ei pelasta meitä ilman meitä. Jos lainauksesi on oikea, minulle se tuo mieleen ihmisen persoonan ja uskon välisen eron. Ikään kuin ne olisivat jotenkin irrallaan toisistaan. Usko on tehnyt ne vasta silloin kun kristitty on ne tehnyt. Kristillinen usko realisoituu juuri kristityissä ja hänen teoissa. Muuten uskoa ei ole.
Paavali: “Lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.” (Fil. 3:6b)
1 tykkäys
Jos luterilainen ajattelee, että pelastava usko tulee ilmi esim. rukoilemisessa ja hyvissä töissä, niin se on nähdäkseni toimivaa uskoa, jonka vallitessa ei kuitenkaan ajatella, että se toiminta on pelastuksen syy tai aiheuttaja. Jos synergismiin uskova puolestaan ajattelee, että ihmisen tehtyä osansa Jumala lahjoittaa armonsa ja täydellistää ihmisen teot, pelastuksen aiheuttaja on osittain ihminen itse.
Mistä monergisti saa varmuuden siitä, että uskomisensa (fides qua) ei ole oma teko, vaan Jumalan teko (Joh. 6:29)? Vai onko oletuksena, että ihmisen usko Jeesukseen armahtajana on aina Jumalan vaikuttamaa uskoa, jolloin ei voi tehdä eroa sellaisen uskon (fides qua) välillä, joka on Jumalan teko, ja sellaisen uskon (fides qua) välillä, joka on ihmisen oma teko?
1 tykkäys
Sen lisäksi, että Paavali kristittynä antaa ymmärtää, että hän ennen kristityksi kääntymistään oli moitteeton lakiin perustuvassa vanhurskaudessaan (Fil. 3:6b), hän antaa ymmärtää, että pakanatkin voivat täyttää lakia.
“Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii.” (Room. 2:14)
Jos ihmistä mitataan ehdottoman täydellisyyden mittapuin, opettaen (Jaak. 2:10), että yksi rikkomus merkitsee samaa kuin kaikissa kohdissa rikkominen (mikä ei tietenkään käy inhimilliseen oikeustajuun), niin silloin tietenkin on mahdotonta täyttää lakia vähäisimmässäkään määrin edes kristittynä.
1 tykkäys
Minä en edes tiedä, olenko monergisti vai synergisti, mutta siitä olen jokseenkin varma että en olisi itse voinut pelkällä omalla päätökselläni alkaa uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Tämä on ihan silkkaan kokemukseen perustuvat näkemys eikä teoretisoinnin tulos.
4 tykkäystä
Monet luterilaiset käsittääkseni ajattelevat, että myös synergismiä opettavissa kirkoissa elävät ihmiset pelastuvat, sikäli kuin uskovat yksin Jeesuksen tai Jumalan armon tähden pelastuvan. Pieper käyttää ilmaisua onnellinen epäjohdonmukaisuus. Oletuksena Pieperillä täytyy nähdäkseni olla se, että kaikki sellainen usko (fides qua), jossa uskotaan Jeesukseen tai armoon ainoana pelastajana (fides quae), on monergistista ja siksi pelastavaa uskoa. Vaikka monergistisesti uskova olisi opillisesti synergisti tai synergismiä opettavaan kirkkoon kuuluva, hän pelastuu onnellisen epäjohdonmukaisuutensa tähden.
Jos joku luterilainen puolestaan ajattelisi, että itseään synergistinä pitävä voi oikeasti pelastavalla tavalla uskoa synergistisesti (fides qua) siihen, että Jeesus tai Jumalan armo yksin pelastaa hänet (fides quae), mistä tämä luterilainen voisi tietää omasta uskostaan (fides qua) varmuudella, onko se synergistisesti vai monergistisesti aiheutunutta? Ei siihen pohdintaan tietenkään hänellä olisi mitään hyvää syytä, kun hän uskoisi molempien uskojen (fides qua) pelastavan, kun uskon kohde (fides quae) on sama. Ilmeistä joka tapauksessa nähdäkseni olisi, että tämän luterilaisen käsitys siitä, että synergisti voisi synergistinä pelastua, olisi selvästi ristiriidassa luterilaisen monergismin ja Lutherin Vähän katekismuksen kanssa.
Jos taas joku luterilainen tai monergisti olisi sitä mieltä, että ihmisten keskuudessa on olemassa sekä synergistisesti että monergistisesti aiheutunutta uskoa (fides qua), jolla uskotaan pelastavaan kohteeseen (fides quae), mutta vain monergistisesti aiheutunut usko (fides qua) pelastaa, mistä hän itse tietäisi varmuudella, että oma uskonsa (fides qua) on monergistista uskoa?
Jos ei kielletä sitä, että ihmisessä on luonnostaan tarttumapinta ja jonkinasteinen kyky pelastavaan uskomiseen (fides qua), silloin ei nähdäkseni tarvitse elää predestinaatioahdistuksessa eikä tutkia oman uskon (fides qua) laatua saadakseen jollain ihmeen keinolla selville, onko se alkuperältään jumalallisesti vai inhimillisesti aiheutunutta.
On tehtävä ero teologian ja sen välillä kuinka asia käytännössä menee. Luterilaisen teologian mukaan ero on siinä, että monergisti uskoo pelastuvansa ainoastaan Kristuksen tähden kun taas synergisti uskoo pelastuvansa tekojensa tähden, usko mukaan luettuna. Näin opillisesti synergisti, tekoihin pitäytyvä ei pelastu Raamatun mukaan, koska pelastus on armosta ilman lain tekoja, yksin Kristuksen tähden. Siten myös ihminen joka uskoo vastoin kirkkonsa opetusta pelastuvansa Kristuksen tähden pelastuu, koska hän vastoin kirkkonsa virallista opetusta onkin monergisti. Tätä Pieper tarkoittaa onnellisella epäjohdonmukaisuudella. Myös monet monergismiin ulkonaisesti tukeutuvat eivät pelastu, koska oikeaoppisuus ei ole pelastuksen ehto, vaikuttava syy, vaan yksin Kristus. Onhan uskova ihminen kastettu Kristukseen ja siten hänen uskonsakin on Kristuksessa, Kristuksen uskoa.
Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”
Vähän samalla tavalla ajattelen itsekin. Tosin en edes muista mitään päätöstä, koska uskoin jo lapsesta lähtien niin kauan kuin muistan. Sen kuitenkin tiedän, että vaikka jollain lailla koko ajan uskoinkin ja välillä rukoilinkin, jossain vaiheessa elämä oli sellaisessa pisteessä, että oli tarve lähestyä kirkkoa ja seurakuntaa ja alkaa käydä siellä. En olisi varmaan omasta tahdostani sitä tehnyt, ellei olisi ollut sellaista tilannetta, etten nähnyt muuta tietä ulos. Tästä käynnistyi vuosia ja vuosikymmeniä pitkä prosessi, jossa oli muutama selvempi hypähdys eteenpäin ja valinta. Jumala siis kutsui minua ja minä vastasin myönteisesti.
1 tykkäys
Asia on hieman monisyisempi. Synergismi tarkoittaa yhteistyötä: Sekä ihminen että Jumala kontribuoivat pelastukseen. Synergismiä on erilaista. Liittonomismi tulee lähelle synergismiä: Jumala pelastaa, on uskollinen liitolleen ja kiitollisena tästä ihminen rakastaa lakia ja Jumalaa. Tällainen dynamiikka nousee myös kristinuskossa: hyvät teot ovat ihmisen “vastaus” Jumalan rakkauteen ja pelastustyöhön.
Luterilaisuus on monergista sikäli, että pelastuksen alku, keski ja loppu ovat Jumalan työtä. Synergistä sikäli, että ihminen partisipoi tähän pelastukseen ja tunnistaa sen elämässään, “Teen hyvää, koska olen pelastettu, en siksi että pelastuisin”. Toki tässä monergismillä ja synergismillä on vain yhteinen leikkauspiste, ne eivät toimi samalla tasolla koko ajan.
D
4 tykkäystä
Toki näin, mutta jos hän tekee tästä partisipioinnista pelastuksensa perustan hän joutuu harhaan.
Juu ei ole. Kielletään tämä. Nein! Ihminen voi luonnostaan tietää että jotakin on, mutta se ei ole pelastavaa uskoa.
Olen alkanut suhtautua skeptisesti tähän fides qua quae distinktioon. Se on keinotekoinen, eikä tyhjene käsitteisiin Jumalan teko tai ihmisen teko. Toista ei kuvata sanoilla ja toista ei kokemuksella. Ei niitä voi oikein erottaa toisistaan. Fides quan taustalla on objektiivinen fides quae. Meillä ei vain ole yksikäsitteistä opetusta siitä, mikä on tämä objektiivinen fides quae
Uskontunnustus (Nikean-Konstantinopolin) on yksi melkein yhteinen fides quae. Se kertoo siitä, että usko toimii todellisuudessa jossa Jumala luo, neitsyt tulee raskaaksi ja Poika ylösnousee jne. Uskoimmepa me näitä yksityiskohtia tahi emme. Lisäksi tämä on ainoa oikea todellisuus. Muut ovat ihmiskonstruktioita. Fides quae on, vaikka emme sitä kaikilta osin uskoisikaan.
D