Luterilaisuus

Oppi
2308

Mielestäni teologinen vastaus viittaamaasi kahteen kysymykseeni on kyllä. En edellyttänyt tai vaatinut niihin filosofista vastausta. Eli luterilaisesta näkökulmasta kristitty voi pitää itseään syntisenä, vaikka oma omatunto ei soimaisi mistään. Teologisina ja samalla raamatullisina perusteluina esim. seuraavat:

Ps. 19:13: “Kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe.”

Jer. 17:7: “Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?”

1 Moos. 6:5: “Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.”

1 Kor. 4:4: “Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi.”

2 tykkäystä
2309

Enkä minä antanut sinun kysymyksiisi filosofista vastausta. Nyt vastasitkin itse teologisen vastauksen. Miksikähän sitten kyselet jos sinulla on vastaus, ihmetyttää.

2310

Jos joku ei ole luterilainen ja uskoo perisyntiin liittyen eri tavalla, hän voi esittää erilaiset näkemyksensä perusteluineen. Mielestäni yksi tämän foorumin tehtävä on haastaa. Jos ihminen on perisynnin sokaisema monella tavalla, hänen ei mielestäni pitäisi uskoa omiin teologisiin johtopäätöksiin Raamatun äärellä, oli hän sitten luterilainen tai kuka tahansa muu. Jos miljoonat kristityt uskovat näissä asioissa vähintään hieman eri tavalla, olisi hyvä kuulla, millä perusteella.

2 tykkäystä
2311

Millä raamatullisilla perusteilla luterilaiset vastustavat ajatusta siitä, että perisynti poistuu kasteessa? Raamatussa ei sanota, että perisynti poistuu kasteessa; mutta Raamatussa ei myöskään sanota, että perisynti ei poistu kasteessa. Nähdäkseni Raamattu ei anna yksiselitteisiä vastauksia kysymyksiin perisynnistä, synnin vaikutusten laajuudesta ihmiseen ennen kääntymystä ja sen jälkeen. Voi yrittää rakennella jotain, mutta varmaan vaikea tai mahdoton saada koherenttia kokonaiskäsitystä.

2312

Ortodoksit eivät jaa luterilaisten perisyntioppia.

2 tykkäystä
2313

Kun tiedät hyvin luterilaisten vastaukset näihin, niin edelleen ihmettelen miksi kyselet ja tivaat niitä meiltä? Niille, jotka eivät ole sinun tavallasi perehtyneet luterilaisuuteen sanon luterilaisen vastauksen perustuvan ensijaisesti Room. 7 lukuun, joka vastoin sinun olettamustasi on hyvin yksiselitteinen meille luterilaisille. Niille taas jotka hakevat perustelunsa omille näkemyksilleen Raamatun ulkopuolisesta aineistosta vastaukset ovat tietenkin erilaiset, koska niitä ei voida perustella Jumalan sanalla.

Mutta mitä hyötyä tästä saman asian edestakaisin veivaamisesta on, eikö voida vain todeta erimielisyys, kuten mm. @timo_k omista lähtökohdistaan käsin tuossa edellä tekee?

Henkilökohtaisesti sinulle haluan sanoa Augustinuksen sanoin “ellet usko et ymmärrä”,
nisi credideritis non intelligensis.

2314

Mielestäni pohtia saa, kysymyksiä tulee esittää, kipereäkin. Tätä vastaavaa tehdään, olen myös huomannut, että 9x kysyy samoja asioita uudestaan, joten tämmöistä se ihmisen elämä näyttäisi olevan. Aina joku asia askarruttaa.

2315

Luonnollinen ihminen ei ole kovin vastaanottavainen evankeliumille koska a. ei tunne tarvitsevansa sitä, b. pitää sitä jopa epäoikeudenmukaisena, että annettaisiin noin vain kaikki anteeksi ja c. pitää sitä hullutuksena, että joku toinen voisi häpeällä ja kärsimyksillään maksaa kaiken.

Tällainen luonnollinen ihminen ei edes usko tai tiedä olevansa velkaa kenellekään ja vaikka hiukan tietäisi, voi korkeintaan yrittää itse sitä hyvittää johonkin asti. Toki jos ihminen kärsii syvästä syyllisyydestä, voi hän ottaa mielelläänkin avun ja anteeksiannon vastaan. Tuo synnintuntokin on kuitenkin pohjimmaltaan Jumalan vaikutusta ihmisessä ja se että hän tuntee tarvitsevansa armahtajaa.

Luonnollinen ihminen ei välttämättä edes tiedä tai ymmärrä tekevänsä väärin ja jos jotain ymmärtäisikin, ei juuri välitä paatumustilansa tähden. Vaikeaa on siis ryhtyä tekemään mitään parannustakaan sellaisesta mitä ei huomaa tai myönnä, tai mistä ei välitä.

Tekevät varmasti. Ihmisillä ja yhteisöillä on säännöt ja käytännöt, joita vastaan rikkomalla hän voi tuntea syyllisyyttä. Parannuksen teko eroaa kristillisestä sekä lain että evankeliumin osalta. Muissa uskonnoissa, esim. islamissa on omat lakinsa ja sääntönsä, jotka ainakin jossain määrin eroavat kristinuskon laista. Evankeliumissa on vielä suurempi ero. Sellaista oppia, jossa joku kärsisi sinun sijasta rangaistuksen ja maksaisi velkasi ei ole muissa uskonnoissa, joissa maksu pitää tehdä itse sovittamalla tai sitten se vain annetaan anteeksi ilman sovitusta.

1 tykkäys
2316

Luterilainen perisyntioppi ei ole ortodoksisen kirkon opetuksen mukaista.

Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme…” Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1. Moos. 1:26–27.)

Jälkimmäisessä jakeessa ei sanota, että Jumala loi ihmisen kaltaisekseen. Ihmisen pitää pyrkiä Jumalan kaltaisuuteen kilvoittelun kautta.

Matt. 5:48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

Ihmisen ei ole pakko tehdä syntiä. Ei Jumala halua, että me teemme syntiä, eikä hän pakota meitä siihen, mutta hän on antanut meille vapaan tahdon valita niin tai näin. Me saatamme tehdä vääriä valintoja, mutta meidän ei ole pakko valita väärin, vaan me teemme sen omasta tahdostamme. Jos meillä ei olisi vapaata tahtoa, ei olisi mitään kilvoittelua, vaan me olisimme Jumalan sätkynukkeja. Me olemme syntisiä siksi, että olemme ihan itse tehneet syntiä, emme siksi, että Aadam on siihen langennut.

Metropoliitta Ilarion Alfejev: Orthodox Christianity Volume II Doctrine and Teaching of the Orthodox Church p. 253–255 (Filonillan suomennos):

Ortodoksisesta näkökulmasta on vaikeaa ja jopa mahdotonta sanoa, että Aadamin syyllisyys voisi periytyä muille ihmisille. Jokainen ihminen on syyllinen ainoastaan omiin synteihinsä, jotka hän on itse tehnyt vapaasta tahdostaan, eikä niihin, jotka hänen vanhempansa, esi-isänsä tai ensinluotu ihminen ovat tehneet, ei ihmissuvun yleiseen syntisyyteen, josta jokainen ihminen olisi osallinen pelkästään syntymänsä ansiosta mutta josta hän ei voisi olla henkilökohtaisesti vastuussa.

Ortodoksinen kirkko ei jaa katolisen kirkon eikä varsinkaan protestanttien äärimmäistä pessimismiä ihmisen langenneesta luonnosta. Ortodoksisen käsityksen mukaan Jumalan kuva langenneessa ihmisessä on himmentynyt mutta ei kokonaan kadonnut; ihminen pysyy Jumalan kuvana myös syntisessä tilassaan. Ortodoksisen kirkon hautauspalveluksessa sanotaan: ”Minä olen sanomattoman kunniasi kuva, vaikka kannankin synnintekojeni haavoja.”

Ortodoksit eivät ole sitä mieltä, että ihminen olisi langenneessa tilassaan täysin menettänyt vapaan tahtonsa ja olisi kykenemätön hyviin tekoihin. Itäisten isien mukaisesti ortodoksinen kirkko opettaa, että ihmisen vapaa tahto saattaa suuntautua synnillisiin tekoihin, mutta se ei ole väistämätöntä. Jumalan hyvyyttä ihmiskuntaa kohtaan ei menetetty lankeemuksen jälkeen eikä ihmisen pyrkimystä Jumalaa kohti ole menetetty. Ihminen on säilyttänyt kykynsä tehdä hyviä töitä, joita hän saa aikaan Jumalan hyvyyden avulla, ei pelkästään Jumalan hyvyyden ansiosta.

Toinen käsitys, joka on ortodoksiselle traditiolle vieras, on ajatus, että syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisen suhde Jumalaan muuttui, että Jumala otti pois armonsa ihmiseltä synnin rangaistuksena, että ihmiskunnalta puuttuu täysin jumalallinen armo ja se on vain joukko tuomittuja syntisiä. Ihmiskunnan asenne Jumalaa kohtaan muuttui, mutta ei Jumalan asenne ihmiskuntaa kohtaan: Jumalan rakkaus ihmissukua kohtaan pysyi muuttumattomana.

3 tykkäystä
2317

Käsittääkseni katolisella puolella himoa ainakaan sen alkuasteella tai tahattomasti syntyvänä ei pidetä syntinä sinänsä. Konkupisenssi määritellään Seppo A. Teinosen Teologian sanakirjassa järkeä ja tahtoa vastustavaksi spontaaniksi aistiseksi ja henkiseksi pyrkimykseksi, joka ei sinänsä ole syntiä. Se muuttuu ilmeisesti syyllisyyttä aiheuttavaksi synniksi vasta sitten, jos ihminen antautuu sen valtaan tai muuttaa sen teoksi kuunneltuaan ensin sen houkutuksia (Jaak. 1:14-15). Tämä käy järkeen, sillä se mikä syntyy ihmisen sisimmässä ilman omaa tietoista valintaa tai jopa vastoin ihmisen tietoisia pyrkimyksiä, ei voi olla jotain sellaista, joka on syyllisyyttä aiheuttavaa. Eri asia on, miten ihminen suhtautuu siihen, mitä sisimmästä spontaanisti nousee. Jos ihminen kärsii esim. irrationaalisista ja ahdistavista syyttävistä ajatuksista, hän pikemminkin on mielensä uhri kuin vastuussa aiheuttavassa mielessä siitä, mitä mielensä synnyttää.

Ei ole mielestäni pelkästään Raamatun pohjalta itsestään selvää, että uudestisyntynyt ihminen on (peri)syntinen sen tähden, että uudestisyntynyt ihminen voi havaita itsessään jopa pahaan kohdistuvaa himoa. Mitä Paavali tarkoitti tarkalleen ottaen, kun sanoi, ettei olisi tiennyt synnistä, ellei laki olisi sanonut: “älä himoitse”? (Room. 7:7) Jos kohta on ymmärrettävä Jaak. 1:14-15 valossa, ei mielestäni ole raamatullista sanoa, että himo sinänsä spontaanisti ihmisessä syntyvänä jo alkutekijöissään on syntiä tai merkki siitä, että nimenomaan perisynti vaikuttaa ihmisessä. Mutta jos uudestisyntynyt kaikesta kilvoituksestaan (rukoilu ja muut hengelliset aseet) huolimatta vain lankeaa synteihin, niin voisi tehdä sen johtopäätöksen, että synnin valta on suuri uudestisyntyneenkin ihmisen kohdalla, jolloin ajatus siitä, että perisynti ei sitä valtaa selittäisi, vaikuttaisi epäuskottavalta.

2318

Ei Paavali edes näin sano, että uudestisyntynyt on perisyntinen!

Room 7:20-23: “Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.”

Ihminen on siis ennen uudestisyntymistään syntinen, perimyksenä Aadamilta, siis perisyntinen. Uudestisyntymänsä jälkeen hänessä asuu vielä tämä perisyntinen luonto yhdessä uudestisyntyneen luonnon kanssa, joista hän käyttää termejä henki ja liha. Uudestisyntyneenä hän ei tietenkään ole enää Aadamin synnillisestä luonnosta osallinen, mutta lihansa puolesta kylläkin, lihansa, jota hän päivittäin hengellä kuolettaa, koska se on Kristuksessa ristiinaulittu.

Synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen erehtyy ja tekee syntiä äidinkohdusta alkaen kaikissa toiveissaan ja haluissaan ja myös kaikissa tahattomissa teoissaan ja tekemättä jättämisissään, mikäli hän ei ole uudestisyntynyt. Mutta varsinainen synnin voima (vis peccati, nervus peccati) uinuu vielä ensiksi ja herää ja alkaa avautua vasta, kun laki tulee.
Tämä synnin elinvoima on tietoista Jumalan ja Jumalan tahdon vastustusta, julkituotua Jumalan vastustusta. Kun laki astuu ihmisen tahtoon ja tietoisuuteen, ihminen ensiksi tuntee synnin sellaisena kuin se on, nimittäin Jumalan vastaisena käytöksenä, mutta siitä seuraa heti kohta synnin tuleminen hänessä eläväksi ja voimakkaaksi ja osoittautuminen voimalla siksi, mitä se on, eli vihollisuudeksi Jumalaa vastaan.
Laki ja synnin tunnetuksi tekeminen “aiheuttaa”, että “ihminen napisee ja vihaa Jumalaa ja hänen
tahtoaan sekä toivoo, ettei Jumalaa olisi olemassa”. Laki, sen jokainen käsky ja varsinkin himoitsemisen kieltävä käsky asettuu vastustamaan ihmisen luonnollisia, synnillisiä mielenliikkeitä ja pyrkimyksiä vastaan. Sen seurauksena synti ärhentelee ja kuohuu virran tavoin. Ensiksi se virtaa
tyynesti, sitten kuohuu ja paisuu, kun pato tulee eteen sen juoksussa. Synti kiinnittää mielen ja halun luvattomaan kohteeseen, kiellettyyn hedelmään ja kiihottaa toimimaan vastoin kieltoa. Synti kiihottaa ihmisen napinaan Jumalaa vastaan ja vihaamaan häntä sen johdosta, että Jumala antoi niin ikävän käskyn ja epäsi häneltä sen, mitä hänen sydämensä halusi. Niin ihminen toivoi, ettei olisi lakia eikä Jumalaa. Niin synti määrää ja ajaa ihmistä uhmaamaan Jumalaa ja ylittämään Jumalan asettamat rajat. Se
vaikuttaa kaikenlaisia himoja, voimakasta mielitekoa, kiihkoa ja pyrkimystä kaikkeen, minkä Jumala on kieltänyt ja salvannut. Loppujen lopuksi on sama, kun kerran synti on lain kautta toteuttanut tahtonsa ja saavuttanut päämääränsä, tyydyttääkö ihminen himojaan ja synnyttääkö paha himo joka
tapauksessa myös pahoja tekoja vai pysyykö ihminen tietyissä rajoissa ulkonaisista syistä ja tuo ilmi farisealaista hurskautta, jos siitä huolimatta kuitenkin sydämessä esteettä riehuvat mitä villeimmät himot.

Georg Stöckhard

Mutta edelleen kysyn, mitä tämä hyödyttää? @Leijona mm. on “miljoona” kertaa nähnyt täällä luterilaisen perisyntiopin ongelmallisena, samoin @Filonilla jne., eikä tämä tästä muuksi muutu. Tulee tunne, etteivät he tunne käsityksensä olevan vankalla pohjalla kun täytyy näin monta kertaa yrittää luterilaisia mukauttamaan kantaansa heidän käsitystänsä tukemaan. Mutta turha luulla, emme me luterilaiset anna rahtuakaan periksi tässä asiassa, vaan pysymme vankasti Tunnustuskirjojemme opissa. Kelle siis tästä saman asian jauhamisesta jää mitään laariin? Luterilainen oppi on näköjään ongelmallinen kaikille muille kuin luterilaisille itselleen ja näiden muiden taholta se ilmaistaan ja nähdään ketjun otsikon mukaisesti luterilaisuuden ongelmallisina taustaoletuksina, joita meillä luterilaisilla itsellämme ei ole lainkaan.

2319

Paavali sanoo aika luterilaisesti “kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”. (Rm.3:23)

Ihmisen ei ole pakko tehdä syntiä mutta kaikki ovat kuitenkin tehneet. Teoria ja käytäntö.

Ja ehkäpä Roomalaiskirjeen 5. luvun jälkimmäisen puoliskon voisi tulkita kuvaavan perisyntiäkin.

Yhteenveto

12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet-
13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
16 Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17 Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.

6 tykkäystä
2320

Room 5:17-19

Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. - Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.

= perisynti

Muoks.
Eutykus ehtikin postaamaan samasta kohdasta. Pahoittelut.

4 tykkäystä
2321

Augsburgin tunnustuksen puolustus antaa nähdäkseni selvästi ymmärtää, että Augustinuksen käsitys siitä, että pahanhimo tai konkupisenssi on perisyntiä, todistetaan raamatullisesti Roomalaiskirjeen kohdalla 7:7, johon kirjeen kohtaan viittasin, ja annoin ymmärtää, että sen voi tulkita toisin tai ettei ole itsestään selvää, että siinä mainittu himo uudestisyntyneessä ihmisessä on syntiä sinänsä. Augustinuksen mukaan siis päinvastoin kuin katolisen kirkon mukaan, sillä sen mukaan konkupisenssi ei sinänsä ole syntiä, mutta Augustinuksen, Lutherin ja Tunnustuskirjojen mukaan konkupisenssi = synti sinänsä.

Lainaus Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta:

Tässä kohden vastustajat suomivat Lutheriakin, hän kun on kirjoittanut perisynnin jäävän ihmiseen kasteen jälkeen. He lisäävät, että Leo X on syystä tuominnut tämän opinkohdan. Keisarillinen Majesteetti saa kuitenkin tässä heidät kiinni väärästä syytöksestä. Vastustajat tietävät hyvin, mitä Luther tällä lauseella tarkoittaa, nimittäin sillä, että perisynti jää jäljelle kasteen jälkeen. Aina hän on kirjoittanut, että kaste poistaa perisynnin syyllisyyden, vaikkakin jäljelle jää perisynnin niin sanottu sisältö, nimittäin paha himo. Tästä sisällöstä hän on myös lisäksi huomauttanut, että kasteessa annettu Pyhä Henki alkaa ihmisessä kuolettaa pahaa himoa ja luo ihmisessä uusia sielun liikkeitä. Samaan tapaan puhuu myös Augustinus. Hän sanoo: “Synti annetaan anteeksi kasteessa, ei niin, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, että sitä ei syyksi lueta.” Tässä hän avoimesti tunnustaa, että synti on olemassa, toisin sanoen jää ihmiseen, vaikkakin sitä ei syyksi lueta. Tämä lause oli siinä määrin jälkipolven mieleen, että se on otettu mukaan kirkollisiin säädöksiinkin. Edelleen Augustinus sanoo kirjoituksessaan Julianusta vastaan: Tuo laki, joka on meidän jäsenissämme, on hengellisessä uudestisyntymässä menettänyt voimansa, mutta jää silti kuolevaiseen lihaan. Se on menettänyt voimansa, mutta jää silti kuolevaiseen lihaan. Se on menettänyt voimansa, koska sakramentti, jossa uskovat syntyvät uudestaan, päästää syynalaisuudesta; kuitenkin se jää ihmiseen, se kuin aikaansaa pahoja haluja, joita vastaan uskovat taistelevat. Tähän tapaan vastustajat tietävät Lutherin ajattelevan ja opettavan, mutta kun he eivät voi asiallisesti osoittaa hänen olevan väärässä, he kuitenkin vääristelevät hänen sanojaan, kukistaakseen syyttömän tällä tempulla.

Vastustajamme väittävät, että paha himo on rangaistusta eikä synti. Luther pysyy kannallaan: Paha himo on synti. Yllä on esitetty, että Augustinus määrittelee perisynnin pahaksi himoksi. Jos tässä lausumassa on jotakin vialla, rettelöikööt Augustinusta vastaan. Paavali sanoo sitä paitsi: (Room. 7:7) “Minä en olisi tiennyt himoa synniksi, ellei laki olisi sanonut: ‘Älä himoitse’”

II uskonkohta. Perisynti - Augsburgin tunnustuksen puolustus - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko

1 tykkäys
2322

Roomalaiskirjeen kohtaa 7:7-25 on tulkittu monin tavoin. Origenes ja monet kreikkalaiset teologit olivat ilmeisesti sitä mieltä, että siinä Paavali kuvaa itseään ennen kääntymistään. Lännessä taas on ajateltu Paavalin kuvaavan siinä itseään kristittynä. Jotkut teologit ovat sitä mieltä, että kohta koskee kaikkia ihmisiä. Jos kristittyinä itseään pitävät eivät voisi koskaan samaistua kohtaan, vaikuttaisi uskottavalta tulkinta, jonka mukaan kohta kuvaa yksilöä ennen kääntymistään kristityksi.

2323

Tässä Katolisen kirkon katekismuksesta (396-412):

III Perisynti

III Perisynti
VAPAUTTA KOETELLAAN
396. Jumala on luonut ihmisen kuvakseen ja ottanut ystäväkseen. Henkisenä olentona ihminen voi elää ystävyytensä Jumalan kanssa vain suostumalla vapaaehtoisesti hänen alaisuuteensa. Tämä käy ilmi siitä, että ihmistä kielletään syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta, ”sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma” (1 Moos. 2:17). ”Hyvän ja pahan tiedon puu” (1 Moos. 2:17) tuo mieleen kuvaannollisesti ne ylittämättömät rajat, jotka ihmisen tulee luotuna olentona vapaaehtoisesti tunnustaa ja Jumalaan luottaen kunnioittaa. Ihminen on riippuvainen Luojasta, hänen on toteltava luomistyön lakeja ja moraalisäädöksiä, jotka säätelevät vapauden käyttöä.

IHMISEN ENSIMMÄINEN SYNTI
397. Paholaisen kiusaamana ihminen päästi luottamuksen Luojaansa kuolemaan sydämessään, käytti vapauttaan väärin eikä totellut Jumalan käskyä. Siinä oli ihmisen ensimmäinen synti. Sen jälkeen jokainen synti on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan ja luottamuksen puutetta hänen hyvyyttään kohtaan.

  1. Tässä synnissä ihminen asetti itsensä etusijalle, Jumalan edelle, ja halveksi siten Jumalaa. Hän teki valinnan itsensä hyväksi Jumalaa vastaan, omaa luotunaoloaan vastaan ja siis omaa hyväänsä vastaan. Ihminen oli tarkoitettu pyhyyden tilaan, jossa hänen päämääräkseen oli asetettu tulla Jumalan ”jumalallistamaksi” kirkkaudessa. Paholaisen kiusaamana hän tahtoi olla ”niin kuin Jumala”, mutta ”ilman Jumalaa ja vastoin Jumalaa”.

  2. Raamattu näyttää, millaiset kohtalokkaat seuraukset ensimmäisellä tottelemattomuudella oli. Aadam ja Eeva menettävät heti alkuperäisen pyhyyden armon. He alkavat pelätä Jumalaa ja tekevät hänestä Jumalan irvikuvan, joka pitää mustasukkaisesti kiinni omista oikeuksistaan.

  3. Alkuperäiselle vanhurskaudelle perustunut sopusointu tuhoutui; sielun henkisten kykyjen herruus ruumiin yli murtui; miehen ja naisen ykseys alkoi kärsiä jännitteistä; heidän suhteitaan leimaavat halut ja vallanhimo. Myös sopusointu luonnon kanssa on rikkoutunut: näkyvä luomakunta muuttuu ihmiselle vieraaksi ja vihamieliseksi. Ihmisen tähden ”kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen”. Ja lopuksi toteutuu sekin, minkä Jumala sanoi jo etukäteen lankeemuksen seuraukseksi: ”Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.” Kuolema astuu ihmiskunnan historiaan.

  4. Ensimmäisestä synnistä lähtien maailma peittyy suoranaiseen synnin tulvaan: Kain murhaa veljensä Abelin, synti turmelee yleisesti kaikki ihmiset. Israelin historiassa näkyy usein syntiä – ennen kaikkea uskottomuutena liiton Jumalaa kohtaan ja Mooseksen lain rikkomisena. Vieläpä Kristuksen lunastustyön jälkeen synti ilmenee myös kristityissä monin eri tavoin. Raamattu ja kirkon traditio muistuttavat yhä uudelleen siitä, että synti on olemassa ja että se on levittäytynyt yleisesti ihmisten historiaan. ”Se, minkä tiedämme Jumalan ilmoituksesta, on sopusoinnussa myös kokemuksen kanssa. Kun ihminen tarkastelee sydäntään, hän huomaa olevansa myös taipuvainen pahaan ja vajonneensa kaikenlaiseen pahuuteen, joka ei voi olla lähtöisin hänen hyvästä Luojastaan. Usein hän kieltäytyy tunnustamasta Jumalaa alkuperäkseen ja menettää siten oikean suunnan kohti lopullista päämääräänsä sekä rikkoo samalla koko järjestyksensä omaa itseään, muita ihmisiä ja koko luomakuntaa kohtaan.”

AADAMIN SYNNIN SEURAUKSET IHMISKUNNALLE
402. Aadamin synti kietoo kaikki ihmiset. Pyhä Paavali sanoo: ”… yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä” (Room. 5:19). ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä” (Room. 5:12). Apostoli asettaa synnin ja kuoleman universaalisuutta vastaan Kristuksen pelastuksen universaalisuuden: ”Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko [Kristuksen] antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän”

  1. Paavaliin liittyen kirkko on aina opettanut, että se mittaamaton kurjuus, joka painaa ihmistä, ja hänen kääntymisensä kohti pahaa ja kuolemaa eivät ole ymmärrettävissä ilman kosketuskohtaa Aadamin syntiin ja siihen tosiasiaan, että hän on välittänyt meille synnin, joka on meissä jo syntyessämme ja joka merkitsee ”sielun kuolemaa”. Tämän uskon tähden kirkko antaa kasteen syntien anteeksiantamiseksi jo pienille lapsille, jotka eivät ole tehneet minkäänlaista henkilökohtaista syntiä.

  2. Millä tavalla Aadamin synnistä on voinut tulla hänen kaikkien jälkeläistensä synti? Koko ihmissuku on Aadamissa ”kuin yhden ihmisen yksi ruumis”. ”Ihmissuvun ykseyden tähden” Aadamin synti kietoo kaikki ihmiset, niin kuin kaikkia vedetään Kristuksen vanhurskauden piiriin. Perisynnin välittyminen eteenpäin on kuitenkin salaisuus, jota emme pysty täysin käsittämään. Ilmoituksesta tiedämme, että Aadam ei saanut alkuperäistä pyhyyttä ja vanhurskautta vain itseään varten, vaan koko ihmisluontoa varten. Kun Aadam ja Eeva antavat kiusaajalle periksi, he tekevät henkilökohtaisen synnin, mutta heidän syntinsä koskee ihmisluontoa, jonka he välittävät eteenpäin langenneessa tilassa. Se on syntiä, joka välittyy suvunjatkamisessa koko ihmiskuntaan: he välittävät eteenpäin ihmisluontoa, jolta puuttuu alkuperäinen pyhyys ja vanhurskaus. Sen tähden perisynti on ”syntiä” sovelletussa merkityksessä. Se on syntiä, jonka ”saamme mukaamme”, mutta jota emme ole tehneet; se on olotila, ei teko.

  3. Vaikka perisynti onkin ”jokaisen omaa syntiä”, se ei kuitenkaan merkitse yhdessäkään Aadamin jälkeläisessä henkilökohtaista syyllisyyttä. Ihmiseltä puuttuu kyllä alkuperäinen pyhyys ja vanhurskaus, mutta ihmisluonto ei ole läpeensä turmeltunut, vaikka sen luonnolliset voimat ovatkin vahingoittuneet. Ihmisluonto kärsii ymmärryksen heikkoudesta, se on kärsimyksen ja kuoleman herruuden alainen ja on taipuvainen syntiin. Tätä taipumusta pahaan kutsutaan nimellä ”concupiscentia”. Kaste, joka välittää Kristuksen armon elämää, pyyhkii perisynnin pois ja antaa ihmisen elämälle jälleen suunnan Jumalaa kohti, mutta synnin seuraukset ihmisluonnolle, joka on heikentynyt ja pahaan taipuvainen, jäävät ihmiseen ja velvoittavat hänet hengelliseen taisteluun.

  4. Kirkon oppia alkusynnin välittymisestä selvitettiin ennen kaikkea 400-luvulla, jolloin siihen antoi erityisen aiheen pyhän Augustinuksen antipelagiolainen ajattelu, ja 1500-luvulla reformaatiota vastustettaessa. Pelagius edusti sitä käsitystä, että ihminen voi pelkästään vapaan tahtonsa luonnollisin voimin, tarvitsematta Jumalan armon apua, viettää moraalisesti hyvää elämää, ja hän rajoitti siis Aadamin synnin vaikutuksen huonoon esimerkkiin. Ensimmäiset reformaattorit sitä vastoin opettivat, että perisynti on turmellut ihmisen perin pohjin ja riistänyt häneltä vapauden. Jokainen ihminen oli perinyt synnin eli taipumuksen pahaan, konkupiskentian, jota hän ei pysty voittamaan. Kirkko on antanut ratkaisunsa perisyntiä koskevan ilmoituksen sisällöstä varsinkin Orangen II konsiilissa vuonna 529 ja Trenton kirkolliskokouksessa 1546.

ANKARAA KAMPPAILUA …
407. Oppi perisynnistä – yhteydessä Kristuksen lunastusta koskevaan oppiin – antaa selkeän kuvan ihmisen tilanteesta ja toiminnasta maailmassa. Paholainen on saanut esivanhempiemme synnissä tietyn herruuden ihmiseen nähden, vaikka ihminen pysyykin vapaana. Perisynti johti ihmisen ”hänen orjuuteensa, jolla oli kuoleman valta hallussaan, eli Paholaisen”. Jos ihmisen haavoittunut, pahaan taipuvainen luonto jätetään huomiotta, joudutaan kasvatustyössä, politiikassa, yhteiskunnallisessa toiminnassa ja moraalissa pahoihin erehdyksiin.

  1. Perisynnin ja ihmisten kaikkien henkilökohtaisten syntien seuraukset saattavat maailman syntisyyden tilaan, jota voidaan evankelista Johanneksen kanssa kutsua ”maailman synniksi” (Joh. 1:29). Tällä ilmaisulla tarkoitetaan sitä kielteistä vaikutusta, mikä ihmisten synneistä syntyneillä yhteiskunnallisilla olosuhteilla ja rakenteilla on ihmisiin.

  2. Tämä dramaattinen tilanne, jossa ”koko maailma on Pahan vallassa”(1 Joh. 5:19), tekee ihmisen elämästä kamppailun: ”Koko ihmiskunnan historia on täynnä ankaraa kamppailua pimeyden valtoja vastaan, taistelua, joka on alkanut maailman alussa ja joka Herran sanojen mukaan on jatkuva aina viimeiseen päivään asti. Tähän taistelurintamaan asetettuna ihmisen täytyy jatkuvasti kamppailla pitääkseen kiinni hyvästä, eikä hän ilman suuria ponnistuksia ja Jumalan armon apua kykene säilyttämään omaa sisäistä yhtenäisyyttään. ”Sinä et jättänyt häntä kuoleman valtaan”

  3. Jumala ei ole hylännyt ihmistä tämän langettua syntiin. Päin vastoin Jumala kutsuu häntä ja julistaa hänelle salatulla tavalla voittoa pahasta ja nousua lankeemuksesta. Tätä 1. Mooseksen kirjan kohtaa kutsutaan ”protoevankeliumiksi” (alkuevankeliumiksi), koska siinä julistetaan ensimmäisen kerran pelastavaa Messiasta, samoin kuin käärmeen ja naisen välistä taistelua ja naisen jälkeläisen lopullista voittoa.

  4. Kristillinen traditio näkee tässä kohdassa julistettavan ”uutta Aadamia”, joka ”kuuliaisuudellaan ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:8) tekee enemmän kuin vain hyvittää Aadamin tottelemattomuuden. Lukuisat kirkkoisät ja kirkon opettajat näkevät ”protoevankeliumissa” mainitussa naisessa Kristuksen äidin, Marian, ”uutena Eevana”. Hän on tullut ensimmäisenä ja ainutlaatuisella tavalla osalliseksi voitosta, jonka Kristus sai synnistä: hänet varjeltiin puhtaana kaikista perisynnin tahroista, ja Jumalan erityisestä armosta hän ei tehnyt koko maallisen elämänsä aikana yhtään syntiä.

  5. Mutta minkä tähden Jumala ei estänyt ensimmäisiä ihmisiä tekemästä syntiä? Pyhä Leo Suuri vastaa: ”Se mikä tuli osaksemme Herran sanoin lausumattomasta armosta, on arvokkaampaa kuin se minkä Perkeleen kateudesta kadotimme.” Ja pyhä Tuomas Akvinolainen opettaa: ”Myös syntiinlankeemuksen jälkeen luonnon oli mahdollista nousta korkeammalle. Jumala sallii pahan vain vetääkseen siitä esiin suuremman hyvän. Sanoohan pyhä Paavali: ’Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi’ (Room. 5:20). Sen tähden pääsiäiskynttilää vihittäessä lauletaan: ’Oi onnellinen syyllisyys, joka ansaitsit näin suuren Lunastajan!’”

2 tykkäystä
2324

Ajatteletko, että syntiinlankeemuksen myötä ihmiseen luotiin joku perisyntinen luonto. Saatanako loi ihmisen sisimpään jonkun uuden luonnon “rinnakkisen” todellisuuden, luonnon, Jumalan luoman ihmisen luonnon lisäksi. Jos näin on, luoko saatana edelleen näitä luontoja jokaiseen syntyvään hedelmöittyvään sikiöön ja lapseen. Onko kristityssä ihmisessä Jumalan luomistyössä tekemä luonto ja saatanan tekemä, saatanan luonto. Onko jokaisessa ihmisessä kaksi luontoa, tällaisen kuvan tekstisi välittää. :slightly_smiling_face:

2325

Ei kenellekään, mutta kun useita kertoja kysyttiin muiden kuin luterilaisten perisyntikäsitystä, niin erehdyin vastaamaan.

2 tykkäystä
2326

Mistä 9x tietää, ettei jää laariin? Mielestäni on hyvä, että asetetaan rinnakkain näkemyksiä. Itse kukin voi arvioida, mikä vakuuttaa parhaiten. Jos näitä tekstejä lukisivat vain kaiken muiden kirkkojen näkemyksistä tietävät tai hyvin vakaumukselliset ja varmat, tuskin silloin olisi mitään hyötyä tai järkeä täällä keskustella mistään teologisesta. Kaikki eivät ole teologisesti kaikkitietäviä, eikä kaikille ole tulleet selviksi omat näkemykset Raamatusta tai kristillisestä teologiasta, eikä esim. luterilainen perisyntikäsitys ole ongelmaton tai itsestään selvä Raamatun äärellä.

2 tykkäystä
2327

Omasta mielestäni on selvää, että Raamatussa on tekstejä, joista voi perisynnin päätellä, ja on myös tekstejä, joista voi päätellä että Jumalan mukaan teoillakin voi tulla täydelliseksi (eli perisynti ei olisi rampauttava).

Raamatussa on tekstejä, joiden perusteella ihminen pelastuu yksin armosta, ja on myös tekstejä, jotka korostavat hyviä tekoja uskon hedelmänä, ja merkittävänä asiana pelastuksen kannalta (kuten vuohet ja lampaat).

Sitten eri kirkkokunnat nostavat toiset tekstit toisia korkeammalle jalustalle ja kinaavat asiasta vuosisatoja.

Jumalalle on monta asiaa mahdollista samanaikaisesti. Kristuksessa on monta tietä: armo, hyvät teot (pyhittyminen) ja syntiuhri. Ihminen on syntinen mutta pyhitys ei ole omavanhurskautta vaan Kristuksen seuraamista.

Kun usko näkyy myös teoissa ja elämme uskoa todeksi, pysymme kiinni Kristuksessa ja hänen armossaan, ja hän lukee meidät lampaaksi jopa maailman perisynnin läpi. Niin mä ajattelen.