Luterilaisuus

Oppi
2328

En ajattele!

Ei luonut, vaan Saatanasta tuli ihmisen langenneen luonnon hallitsija.

Ei suinkaan, emme ole mitään Jekyll ja Hyde olentoja. Ihmistä, siis samaa ihmistä hallitsee joko epäusko tai usko. Uskon kautta henki kuolettaa vanhaa epäuskoista lihaa. Siis sama ihminen voi tahtoa kahteen suuntaan riippuen siitä kumpi häntä hallitsee, liha vaiko henki. Lue myös Room. 8! Annan vielä Paavalille sanan vuoron:

Room 7:20-24: “Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?”

2329

Ei ole kaksi luontoa, vaan erilaisia tarpeita ja haluja, jotka ovat usein ristiriidassa keskenään. Ihmisessä on monenlaisia vastakkaisia haluja tai tarpeita. Kun motiivit ovat ristiriidassa keskenään, voimakkaimmat motiivit voittavat. Ihmisellä voi olla himo syödä hyvältä maistuvia tai epäterveellisiä ruokia paljon (halu), mutta jos hänellä on samanaikaisesti voimakas tarve pysyä terveenä (toinen halu) ja tarve olla puoleensavetävän näköinen vastakkaisen sukupuolen edessä (kolmas halu), himo ruoalla herkuttelemiseen ylenpalttisesti ei ole kyllin voimakas muuttuakseen teoksi. Ihmisellä voi olla voimakas halu tehdä mitä haluaa kaiken aikaa ilman raadantaa (halu), mutta koska hän tarvitsee myös ruokaa (toinen halu) ja katon pään päälle (kolmas halu), internetyhteyden (neljäs halu) ja muuta, mikä edellyttää rahaa, hänen on tehtävä työtä, jolloin yksi voimakas halu ei pääse toteutumaan. Ristiriidat eri halujen tai motiivien välillä kuuluvat kaikkien elämään.

Paavali: “Sitä hyvää,mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” (Room. 7:19) Jos kohta kuvaa Paavalia tai uskovaa silloin, kun “liha” hallitsee, niin Hengen hallitsemaa Paavalia tai uskovaa kuvaisivat mielestäni silloin sanat: Sitä hyvää,mitä minä tahdon, minä teen, mutta sitä pahaa, mihin minulla on houkutusta, minä en tee. Jos Paavali olisi ollut ultrapessimistinen, hän olisi mielestäni kirjoittanut: Hyvää, mitä minä en lainkaan tahdo, minä en tietystikään tee, vaan pahaa, mitä ainoastaan tahdon, teen.

2330

Kun tiedät aika paljon teologiasta, niin tiedätkö, miten seuraavaa kohtaa on wanhan kirkon piirissä selitetty?

“Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.” (Room. 7:15-17)

Paavali siis sanoo, että hän itse tekee pahaa, mutta toisaalta sanoo, ettei itse tee sitä samaa pahaa, mitä tekee. Mielestäni asia tulee ymmärrettäväksi vain, jos oletamme, että ihmisessä on erilaisia haluja, ja että yhden halun näkökulmasta se mitä ihminen tekee, on ihmisen tahdon mukaista ja hänen itsensä tekemää, kun taas toisen halun näkökulmasta se sama teko, jonka hän tekee, ei ole hänen tahdon mukaista.

Ei ole uskottavaa siirtää vastuuta “vanhalle ihmiselle” siitä, mitä tekee.

“1800-luvulla oli Tampereella voimakasta hengellistä liikehdintää. Siihen kuului myös harhasuunta, jota on kutsuttu ”lihan pyhyydeksi”. Sen eräitä keskushenkilöitä oli suutari Efraim Strömborg. Häntä syytettiin oikeudessa lampaan varastamisesta. Hän väitti kuitenkin olevansa syytön, vaikka näyttö oli ilmeinen. Kun tuomari nuhteli häntä ja vetosi hänen kristilliseen vakaumukseensa, hän sanoi: ”Minä en ole sitä tehnyt, mutta jos tuo minun vanha ihmiseni on, niin siitä minä en tiedä mitään.” Hän pyysi oikeutta ottamaan huomioon hänen uskonnollisen vakaumuksensa, joka oli sama kuin apostoli Paavalillakin: ”Niin en enää elä minä, vaan Kristus minussa.” Suutari tuomittiin raipparangaistukseen. Silloin Strömberg oli hätääntyneenä kysynyt, eikö hänen uskonnollista vakaumustaan otettukaan huomioon. Tuomari oli sanonut, että kyllä se on otettu. Ne raipat ovatkin sille vanhalle ihmiselle.” (Olavi Peltola, ainutlaatuinen evankeliumi, s.289 / alkuperäinen lainaus Perusta, s. 4, n:o 3, 1974)

3 tykkäystä
2331

Perisyntioppi ei ole luterilaisuuden ongelmallinen taustaoletus. Se on seurausta vanhurskauttamisopista.

Luterilainen perisyntioppi on simppeli. Jokainen ihminen on syntinen syntymästään saakka. Se on osallisuutta perisynnistä, Eevan ja Aadamin synnistä, tottelemattomuudesta Jumalan tahtoa kohtaan ja jumalanpelon puutetta. Se ei periydy fysiologisesti, vaan siinä kun ihminen tulee osaksi ihmiskuntaa ja ihmisyyttä. Perisyntiin nähden ihminen on kontemporaalinen Aatamin ja Eevan kanssa. Syntiä tehdessä perisynti aktualisoituu syntisissä teoissa ja sanoissa ja ajatuksissa.

Perisynnin syyllisyys saadaan anteeksi kasteessa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen ei tarvitse pyytää anteeksi syntisyyttään, kykyään tehdä syntiä. Ihminen pyytää anteeksi sanomisiaan, tekemisiään, ajatuksiaan ja hyvien tekojen tekemättömyyttä. Mutta ei sitä, että kykenee näihin asioihin. Se saadaan anteeksi kasteessa.

Tämä on ihana oppi. Vaivun epätoivoon jos jään junnaamaan sitä miksi teen pahaa. En saa siitä ikinä kiinni. Riittää että pyydän anteeksi syntejäni, minun ei tarvitse pyytää anteeksi olemassaoloani syntisenä.

D

6 tykkäystä
2332

Olisi nähdäkseni mahdotonta olla luterilainen, jos olettaisi, että on kaksi luontoa tai persoonaa. Kuinka niin olettaessaan voisi uskoa luterilaisuudelle keskeiseen oppiin, jonka mukaan uskova tai yksi ja sama ihminen on yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas? Miksi jumalaton luettaisiin vanhurskaaksi (Room. 4:5), jos jumalaton ei olisi se yksi ja sama ihminen, joka on vanhurskas Jumalan silmissä?

1 tykkäys
2333

Yksimielisyyden ohjeen mukaan “kääntymyksen tapahduttua ihmisen uudestisyntynyt tahto jokapäiväisessä parannuksenharjoituksessa ei ole toimettomana, vaan se myös myötävaikuttaa kaikessa siinä, mitä Pyhä Henki meidän kauttamme toimii” (Tunnustuskirjat. 1948, 422). Koska ajatus synnistä ei käy järkeen ilman minkäänlaista vapaata tahtoa, eikä ilman sitä myöskään käy järkeen syyttää synnistä ja tunnustaa syntiä, niin onko tuon kohdan “myötävaikuttaminen” tulkittava niin, että sikäli kuin uskova ei vapaalla tahdollaan myötävaikuta, hän syyllistyy syntiin?

1 tykkäys
2334

Tämä on oma oletuksesi josta en jaksa taas alkaa vääntämään. Sen esittäminen yhdessä Yksimielisyyden ohjeen kanssa on argumentatiivisesti arveluttavaa.

D

2335

Tämä liike eli myös voimakkaana Pohjanmaalla ja rippeet siitä on vieläkin jäljellä. Kirkkoherra K. E. Salonen kirjoitti heitä vastaankin kirjoituksen juuri nimellä “Lihan Pyhyys”. Kyseisen liike opetti, että kasteessa, siis ainoastaan kasteessa, se toimittamalla tapahtuu uudestisyntyminen ja niinpä yksi heidän sananjulistajistaan kulki juovuksissa saarnailemassa ja kun häntä toruttiin siitä, niin hän vetosi siihen, että oli kasteessa uudestisyntynyt, eikä hänellä enää ollut vanhaa aatua.

Tämä liike elää jossakin mielessä vielä tänäkin päivänä eri yhteyksiin omaksuttuna ja tällaista kasteessa tapahtuvaa kertakaikkkista uudestisyntymistä jossa usko toissijaistetaan pelastuksen välineenä on nähtävissä vieläkin. Vrt. Väisänen, joka jakaa uskon pelastavaan uskoon, joka ihmisellä voi olla ennen kastetoimitustakin ja pelastetun uskoon, jonka ihminen sitten saa toimitetussa kasteseremoniassa, eli kysymyksessä lienee eräänlainen kalvinismin uusmodifiointi, jossa Jumala suorittaa valintansa kastetoimituksella ja jonka seurauksena on sitten ankara pyhityskristillisyys tai sen vastaparina antinomismi, uskon hylkääminen. Eero Huovinen on loistavasti Lutheria mukaellen referoinut tällaista käsitystä, käsitystä kasteen momentaanisuudesta kirjassaan Fides Infantium.

3 tykkäystä
2336

Kertoisitko, missä uudestisyntyminen tapahtuu, jos ei kasteessa?

Joh 3:5

"Jeesus vastasi: “Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”

Room 6:3-5

“Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa”

Gal 3:27

“Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

Esimerkiksi näiden Raamatun kohtien mukaan kaste on nimenomaan se hetki, kun ihmisestä tulee Jumalan lapsi.

1 tykkäys
2337

Miknius kirjoittaa Palasia-blogissaan 2.9. elämästään ortodoksisessa kirkossa, mutta myös luterilaisesta perisyntiopista.

1 tykkäys
2338

Kaste ei ole armo itsessään, vaan armonväline ja armonvälineen luonteeseen kuuluu että täytyy uskolla ottaa vastaan armo, jonka kasteen lupaus tarjoaa. Samoin on tietenkin myös ehtoollisenkin laita.

On erotettava toisistaan sakramentaalinen kaste ja uskolla kastaminen. Augustinuksen sanoja lainaten tunnustuksemme sanoo: “uskolla sakramentti vastaanotetaan.” Ja Luther sanoo vähässä katekismuksessaan että meidät on kerran kastettu sakramentaalisesti mutta meidän on joka päivä tultava uskolla uudestaan kastetuiksi.

Kaste ei siis tehtynä tekona pelasta, vaan se on uskolla vastaan otettava.

“Sakramentaalisen kasteen” ja “uskolla kastamisen” erottaminen tekee myös loogisesti ymmärrettäväksi, että Luther voi yhtä aikaa toisaalta arvostella skolastiikkaa uskon syrjäyttämisestä ja silti toisaalta pitää kiinni sakramentin objektiivisesta vaikutuksesta. Yhdistävänä tekijänä näiden usein vastakkaisina pidettyjen trendien välillä on vanhurskauttamisoppi. Vaatiessaan nimittäin uskoa tekojen sijaan Luther ei ymmärrä uskoa ihmisen oman aktiviteetin tuotteeksi, vaan Jumalan vaikutukseksi ihmisessä. Ihmisen tekojen tilalle hän haluaa tuoda uskon eli Jumalan teon. Sakramentin ulkonainen toimittaminenkaan eli opus operatum ei saa muuttua ihmisen ansiolliseksi teoksi, vaan sen tulee säilyä Jumalan vaikuttamana tekona, jossa ihmiselle lahjoitetaan sakramentaalisesti vanhurskaus ilman hänen omaa disponoitumistaan.
Kun usko näin tulkitaan Jumalan ihmisessä vaikuttamaksi teoksi, silloin on myös loogisesti ymmärrettävää, että Luther saattaa puhua Jumalan lupauksen ja ihmisen uskon välisestä “vuorovaikutuksesta”. Siinä ei ole kysymys Jumalan ja ihmisen yhteistyöstä hereettisen synergismin merkityksessä, vaan siitä, että kasteessa ihmiseen yhdistynyt Kristus vaikuttaa ihmisessä sen uskon, joka toimii “kooperaatiossa” Jumalan lupauksen kanssa. Tämä lupauksen ja uskon välinen “vuorovaikutus” on se konteksti, jossa myös sakramenttien efektiivisyys on Lutherin mielestä “oikea ja mitä varmin”.
"Tiedämmehän, että kaikkialla missä on jumalallinen lupaus, siellä vaaditaan uskoa ja että molemmat ovat tarpeellisia niin, ettei kumpikaan voi olla vaikuttava ilman toista. Toisaalta ei -nimittäin ole mahdollista uskoa, ellei lupaus ole läsnä, ja toisaalta lupausta ei vahvisteta (stabilitur), ellei siihen uskota. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään (mutuae sint), niin ne saavat aikaan sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen (faciunt veram et certissimam efficatiam sacramentis).
Sen tähden on turhaa vaivaa ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin vaikutusta muualta kuin lupauksesta ja uskosta." (WA 6, 533, 29-534,2.)

Eero Huovinen, Fides Infantium, s. 91-93, korostukset minun.

2339

Et vastannut kysymykseeni. Mikä on se varma tapahtuma, jossa ihminen Jumalan sanan mukaan uudestisyntyy? Kuinka vastaat kysyjälle?Tässä ei nyt auta Augustinus tai Huovinen.

1 tykkäys
2340

Kasteessa uskon kautta sanaan. Kastetta ei kuitenkaan saa käsittää momentaaniseksi toimitukseksi. Laitan tähän vielä Hedbergin hyvän selonteon siitä:

Jumalan pyhä evankeliumi, joka tekee tyhjäksi kaiken kerskaamisemme (Room. 3: 27), ilmoittaa maailmalle myöskin vanhurskauden ja elämän Kristuksessa ja on Jumalan siemen, josta sielut syntyvät uskoon ja uuteen elämään. Sentähden Pietari sanoo, että uskovaiset ovat uudestisyntyneet, eivät katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta (1 Piet. 1: 23). Tämä Jumalasta syntyminen alkaa jo kasteessa, jossa me vedestä ja Hengestä synnymme uudesti Jumalan lapsiksi ja pukeudumme Kristukseen. Mutta itse kasteessakin on Jumalan sana eli koko kolmiyhteisen Jumalan pyhin nimi veteen yhdistettynä se taivaallinen siemen, jonka kautta me Pyhän Hengen vaikutuksesta synnymme uudesti ja joka sittemmin kasvattaa meidät Kristuksen uskoon. Sentähden Johannes todistaa täydellä syyllä, ”jokainen, joka uskoo että Jeesus on Kristus on Jumalasta syntynyt." Ja tämä uskon kautta tapahtuva syntyminen Jumalasta osoittautuu myöskin uskon hedelmissä. Sillä niin kuin Jumala on rakkaus, Kristuksessa ilmestynyt ja uskolla käsitettävä, niin sytyttää hänen rakkautensa myös vastarakkautta jokaisessa, joka on hänestä syntynyt. Apostoli sanoo: ”Me rakastamme sillä hän on ensin rakastanut meitä (1 Joh. 4:19), ja jokainen joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt". Luonnostaan ei ihminen voi rakastaa Jumalaa, sillä hän ei edes tunne Jumalaa. Tämä on syntiinlankeemuksen surkein ja kirottavin seuraus. Mutta Jumalalle olkoon iankaikkinen kiitos, hänelle, joka Jeesuksessa on osoittanut meille lempeytensä ja ihmisrakkautensa sekä evankeliumin kautta tuottanut sen valoon!

Fredrik Gabriel Hedberg, Elämän sanoja, s. 248.

2341

Ja eikö niin, että Jumala vaikuttaa sanan ja Pyhän Henkensä kautta uskon, joka meillä kaste hetkellä on. Jumala tekee ja lahjoittaa kasteessa kaiken ja ihminen ottaa vastaan uskolla, jonka Jumala on lahjoittanut. Tähän kasteessa konkreettisesti saatuun Kristuksen lahjavanhurskauteen saamme aina palata ja se pysyy voimassa uskolla vastaanotettavaksi vaikka harhapoluille eksyisimmekin.

1 tykkäys
2342

Luterilaisuudessa sakramentti sisältää armon, mikä on sellainen kristillinen kaste jossa ei ole armoa.

Tuo vähän makuasi, tulee mieleen Stlk, opetukset. Kasteeseen on aina liittynyt katumus joka sisältyy sakramtaaliseen kastamiseen. Tämä tarvitsee vähän ymmärtämistä miten asiat sanoitetaan. Sanoituksesta voi helposti tulla opin tarkka määre.

Kaste pelastaa varmasti oikein tehtynä tekona, aivan varmasti kaste on oikea. Vai eikö pieni lapsi oikein toimitetussa kasteessa tule uskovaiseksi. Näin luterilaisuus opettaa. 9x vastustaa katolisia näillä sanoilla.

Jonka hän ilmaisee seuraavassa

Sylivauva kaste hetkellä ei kovin paljon mieti onko tämä nyt ansiollinen teko.

2343

Juuri näin!

Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

Väisänen vain opettaa toisin kuin luterilainen tunnustus. Hänen mukaansa sana ei vastoin tunnustustamme uudestisynnytä. Hänen mukaansa kaste pelastaa tehtynä tekona, kunhan se vain suoritetaan. Tämän mukaisesti LHPK:n täytyi kääntää väärin Missouri synodin katekismuskin näiltä osin. LHPK käänsi pykälän 251 näin:

  1. Onko kastamattoman ihmisen mahdollista pelastua?
    Vain epäusko ansaitsee tuomion. Kasteen armon epäuskossaan hyljänneet tuomitaan. Uskoa ei voi olla sellaisen ihmisen sydämessä, joka halveksii kastetta ja torjuu sen vastoin parempaa tietoa. Kuitenkin niistä, jotka uskovat evankeliumin, mutta kuolevat ennen mahdollisuutta tulla kastetuiksi, jää hyvä kristillinen toivo.

857 Mark. 16:16 joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Raamatusta: Fariseukset ja lainoppineet torjuivat epäuskoisina Johanneksen kasteen (Luuk. 7:30). Jumalan kansan jäsenet hukkuivat epäuskon tähden. (1.Kor.10:15,12). Kastamattomina kuolleet lapset saamme viedä rukouksessa Jeesuksen luo (Mark. 10: 14).

Alkuperäisteoksessa sanotaan kuitenkin:

  1. Is it possible for an unbaptized person to be saved?
    It is only unbelief that condemns. Faith cannot exist in the heart of a person who despises and rejects Baptism against better knowledge. But those who believe the Gospel, yet die before they have opportunity to be baptized are not condemned.
    857 Mark 16:16 Whoever does not believe will be condemned.
    Bible narratives: The Pharisees and experts in the Law in unbelief rejected John’s baptism (Luke 7:30). The thief on the cross was saved without Baptism (Luke 23:39-43).

LHPK:n Katekismuksen mukaan kastamattomana kuolleesta uskovasta ei jää muuta kuin hyvä kristillinen toivo. Sen sijaan Concordia Publishing Housen alkuperäisjulkaisun mukaan kastamattomana kuollutta uskovaa ei tuomita. LHPK:n Katekismus jättää siis varsin lohduttomaan tilanteeseen, puhuen toivosta se jättää omaiset kuitenkin ei toivoon vaan sen vastakohtaan epätoivoon.

Lisäksi aluperäisjulkaisu ottaa esimerkiksi kastamattomana kuolleesta ristin ryövärin, mitä LHPK: käännös ei mainitse ollenkaan.

En ymmärrä miksi tällaisia käännöksiä tehdään?

2344

En tiedä syytä miksi Lähetyshiippakunnan katekismus poikkeaa näiltä osin alkuperäisestä.

Ristin ryöväri sai armon Armolta itseltään maailmanaikojen käännekohdassa. Ei ollut mahdollisuutta, eikä tarvetta armonvälineelle. En tiedä kannattaako siitä tehdä opinkohtaa kastamattomien pelastumiseksi. Sen sijaan kasteoppilaat, jotka ovat suun tunnustuksella lähteneet seuraamaan Jeesusta Kristusta, mutta kuolevat ennen kastetta, ovat varmasti sydämen uskon kautta pelastuvia (Mark 16:16).

Minulla ja vaimollani on viisi lasta. Heistä neljä on kastettu parin-kolmen viikon iässä. He ovat kaikki varmasti jo nyt pelastuksesta osallisia Jeesuksen opetuslapsia. Nuorin lapsistamme sai taivaskutsun äitinsä kohdusta alle 10 vko ikäisenä. Hänestä meillä on Lähetyshiippakunnan katekismuksen sanoin hyvä kristillinen toivo. Ja se toivo on hyvin vahva, että kerran kirkkaudessa hänetkin tapaamme.

5 tykkäystä
2345

Kolmanneksi. Kun olemme vakuuttuneet kasteen suuresta hyödystä ja voimasta, voimme jatkaa eteenpäin ja katsoa, millainen ihminen ottaa vastaan kasteen hyödyn ja lahjan.

Myös tämä on lausuttu erittäin kauniisti ja selvästi äskeisissä sanoissa: “Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Tämä tarkoittaa sitä, että yksin usko tekee ihmisen kelvolliseksi ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on hyötyä. Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla sanoilla, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. Ilman uskoa kasteesta ei ole mitään hyötyä, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana “joka uskoo” pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle kaikki mahdolliset teot, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Tämä asia näet on varma: mikä ei ole uskoa, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.

Mutta he sanovat varmastikin, kuten heillä on tapana: Eikö kastekin sentään ole teko, ja sinä itse väität, ettei teoista ole mihinkään, kun pitäisi pelastua? Mihin usko nyt sitten on hävinnyt? Vastaan tähän näin: On aivan varmaa, etteivät meidän omat tekomme mitenkään edistä pelastumistamme, mutta kaste ei olekaan meidän tekomme, vaan Jumalan teko. Tottahan sinun nyt sentään täytyy osata tehdä iso ero Kristuksen asettaman kasteen ja tavallisen kylvyn välillä. Tästä on jo ollut puhetta. Jumalan teot taas tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua. Vaikka antaisitkin kaataa vettä päällesi, ei se sitä merkitse, että olisit saanut kasteen, joka säilyy ja josta olisi sinulle jotain hyötyä. Mutta silloin kaste hyödyttää sinua, kun kasteelle käydessäsi tarkoituksenasi on noudattaa Jumalan käskyä ja asetusta ja kun se lisäksi tapahtuu Jumalan nimeen. Silloin saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, jonka Jumala ojentaa meille ja jonka me uskolla otamme vastaan. Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka sana ojentaa meille ja jonka me uskolla omistamme. Nuo hurmahenget tekevät siis meille vääryyttä, kun he huutavat meille päin naamaa, että me muka saarnaamme uskoa vastaan. Juuri uskoahan me yksinomaan vaadimme, ja lisäksi pidämme sitä aivan välttämättömänä. Ilman sitä ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.

Tunnustuskirjat, s. 403, korostus minun.

Luterilainen Sola fide periaate murtuu jos omistamme kasteelle toimitettuna tekona sen mikä kuuluu uskolle!

2346

Kastetta ei itse asiassa ollut tuossa vaiheessa vielä asetettu. Kristillinen kastehan sai alkunsa vasta ylösnousemuksen jälkeen, Jeesuksen taivaaseen astumisen yhteydessä kun kaste- ja lähetyskäsky annettiin. Sitä ennen tapahtunutta ei voi verrata nykytilanteeseen. Ristin ryöväri on siitä huolimatta erinomaisen hyvä esimerkki siitä, että loppupeleissä relevanttia on vain yksi asia: kun ihminen turvautuu Jeesukseen, silloin on pelastettu ja pulinat pois. Sen jälkeen tulee toki hoitaa kasteasia pois “kuleksimasta” ensi tilassa, mikäli suinkin mahdollista.

“Ikäisenä” on ehkä vähän harhaanjohtava termi, kun puhut tässä asiasta joka ainakin vähemmän hurskaissa piireissä tunnetaan nimellä keskenmeno. Tällöin kasteeseen ei olisi ollut hypoteettisintakaan mahdollisuutta olemassa. En osaa ottaa minkäänlaista kantaa siihen, millaiset iankaikkisuusjärjestelyt näille pikkuisille on jos on - se selvinnee aikanaan uudessa maailmassa. Joka tapauksessa kyseessä on ihan oma lukunsa tässä aiheessa.

2347

Tässä kirjoitetaan ja ajatellaan joitakin hurmahenkiä ja jotakin katolisen ajan tekojen oppia. Kaste toimitettuna tekona, sisältää uskon ja vaikuttaa uskon. Päätelmä, että kaste toimitettuna tekona murtaa uskon ja hävittää sen ei pidä paikkaansa. Näin kasteesta irroitetaan usko ja koko kristillinen kaste on vain toimitettu teko, vailla uskoa. Kaste nimenomaan lahjoittaa uskon ja kaikki taivaan aarteet. Siksi kristittyjen kotien lapsia kastetaan, luterilaisen opin mukaan, että siinä saamme uskonlahjan. Tämä toimitetaan lapselle ja perheelle konkreettisesti. Tämä kristillisen kasteen toimittaminen on teko, Jumalan teko, jossa lapsi saa uskon.