Luterilaisuus

Oppi
2697

Lieneekö siellä jossakin taustalla tarve osoittaa, että kirkollinen usko ei ole niin aitoa kuin vapaakirkollinen. Voisin hyvin uskoa, että niin on, koska vapaakirkollinen pelastusoppi on tavallisesti jotakin muuta kuin uskonvanhurskautta ja absoluuttista armoa. Se on yleensä ratkaisukynnyksen ja sulkuporttien takana oleva Eedenin puutarha, johon pääsee vain tietyn uskoontulokaavan ja siihen liittyvien toimenpiteiden kautta. No, ortodokseilla ja katolisillakin on kai olemassa jonkinlainen seurakunnan eteinen, eli nekin edellyttävät jotakin, oliko niin että kirkon oppien tutkimista ajan kanssa ja niiden hyväksymistä.

Luterilaisuudessa on matala kynnys, ja sitä pidän hyvänä. Vai lieneekö sielläkin jonkinlainen katekumeeniaika, jos kyseessä ei ole aiempi kirkon jäsen?

Helluntailaisilla olisi hurja potentiaali, jospa sen vain saisi kanavoitua dynaamiseen toimintaan. Mutta se on lukossa, koska heidän energiansa on sidottu moninaisiin uskonsuorituksiin. Korjausliike olisi helppo, mutta tuskin siihen ymmärrystä ja nöyryyttä löytyy.

1 tykkäys
2698

Tuo on ihan hyvä kysymys ja aihe: mitä on uskossa oleminen. Itselleni se on nimenomaan olemista, eikä siihen ole pakko liittyä yhtään mitään muuta, ei edes rukousta. “Taivaaseen mennään olemalla eikä tekemällä.”, kuten Mauri Vikstén opetti. Sinne mennään Jeesuksen siivellä. Se on olemista, pitää vain olla oikeassa paikassa - eli Kristuksessa.

“Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi.” (1.Kor 1:30)

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, kristilliseen vaellukseen riittää usko ja pahan karttaminen. Mahdollisuuksia dynaamiseen toimintaan on toki tarjolla monilla tavoin. Ja tokihan UT:ssa kannustetaan etsimään Jumalan tahtoa ja elämään sen mukaan. Mutta uskossa olo on olemista, autuasta olemista. :latin_cross:

2699

Jos on yli 15 v. liittyessään lut kirkkoon, niin pitää käydä rippikoulu ennen liittymistä. Olen pitänyt joitain aikuisrippikouluja.

D

4 tykkäystä
2700

Katolinen kirkko tosiaan edellyttää tietyntasoisen uskonnonopetuksen läpikäymistä, joko yksityisesti tai kurssimuotoisesti. Lisäksi keskusteluja papin kanssa. Ymmärtääkseni ortodokseilla on vastaava käytäntö…

1 tykkäys
2701

En tiedä johtuisiko tuo ihan kinnostumattomuudesta uskon asioihin, ei olla kiinnostuneita elämään uskossa. Itsekin elin nuorempana tuollaisen aika pitkänkin jakson jolloin minulle jumalanpalveluksiin osallistuminen oli eräänlaista sosiaalista toimintaa, laahauduin niihin ilman sen syvempää kiinnostumista itse sisällöstä.

Kunnes sitten joskus 90- luvun taitteessa elin jonkilaisen kriisin seurauksena murroskauden ja aloin todella tuntea syntisyyttäni, en vain pinnallisesti vaan ihan pohjia myöten. Tajusin, jos nyt tuo “tajuta” on oikea sana, etten minä rakasta Jumalaa, enkä hänen sanaansa niin kuin minun tulisi ja löysin jotenkin uuden tavan elää uskonelämääni. Aloin todella rukoilla Jumalaa, enkä enää maallisten tarpeideni täyttäjänä vaan sisimpäni vaati minua ottamaan selvää mistä tässä kaikessa joka kristinuskona tunnetaan on kysymys ja avukseni löysin paljon luterilaista uskonoppia käsittelevää kirjallisuutta. Ja eipä aikaakaan kun sakramentitkin alkoivat tuntumaan ihanilta. Tajusin, että Kristuksen ruumis ja veri olivat minulle todella syntieni anteeksiantamus, eikä mikään kirkollinen toimitus, ohjelmanumero. Olin ihan helluntailaisittain sanottuna hallelujakukkuloilla kun tiesin ja tunsin Jeesuksen itsensä sanoiksi hänen kutsunsa “tulkaa sillä kaikki on jo valmiina.”

Enää ei tarvinnut etsiä vastausta synnintuntooni ylhäältä, eikä alhaalta, vaan vaan se oli siinä Roomalaiskirjeen sanoin.

Room 10:6-8: “Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: “Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: “Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? “Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.”

Näitten Pyhän Hengen johtamien kokemusten jälkeen minusta onkin tullut ahkera ehtoollisvieras.

3 tykkäystä
2702

Ennaltamääräämisoppi kumoutuu jo sillä, että Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat, perustuu yksinomaan Jumalan Pojan ristin kuolemaan ja ylösnousemukseen. Silloin jos Hän olisi ennalta määränny toiset kadotukseen, niin Jeesuksen ristin kuolema saisi oudon vaikutelman, niin kuin Jumala kieltäisi pelastuksen toisilta.

2703

Ainakin itseäni sivistävä kansantajuinen kirjoitus luterilaisesta regimenttiopista. Erityisesti globaalille näkökulmalle arvostus.

2704

Ihan hyvä alku. Mutta lopussa kirjoitus sahaa oksan altaan ja asettaa ihmisarvot ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden evankeliumin edelle.

Luterilaisessa kontekstissa kirkon ei tule kritisoida valtion yksittäisiä päätöksiä ja sitä miten ja millaisilla päätöksillä se toteuttaa Jumalan sille antamaa mandaattia lain ja järjestyksen noudattamisessa. Tällaista kritiikkiä varten ovat eri järjestöt ja organisaatiot. Kirkko ei ole hyväntekeväisyysjärjestö, vaan evankeliumi levittämiseen tarkoitettu yhteisö. Ja toisaalta luterilaisessa kontekstissa kirkon on kritisoitava jos yhteiskunta ei noudata tehtäväänsä, joka on yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpito. Jos valtio säätää lain joka rajoittaa maahanmuuttoa, niin kirkon tehtävä ei ole kritisoida sitä. Mutta jos valtion lainsäädäntö ei takaa maahanmuuttajille samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin muille, niin siitä kirkko voi sanoa sanottavansa. Useinhan puhutaan maahanamuuttajien oikeuksista enemmän kuin velvollisuuksista.

Kirkon poliittisuus on sen jäsenten poliittisuutta. Kirkolla itsellään ei ole yhteiskunnallista velvoittavuutta, tai ainakaan evankeliumi ei sellaista edellytä. Lähimmäisenrakkaus saa meissä aikaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta kristittyinä. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden instituutiot eivät toimi evankeliumin dynamiikalla. Jos marssin jossain kulkueessa vaatimassa sosiaalista oikeudenmukaisuutta lakisääteiseksi, niin Jeesus ei marssi kulkueessa, vaikka marssisikin vierelläni hieman tympääntyneenä.

Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, jota artikkelin lopussa hoetaan, on pohjimmiltaan, siis institutionalisoituna evankeliumin este. Tästä olen vääntänyt artikkelin kirjoittajan kanssa useaan otteeseen. Taas se putkahtaa kauniina terminä, samoin kuin ihmisoikeudet, ilman mitään määrittelyä.

Regimenttioppia voi soveltaa myös ihmisoikeuksiin: evankeliumin takaamat ihmisoikeudet ovat lupa aina ja kaikkialla kuulla evankeliumi ja kertoa siitä eteenpäin.

Yksilöt pelastuvat, eivät instituutiot eivätkä järjestöt.

D

5 tykkäystä
2705

Itse näen Komulaisen artikkelin pohjalta luterilaiselle(kin) kirkolle mahdollisuuden profeetallisuuteen. Toivottavasti olen väärässä kun minulla on kuva, että se on vuosien kuluessa kadonnut. Profeetallisuus ei toki ole ainoa Kirkon tunnusmerkki.

2706

Se ei ole asia josta olemme Komulaisen kanssa eri mieltä. Sitä mahdollisuutta ei vain juurikaan käytetä. Ei muissakaan kirkoissa, paitsi ehkä vapaissa suunnissa.

D

1 tykkäys
2707

Profeetallisuudella tarkoitan tässä yhteydessä sellaista, joka meillä ilmenee esimerkiksi tässä:

2708

Katolisella kirkolla on myös Rerum Novarumista alkanut jatkumo teolliseen- ja jälkiteolliseen yhteiskuntaan soveltuvia yhteiskunnallisia ensyklikoita. Itse asiassa on myös koottu yksiin kansiin kirkon yhteiskunnallinen opetus kokonaisuudessaan.

Tekstit ovat erittäin hyviä ja pohtimisen arvoisia, mutta niissä ei esitetä mitään poliittista ohjelmaa, tai kritisoida mitään ajallista ja erityisiä yhteiskunnallista ongelmaa. Äkkinäisempi voisi sanoa niitä ympäripyöreiksi, mutta sitä ne eivät tarkemmalla tutkimisella ole, vaan muodostavat järkevän, ajassa kulkevan jatkumon, joka ainakin viitteenoimaisesti yleisellä tasolla kertoo miten taloudelliset, poliittiset ja kansojen väliset suhteet olisi järjestettävä, jotta yhteiskunnat olisivat mahdollisimman hyviä.

Kirkolta ei oikeastaan voi vaatia enempää, koska se ei ole mikään poliittinen painostusjärjestö, vaan sen varsinainen tehtävä on jossain aivan muualla. On oikeastaan aika täysin maallikoiden asia reagoida päivänpoliittisiin kysymyksiin. Kirkko voi antaa hengellistä tukeaan. Näin ainakin näkisin.

2 tykkäystä
2709

Jep, ei ole kirkon tehtävä reagoida jokaiseen poliittiseen rasahdukseen.
Vielä vähemmän pappien tulisi siihen osallistua.

Kirkoilla on kuitenkin oltava sanansa sanottavana nykyajan haasteisiin ja ne sanat olisi noustava evankeliumin pohjalta. Nykyteknologia, maahanmuutto, ilmastokriisi, monikulttuurisuus, mitä näitä nyt on.

2710

Regimentti-idea on kyllä mielenkiintoinen, ja aina se varmaan on ollut koetteilla ja käytäntöön soveltamisen tapa on vaivannut monien omaatuntoa.

Kun Adolf piti järjestystä yllä, Dietrichin omatunto ei venynyt eikä esivaltaa uskottu Jumalan tahtomaksi. Sama asia eri nimin ja sävyin siellä missä punalipun alla marssittiin ja marssitaan.

Tänään on maailmassa monta maata jossa esivalta uhkaa kuolemalla Jeesuksen seuraajia, ja myös tappaa tai sallii tappamisen.
Suomessa Migrin palveluksessa oleva esivaltias hyppää regimenttiaidan yli väittämällä tietävänsä miten aito uskonvakaumus näkyy - ja lähettää kuoleman uhan alle ihmisiä jotka eivät osaa vastata oikein outoihin kysymyksiin.

Totta, määrittelemättömyys jättää oven auki hyvin todennäköiselle ja muodikkaalle tulkinnalle. Oikeus mennä hengellisen regimentin edustajan edessä seremoniallisesti yhteen saman sukupuolen edustajan kanssa - kun valtio on jo sallinut laissa tuollaisen avioliiton - on erikoinen ja sekava käsitys ihmisoikeudesta.

Samalla on kuitenkin totta että ko. vähemmistön edustajille ei monissa maissa ole edes alkeellisinta oikeutta, eli henkensä säilyttämisen lupaa.

Kirkko lienee myös Komulaisen ajattelussa hyvin usein oikeasti köyhien kirkko, maailman kehittymättömissä ja harvojen rikkaiden hallitsemissa maissa.

Mutta niinhän se on ainakin luterilaisessa kirkossamme, että moni hukkaa kirkon oikean olemuksen heti kun poliittinen intohimo ottaa kuljettajan paikan.

2 tykkäystä
2711

Tämä on tällä hetkellä varmaan räikein vääryys johon kirkon pitäisi rankalla kädellä puuttua. Valtio ei voi määritellä uskonnollista vakaumusta.

D

2 tykkäystä
2712

Itse asiassa Bonhoeffer oli sitä mieltä, että kirkon ei tulisi puuttua siihen miten valtion toteuttaa tehtäväänsä. Ja samalla Bonhoeffer oli sitä mieltä, että kirkon tuli puuttua siihen hoitaako valtio tehtäväänsä (eli yhteiskunnallisen järjstyksen ylläpito). Bonhoefferin mielestä ei, sillä valtio oli toisaalta lain suhteen liian lepsu: sen lait sallivat yksittäisen ihmisryhmän vainoamisen, eli laki ei suojellut tarpeeksi. Ja toisaalta laki oli liian tiukka jos juutalaisuudesta kristityiksi kääntyneet tuli ekskommunikoida.

Migrin tapaus on esimerkki jälkimmäisestä.

D

2713

Valtio on toisaalta sekulaari, toisaalta pyrkii eri tavoin uskonnon määrittelijäksi.

Niko Huttunen oli yhtenä alustajana hiippakuntamme eräässä uskonnonvapauteen liittyvässä päivässä . Blogissa laajemmin:

2714

Saman kuvan olen itse saanut Jyri Komulaisesta Twitter-keskustelujen perusteella, ja hän myöntääkin vapautuksen teologian vaikuttavan hänen ajatuksiinsa kirkosta. Eniten häiritseese, että siinä halutaan mielestäni aika röyhkeästi omia koko kristinusko palvelemaan poliittisia päämääriä, Ja että juuri vapautuksen teologia muka edustaisi sitä oikeata ja syvintä kristinuskoa.

Lisäksi hän näyttää edustavan voimakasta inklusivismia, jossa Kristus toki ymmärretään pelastajaksi, mutta Kristus toimii pelastajana muuallakin kuin kristinuskossa. Samantapaista näkökantaa edustaa Veli-Matti Kärkkäinen hyper-ekumeniallaan, jota hän esittelee mm laajassa 5-osaisessa teossarjassaan “A Constructive Christian Theology for the Pluralistic World” (2013-17).

Itse näen sellaiset maailman halaamiset vinoutumina ja kristinuskon vastaisina, vaikka voisin teoriassa hyväksyä, että jopa universalismi saattaa osua oikeaan ja että armo onkin vielä paljon, paljon suurempi ja sovintoveri kattavampi kuin ikinä olen osannut kuvitella. Minä en vain osaa uskoa sellaiseen. Minä pysyn tässä: Jeesukseen Kristukseen uskovat pelastuvat kadotukselta.

Tässä on vanha mutta mielestäni aivan erinomainen artikkeli aiheesta:

Linkki: Teo­lo­git yh­teis­kun­ta­krii­tik­koi­na

Tässä koko teksti kopioituna

Teo­lo­git yh­teis­kun­ta­krii­tik­koi­na

Vapautuksen teologian siemen kylvettiin 1500-luvulla, jolloin katolisella kirkolla oli keskeinen rooli eurooppalaisten julmassa Amerikan valloituksessa. Jotkut kirkon työntekijät, etenkin dominikaanit ja jesuiitat, asettuivat puolustamaan intiaanien oikeuksia.

Vapautuksen teologian siemen kylvettiin 1500-luvulla, jolloin katolisella kirkolla oli keskeinen rooli eurooppalaisten julmassa Amerikan valloituksessa. Jotkut kirkon työntekijät, etenkin dominikaanit ja jesuiitat, asettuivat puolustamaan intiaanien oikeuksia.

1900-luvun katolisten yhteiskunnallista aktivoitumista Latinalaisessa Amerikassa edustivat aluksi Acción Católica -maallikkoliike ja kristillisdemokraattiset puolueet. Molemmat puuttuivat sosiaalisiin epäkohtiin. Samaan aikaan katolinen kirkko kuitenkin pönkitti eriarvoisuutta, sillä se oli ja on joissakin maissa yhä suurin maanomistaja.

Kun sotilasjuntat kaappasivat Yhdysvaltojen tukemana vallan monissa valtioissa, kristillisdemokraattiset puolueet kuihtuivat sortohallitusten näennäisdemokraattisiksi kulisseiksi.

Ihmisoikeuksien polkeminen, köyhtyminen ja väkivalta johtivat sissiliikkeiden syntyyn eri puolilla mannerta. Joukkoon liittyi paljon kristittyjä, myös pappeja. Sen seurauksena teologit alkoivat analysoida kristittyjen poliittista toimintaa.

Analyysin pohjalta syntyi vapautuksen teologia. Nimitystä käytti ensimmäisenä perulainen pappi Gustavo Gutiérrez latinalaisamerikkalaisten teologien kokouksessa vuonna 1968.

Teot tärkeämpiä kuin oppi

Vapautuksen teologian mukaan köyhien ja alistettujen puolustaminen on kristinuskon keskeinen vaatimus, joka kiteytyy Jeesuksen antamassa rakkauden kaksoiskäskyssä. Konkreettinen toiminta oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta nähdään kristittyjen ja koko kirkon velvollisuutena.

Vapautuksen teologian avainsanoja ovat kontekstuaalisuus eli tilannekohtaisuus ja praksis eli käytäntö. Kontekstuaalisuus tarkoittaa, että kaikki teologia on viime kädessä sidottu tiettyyn kulttuuriin, kieleen, aikaan ja inhimillisiin kokemuksiin. Sorrettujen ihmisryhmien on määriteltävä itse itsensä.

Keskeistä on myös ortopraksian (oikean käytännön) ensisijaisuus ja ortodoksian (oikean opin) toissijaisuus. Teot ratkaisevat. Useimmat vapautuksen teologit elävätkin pappeina tai maallikkoina kansan parissa ja työskentelevät perusyhteisöissä, jotka ovat keskeinen osa vapautuksen teologiaa.

Ensimmäiset perusyhteisöt perustettiin Pohjois-Brasiliaan 1960-luvulla. Ne koostuvat 10-20 perheestä, joiden jäsenet kuuluvat yleensä samaan yhteiskuntaluokkaan ja asuvat samalla seudulla. Perusyhteisön tärkein tehtävä on opettaa jäseniään lukemaan ja kirjoittamaan ja samalla tiedostamaan oma tilanne.

Toimintaan kuuluu myös yhteisön sosiaalinen tukeminen muun muassa terveydenhuoltoa kehittämällä sekä poliittinen aktiivisuus esimerkiksi maareformiliikkeen ja ammattiyhdistystoiminnan muodossa.

Tutkijan, teologian tohtori Elina Vuolan mukaan kontekstuaalisuus näkyy selkeästi siinä, että vapautuksen teologioiksi määritellään nykyisin useita teologioita, muun muassa Yhdysvaltojen ja Etelä-Amerikan musta teologia, feministinen teologia ja intialaisten kastittomien kristittyjen dalit-teologia. Niiden toimintaympäristöt ovat erilaisia, mutta niitä yhdistää alistettujen puolustaminen.

Köyhien Jumala. Johdatus vapautuksen teologiaan

“Vapautuksen teologien ja kirkkojen yhteisiä foorumeita ovat Kolmannen maailman teologien yhteistyöelin ja Kirkkojen maailmanneuvosto, johon katolinen kirkko ei tosin kuulu. Protestantit ja katoliset tekevät kuitenkin paljon yhteistyötä ruohonjuuritasolla”, Vuola kertoo.

Kirkko ihmisoikeuksien puolustajaksi

Vapautuksen teologien mukaan tietoinen sitoutuminen ihmisten arkeen estää kirkkoa joutumasta yhteiskunnallisen vallan välikappaleeksi. Tämä ajatus on vaikuttanut myös viralliseen kirkkoon.

“Katolinen kirkko on muuttunut yhdestä valtiomahdista kriitikoksi: kansalaisten, kansalaisyhteiskunnan ja tavallisten kirkon jäsenten ääneksi. Muutos ei toki ole ollut täydellinen, mutta jos tarkastellaan aikaa ennen 1960-lukua, se on selvä ja lopullinen”, Vuola toteaa.

1960-luku oli katoliselle kirkolle voimakasta kehityksen aikaa. Paavi Johannes XXIII asetti kirkon nykyaikaistamisen Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen tärkeimmäksi tehtäväksi. Köyhyys, työttömyys, nälkä ja ihmisoikeusloukkaukset alettiin nähdä kirkkoa koskevina kysymyksinä.

Latinalaisen Amerikan sotilasdiktatuurien aikana katolinen kirkko sitoutui useimmissa maissa ylintä johtoa myöten puolustamaan vainottuja. Näkyvin esimerkki oli El Salvadorin arkkipiispa Oscar Romero, joka vastusti äänekkäästi kotimaansa ja Nicaraguan sotilasdiktatuureja. Sen seurauksena Romero ammuttiin alttarille kesken messun vuonna 1977.

Rikkaus nykypäivän epäjumala

Latinalaisen Amerikan diktatuurien kaaduttua ja sosialismin romahdettua katoliset vapautuksen teologit ovat joutuneet uudistamaan yhteiskunnallista ajatteluaan ja toimintaansa.

Monet vapautuksen teologit ovat pitäneet marxilaista yhteiskunta-analyysia käyttökelpoisena Latinalaisessa Amerikassa, sillä he pitävät maanosan köyhyyttä seurauksena maailman epäoikeudenmukaisesta talousrakenteesta. Vapautuksen teologit onkin usein leimattu kommunisteiksi, vaikka yhteiskuntatieteellinen analyysi on vain osa heidän työtään eikä marxilaisuus ole ainoa teoria, jota he ovat analyysissa käyttäneet.

Vuolan mukaan vapautuksen teologian keskeinen kysymys on nyt: “Onko kirkoilla ja kristillisellä teologialla mitään annettavaa maailmassa, jossa hiljaisesti ja passiivisesti hyväksytään kokonaisten ihmisryhmien ja kansojen näännyttäminen globaaleilla markkinoilla?”

Vapautuksen teologia onkin paitsi maallistanut, myös maailmallistanut kristillistä teologiaa: globaalin yhteistyön merkitys on korostunut. Teologit ovat muiden globalisaatiokriitikkojen tavoin kyseenalaistaneet uusliberalistisen talouspolitiikan. Rikkaus nähdään epäjumalana, ja epäjumalan palvontaan kuuluu aina viattoman veren vuodattaminen.

Teologien mukaan taloustieteestä on tullut globaali uskonto. Usko markkinoiden voimaan automaattisena hyvinvoinnin lisääjänä ja ihmisten uhraaminen markkinoiden alttarille korkeamman tulossaolevan nimissä perustuvat utooppiseen ajatukseen näkymättömästä kädestä.

Vapautuksen teologiaan perehtynyt taloustieteilijä Franz Hinkelammert toteaa, että utooppisuus ja usko kehityksen automaattisuuteen yhdistävät klassista kapitalismia ja sosialismia, eikä kumpikaan ole pystynyt ratkaisemaan maailman kriisejä.

Vapautuksen teologeilla on konkreettisia neuvoja rahan palvonnan hillitsemiseksi. He vaativat talouselämän asettamista tiukemmin poliittiseen valvontaan - aihe, joka puhuttaa tällä hetkellä niin amerikkalaisia kuin suomalaisiakin.

He myös vaativat länsimaita lopettamaan talouspoliittisen sanelun kolmannen maailman maihin, joissa länsimainen markkinatalous ei toimi sellaisenaan.

Globalisaatiokritiikki yhdistää monia kristittyjä. Englannin kristillisten kirkkojen aloitteesta syntyi maailmanlaajuinen Jubilee 2000 -kampanja, joka pyrkii köyhimpien maiden suunnattomien velkojen anteeksiantamiseen.

Lähtökohtana on Vanhan testamentin ajatus 50 vuoden välein vietettävästä riemuvuodesta, jolloin maata palautetaan alkuperäisille omistajilleen, velkoja annetaan anteeksi ja orjia vapautetaan.

Kampanjan seurauksena muun muassa Englannin ja Yhdysvaltojen hallitukset ovat päättäneet antaa velkoja anteeksi.

Paavin ristiriitainen asenne

Johannes XXIII:n seuraaja Johannes Paavali II on vaikeuttanut katolisten vapautuksen teologien toimintaa. Konservatiivisen paavin aikana vapautuksen teologialla ei ole enää ollut vahvaa kirkon tukea.

“Toisaalta paavin toiminta on ollut ristiriitaista. Hän on tuominnut uusliberalistisen talouspolitiikan vaikutukset köyhiin ihmisiin, mutta samaan aikaan hän on vakiinnuttanut keskusjohtoista kirkkomallia ja vaientanut teologeja, jotka ovat yrittäneet tehdä kirkosta merkittävämpää yhteiskunnallista vaikuttajaa”, Vuola huomauttaa.

Valitettavasti vapautuksen teologit ovat pääsääntöisesti myötäilleet katolisen kirkon johtoa yhdessä merkittävässä asiassa. Molemmat suhtautuvat konservatiivisesti seksuaalieettisiin kysymyksiin, kuten ehkäisyyn ja aborttiin.

1 tykkäys
2715

16 viestiä yhdistettiin ketjuun: Teologiset käsitteet - kysymyksiä, keskustelua ja määritelmiä

2717

Valtio jatkuvasti määrittelee sitä kuka, ja millaisin ehdoin, on oikeutettu sosiaaliturvaan. Mikäli valtio myöntää turvapaikan ja sosiaaliturvan uskonnollisen vainon perusteella sille tavallaan sysätään velvollisuus määritellä uskonnollinen vakaumuskin.

Parempi järjestelmä olisi se, jos valtio tukisi taloudellisesti kirkkoja ja antaisi näiden päättää asiasta ja pitää huolta vastaanottamistaan ihmisistä.