Olen hiukan eri mieltä. Mikään muu kuin täydellinen vanhurskaus ei kestä Jumalan edessä. Tietenkään meidän omaamme se vanhurskaus ei ole. Jumalan edessä palaa poroksi kaikki se, mikä ei ole kelvollista ja vanhurskasta. Eli melkein kaikki meissä, mutta Kristuksessa vanhurskautettuna kestämme.
3 tykkäystä
Ei kannata vahvistua näissä väärissä käsityksissä.
2 tykkäystä
Se on se mikä on ihmisen osa tässä touhussa. Ei vanhurskautemme ole omaamme mutta sen kanssa oleminen on.
D
2 tykkäystä
Tässä alla aika lailla suoraa lainausta Lutheria paljon tutkineen professori Lennart Pinomaan kirjasta Voittava usko - Lutherin aatemaailman peruspiirteet. 1972, 260-262.
Pinomaan mukaan on yleisesti arveltu, että sen jälkeen kun Lutherille kirkastui se, ettei vanhurskas, joka elää uskosta, olekaan vanhurskas oman täydellisyytensä vuoksi vaan Jumalan armon ja lahjan vuoksi, Luther olisi ollut valmis mies, joka jakeli vain neuvoja ja näkökohtia, luennoi ja saarnasi, oli varma sanomastaan ja selvillä tavoitteistaan. Pinomaan mukaan juuri tällä kohdalla 1900-luvun tutkimus on joutunut pysähtymään ja panemaan asioihin suuren kysymysmerkin. Pinomaan mukaan on käynyt selväksi, ettei uusi valo tuonut Lutherille lopullista sisäistä lepotilaa. Tällä ei tarkoiteta sattuneita melankolian kausia eikä vaihtuvia sielunelämän tiloja. On kysymys siitä, että Jumalan pyhyyden tunto seurasi hänen elämäänsä aina. Tämä aiheutti sen, että hänellä jatkuvasti oli ikään kuin jääpala sydämen alla. Hän tunsi sisimmässään jatkuvasti, ettei hän täytä vaadittua mittaa, samoin kuin ei yksikään ihminen voi sitä täyttää. Pinomaan mukaan tämä ahdistustila vaikutti hänen teologiansa kaikkiin keskeisiin katsomuksiin.
Lutherin ahdistuksista (Anfechtungen) saa oikean kuvan, kun tiedostaa, että Lutherin käsitykset ihmisestä ja synnistä poikkeavat siitä, mitä keskiaikana tunnettiin. Pinomaan mukaan Lutherin ihmiskäsitys ei perustu ruumiin ja sielun tai lihan ja hengen vastakohtaan, joka vastakohta-asetelma on kreikkalaisperäinen. Pinomaan mukaan Lutherin ihmiskäsitys pohjautuu siihen raamatulliseen näkemykseen, mikä ilmenee sanoissa »myyty synnin alaiseksi» (Room. 7:14). Sen mukaan koko ihminen kaikkine lahjoineen, kykyineen ja taivasikävöimisineen on Jumalan edessä syntinen. Tästä johtuen Lutherin Anfechtung ei voinut saada ratkaisuaan keskiaikaisesta teologiasta, jossa tosin tunnettiin monenlaisia Anfechtungeja ja depressioita. Siellä pyrittiin aikaansaamaan ihmisessä hyvä intentio, niin että pyrkimys pahaan poistuisi. Ihmisessä asuva paha oli hyvän intention puute, eräänlainen vajaus. Lutherin ahdistus oli tähän verrattuna totaalinen. Hänen sisimmässään asui aina tämä kokonaisvaltainen vajaamittaisuuden tunto. Ihminen ei pysty mihinkään, mikä todella kelpaisi Jumalan edessä. Hänen pyrkimyksensä hyvään ei pääse teon asteelle.
Lutherin koko teologia nousi näin Jumalan ja ihmisen äärettömän välimatkan pohjalta. Jumalan edessä kukaan ei voinut puhua hyvän jäänteistä, koska turmelus on totaalinen kun sitä mitataan Jumalan mitoilla. Tällainen ihmiskäsitys voi tietenkin tuntua synkältä, ehkäpä mustamaalaukselta. Mutta Luther ei voinut tuntea eikä opettaa muuta. Jumalan edessä kaikki, mitä ihmisessä on, käy kerta kaikkiaan mitan täyttämättömäksi, koska Jumalan vaatimus on absoluuttinen.
Katolinen kirkko oli opettanut, että ihmisen perusluonto on säilynyt turmeltumattomana. Siksi Jumalan armo saattaa välittömästi rakentaa sen varaan: »Armo ei kumoa luontoa vaan täydentää sen» (»Gratia non tollit naturam sed perficit»). Tämä kreikkalaiseen intellektualismiin pohjautuva käsitystapa oli Lutherille käymätön. Hän oli Paavalilta oppinut sen, minkä hänen oma kokemuksensa oli vahvistanut, että ihmisen perusluonto on syntinen. Tämä syntisyys paljastuu siinä, että ihminen luonnostaan vihaa Jumalaa ja Jumalan vaatimusta. »Laki synnyttää vihaa» (Room. 4:15). Lutherille tämä oli selviö, koska ihminen perusluontonsa mukaisesti nousee vihaan Jumalan absoluuttista vaatimusta vastaan, kun hän ei voi sitä täyttää. Pinomaa jatkaa, että hänen sukupolvensa teologinen tutkimus on päätynyt toteamaan, että jo Vanhassa testamentissa laki viittaa itsensä ohi uskoon. Vain uskon suhteessa Jumalaan laki voidaan täyttää, ei koskaan pelkästään moraalisella linjalla.
3 tykkäystä
Hyvä poiminta Pinomaalta. Lutherin kokemus oli varmasti hänelle totta. Vaikuttiko hänen psyykkinen rakenne tämän? Entä munkkina oloaika, emme saa sitä ehkä tietää.
Tämä pisti silmään, mistä tässä on tarkemmin ottaen kysymys. Onko sinulla tietoa? Lutherin syntikäsitys -armo -luonto käsitys, mikä on ihminen lankeemuksen jälkeen ja mitkä ovat hänen kyvyt. Erityisesti tahdon kyvyt, on suuri kysymys, samalla se on minulle kysymysmerkki. Tämä myös johtaa siihen, että Jumala predistinoi tietyt ihmiset taivaasen, ja he eivät voi sille mitään. Kaikki luonnolliset hyvät teot, jota ihminen voi tehdä syntiinlankeemuksesta huolimatta ovat tosiasiassa pahoja. Tämä on se “aparaatti”. jolla lyhyesti operoidaan luterilaisessa teologiassa, tunnustuskirjoissa.
Älä nyt jää pois, tee kuitenkin voimiesi ja parhaan käsityskyvyn mukaan. Tuon Matteuksen teksin selittää Professori Jukka Thuren mm näin pitkä lainaus/ ehkä tunnetkin tämän selityksen: ( noita spoilereita? en osaa käyttää.
" Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Tämän tiivistelmän perimmäinen esikuva voisi olla tooran sana: ”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä” ([3. Moos. 19:2,] vrt. [3. Moos. 11:44]; [3. Moos. 20:26]). Opetuslapset ovat uuden Israelin ydin; heissä on vanhan pyhyyslain vaatimus vihdoin täyttyvä. Heitä ei Jeesus nyt kuitenkaan vaadi tulemaan pyhiksi vaan ”täydellisiksi”. Täydellisyys on suomessa moninainen ja siksi ongelmallinen käsite. Matt:n teleios ’täydellinen’ on tulkittava toisaalta välittömän kontekstin, toisaalta VT:n ja Matt:n syntyaikojen heprealaisten tekstien valossa. Matt. ei ajattele ”täydellistä olentoa”, josta kreikkalaisperäinen filosofia puhuu (kaikkitietävä, kaikkivoipa …). Täydelliseksi voi Matt:n tarkoittamassa mielessä tosiaan tulla, mutta vain Jeesuksen opetuslapsiryhmän jäsenenä, Jumalan lapsena. Matt. tarkoittaa täydellisellä sellaista opetuslapsen vanhurskautta, josta ei puutu mitään.
Suoraan kreikkalaisille suunnatussa rinnakkaiskohdassa [Luuk. 6:36] predikatiivina on oiktirmôn ’armahtava’. Sen ja Matt:n lähikontekstin (j.43ss) pohjalta RKK harkitsi tähän vastinetta ’kaikille hyvä’. Taivaallisesta isästä sanotaan, että hän on tasapuolisen antelias kaikille, hyville ja pahoille. Myös [Matt. 20:1-5] mukaan Jumala on juuri siinä mielessä täydellinen: isäntä on sekä paljon että vähän työtä tehneitä kohtaan yhtä ”hyvä”. On otettava huomioon myös yhteys kertomukseen rikkaasta nuorukaisesta, joka uskoi noudattaneensa koko lakia. Vielä häneltä puuttui yksi asia, jos hän halusi tulla täydelliseksi: lahjoittakoon köyhille omaisuutensa ja seuratkoon Jeesusta, [Matt. 19:21]. Oleellista on Jeesuksen seuraaminen.
teleios vastaa hepr. sanaa tamim ’ehyt, kokonainen, jakamaton, moitteeton’. [5. Moos. 18:13]: tamim tihjä `im JHVH älohäka, LXX teleios esei enantion Kyriou tou theou sou. KR-92 kääntää siinä: ”Olkaa koko sydämestänne uskolliset Herralle, Jumalallenne”, B2000: ”Du skall vara fl äckfri …” ja REB: ”You must be undivided in your service of the Lord, your God.” Sen kontekstin mukaan tamim ’ehyt, kokosydäminen’ sulkee jumalasuhteesta pois mm. taikuuden ja epäjumalanpalveluksen. UT:n aikaisten tekstien vaatimassa tamim-täydellisyydessä paino onkin kokosydämisellä, oikeaan tietoon ja ymmärrykseen perustuvalla tooran noudattamisella. Qumranin järjestön jäseniä sanotaan ”täydellisen pyhyyden miehiksi” (anshe temim ha-qodäsh, 1QS VIII 20) sillä perusteella, että he tuntevat Jumalan tahdon ja osaavat noudattaa sitä paremmin kuin fariseukset ja lainopettajat – ja juuri sitä Jeesus vaatii omilta oppilailtaan! Essealainen ”täydellisyys” saavutettiin Vanhurskauden opettajan seuraajana tooraa tutkimalla ja pikkutarkasti noudattamalla. Qumranin ”täydellisyyden ja totuuden talon” (bet tamim wäämät) johdossa oli kaksitoista miestä ja kolme pappia, jotka ainakin olivat ”täydellisiä (temimim) kaikessa, mitä on ilmoitettu koko laista” (ibidem 1s,9).
Nas/Matt. vaatii täydellisyyttä opetuslapsilta. Se on mahdollista saavuttaa vain elämällä Jeesuksen seurassa, Jumalan poikina. Vuorisaarnalla Jeesus opettaa kuulijoinaan olevia Jumalan poikia tulemaan Isänsä kaltaisiksi, jotta he puolestaan opettaisivat muita – kuten Matteus kehottelee lukijoitaan. Jos kerran Jeesuksen vastikään torjuma käsky ”vihaa vihollisia” on sitaatti juuri essealaisten opista, tuntuu siltä, että j.43ss hyväksyy periaatteessa Vanhurskauden opettajan tamim-täydellisyyden ihanteen, mutta neuvoo siihen paremman tien, Jeesuksen seuraamisen. Essealainen, joka kyllä rakastaa valon lapsia mutta vihaa pimeyden lapsia, ei ole rakkaudessaaan tamim ’ehyt’. Vasta se on kaikille hyvän ja armahtavan Jumalan kaltainen, joka [Jes. 53] Palvelijan ja ristiinnaulitun Jeesuksen seuraajana oppii rukoilemaan murhaajiensa puolesta. Termi tamim/teleios ’ehyt, täydellinen’ on voitu ottaa sitä innokkaasti viljelevältä Vanhurskauden opettajalta, mutta sitä käytetään hänen oppinsa torjumiseen. Niin kuin Jeesuksen opettama ja lahjoittama vanhurskaus mitätöi fariseusten ylpeytenä olevan vanhurskauden (zekut), niin Jeesukselta saatava täydellisyys voittaa essealaisten täydellisyyden. Essealaisia Matt:n ei kannata mainita nimeltä, koska heitä ei sennimisenä yhteisönä enää ole olemassa. Heidän parhaita ihanteitaan olivat ilmeisesti nasarealaisiin liittyneet säilyttäneet. ( J. Thuren - kirkon aarteita)
3 tykkäystä
Onpa ikävä kuva luterilaisuudesta. En tunnista omaa luterilaista Jumalaani tuosta. Mutta kukin pysyy siinä missä pysyy niin kauan kuin pysyy. Toisesta näkökulmasta luterilaisuus näyttäytyy toisenlaisena.
Ymmärrän että jossain kontekstissa Jumala näyttäytyy tuollaisena. Joissakin konteksteissa ort ja kat Jumala näyttäytyy yhtä tympeänä.
Mutta minun kontekstissa ei. Minun kontekstissani tuo teksti ei kuvaa mitään muuta kuin viholliskuvaa josta on pidettävä kiinni.
Tämän enempää en voi sanoa. Minusta tekstissä on teologisten mutkien oikomista melkoisesti. En kiistä kirjoittajan kokemusta, mutta koska nominalismin Jumala on saatana niin se on sitten ilmeisestikin luterilaisten Jumalakin eikä minulla ole siten mitään mahdollisuuksia tässä.
D
Näitten nyt ei pitäisi olla kysymysmerkkejä kenellekään, joka on pikkusenkin jyvällä Lutherin teologiasta.
Miten kysymys liittyen Lutheriin voi johtaa tällaiseen predestinaatiokäsitykseen? Ilmeisesti tahdot kuitenkin sanoa, että Luther olisi edustanut kalvinistista predestinaatiota? Vastaus siihen on ehdoton ei! Sen voit todeta vaikkapa lukemalla Huonepostillasta sivulta 217 alkaen.
Yksimielisyyden ohje 11
“4. Predestinaatio eli Jumalan iankaikkinen valinta koskee ainoastaan Jumalan hurskaita, rakkaita lapsia. Se on heidän pelastuksensa syy, se toteuttaa pelastumisen ja kaiken mitä tähän kuuluu. Sillä perustalla meidän autuutemme kestää niin vankasti, etteivät helvetin portit pysty sitä järkyttämään. ([Matt. 16:18]”
On luterilaisillakin predestinaatio-oppi, mutta vain yksinkertainen. Mutta ei todellakaan reformoitu/kalvinistinen.
D
Totta kai ne ovat kysymysmerkkejä. Ne ovat olleet sitä myös sinulle, näin väitän.
Kalvinistinen näkemys on kaksinkertainen luterilaiset edustavat yhtä. Huonepostilla ei kumoa Jumalan valintaa. Jumala pelastaa ne jotka pelastaa ja ihmisen tahdolla, teoilla ei ole tähän vaikutusta. Ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen. Jumala predistinoi tietyt ihmiset.
No tuo on tietysti logiikkaa vastaan. Toiset pelastetaan. Entä ne toiset, he kokevat heitä ei pelastettu. Luterilaiselle ja calvinisteilla ei ole tässä oikeastaan mitään eroa.
Tässä on hyvä muistaa, että luterilainen predestinaatio ei tarkoita sitä, että Jumala ei olisi lainkaan halunnut pelastaa niitä, jotka torjuvat evankeliumin. Ihmistä ei siis pelasteta väkisin.
Room 10:21: “Mutta Israelista hän sanoo: “Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden”.”
Väärin, ihminen pelastetaan väkisin. Raamatussa on kaksi pelastustahtoa. Yleinen ja erityinen, joka koskee ei kaikkia vaan tiettyjä. Luterilaiset eivät paljon laita painoa tolle raamatun kohdalle, ikään kuin ihmisen vallassa olisi pelastus ja tahto vaikuttaisi siinä jotakin. Se on toteamus ihmisen tahdon tilasta. Ihminen on liha. Paavali pelastetiin vasten tahtoa. Hänet oli valittu, predestinoitu. Valittu tarkoittaa vain hänet oli valittu ja juuri hänet. Tämä on luterilaisuutta parhainmillaan.
Myös pienet vauvat pelastetaan vasten tahtoa kasteessa. Heidät valitaan siinä.
Odota vähän. Minä käyn nyt saunomassa, mutta palattuani vastaan sinulle.
Eli jos joku edustaa yli tuhat vuotta vanhaa traditiota ja tästä löytyy jotain yhteneväisiä piirteitä jonkun hassun sata vuotta olevan ajatuksen kanssa, nämä paiskaavat kättä?
Vähän samalla logiikalla muslimit ja luterilaiset paiskaavat kättä, koska molemmat uskovat luokkaa yhteen Jumalaan.
En osaa vastata kysymykseesi kompetentisti, mutta laitan tähän alle vielä aika lailla suoraa lainausta Pinomaan kirjasta, kohdasta, joka liittyy nominalismiin. Pinomaan mukaan Lutherin lähtökohtana on pidettävä nominalismia. Sen piirissä Luther sai teologisen koulutuksensa.
Lennart Pinomaa: Voittava usko. 1972, 73-75.
Pinomaan mukaan Luther yhtyy nominalismiin korostaessaan teologian ja tieteen jyrkkää eroa. Luther tähdentää uskon salaisuutta ja tutkimattomuutta. Järki ei sellaisenaan ole uskon alueella voimassa. Tästä Occam oli selvillä.
Toisaalta Pinomaan mukaan Lutherin koko teologinen ote poikkeaa nominalismista. Hän ei lähesty teologisia kysymyksiä tieto-opillisesti. Hän ei kysy, voiko teologinen tieto olla evidenttiä, eikä tutkistele, mikä asema teologisella tiedolla on inhimillisen tiedon suurissa yhteyksissä. Occamilainen teologia seuraa skolastiikan perinteitä pitäen selviönä, että teologisetkin totuudet on nähtävä ja esitettävä rationaalisen tiedon puitteissa. Lutherin katsomustapa on vastakkainen, koska filosofia ei kelpaa teologian apuneuvoksi. Teologia ei ole korkeamman asteen tiedettä, vaan laadultaan toisenlaista kuin tieteessä tavattava tieto.
Skolastiikan järkeilevä teologinen perinne katkeaa Lutherin teologiassa. Lutherin mukaan järki ei ole uskon asioissa ainoastaan pätemätön, vaan sokea. Tämä ei merkitse pelkkää passiivisuutta, vaan järki on aktiivisesti sokea pyrkien rakentamaan oman uskontonsa. Järki taistelee Jumalan Sanaa ja tekoa vastaan kaikkialla ja kaikin keinoin. Järjen ylivalta johtaa teologiassa väärään uskontoon eli epäjumalanpalvelukseen.
Luther ei halunnut luoda uskon logiikkaa. Logiikan syllogistiset kaavat olkoot voimassa omalla alallaan. Teologian totuudet kuuluvat toiseen tasoon.
Luther ei silti väheksy eikä sivuuta järkeä. Se on instrumentti luomakunnasta saatavien kokemusten järjestämiseksi. Synnilliseksi sen käyttö muodostuu, kun järki ylittää rajansa. Ihminen pyrkii turvautumaan järkeensä ja tottelemaan sitä silläkin alueella, missä hänen tulisi alistua kuuntelemaan Jumalaa. Asettaessaan järkensä Jumalan puheen paikalle ihminen toimii epäuskossa. Hän ei alistu Luojansa hallitusvallan alaisuuteen, vaan asettaa itsensä, oman viisautensa, tahtonsa ja ratkaisunsa yli kaiken. Tämä järjen väärä suuntaus johtaa Lutherin sanomaan, että järki vihaa Jumalaa. Jumalan järjestyksen mukaan järjen pitäisi auttaa ihmistä orientoitumaan oikein tässä maailmassa, mutta hän asettaakin järjen viimeiseksi ratkaisijaksi kaikissa asioissa. Tässä Lutherin lausumassa ei ole kysymys tietystä sielun kyvystä. Tuttu jako: tieto, tunne, tahto, oli hänelle tuntematon. Järki tarkoittaa aina koko ihmistä (totus homo). Lutherin jumaluusopillisen antropologian perusnäkökohtia on, että koko ihminen on joko lihallinen tai hengellinen. Sanoessaan, että järki vihaa Jumalaa, hän tarkoittaa, että järkensä vallassa, so. lihallisen viisautensa johdettavissa oleva ihminen vihaa Jumalaa.
Järki ei ole Lutherin näköalojen mukaan neutraali elämäntekijä Jumalan edessä, sillä ei ole olemassa neutraalia ihmistä. Ihminen on aina joko uskossa tai epäuskossa. Hän käyttää järkeään joko Jumalan tai perkeleen palveluksessa. Hänen tulisi käyttää sitä luomakuntaan sisältyvän Jumalan tahdon selville saamiseksi, mutta koettaessaan järkensä avulla päästä selville myös Luojasta itsestään hän ei voi siinä onnistua. Järjen perusluonteeseen kuuluu, että se tahtoo ylittää rajansa, ja siksi siitä tulee synnin ja epäuskon palvelija. Jumala esiintyy luomakunnassa aina naamioituneena, ja koska järki ei voi erottaa Jumalaa Hänen naamiostaan (discernere Deum a larva), se ei voi päästä todelliseen Jumalan tuntemiseen. Usko ja järki ovat uskonnollisessa mielessä toistensa vastakohtia.
Occamilaisten kysyessä, millä edellytyksillä järki välittää evidenttiä tietoa, Luther kysyy, voiko järki välittää ihmiselle oikeaa Jumalan tuntemista. Joutuessaan väkevin sanoin osoittamaan, ettei järki voi käsittää Jumalan Sanaa ja tekoa, hän tarkoittaa, ettei järki ole Jumalan ilmoituksen vastaanottamiseen kelpaava väline. Koska järki periaatteellisesti edustaa epäuskoista ihmistä, se ei voi vastaanottaa Jumalan ilmoitusta. Jumalan käyttöönsä ottama ihmisjärki on kuitenkin positiivinen elämäntekijä, koska kaikki henkinen elämänsisältö, mitä ihminen voi omaksua, tulee järjen portista hänen omakseen. Jumala on luonut myös järjen, ja siksi sillä on tärkeä tehtävä. Vetosihan Luther Wormsin valtiopäivillä myös järkiperusteisiin. Lutherin positiivinen järjen arviointi ilmenee selvimmin sosiaalieetillisissä katsannoissa. Monet ajallisen elämän asiat ja tehtävät on järjestettävä järjen viittausten mukaan.
Nominalismin ja Lutherin erilaiset katsomustavat hahmottuvat siis seuraavasti: Uskon ja järjen välillä on occamilaisuuden mukaan jyrkkä juopa, koska uskonlauselmat eivät voi olla evidentin tiedon kohteina. Tässä Luther on samalla kannalla. Mutta vastakohtaisuus ei Lutherin mukaan rajoitu tähän, vaan ulottuu paljon laajemmalle, koska »järki» ei edusta vain ihmisen tietokykyä, vaan koko ihmistä. Epäuskosta uskoon siirtyminen merkitsee ihmisen omatekoisen ja väärän Jumala-kuvan murtumista ja kokonaan uuden Jumala-kuvan avautumista. Rauhallisen ja mukavan olotilan sijaan tulee kilvoittelu, koska liikkumattoman omatekoisen epäjumalan tilalle tulee elävä ja »salattu» Jumala. Järjen uskonto on staattista, uskon uskonto mitä suurimmassa määrin dynaamista.
1 tykkäys
Heh, aika predestinaarinen näkemys.3 pisteen kalvinistinen sanoisin. Se on enemmän kuin luterilaisilla.
D
Sauna on nominalistien keksintö: kaikki turha riisutaan pois.
D
3 tykkäystä
On. Luterilaisten Helvetti voi olla tyhjä. Kalvinistien mukaan ei, mitä sitten Helvetillä nyt tarkoitetaankaan.
D
1 tykkäys
Siltä se näyttää olevan meillä luterilaisilla, vaikka moni ei sitä tiedä.