Jeesus oli sekä ihminen että Jumala, joten kaipa inhimillistäkin näkökulmaa tarvitaan.
Hyvä pointti. Jeesuksen inhimillisyyshän on täydellisen turmeltumatonta.
TV2 vei tuota erottelua pidemmälle kuin olin ajatellut. En minä nyt ihan joka kerta yritä kärjistää eroja äärimmilleen. Sitä paitsi tuota “skolastista” lähestymistapaa, jota kuvasin sanalla “inhimillinen”, tapaa kyllä myös ortodoksien keskuudessa. Ihmisillä on niin kova halu selittää asiat puhki ja jäsennellä ne omasta mielestä rationaaliseksi systeemiksi. Se on inhimillistä, mutta tekee helposti väkivaltaa mysteerille.
Mutta jatkaakseni tuosta Plautillan esiin ottamasta Kristuksen kahdesta luonnosta - sehän oli välttämätöntä jotta inhimillinen ja siis ihminen voisi tavoittaa jumalallisen ja siis Jumalan. Ihminen kykenee ymmärtämään asioita vain tuolla länsimaisella loogiikkaa ja inhimillisen käsityskyvyn kategorioita käyttävällä tavalla; kaikki muu on hölynpölyä. Käsityskykymme ylittävä kokeminen on sitten eri asia, mutta siitäkin jos haluaa puhua mielekkäästi, se on tehtävä tuolla ymmärrettävällä tavalla.
Ihminen ymmärtää kaiken skemaattisesti, kyllä, mutta se ei tarkoita, että room.-kat. skolastikkojen tai katekismuksen tapa puhua asioista olisi ainoa mahdollinen - tai edes teologisesti välttämättä paras mahdollinen - juuri siitä syystä, minkä edellä kerroin. Esimerkiksi p. Gregorios Teologi, Johannes Viiniköynnös ja muut idän varhaiset mystikot puhuvat luomattomista asioista syvällisesti ilman pyrkimystä ottaa ne väärällä tavalla esineellistävästi haltuun. He jättävät sanomatta sen, mitä ei voi sanoa ja sanovat kauniisti ja syvällisesti sen, mikä on tarpeen sanoa.
Loogis-tieteellinen lähestymistapa ei ole ihmiselle luonteva tapa lähestyä pyhää. Kyllä luontevampi tapa on se, että pyhä tuntuu pyhältä ja tämä tiedostetaan vaiston varassa eikä syllogismeja muodostellen. Se on maallis-naturalistisen tieteen tapa, joka ihmisen on varta vasten opeteltava.
1 tykkäys
Oletko kirjoittanut tämän joskus lähes sanasta sanaan aikaisemmin? Tuli outo fiilis.
Luultavasti. Eihän täällä mitään uutta ole tapahtunut vuosiin. Paitsi että muutama foorumisti on vaihtanut kirkko- tai hiippakuntaa. Tai sitten vaikutelma johtuu siitä, että kommenttini ovat ajattomia.
2 tykkäystä
Lutherilta on peräisin ajatus, jonka mukaan “järki on XXXXX” (XXXXX = sana, jota ei voi tähän suomeksi laittaa, vaikka yrittäisi). (Hure Vernunft.) Miten Lutheria todella paljon lukenut @9x selittäisi Lutherin ajatusta?
Pinomaan mukaan “Lutherille on selviö, että tätä maailmaa on hallittava ja hoidettava järjen mukaisesti. Koko inhimillinen elämä tottelee järjen päätelmiä, koska ihminen juuri järkensä vuoksi eroaa eläinkunnasta. Eräässä mielessä uskon asiatkin on omaksuttava järjellä, koska kaikki henkinen omaksuminen edellyttää ymmärtämistä. Mutta toisaalta järki saa nimikkeen »Hure Vernunft», koska järki pyrkii luomaan oman eetoksensa ja oman uskontonsa. Näin tapahtuu, kun järki omaksuu vain »lain», so. luomakunnan, kausaliteettilain, tai irrottautuu luomakunnasta ja pitää Jumalaa vain sisäisyyden ja uskonnon Jumalana. Silloin ihmisellä on »ein erdichteter Gott» (kuviteltu Jumala), koska Jumalan tuntemus ei ole lähtöisin Jumalan antamasta todellisuudesta.” Pinomaan mukaan “Luther ei ollenkaan edusta sitä protestanttisuudessakin sangen tavallista käsitystä, että luomakunnan ilmoitus voitaisiin tajuta järjellä ja vain Kristus-ilmoitus edellyttäisi uskoa. Juuri luomakunta on täynnä järjelle käsittämättömiä ihmeitä.” Pinomaa jatkaa heti perään (minun sanoen vahvan aamenen tummentamaani kohtaan): “Jumalan vaikutus luomakunnassa sisältää lukemattomia pahennuksen aiheita.” (Lainaukset Lennart Pinomaan kirjasta Voittava usko. 1972, 30.) Pinomaan mukaan Luther “vastoin deistisiä katsomustapoja tähdentää, ettei Jumala ole jättänyt luotujaan oman onnensa nojaan. Hän antaa kaikille luoduilleen päivittäin, mitä nämä tarvitsevat.” Toisaalta Luther Pinomaan mukaan “tähdentää, etteivät luonnon tapahtumat sittenkään ole oikeita Jumalan tekoja. Häntä ei opita niistä oikein tuntemaan, sillä luonnon voimat ovat siinä mukana, ja siksi Jumalan omat teot eivät pääse yksin vaikuttamaan. Luomakunta ei ole puhdas väline Jumalan käsissä, minkä vuoksi Hän ei siinä voi tehdä varsinaista työtään. Luomakunnassa ovat Jumalan teot vain verhottuina, mutta ihmisten epäuskon tähden se on armoa, sillä mitä ilmeisemmin Jumala ilmoittaa itsensä, sitä pahemmin epäuskoiset paatuvat. Tämä nähdään faaraosta. Jumala ei tarjonnut hänelle pahaa, vaan hyvää. Mutta kaikki Jumalan sanat ja teot vaikuttivat pahentavasti. Ne edellyttävät ihmisen puolelta uskoa, jota ilman paraskin Jumalan anti vaikuttaa pelkkää pahaa. Luonnon voimat vaikuttavat siis häiritsevästi. Niiden vuoksi ei Jumalaa voi oppia tuntemaan luomakunnasta.” (Lainaukset Lennart Pinomaan kirjasta Voittava usko. 1972, 27.)
Kun ei ainoastaan kristillisessä uskossa ole pahennuksia eli siis epäuskoa synnyttäviä tai mahdollistavia seikkoja (palauttakaamme mieleen esim. Jeesuksen itsensä monet varoitukset siitä, ettei häneen loukkaannuttaisi tai pahennuttaisi), vaan myös yleisessä “ilmoituksessa”, eikö uskominen ole kuin melkoinen urotyö tai huippusaavutus, kun on uskottava, jos haluaa siis uskoa, vastoin järkeänsä, omaatuntoansa, tunnettansa ja intuitionsa? Juuri näistä ylivoimaisista pahennuksista ja hullutuksista johtuen minun on ollut mahdoton uskoa. Minun näkökulmastani Luther vaikuttaa uskottavalta ajattelijalta siinä mielessä, että jos ajattelisin hänen uskon sisällön ja teologiansa ydinkohtien olevan totta, en ihmettelisi lainkaan, miksi en kykene uskomaan sen enempää hyvään luojajumalaan kuin toiseen ja kolmanteenkaan uskonkohtaan. Luther uskoineen, samoin kuin hänen tavallaan uskovat, tuntuvat näkökulmastani elävän kuin aivan omassa maailmassaan, johon en voi millään irrationaalisellakaan keinolla hypätä hetkeksikään. Uskon ja sen mukanaan tuoman uuden ymmärryksen on tultava kuin ihmeen kautta osakseni, jotta voisin omakohtaisesti koettuna ymmärtää ja jakaa luterilaisesti uskovan todellisuuden.
Usko on Jumalan lahja, Jumalan Pojan uskoa. Sen Hän vuodattaa jokaiseen uudestisyntymässä, mutta…. vain ihmisen yhteistyöllä, joka alkaa sallimalla Jumalan työ meissä.
Kiitos taas Pinomaasta. Lutherin ja tunnustuskirjojen ajattelua leimaa hyvin negatiivinen käsitys ihmisestä, pakanoiden " hyvistä teoista" ilman armoa. Armo taas koskee “vain” valittuja joista sitten kumpuaa ainoat hyvät teot jotka kelpaavat Jumalan edessä. Luonto lankeemuksen jälkeen- armo - predestinaatio-vanhurskauttaminen- hyvät teot, tuossa tuo kompinaatio. Tulos on aika lohduton, vaikka se on tarkoitettu lohdutukseksi uskovalle.
1 tykkäys
Näin minäkin ajattelin, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Puhumme tiettyyn pisteeseen asti loogisesti, mutta sitten ymmärryksemme vaikenee ja avautuu toinen taso ymmärtää asioita.Ymmärrän, että en ymmärrä ja kuitenkin ymmärrän salaisuuksia joita ei voi sanoittaa tyhjentävästi.
Aika samankaltainen teologia löytyy ilmeisesti Augustinukselta? Ihmiset syntyvät perisyntisinä, jotka eivät itse ole aiheuttaneet omaa perisyntistä tilaansa, eivätkä he voi olla tekemättä syntiä eivätkä siis myöskään kykene uskomaan oikein tai pelastavalla tavalla, elleivät synny uudestaan ylhäältä. Ne, jotka Jumala synnyttää uudesti ylhäältä, ovat valittuja ihmisille käsittämättömistä syistä.
1 tykkäys
Tästä keskustelusta ei kannattane tehdä laajamittaista kastekeskustelua, koska siitä aiheesta on omat ketjunsa. Kommentoin siksi tässä kasteasiaa vain lyhyesti. Puhe oli siitä, miten asia menee luterilaisen tunnustuksen mukaan.Siitä en sanonut mitään, onko luterilainen tunnustus mielestäni asiassa kaikilta osin oikeassa - enkä aio siitä lähteä tässä keskustelemaankaan. Siteerasin edellä Augsburgin tunnustusta, joka ei väitä, että edes lapsikaste toisi automaattisesti pelastuksen - vaan päinvastoin antaa ymmärtää, että sana ja sakramentit eivät ole pelastusautomaatteja, vaan välineitä, joiden piirissä oleville Jumala vaikuttaa uskon silloin kun hyväksi näkee: “Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Augsburgin tunnustuksen mukaan lapsi ei voi pelastua ilman kastetta. Vaikka luterilaisen tunnustuksen mukaan kaste on tarpeellinen tai suorastaan välttämätön pelastuksen kannalta, luterilaisissa tunnustuskirjoissa ei silti opeteta, että kaikki kastetut automaattisesti pelastuisivat. Luther opetti Vähässä katekismuksessa kasteen ja pelastuksen yhteydestä, että “Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.”
2 tykkäystä
Olen itse aikoinaan kärsinyt sisäisen virheitä hyväksymättömän täydellisyysvaatimuksen ahdistavuudesta, joka ei syntynyt hengellisistä syistä ja josta en vapautunut hengellistä tietä, mutta ongelman ollessa läsnä elämässäni se sai minut helposti löytämään omalle mielelleni sopivan näkemyksen ja uskonelämän nimenomaan luterilaisuudesta.
Pinomaan mukaan Lutherin ohjaajilla ei mitä ilmeisimmin ollut samanlaista kokemusta sisäisestä vaatimuksesta kuin Lutherilla:
Yhteenveto
“Katolisen oppiperinteen mukaan ihminen oli lankeemuksessa menettänyt ainoastaan ns. »armon lisälahjan» (donum superadditum), jota vastoin hänen perusolemuksensa oli jäänyt koskemattomaksi. Tällaista osittaista turmelusta Luther ei voinut pitää oikeana käsityksenä ihmisen syntisyydestä. Hänen johtava väitteensä on: Naturalia erga Deum plane corrupta (luontovarustuksemme on suhteessa Jumalaan täydelleen turmeltunut). Tämä teema kertautuu hänen tuotannossaan lukemattomin kääntein. Kun katolisessa perinteessä ihmisen tilaa pidettiin suhteellisen valoisana ja vastaavasti ihmismitoin tarkattiin, millaisiin suorituksiin hän pystyisi, Luther katsoi asiaa kokonaan toisesta näkökulmasta. Hänen lähtökohtanaan oli Jumala. Jumalan kunnia vaati täydellisyyttä – vieläpä tahtoelämän salaisimpia sopukoita myöten. Sen vuoksi Jumalan vaatimuksen ja ihmisen suorituksen kuilu muodostui ylittämättömäksi. Samasta syystä ihmisen yritykset itsensä pelastamiseksi olivat alun alkaen mahdottomat. Juuri tämä Lutherille ominainen tunto Jumalan vaatimuksen kertakaikkisesta ehdottomuudesta erotti hänet luostarivuosina hänen auttajistaan.”
(Lennart Pinomaa: Voittava usko. 1972, 99.)
Tiedän omasta kokemuksesta, ettei sairaalloisella tavalla perfektionistinen sisäinen ja itseen kohdistuva vaatimus saa aikaan muuta kuin syyllisyysahdistusta ja puutteellisuuden tunnetta, joten en ihmettele, jos Luther samankaltaista kokeneena näki ihmisen mahdollisuudet täyttää Jumalan vaatimukset olemattomiksi, koska vähäisinkin puutteellisuus merkitsee täydellistä kelpaamattomuutta. Vertaa Jaak. 2:10, jonka mukaan se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä ainoaa kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.
Pinomaan mukaan jo Roomalaiskirjeen luennossaan (1515-18) Luther määritteli perisynnin mahdollisimman totaaliseksi turmelukseksi (s. 99). Genesiksen kohta, jonka mukaan “kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat” (Gen. 6:5) on pessimistisyydessään hyvin Lutherin ajattelua vastaava. Lutherin mukaan “liha tarkoittaa koko ihmistä ruumiineen, sieluineen järki ja tahto mukaan luettuina. Ja jokaisella on lihallinen mieli, halu ja tahto ellei hän ole syntynyt Hengestä. Sillä sielu on niin syvään upotettu lihaan, että se tahtoo sitä suojella ja varjella, ettei se kärsisi vahinkoa. Sielu on näin ollen enemmän lihaa kuin liha itse” (s. 101).
1 tykkäys
Minusta sinä teet johtopäätöksiäsi Lutherista Pinomaan avulla niisstä teksteistä joissa Pinomaa käsittelee Lutherin ahdistusta ennen hänen suurta löytöään. Tuon löydön jälkeenhän hän hylkäsi kokonaan sekä room. katolisen, että augustinolaisen käsityksen vanhurskauttamisesta, koska ne molemmat vaativat hyvitystä. Tämän Pinomaa itsekin kyllä toteaa Lutherin tehneen ja löytäneen omantunnonrauhan. Nykyisinkin Lutherista on väsätty väitöskirjoja valitettavan paljon hänen varhaisvaiheistaan, jotka vääristävät hänen teologiaansa kauttaaltaan.
Lutherin mukaan nimenomaan ahdistus tekee ihmisestä oikean teologian tohtorin. Vain ahdistuksen kautta opitaan oikeaa teologista tietoa. Lutherin teologia muodostui hänen ahdistus- ja uskonkokemuksissaan, mutta siksi onkin varmaan vaikea tai mahdoton opettaa ymmärrettävällä ja hyväksyttävällä (= aamenen saavalla) tavalla luterilaisia paradokseja (esim. simul iustus et peccator, laki on voimassa ja laki ei ole voimassa) sellaisille, joilla ei ole tietoa asioista ahdistuksen ja uskon kautta, joista jälkimmäinen vapauttaa ahdistuksesta?
2 tykkäystä
Juu, olet oikeassa. Pyydän anteeksi kun ajattelin sinun painottavan liiaksi Lutherin varhaisvaiheita? Jossain päin Sidottua Ratkaisuvaltaansa hän muistaakseni kuvaa tuota hyvin, mutta en nyt jaksa etsiä.
Aikaisemmin tässä viestiketjussa lainattu kohta Sidotusta ratkaisuvallasta sopii mielestäni tähän yhteyteen. “Usko kohdistuu niihin, mitkä eivät näy (Hebr. 11, 1)” (s. 50, 1982 painos).
Eikö se seikka, että Jumala vanhurskauttaa sinut jumalattomana (Room. 4:5), ole sinulle uskovana uskoa vastoin näkemistä ja kokemista, uskoa, joka kohdistuu siihen, mikä ei näy, jos vanhurskautesi on nimenomaan luettua vanhurskautta eikä sinun itsessäsi havaitsemaa tai sinun jokapäiväisessä elämässäsi läsnä olevaa, nähtävää ja koettavaa Jumalan mielen mukaista puhtautta ja pyhyyttä, jonka varassa kestät Jumalan edessä? Mikä toisaalta motivoi sinut uskomaan siihen, että olet vanhurskas yksin Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden, sovituksen ja ylösnousemuksen tähden, ellei ahdistus, joka johtuu siitä, että havaitset, ettei itsessäsi ole toteutuneena ajatuksia, asenteita ja tekoja myöten sitä puhtautta ja kelvollisuutta, joka kestää Pyhän Jumalan tutkivan katseen alla? Et voi olla samalla kertaa vanhurskas ja syntinen (simul iustus et peccator), jos et myönnä, että Jumalan laki on edelleen sinulle uskovana jollain tapaa voimassa. Mutta miten tekisit tämän ymmärrettäväksi ja hyväksyttäväksi sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole samankaltaista kokemusta ahdistuksesta ja uskosta kuin sinulla, uskosta, jonka läsnä ollessa laki ei enää syytä ja ahdista?
2 tykkäystä
Olen samaa mieltä, kanssasi, että ihminen voi torjua Jumalan sanan. Siitä, ei kuitenkaan tarvitse olla epävarma, etteikö kaste olisi pelastusautomaatti. Näyttää siis siltä, että armovälineet ovat myös pelastusautomaatteja. Jumala aina lahjoittaa Pyhän Hengen kasteessa ( lapsen kohdalla, aikuisen kohdalla tilanne on toinen) .
Katekismus puhuu, että kasteesta voidaan luopua ja menettää kasteessa saatu Pyhä Henki. Kerran pelastetttu ei tarkoita aina pelastettu, raamatusta meillä on tästä esimerkkejäkin esim Deemas.
No ei se näin mene missään.
1 tykkäys