Luterilaisuus

Oppi
1365

Tämä on vähän sama kuin alla esittelemäni radikaalipredestinaation ajatus:

Room. 11 :32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

Paavalin universaali pelastusoppi on Kristuskeskeistä. Yleisessä merkityksessä, kaikki ihmiset ovat valitut löytämään pelastuksen Kristuksessa. Paavali tekee kuitenkin erotuksen sovituksen ja valinnan välillä. Valinta historiassa tapahtuu kutsussa. Tämä on myös loogista. Ainoastaan evankeliumi Kristuksessa ilmoitetusta vanhurskaudesta voi vapauttaa ihmisen tuomion predestinaatiosta.

Timo Eskola

Tämä tuntuu luterilaisittain aika hyvältä, kun luterilaisen Tunnnustuksen mukaan evankeliumi on valinnan väline.

1 tykkäys
1366

Pelastusvarmuudesta, joka perustuu siihen, että Jumala pitää kiinni armon lupauksistaan, opettaa luterilaisuus ja muutkin uskonpuhdistuksen piiriin kuuluvat tahot. Pelastusvarmuus on seikka, josta on myös löydettävissä eroavuus uskonpuhdistuksen ja katolisen kirkon välillä. Olet nähdäkseni viestissäsi siinä samoilla linjoilla kuin luterilaisuus, ettei luterilaisuudessa pelastusvarmuudella tarkoiteta ihmisen puolelta uskoa, joka olisi jatkuvasti epäilyksetön ja horjumaton. Katolisen kirkon puolella on korostettu sitä, ettei kukaan voi tietää erehtymättömästi saaneensa Jumalan armon. Jos ihmisen kelvollisuuden perusta Jumalan edessä olisi luja luottamus, joka ei laisinkaan epäile, eikö pelastumisen ehdoksi tulisi ihminen luottamuksessaan eikä itse Jumala armossaan?

2 tykkäystä
1367

Mitenkö tämä tapahtuu, eli miten annan Jumalan hoitaa uskomisen puolestani?

54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

Olen kastettu, olen pelastettu. Käyn välillä seurakunnassa syömässä Kristusta. En tarvitse pelastusvarmuuteen sen enempää. Subjektiivista uskonvarmuutta minulla ei aina ole, mutta pelastusvarmuus on koska Herra on seurakuntansa keskellä.

Kristus on kärsinyt synnin rangaistuksen ja tuomion puolestani ja voittanut perkeleen vallat, eikä hän valehtele:

Sefanja 3:15 Herra on poistanut sinun tuomiosi, kääntänyt pois sinun vihollisesi. Israelin kuningas, Herra, on sinun keskelläsi. Ei tarvitse sinun enää onnettomuutta nähdä.

1368

Eli toisin sanoen minun pitää tehdä jotakin. Hakeutua sanan kuuloon. Tämähän on samaa kuin ortodoksisuudessa yhteistyö kilvoituksesta pelastuakseen. Enkö luterilaisena olekaan armosta pelastettu jos pitää hakeutua sanan kuuloon. Mitä tarkoittaa armosta pelastuminen jos pitää suorittaa tekoja.

1369

Augsburgin tunnustuksen puolustus, IV uskonkohta. VANHURSKAUTUS, s. 115:

Tekoja on nimittäin tehtävä, ensinnä koska Jumala niin käskee, sitten myös uskon harjoittamiseksi ja vielä tunnustaaksemme uskomme ja osoittaaksemme kiitollisuutemme. Mainituista syistä on hyviä tekoja välttämättä tehtävä.

1 tykkäys
1370

Jeesuksen vertauksen mukaan hyvä puu tuottaa luontonsa mukaan hyviä hedelmiä välttämättä, kuten @PekkaV tuossa ylempänä sanoi. Sen ei kuitenkaan tarvitse tuottaa niitä pakosta pelastuakseen, sillä silloinhan armo kumoutuisi.

1371

Puu kasvaa ja kukoistaa, koska se saa ravinnon maasta, vedestä, ilmasta ja auringosta, muunmuassa. Kun joku näistä puuttuu tai kasvu häiriytyy, sen luonnollinen tuotto vähenee ja lakkaa ja jopa puu kuolee. Samoin viiniköynnöksen oksa, kun se “unohtaa”, että se menestyy vain kiinnitettynä oksana.

Ei Jeesus meissä tee mitään pakosta, vaan koska Hän asuu meissä. Hyvät teotkin ovat todistuksena olemista.

Armo ei ole tekemistä, ansioitumista vaan se ei jätä meitä toimettomiksi. Armon ‘toiminta’ ihmisessä alkaa parannuksen kautta.

1372

Sekä Tunnustuskirjoissa että Lutherin teksteissä pyhityksestä täällä ajallisuudessa puhutaan vasta alullaan olevana. Mitään idealistiselta, epärealistiselta tai valheelliselta tuntuvaa puhetta pyhityksestä en kummankaan taholta itse ainakaan ole toistaiseksi löytänyt. Tunnustuskirjoissa sanotaan muistini mukaan, että muuttumisemme on vasta alullaan. Koska synti tai synnin turmelema tahto edelleen elää ja vaikuttaa uskovissa, aiheuttaen sokeutta omille synneille ja itsekkäille motiiveille, farisealaisuutta, laiskuutta, välinpitämättömyyttä, ahneutta, itsekkäitä, ylpeitä, pahanilkisiä, ylimielisiä ja vihamielisiä ajatuksia, asenteita, sanoja ja tekoja, uskova tarvitsee loppuun asti luettua vanhurskautta, sillä synnistä hän ei vapaudu todellisuudessa kuin vasta kuolemassaan.

Ymmärtäisin, että luettu vanhurskaus uskon kautta on monen luterilaisen pelastusvarmuuden perusta. Tai oikeammin kai olisi sanottava, että uskonvanhurskauden välityksellä Pyhä Henki vakuuttaa yhdessä uskovan hengen kanssa, että uskova on Jumalan lapsi (Room. 8:16), jota Isä ei hylkää?

Luther Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä (kohtaa Gen. 5:1 selittäessään) sanoo, että Mooseksen sanoessa ihmisen tehdyn Jumalan kaltaiseksi, hän sillä tarkoittaa, että ihminen ei ainoastaan ilmennä Jumalaa siinä, että hänellä on järki eli ymmärrys ja tahto, vaan Mooses tarkoittaa myös sitä, että hänellä on Jumalan kaltaisuus: toisin sanoen hänellä on sellainen tahto ja ymmärrys, jota käyttäen hän ymmärtää Jumalan, jolla hän tahtoo, mitä Jumala tahtoo jne. (Lähes suora lainaus Lutherin kirjasta Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1 - 7. 318, 2004.) Luther jatkaa:

Tämän kuvan mukaan ja tämän täydellisen Jumalan-kaltaisuuden mukaan ihminen on luotu, ja jos hän ei olisi langennut, hän olisi elänyt iankaikkisesti täynnä mielihyvää ja iloa; hänellä olisi ollut myönteinen tahto, aina valmis tottelemaan Jumalaa. Kuitenkin synnin tähden yhtä hyvin kaltaisuus kuin kuvakin menetettiin. Tämä uudistuu kuitenkin jollakin tavoin uskossa niin kuin Paavali sanoo (Ef. 4:23). Me näet alamme tuntea Jumalan ja meitä auttaa Kristuksen Henki niin, että saamme halun olla kuuliaiset Jumalan käskyille.

Näistä lahjoista meillä on kuitenkin vasta ensi hedelmä: tämä uusi luomus on meissä vasta alulla niin kauan kuin elämme tässä lihassa. Tahto virkoaa jossakin määrin ylistämään Jumalaa, kiittämään häntä, tunnustamaan, osoittamaan kärsivällisyyttä jne. Mutta tämä on vasta alkua, sillä liha noudattaa tapansa mukaan sitä, mikä sen on, ja taistelee sitä vastaan, mikä Jumalan on. Tällä tavoin nämä lahjat alkavat meissä uudistua, mutta kymmenykset tai tämän kaltaisuuden täyteys tulevat osaksemme tulevassa elämässä sitten kun synnin lihasta kuolemassa on tullut loppu.

(Luther: Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1 - 7. 318-319, 2004.)

2 tykkäystä
1373

Jep! Luther sanoo sitenkin, että hurskas ihminen tekee kaikissa hyvissä teoissaankin syntiä.

1 tykkäys
1374

Siinä myös paradoksi. :slight_smile:

1 tykkäys
1375

Missä mielessä? Onhan uskova Kristuksessa vanhurskas ja samanaikaisesti itsessään syntinen.

1376

Minä en usko tuota, että uskova tekee kaikissa teoissa syntiä, Luther on tässä tietysti väärässä. Syntinen ja vanhurskas akseli ei selitä tätä, ”uskova” tekee kaikissa hyvistäkin teoissa syntiä. Siinä mielessä se on paradoksi, yksi ristiriita mitä Luther taas lausuu, hän on harhaopettaja tämän suhteen.

1377

”Jeesuksen vertauksen mukaan hyvä puu tuottaa luontonsa mukaan hyviä hedelmiä välttämättä, kuten @PekkaV tuossa ylempänä sanoi. Sen ei kuitenkaan tarvitse tuottaa niitä pakosta pelastuakseen, sillä silloinhan armo kumoutuisi.” Muuten armo kuntoutuu.

Kyllä tarvitsee, koska hyvä puu tuottaa niitä pakosta, muuten se ei ole hyvä vaan paha. Näin oikeaan usko kuuluu hyvät teot muuten armo kumoutuu.

Tämä sinun ajatuksesi osoittautuu kummalliseksi ja vääräksi.

1378

Siinä mielessä vähintään näennäisesti järjenvastainen ajatus, että jos tekee hyvän teon, se ei järjen mukaan voi olla samalla paha tai syntinen teko. Väittäisin, että kun kristitty tekee ulkonaisesti arvioituna hyviä tekoja, mutta motiivinsa ovat epäpuhtaat (esim. oman kunnian etsiminen hyvää tekemällä tai rangaistuksen välttäminen hyvää tekemällä), silloin hän hyvää tehdessään on samalla syntinen, sillä Jumala katsoo ennen kaikkea ihmisen mieleen eikä niinkään ulkonaiseen tekoon. Itse katsoisin hyväksi teoksi lähimmäistä kohtaan tehdyn teon, joka tehdään vain siitä syystä, että sillä halutaan auttaa toista, vailla taka-ajatuksia jostain hyödystä itselle. Ihminen voi tosin olla itse tiedostamatta pohjimmaisia motiivejaan, ja kristitty ihminen ei aina tiedosta syntejään tai syntisiä motiivejaan. Psalmissa 19 sanotaan: “Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe.”

2 tykkäystä
1379

Kuka kykenee tekemään puhtain motiivein hyvä teon? En ainakaan minä, vaikka ulkonaiseen hyvään tekoon kyllä kykenen useastikin joka ainut päivä.

1380

“Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.” (Matt. 5:8) Pitäisikö tämä jae tulkita mielestäsi luterilaisittain niin, että se on kuin lain saarnaa, jonka tarkoitus on ajaa ihminen synnintuntoon?

Epäpuhtaaseen sydämeen ulkonaisessa hyvän tekemisessä voisi raamatullisessa mielessä mielestäni viitata esim. Jaakobin kirjeen kohdat: “Kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” (Jaak. 1:8) “Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.” (Jaak. 4:8) Molemmissa jakeissa kreikan kielessä kaksimielinen = dipsykhos. (di = kaksi) Kun hyvää ei tehdä sen itsensä tähden tai rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen, vaan aina jostain itsekkäästä motiivista käsin (esim. palkkion toive tai rangaistuksen pelko), yksi ja sama teko on yhtä aikaa itsekäs (= itsekkäästä syystä aikaansaatu) ja hyvä (ulkonaisessa mielessä).

Sadistisuuteen taipuvainen kristitty ihminen voi vilpittömästi kokea tekevänsä hyvää lapsille aiheuttaessaan tuskaa niille ja saadessaan sadistista nautintoa tuskan aiheuttamisesta, sillä hänen omalle ymmärrykselle sanoo se kohta Raamatussa, jossa puhutaan siitä, ettei vitsaa tule säästää (San. 13:24), että hän tekee oikein “kurittaessaan” lapsia, ja lukeehan hän lisäksi siitä, että jota Jumala itse “rakastaa, sitä hän kurittaa”, ja että Jumala “ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa”. (Hepr. 12:6). Tässä esimerkki siitä, että ihminen voi itse pitää tekojaan hyvinä, vaikka motiivinsa ovat pahoja tai sairaita ja häneltä itseltään kätkössä. Motiivi on siis todellisuudessa paha, vaikka sitä pidetään omassa mielessä hyvänä.

Jos ihmisen todellinen syy tehdä hyvää (esim. vapaehtoistyötä) on se, että hän vapautuu tekemisellään ahdistuksesta tai saa siitä hyvän olon (oksitosiinia), onko vapaaehtoistyönsä todella hyvää? Samana päivänä, kun joku ihminen tekee vapaaehtoistyötä, josta saa hyvän ja rauhoittavan olon itselleen, hän tekee ulkonaisesti jotain päinvastaista, esim. aiheuttaa jollekin eläimelle tuskaa tai jollekulle pahan mielen, saaden samoin tyydytyksen tai hyvänolontunteen. Miten sisäisessä mielessä näiden kahden ulkonaisesti erilaisen toiminnan välillä olisi eroa, kun molemmissa tapauksissa syy tehdä jotain on hyvän olon saaminen tai tekemisellä pahasta olosta pakeneminen tai oman tuskan välttäminen?

2 tykkäystä
1381

Hyvät teot eivät ole uudenkaan kuuliaisuuden piirissä (siis jo uskovana) autuuteen välttämättömät, sillä uusi kuuliaisuus ei ole mitään muuta kuin lain täyttämistä. Yhtä vähän kuin pelastuksen saavuttaminen ei ole riippuvainen siitä, että ihminen täyttää lain, yhtä varmasti ei uusi kuuliaisuuskaan ole välttämätön pelastukseen, kuten Franz Pieper toteaa. Kristus on meidän sijaisenamme täyttänyt lain ja niin ikään sijaisenamme läpikäynyt ristin kuoleman meidän ansaitsemamme rangaistuksen tähden. Tämä on siis jo toteutunut tosiasia, enkä minä, eivätkä minun tekoni voi siihen enää mitään lisätä, ainoastaan uskolla minä voin ottaa vastaan tämän ja liittyä Kristuksen sijaisenani tekemään tekoon.

Ensiksi minulla on oltava usko, joka antaa iankaikkisen elämän, kuten Kristus suoraan sanoo: “jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.” Muutoin Johanneksen olisi täytynyt sanoa: ”teidän elämänne ja hyvät tekonne ovat elämän leipä tai iankaikkinen leipä. Todella, mitä muuta he sanovat kun he julistavat, ettei usko sitä tuota, vaan paljon ennemmin hyvät tekonne?” He tekevät väkivaltaa sanoille ja sanovat Johanneksen valehtelevan, sanoessaan, että minun hyvät tekoni ovat Kristuksen leipä. Mutta tässä Kristus puhuu elämän leivästä, joka hän itse on. Sen mukaisesti hän julistaa: ”minä olen elämän leipä.” Jos hän on tämä leipä, on mahdotonta, että meidän elämämme ja hyvät tekomme olisivat se. Näyttäytyy minulle, että ero Kristuksen ja minun paastoamiseni tai rakkauteni naapuriani kohtaan tai minun almuni välillä on selvä. Kristus on täysin eriävä kaikista hyvistä teoistani.

Näin me teemme eron uskon ja hyvien tekojen välille. Me emme sano, että hyvät teot ovat elämän leipä, kuten skolastikot tekivät, väittäen, että iankaikkinen elämä on meidän oikean elämänne ja hyvien tekojemme suorittamisen tähden. Heidän mukaansa, minun elämäni on elämän leipä tai elämän antava, tämä huolimatta totuudesta, että Kristus ei ole minun tuotteeni. Minä en tee tai luo häntä, mutta hän syntyi sopivalla ajalla neitsyt Mariasta, ja oli syntynyt Jumalan Pojaksi Isästä iankaikkisuudessa. Siksi minun paastoamistani ja minun almujani ei voida kutsua elämän leiväksi. Ei, sillä jos minulla on oltava elämä, minun täytyy saada se Kristukselta, joka on elämän leipä. Jos uskon häneen, silloin hän on elämän leipä minulle, silloin minä tulen osalliseksi hänestä.

Martti Luther, LW 23, s. 110-111.

1382

Et vastannut viestiini, sillä se keskittyi Matt. 5:8, Jaak. 1:8 ja 4:8 -kohtien ympärille. Kysyn siksi: Onko Lutherin tai luterilaisuuden mukaan uskovan ihmisen mahdollista tehdä hyvää puhtaista vaikuttimista, ilman “kaksimielisyyttä”? Vai onko Matt. 5:8 ja Jaak. 4:8 tulkittava luterilaisesti niin, että puhdassydämisyys tai vapaus “kaksimielisyydestä” on käytännössä mahdottomuus, koska kristitty ihminen kirjaimellisesti aina tekee syntiä hyvissä teoissaankin?

Luther sanoo Vähässä katekismuksessa, että uskovat tekevät joka päivä paljon syntiä, eivätkä ansaitse muuta kuin rangaistusta. Se seikka, että pahalla on niin suuri voima uskovienkin elämässä, että joka päivä tehdään paljon syntiä, puhuu mielestäni puoltavasti sen Lutherin ajatuksen puolesta, ettei ihmisillä ole vapaata ratkaisuvaltaa. Miksiköhän Lutherin mukaan Pyhällä Hengellä ei ole niin suurta valtaa uskoviin ihmisiin, ettei Hän kykene vaikuttamaan uskovien elämässä niin, että olisi päinvastoin? Sillä jos uskovallakaan ei ole vapaata ratkaisuvaltaa, Pyhä Henki voisi käyttää vapaata ratkaisuvaltaa uskovan hengessä.

1383

Minä pystyn enkä ole siitä ollenkaan epävarma. Sensijaan jos olisimme teoista kokoajan epävarmoja, niin miksi emme kuitenkaan kadu ja pyydä anteeksi, kovin vähän tätä ajattelua kohtaamme. Ja jos Hengen hedelmä kuvataan paavalin teksteissä, niin ei se ole meidän. Hyvistä teoista saamme myös raamatun mukaan palkan. Jumalan näkökulmasta teot ovat niin hyviä, että ne täytyy vielä taivaassakin palkita.

1384

Jaakob 1: 8 liittyy siihen mitä on sitä ennen sanottu epäilyksestä. Kaksimielisyydellä tarkoitetaan siis ihmistä joka luottaa sekä Herraan, että ihmisiin. Sellaisia ihmisiä on meidänkin aikamme pullollaan, jota tinkivät ihmiskunnian tähden uskonopista ja sallivat ja suvaitsevat harhoja jopa Kristuksen kirkon opettajan asemassa. Sellaisten ihmisten tulisi tehdä parannus ja uskoa, epäilyksen, kaksimielisyyden harjoittamisen sijaan. Ja mitä tulee tuohon Matteuksen kohtaan, niin tällainen puhdas sydän on vain niillä, jotka uskon kautta omistavat Kristuksen vanhurskauden.

Pyhä Henki ei muuta ihmisen persoonaa väkisin, sillä silloin sinä et enää olisi sinä, etkä tunnistaisi itseäsi. Ihminenhän voi myös torjua Jumalan työn itsessään.

1 tykkäys