Nyt sinulla on väärä käsitys siitä, mitä whataboutismilla tarkoitetaan.
Jos Noviisi ei ole valmis tai halukas huomauttamaan asiasta sinulle, niin se tarkoittaa, että häntä ei oikeasti häiritse kekäleläisestä luterilaisuudesta puhuminen. Häntä vain häiritsee se, että minä teen sitä. Ja minä uskon, että silloin se on ihan hänen asiansa, joka ei koske minua.
Kyllä minä sen pyynnön / toiveen / ajatuksen / vaatimuksen hyväksyn yleisellä tasolla.
Eli ennen vuotta tuhat ja jotain. Ei liity tähän keskusteluun.
Voisiko joku sitten yksilöidä, että mikä tässä on se ero peruslähtökohdalla ja merkityksellä? Minusta näyttää, että jää harvinaisen epäselväksi, että mitä tässä on rikottu, mitä ei ole rikottu ja millä tavalla on rikottu jos on rikottu.
Aina on hyvä selventää sitä, että mitä on oikeasti väittänyt, ja mitä ei ole väittänyt. Mutta ei missään tapauksessa luottaa tuohtuneen vastustajan sanaan tai jättää selventämistä hänen huolekseen.
Olen täysin sitä mieltä, että luterilaisuutta voi ihan neutraalisti kuvailla siten, että sen käsitys maallisen elämän ja hengellisen elämän suhteesta, ajallisen elämän tarkoituksesta, Jumalan läsnäolosta ja vaikutuksesta maailmassa, ikuisen elämän olemuksesta ja sisällöstä, kuten myös mahdollisuudesta käsittää siitä jotain tämän elämän aikana, ovat samassa kategoriassa juutalaisuuden kanssa. Kun taas traditionaalinen katolisuus on molempiin nähden omassa kategoriassaan.
Minä uskon, että tämä asia ei, vaikka miten riehuisi, heittäisi kukkia ja laventelia päälle, tyhjentäisi koko vaahtosammuttimen, ampuisi singolla tai ostaisi ponin, muutu mihinkään.
Hyvä myös todeta, että Vatikaani II:n mukainen katolisuus on samassa kategoriassa luterilaisuuden kanssa. Tämän vuoksi näiden välillä on mahdollista olla ekumeniaa. Tämän vuoksi nämä myös ovat lähtökohtaisesti myönteisiä juutalaisuutta kohtaan.
Tässä ne muut teknisesti ottaen rajoittuvat Timo K:hon. Tällainen yhden miehen laaja väkijoukko tietää, että vastustajansa vastustajan kanssa on joskus joistain asioista samaa mieltä.
Jos sinua ärsyttää tuo Leijonan komppailu, niin olen yrittänyt olla siitä välittämättä. En ole ikinä saanut selvää siitä, että mitä Leijona edustaa tai ajattelee, joten en voi kokea tai suhtautua siihen millään tavalla muuten kuin satunnaisena ilmiönä.
Mutta muuten olen huomannut, että tämä foorumin komppaustoiminto tuskin koskaan sanoo, toisin kuin sen tarkoitus olisi, että viesti oli ymmärrettävä tai älykäs tai hyvin perusteltu. Koska eihän tämä sinunkaan viestisi ollut. Vaan ennemmin sitä käytetään sen ilmaisemiseen, että ollaan kirjoittajan kanssa samalla puolella. Tai ainakin samaa toista kirjoittajaa vastaan. Josta tulee se, että niille komppailuille kannattaa korkeintaan hymähtää. Koska kyllähän ajatteleva ihminen tietää ilman niitäkin, että onko oma ajatus ollut hyvä tai perusteltu.
Tässä on vielä osoittamatta vaan se, että kyse olisi pilkkaamisesta tai olkiukkoilusta. Ehkä asia on luterilaisuudelle jotenkin epäedullinen. Mutta se ei ole sama asia.
Sillä Sola Scripturalla on tietty suhde nominalismiin. Jos joku tietää paremmin, niin hän saa tietenkin asiasta kertoa. Tai jos on eri mieltä itse asiasta sen yksityiskohtien kautta. Jos asia on jotenkin epämukava tai epämiellyttävä sinun mielestäsi, niin en minä ymmärrä, miksi minun pitäisi kokea siitä jotain syyllisyyttä.
Mitä jos luterilaisuudesta ei ole edes olemassa sille edullista tapaa käsittää se? Joten ainoa vaihtoehto on silloin elää sitä ja jättää käsittäminen akateemisen maailman ateisteille ja vallankumouksen tekijöille. Tai joillekin nimekkäille professoreille, jotka tekevät siitä kuivia ja abstrakteja julistusten kokoelmia, joita kutsutaan dogmatiikoiksi, joilla ei ole mitään tekemistä tämän todellisuuden tai käytännön uskonelämän kanssa.
Katolisessa teologiassa ei oikeasti ole tällaista asennetta tai asetelmaa, että akateeminen teologia myllää ja pyörii jossain taustalla, omassa sfäärissään, samaan aikaan kun seurakuntalaiset keskittyvät kumartelemaan kynttilöitä ja käräyttämään otsatukkansa. Katolinen uskonelämä perustui ennen Vatikaani II:ta sille, että ne asiat, mitkä siellä paavien ja pyhien teologien teksteissä oli, kertoivat siitä, millä tavalla hengellinen ja yliluonnollinen liittyvät paikalliseen ja ajalliseen.
My own experience with object-oriented programming involves long meetings debating worthless trivia such as how to deal with fat model classes in Ruby On Rails, refactoring the code into smaller pieces, each piece a bit of utility code, though we were not allowed to call it utility code, because utility code is regarded as a bad thing under object-oriented programming. I have seen hyper-intelligent people waste countless hours discussing how to wire together a system of Dependency Injection that will allow us to instantiate our objects correctly. This, to me, is the great sadness of object-oriented programming: so many brilliant minds have been wasted on a useless dogma that inflicts much pain, for no benefit. And worst of all, because object-oriented programming has failed to deliver the silver bullet that ends our software woes, every year or two we are greeted with a new orthodoxy, each one promising to finally make object-oriented programming work the way it was originally promised.
—Lawrence Krubner, Object Oriented Programming is an expensive disaster which must end
Se toimii, jos ei kysele liikoja. Joskus on tarpeellista, ettei kysele ollenkaan.
Ohjelmointi on suhteellisen lyhytikäinen ilmiö käytännön näkökulmasta. Laskennan teoria on ollut olemassa ennen ensimmäistäkään laskukonetta. Mutta käytännöstä on ollut eurooppalainen ja amerikkalainen koulukunta. Ensimmäinen on akateemisempi ja jälkimmäinen on kiinnostunut nopeista tuloksista. Jälkimmäinen dominoi alaa tällä hetkellä. Eli toisessa tekeminen lähtee oikean ajattelemisen pohjalta. Toisessa yritetään välttää ajattelemista ja sitten siitä seuraa vähän tai paljon tekemistä, nopeita tuloksia ja paljon sotkua ja teoreettisia ongelmia.
Yritän siis tällä tietenkin hakea jotain kömpelöä rinnastusta katolisuuteen ja luterilaisuuteen.
Tämä keskustelu näkyy tuoreimpien joukossa. Ei näy etusivulla. Mutta näkyy osastossaan normaalisti. Luulen, että tätä on jo jotenkin sensuroitu niiltä osin. Kauan sitten. Ellei kyse ole vaan foorumin toiminnan häiriöstä, joka koskee etusivua. Mutta missään tapauksessa en usko, että tämä keskustelu määrittelee koko foorumia.
Muistaakseni 2. Makkabealaiskirjassa nähtiin paljon vaivaa kaatuneiden omien sotilasvainajien tähden. Uskottiin siis, että se oli tärkeää, ja jos se oli tärkeää, silloin sen uskottiin vaikuttavan näiden kuolemanjälkeiseen kohtaloon.