…ja minäkin sitten kysyin että mitä sinä meinaat auktoriteetilla ja alamaisuudella. Mielestäni aika selvästi. Mutta nyt joudun jo päättelemään, että joko olet selvästi kertonut tai sitten jostakin syystä et tahdo selostaa. Ymmärrän jälkimmäisenkin, koska aihe on hankala. Sano vain ettet tahdo niin en kiusaa enempää. Jos oletkin selostanut enkä vain ole huomannut, niin olen kiitollinen jos annat vinkin mistä tekstiä löytää.
Yleinen ohje on, että jos uskovien suuren määrän takia tarvitaan maallikkoavustajia, niin heitä pitäisi ottaa järjestyksessä 1- seminaarista, 2-luostariveli, 3- luostarisisar, 4- katekeetta, 5- katolinen mies, 6- katolinen nainen. Usein käytännössä toimitaan vähän erilaisin prioriteetein.
Hiippakuntamme uusi työntekijä, saksalainen rouva Bungarten, jonka käsittääkseni tunnet, on uusimman Fideksen mukaan kotimaansa pappispulasta kärsivissä seurakunnissa tehnyt “sakramentteja lukuunottamatta kaiken mitä papit tekevät”. Tuo “sakramentteja lukuunottamatta” tarkoittanee sitä itsestäänselvyyttä, että hän ei ole niitä selebroinut; mutta ilmeisesti hän on kuitenkin jakanut kommuuniota uskoville, näin olin lukevinani jutun rivien välistä.
Kyllä joo, hän on siellä ollut käytännössä vastuussa kuudesta pienestä seurakunnasta, joissa papit käyvät vain vierailemassa. Ja silloin, kun pappia ei sunnuntaina ole, hän on sitten piispansa luvalla viettänyt sanajumalanpalvelusta ja jakanut kommuuniota. Lisäksi olen ymmärtänyt, että hän on viettänyt todella paljon hautajaisia.
Minusta (ev.lut.) on ok, että maallikot avustavat ehtoollisenjaossa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että leivän jakaminen on papin tehtävä ja avustaja(t) voi(vat) jakaa viiniä. Jokaisessa jakoparissa pitäisi siis mielestäni olla pappi jakamassa leipää, viinin jakaja voi olla maallikkokin. Tämä siksi, että papille kuuluu vastuu siitä, kenelle ehtoollinen jaetaan. Toki tämän merkitys on nykyisin lähes kadonnut, kun papit eivät enää seurakuntalaisia tunne ja ihmiset käyvät eri kirkoissa, joten pappi ei enää voi tietää, kuka on konfirmoitu kirkon jäsen ja kuka ei. Mutta silti periaatteessa kyse on papin tehtävästä ehtoollisen jakajana.
Omassa Sleyn yhteisössämme leivän jakavat papit, viiniä jakamassa voi olla myös maallikkoja (jotka on perehdytetty hommaan), mutta joskus kaikki neljä jakajaa ovat pappeja. Yhteisömme on aika iso, joten useampia jakajia tarvitaan (tai ainakin se nopeuttaa tilaisuutta), ja messussa on yleensä mukana useampi pappisvihkimyksen saanut.
Jakajat ovat aina miehiä, vaikka joskus on puhuttu, että maallikkoavustaja voisi teoriassa olla nainenkin. Kuitenkin ainakin joskus käytäntöä perusteltiin mm. sillä, että satunnainen kävijä voisi erehtyä luulemaan tällaisia naisia papeiksi.
Varmasti yhdellä paikkakunnalla, varovasti vapaaehtoisten kesken ja nopeasti tyrehtyneenä. Aikanaan jopa SLEY:n OTO-koulutuksen käyneenä olen varma ettei naisehtoollisavustajia ole ollut eikä kyllä heti tule olemaankaan.
Onko tälle jokin teologinen peruste?
Siis jokin opillinen näkemyserot Sleyn ja muiden herätysliikkeiden välillä.
Ihmettelen tätä vanhoollisuutta! Roomakin on jo pystynyt ikiaikaisia tradtioitaan päivittämään! Alttaripalvelijanakin voipi tyttö/nainen toimia.
Asia voisi olla helpompi, jos ev.lut. kirkossa ei olisi hyväksytty naispappeutta. Sen vuoksi tällaiset ratkaisut tulkittaisiin helposti askelina siihen suuntaan. Itselleni maallikkoavustajat eivät ylipäätään ole mikään itsetarkoitus, vaikken käytäntöä tuomitsekaan.
Ihan näin sivusta, tavallisena luterilaisena, minusta ei ole mitään moitittavaa siinä, että ehtoollisen jakajat ovat aina miehiä. Ei kai käytänteiden päivittäminen ole mikään itseisarvo.
Kävin riparin Karkun ev. opistolla 2004, ja meidän konfirmaatiossa oli naispuolinen ehtoollisavustaja. Muuta kertaa en tällaiseen ole Sleyn piireissä törmännyt, mutta käsitykseni on, että teologista estettä ei olisi ja työntekijät olisivat valmiita yhteistyöhön naismaallikkoavustajan kanssa. Käytännön toteutukseen ei ole lähdetty sitten kuitenkaan. Perusteluna olen tähän kuullut: 1) sekaannuksen mahdollisuuden, että kyseessä olisi jonkinlainen pappisharjoittelija, 2) sen että Sleyn messuyhteisö on monelle konservatiiville “last resort” eikä haluta aiheuttaa, että kukaan tiukimman pään ihminen jäisi ilman seurakuntaa (tämä sanottu sellaisessa tilanteessa, että paikkakunnalla ei siihen aikaan ollut LHPK-yhteisöä lainkaan).
Mun mielestä nämä perustelut ovat huonoja. Jos halutaan elää todeksi sitä, että naispappeuden torjuminen on vain ja ainoastaan raamattukysymys eikä liity minkäänlaiseen muuhun naisten kyykyttämiseen, silloin ei tulisi asettaa naisten osallistumiselle mitään ylimääräisiä rajoitteita ilman raamatullista perustelua. Nykyinen “kyllä periaatteessa voitaisiin ottaa nainen avustamaan mutta ei nyt vaan oteta” meininki valitettavasti näyttäytyy sellaisena, että tasa-arvoa papintehtävän ulkopuolella ei haluta ottaa vakavasti. Ja että naisten huolia ja näkökulmia asiaan liittyen ei jostain syystä kuulla, vaan niiden edelle menee oletettu supertarkan siiven vastustus, ilman todellista faktatietoa siitä, olisiko naisavustaja kenellekään oikeasti kynnyskysymys.
Osuipa yhteen päivän käännöstekstin päätössanojen kanssa: Erityisesti pitää huomioida, ettei riittien muuttamista vaativien vastustajien edessä noin vain taivuta uskonnon asiassa, sillä tunnustustilanteessa ehdonvallan asiat ikään kuin muuttavat luonteensa ja neutraaleista asioista tulee välttämättömiä. Ks. Yksimielisyyden ohjeen artikla X. Riiteillä tässä tarkoitetaan kaikkea “neutraalia”, josta voidaan päättää vapaasti.
Jos naisten huolet ja näkökulmat seurakunnassa muuttuvat vaatimuksiksi, voidaan olla vaikeassa tilanteessa.
“Kansankirkossa” maallikot toimivat nk. Ehtoollisavustajina, lukevat päivän lukukappaleita yms. LHPK:n piirissä nämä tehtävät kuuluvat paimenviran piiriin ja ihan hyvä näin. Ei ole mitään hyvää syytä muuttaa käytäntöä ja hämärtää maallikoiden ja saarnaviran eroa.
Avattakoon nyt että kävin OTO-koulutuksen pk-seudun vapaaehtoisille paljon tuon jälkeen ja siellä annettiin ymmärtää, että naisilla ei ole mitään asiaa ehtoollisenjakotehtäviin.
Sikäli kun tuo kanta vaikuttaisi olevan käsityksesi mukaan Sleyssä ehdoton, niin kiinnostaisi kyllä tietää miksi.
Kysyn siis näiden OTO.kouluttajien kantaa, olettamatta että juuri se olisi Sleyn virallinenkanta. Kysymys on toki offtobic ketjun otsikosta.
Olisiko tässä otettu mallia Paavalista?
1. Kor 9:19-23
19 Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.
20 Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.
21 Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla – onhan minulla Kristuksen laki.
22 Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia.
23 Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen.
Ilmoittautuessa kysyttiin alustava kiinnostus, kuten tarjoilut, tiedotus, tuolien siirtely (jotenkin noin oli ilmaistu) jne. Ne olivat kategoriat.
Pahoittelut. Ymmärsin ilmeisesti viittaamasi “OTO-koulutuksen” luonteen väärin.
Ei siis ole pedantisuudessaan ihan verrattavissa maallikoille järjestettävää ehtoolisavustajakoulutukseen, jossa viimemainitussa luterilainen ehtoolliskäsitys puidaan juurtajaksaen ja jonka jälkeen koulutettun ehtoollisavustajan tulisi jo liturgin eleistä ja pöydän kattauksesta kyetä kyselemättä päättelemään, tuliko esim. erikseen pyydettävä alkoholitton ehtoolisviini konsekroitua vaiko ei.
Huomioksi että Tuomas-messu tyyppisissä toteuksissa koko avustajakunta käy ennakkopalaverissa läpi messun kulun ja palautepalaverissa pohditaan mitä olisi voitu tehdä toisin. Avustajat ovat osa messun toteuttajia ja jokaisella on käsitys miksi jokin asia tehdään niinkuin tehdään ja voidaanko asiat kenties tehtä toisin ja toisessa järjestyksessä. Normimessussa avustajia on vähemmän ja ennakkopalaverissa sovitaan lähinnä jakoparit, kynttilän sytytykset yms.
Ei sinun tarvitse pahoitella tänne suuntaan. Eivät eri järjestöjen jutut välttämättä ole tuttuja.
Agricolan kirkon Tuomasmessussa ehtoollisavustajana olin kerran. Se mitä muistan niin valmennus kesti pitkään, ensikertalaisille taputettiin ja ohhaus oli ihan kädestä pitäen. Ei vain tuntunut omalta ja olin vain kerran. Tämä poikamiesaikoina.