Sakramentaalisen pelastustalouden voi tietysti halutessaan typistää muotoon ”iankaikkinen elämä on palkinto uskosta ja hyvistä teoista”, mutta pelkästään tuossa muodossa se todella on pelkkä olkiukko. Siitä nimittäin tulee semmoinen kuva, yhtäältä että usko ja teot, toisaalta armo ja meidän vastauksemme siihen, olisivat tasa-arvoisessa asemassa pelastuksessamme, mikä ei pidä paikkaansa. Sinänsä en kiistä sitä, että pelastuskäsityksemme on synergistinen ja eroaa teikäläisestä, mutta ei sitä todellakaan voi typistää tuohon muotoon kuin Harrison tekee. Ei kukaan uskonsa vakavasti ottava katolilainen (tokko ortodoksikaan) usko noin.
Pari kohtaa Pius X:n katekismuksesta:
Tässä ripin sakramenttia koskevasta osasta:
111 Q. Can we of ourselves make satisfaction to God?
A. Of ourselves we cannot make satisfaction to God, but we certainly can do so by uniting ourselves to Jesus Christ, who gives value to our actions by the merits of His passion and death.
Tässä Apostolisen uskontunnustuksen selityksestä:
19 Q. To be saved is it enough that Jesus Christ has died for us?
A. No, it is not enough for our salvation that Jesus Christ has died for us; it is also necessary that the fruit of His Passion and death be applied to each one of us, which is accomplished especially by means of the Sacraments instituted for this end by Jesus Christ Himself; and as many either do not receive the Sacraments at all, or do not receive them well, they thus render the death of Jesus Christ useless in their regard.