Messu-uhri


#1

Eukaristiasta minulla olisi paljonkin sanottavaa ja osa siitä sanottavasta kyllä saattaa varsinkin 1500-luvun protestanttisen reformaation jälkeen syntyneisiin ryhmittymiin kuuluvista tuntua ylpeydeltä ja piikittelyltä, mutta jotkin asiat on vain pakko sanoa, ne ovat liian tärkeitä tulemaan jätetyksi hiljaisuuteen.
Olen yrittänyt monenlaista tapaa niiden asioiden sanomiseen. Mikään ei oikein herätä positiivista keskustelevaa ilmapiiriä, joten yritän sitten edelleen tavalla joka mielestäni ottaa esille sen mitä koen tarpeelliseksi ottaa esille, vaikka joku sitten enemmän loukkaantuisi kuin kokisi keskustelussa mielekkyyttä.

Uhriajattelun puuttuminen uskonpuhdistetusta ehtoollisesta on merkittävä muutos aiempaan eukaristiseen ajatteluun. Kristuksen uhri on totta kai keskeisin, mutta Kristus ottaa käsiinsä ihmisten eteenkantamat uhrilahjat , luomakunnan antimet ja koko elämänsä jotka he ovat tietysti saaneet lahjana Jumalalta, ja muuttaa ne omaksi uhrikseen, johon yhdistää eukaristiasta osalliset, jotka taas edelleen Kristuksen ruokkimina kantavat yhä uudestaan uhrilahjansa. Eukaristiasta on löydettävissä “tulkaa kaikki syömään ja juomaan” -ajatus, mutta se liittyy mielestäni ensisijaisesti siihen että kaikilla on eteenkannettava uhri, sitä ei tarvitse ansaita millään omilla ansioilla vaan kaikilla on ilmaiseksi annettua eteenkannettavaa.

Eukaristian uhri on pyhä sykli, jonka alku, keskus, ja päämäärä on Jumala. Tämän syklin supistaminen ajatteluun jossa ihminen saapuu ja passiivisena vastaanottajana syö ja juo, on todella iso muutos kristillisessä ajattelussa.

Vaikka olen kirjoittanut paljon sellaisia kommentteja joissa pidän hyvänä luopua osasta vanhoja kristillisiä opetuksia, niin ihan ilman perusteluja esitän myös kommentin että tästä opetuksesta eukaristiasta ei pitäisi kristikunnan luopua, vaikka ajat muuttuisivat miten.
Edelleen mielestäni vanhin opetus eukaristiasta on syvällisintä. Varsinkin viittaan jo aiemmin esille ottamaani pyhään Irenaeus Lyonilaiseen, lähes apostolien aikalaiseen ja hänen syvällisiin kuvauksiinsa eukaristisesta ajattelusta kirjassaan Adversus Haereses.

1900-luvun kristillisistä ajattelijoista samoihin syvyyksiin on minusta selvimmin tiensä löytänyt lännessä isä Pierre Teilhard de Chardin. Esimerkiksi tästä hänen kirjansa Le Milieu Divine ja La Messe sur le monde. Käännöksiä eri kielille löytyy. Samoissa syvyyksissä uivat useat eri aikakausien kristilliset eukaristiset rukoilijat.


Stlk:n kirkkokunnanjohtaja eronnut virastaan ja liittyy ortodoksiseen kirkkoon
#2

Luterilaisuudessa on myös messu-uhri kolmesta syystä.
Kristityt

  1. antavat messun yhteydessä aineellista omaisuutta lähimmäisten hyväksi
  2. antavat Isälle hengellisenä uhrina tahtonsa, kiitoksensa ja ylistyksensä ja koko persoonansa
  3. antavat itsensä Kristuksessa, hänen kauttaan ja hänen kanssaan.

Leipää ja viiniä hyvinä luomisen lahjoina pidetään hengellisen kiitosuhrin näkyvinä merkkeinä.

Lutherin ajatuksena oli, että me emme uhraa Kristusta, vaan Kristus uhraa meidät. Uhrilahja ei ole konsekroitu leipä ja viini, vaan seurakunta.

Muuttumisoppiakaan luterilainen tunnustus ei vastusta: “…ettei leipä ole ainoastaan ulkonainen muoto, vaan muuttuu todella lihaksi” [Augsburgin tunnustuksen puolustus]


#3

Hyvä että vastasit, sillä aiemmin tällä foorumilla en muista saaneeni tähän asiaan tällaista vastausta jossa mutkattomasti otetaan messu-uhri esille luterilaisessa kontekstissa. Olen luullut että messu-uhri on ihan pannassa luterilaisilla.

Jos menet kuuntelemaan katolisen messun roomalaisen kaanonin mukaan (siksi tämä kaanon, koska siinä uhriajattelu on selvimmin mukana) käy sinulle varmasti täysin selväksi että katolinen ajattelu messu-uhrista menee niin että seurakunnan uhri on mahdollista koska Kristus antaa itsensä uhriksi. Kristuksen uhri on seurakunnan uhrin “keskiö”, seurakunnan eteenkantama uhri on olemassa koska Kristuksen uhri on olemassa. Seurakunnan uhria kutsutaan katolisessa kontekstissa uhrilahjojen eteenkannoksi (offertorium) kun taas Kristuksen uhrista tulee kommuunio.

Messu-uhri on Kristuksen uhri seurakunnan puolesta mutta uhrilahjojen eteenkanto on seurakunta, joka kantaa itsensä osaksi Kristuksen uhria. Tämä kaikki on hyvin selvin sanoin ilmaistu roomalaisessa kaanonissa.
Katolinen messu-uhri on siis todellakin sekä seurakunnan oman itsen eteenkanto että Kristuksen uhri. Se tapahtuu myös leivän ja viinin hahmossa: seurakunta lahjoittaa alttarille leivän ja viinin ja niistä tulee Kristuksen ruumis joka jaetaan kaikille. Siinä vaiheessä kun Kristuksen ruumista jaetaan kaikille, ei ole enää relevanttia sanoa että nyt tämä seurakunnan itsensä uhri jaetaan seurakunnalle, se on siinä vaiheessa Kristuksen uhri.

Kristuksen ruumis kirkkona voi uhrata Kristuksen koska kirkkoruumis on Kristusta itseään. Se on siis Hän itse joka on uhri, uhrialttari ja uhraaja.

Johtuukohan muuten luterilainen, ilmeisesti tietyllä lailla osiin katkaistu, ehtoollisuhriajattelu siitä että kaste-pyhittyminen -ajattelukin on jotenkin katkaistua, että kasteen seuraus olisi välittömästi lopullinen lopputulema tilasta jossa syntien anteeksiantaminen on korjannut ihmisen, ilman pyhittymisen prosessia? Hmmm…:thinking: Ihan kuin havaitsisin tässä jotain yhtäläisyyttä, mutta luultavasti tunnen luterilaista ajattelua ihan liian vähän tehdäkseni mitään johtopäätöksiä.


Stlk:n kirkkokunnanjohtaja eronnut virastaan ja liittyy ortodoksiseen kirkkoon
#4

Kopioin spoilerin taakse osan Lutherin ehtoollissaarnasta vuodelta 1520. Saarnaa pidetään tärkeänä linjanvetona messu-uhrista. Minun mielestäni jotkut lauseet kuulostavat jonkin verran siltä messu-uhriopilta, jota olet esittänyt. Toki varmaan erojakin on. Haluatko Plautilla kommentoida ? Osuuko Lutherin kritiikki nykypäivänä kohteeseensa?

Huom. Lutherin virkateologia oli vielä 1520 varsin funktionaalinen, myöhemmin hän korjasi käsitystään konstitutiivisen viran puolelle.

On vielä lisättävä, että koska Luther sitoutui reaalipreesenssiin, niin Kristuksen kertakaikkinen, ikuinen uhri on läsnä. Näin ollen ajatus Kristuksen uhrin “nykyistymisestä” tai “ajattomuudesta” on johdonmukainen päätelmä.

Martti Luther: Pyhästä ehtoollisesta (saarna). – Valitut teokset 1,554-578.

Kahdenneksikymmenenneksikuudenneksi. On aivan totta, että meidän ei tulisi näitä rukouksia, kiitostamme, ylistystämme ja oman itsemme uhraamista tuoda välittömästi Jumalan eteen, vaan panna ne Kristuksen päälle ja antaa hänen esittää ne Jumalalle, niin kuin pyhä Paavali
0569—
opettaa Hepr. 13. luvussa: “Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät”, ja tätä kaikkea Kristuksen kautta; sillä siksi hän on myöskin pappi, niin kuin Ps. 110 sanoo: “Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”, että hän rukoilisi edestämme taivaassa, ottaisi vastaan meidän rukouksemme ja uhrimme ja itsensä kautta, niin kuin hurskas pappi, tekisi ne Jumalalle otollisiksi, niin kuin taas pyhä Paavali sanoo Hepr. 9:ssä: “Kristus meni itse taivaaseen” nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme", ja Room. 8:ssa: “Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja hän myös rukoilee meidän edestämme.” Näistä sanoista me opimme, ettemme me uhraa Kristusta, vaan Kristus uhraa meidät, ja sen mukaisesti on sopivaa, jopa hyödyksi, että me sanomme ehtoollista uhriksi, ei oman itsensä vuoksi, vaan siksi, että me uhraamme itsemme Kristuksen kanssa, toisin sanoen me heitämme itsemme Kristuksen varaan vahvasti uskoen hänen testamenttinsa emmekä tule muuten rukouksinemme, ylistyksinemme ja uhreinemme Jumalan eteen kuin hänen kauttaan ja välityksellään, ja ettemme epäile, että hän on meidän pappimme ja pastorimme taivaassa Jumalan kasvojen edessä. Jos ehtoollista tässä mielessä sanottaisiin uhriksi ja käsitettäisiin se siten, olisi se vallan oikein, ei sen vuoksi, että me uhraisimme sakramentin, vaan siksi, että me ylistyksellämme, rukouksillamme ja uhrilahjoillamme innostutamme häntä, annamme hänelle aihetta, jotta hän uhraisi itsensä taivaassa meidän puolestamme ja meidät hänen kanssaan; aivan niin kuin sanoisin, että olisin jollekulle ruhtinaalle uhrannut hänen poikansa, enkä kuitenkaan olisi tehnyt muuta kuin tuon pojan taivuttanut esittämään ruhtinaalle minun hätäni ja asiani ja käyttänyt poikaa välittäjänäni.

Kahdenneksikymmenenneksiseitsemänneksi. Mutta näin käsittävät harvat ehtoollisen, sillä he luulevat, että ainoastaan pappi uhraa ehtoollisen Jumalalle, kun kuitenkin tätä sen tapaa ja käyttöä jokainen sakramentin vastaanottaja harjoittaa, niin kuin hänen tuleekin tehdä, niin, jopa kaikki nekin, jotka ovat ehtoollismessussa läsnä, vaikkeivät otakaan ruumiillisesti sakramenttia vastaan; ja vieläpä voi jokainen kristitty tätä uhria tällä tavoin toimittaa, joka hetki ja missä ikinä hän lieneekin, niin kuin Paavali sanoo: “Uhratkaamme joka aika kiitosuhria”, ja Ps. 110: “Sinä olet pappi iankaikkisesti.” Jos hän on pappi iankaikkisesti, on hän joka aika pappi, joka lakkaamatta uhraa Jumalan edessä. Mutta me emme voi pysyä aina samoina, siksi on ehtoollinen asetettu, että me kokoontuisimme ja seurakunnassa tällaisen uhrin uhraisimme. Joka ehtoollisen toisin ymmärtää ja
0570—
toisin sitä käyttää kuin testamenttina ja tällaisena uhrina, hän katsokoon, mitä käsittää. Minä käsitän sen niin, kuin jo sanoin, ettei se ole oikeastaan muuta, kuin että me saamme testamentin ja sen ohessa kehotamme itseämme ja haluamme vahvistaa uskoamme emmekä epäile, että Kristus on taivaassa pappimme siellä itsensä lakkaamatta meidän edestämme uhraten, meidät, meidän rukouksemme ja ylistyksemme Isälle esittäen ja otolliseksi saattaen. Aivan niin kuin tahtoisin ehtoollisessa uhrata ruumiillisen, maallisen pappini ja uskoisin hänelle hätäni ja ylistykseni Jumalalle esitettäväksi, ja hän antaisi minulle siitä merkin, että hän tahtoo sen tehdä. Niin kuin tässä uhraisin papin, niin uhraan myös Kristuksen anoen ja uskoen, että hän ottaa minut, minun ylistykseni ja rukoukseni huostaansa ja itse vie ne Jumalalle ja antaa minulle uskoni vahvistukseksi merkin siitä, että hän tahtoo sen tehdä: tämä merkki on leivän ja viinin sakramentti. Siitä selviää, ettei ainoastaan pappi uhraa ehtoollismessua, vaan jokaisen oma usko; tämä on oikea papillinen virka, jonka kautta Kristus uhrataan Jumalan edessä, jota virkaa pappi ehtoollisen ulkonaisilla menoilla kuvaa, ja kaikki ovat siis samanlaisia hengellisiä pappeja Jumalan edessä.

Kahdenneksikymmenenneksikahdeksanneksi. Tästä voit itse huomata, että on paljon niitä, jotka viettävät ja uhraavat ehtoollisen oikein, vaikkeivät itse siitä tiedä eivätkä ota siitä vaarin, että he ovat pappeja ja voivat pitää ehtoollista, ja toisaalta taas on toisia, jotka näkevät paljon vaivaa ja ankarasti ahertavat luullen hyvin viettävänsä ehtoollista ja oikein uhraavansa, eivätkä asiat ole kuitenkaan oikein päin. Sillä kaikki ne, joilla on tämä usko, että Kristus on heidän edestään pappina taivaassa Jumalan silmien edessä, ja jotka uskovat hänen haltuunsa, hänen välityksellään esitettäviksi, rukouksensa, ylistyksensä, hätänsä ja itsensä eivätkä epäile, että hän tekee sen itse ja uhraa itsensä heidän edestänsä, ja ottavat sitten vastaan sakramentin ja testamentin ruumiillisesti tai hengellisesti, merkkinä kaikesta tästä, ollenkaan epäilemättä, että siinä ovat kaikki synnit annetut anteeksi, Jumala saatettu heille armolliseksi Isäksi ja iankaikkinen elämä heille valmistettu - kas, kaikki nämä, olivat missä tahansa, ovat oikeita pappeja ja pitävät oikeata ehtoollista ja saavat myös sen mukana, mitä halajavat. Sillä uskon on tehtävä kaikki. Usko yksin on papillinen virka eikä päästä siihen ketään muuta: siksi ovat kaikki kristityt miehet pappeja, naiset papittaria, olivatpa sitten nuoria tai vanhoja, isäntiä tai renkejä, emäntiä tai palvelijattaria, oppineita tai maallikoita. Tässä ei ole yhtään erotusta, muutoin olisi usko erilainen. Sen sijaan sellaiset, joilla ei ole tätä uskoa, vaan jotka rohkenevat tehdä ehtoollisesta
0571—
uhrin ja esittää Jumalalle omaa virkaansa, ne ovat öljyepäjumalia, pitävät ulkonaisesti ehtoollista, eivät itse tiedä, mitä tekevät, eivätkä voi olla Jumalalle otollisia, sillä ilman oikeaa uskoa on mahdoton olla lainkaan otollinen, niin kuin pyhä Paavali sanoo Hepr. 11:ssä. On paljon niitä, joilla on kätketysti tämä oikea usko, vaikkeivät itse tiedä siitä, ja paljon niitäkin, joilla sitä ei ole, eivätkä sitä myöskään huomaa.


#5

Luen tuon mielelläni ja kommentoin, mutta mistä minun oikeasti kiinnostaisi tietää lisää, on tämänhetkinen, elossa olevien luterilaisten ajattelu messu-uhrista. Palaan asiaan pian.


#6

Nykyluterilaisuudessa ollaan käsittääkseni luopumassa vanhasta kontroverssiteologiasta messu-uhrin suhteen, ainakin pääosin. Tähän on ilmeisesti johtanut lisääntyvä patristiikan harrastus ja Lutherin teologian tutkimus.

Itse käytin kommentissani lähteenä piispa Jolkkosen väitöskirjaa Uskon ja rakkauden sakramentti. Opin ja käytännön yhteys Martti Lutherin ehtoollisteologiassa. STKS 2004.

Filippistiseen (puolikalvinistiseen) ja doketistissävytteiseen opetukseen tottunut pietistinen herätysliikeväki todennäköisesti pitää edelleen kaikkea uhriajattelua epäilyttävänä “romanisointina”. Huomattava osa luterilaisista ei seuraa Lutherin ehtoollisoppia – osa ei käytännössä, monet eivät edes teoriassa.

Pojat ovat näköjään kirjoitelleet aiheesta jotain: https://hapatusta.net/2017/11/06/kasvavaa-yhteytta-mutta-kenen-kanssa/


#7

Rovasti N. Malinovski, Vologdan pappisseminaarin rehtori: Ortodoksinen dogmaattinen jumaluusoppi (suomennos julkaistu 1921) s. 643 - 645:

Eukaristia ei ole ainoastaan sakramentti, jossa Kristuksen kirkon lapsille annetaan pelastava ruoka, vaan myöskin uhri Jumalalle Isälle, ylistys- ja kiitosuhri hänen Jeesuksessa Kristuksessa osoittamistaan hyvistä teoista sekä samalla “sovitusuhri, joka kannetaan kaikkien vanhurskaudessa elävien ja nukkuneitten puolesta” heidän pelastuksekseen ja syntien anteeksisaamiseksi.

Oppi eukaristiasta uhrina läheisesti johtuu opista leivän ja viinin muuttumisesta Jumalihmisen ruumiiksi, joka ristinpuussa kärsi ja kuoli ihmisten syntien edestä, sekä vereksi, jonka hän Golgatalla meidän edestämme vuodatti. Jos Vapahtaja toi Golgatalla itsensä uhriksi koko ihmiskunnan syntien edestä, niin tietysti muodostavat uhrin myöskin hänen ruumiinsa ja verensä, jotka hän itse iankaikkisena ylimmäisenä pappina eukaristian sakramentissa esille tuo. Tämän vuoksi ne, jotka hylkäävät muuttumisopin, kieltävät sakramentilta myöskin uhrimerkityksen.

Jo silloin kun eukaristia asetettiin, oli se ei ainoastaan ateria, vaan myöskin uhri. Tämän osoittavat Vapahtajan sakramentin asettamisessa ruumiistaan lausumat samat - joka teidän edestänne annetaan, murretaan, ja verestään - joka teidän edestänne vuodatetaan, monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. On silminnähtävää, että ainoastaan uhri voitiin kantaa sekä apostolien että monien poissaolevien edestä, samoin että ainoastaan uhri, eikä missään tapauksessa ateria, voitiin esittää “syntien anteeksiantamiseksi”. Eukaristia asetettiin välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus Kristus oli syönyt vanhan testamentin pääsiäislampaan, joka kuvasi uuden testamentin pääsiäislammasta. Mutta vanhan testamentin pääsiäinen ei ollut ainoastaan iloateria, vaan myöskin uhri, sillä pääsiäislammas tuotiin uhriksi Jumalalle. - -

Olemukseltaan on ehtoollisuhri sama kuin ristinuhri. Ristinuhrissa oli Jeesus Kristus itse sekä ylimäisenä pappina, joka toimitti uhrin, että erikoisena uhrina Isälle Jumalalle koko ihmiskunnan syntien edestä. Näin on myöskin verettömän uhrin uhrialttarilla: tässäkin uhraa itse Jeesus Kristus iankaikkisena ylimäisenä pappina, ja uhrataan sama Jeesuksen Kristuksen totinen ruumis, joka kärsi ja kuoli ristillä, sama puhtain veri, joka vuodatettiin meidän edestämme, sama viaton Karitsa. Kuten silloin, niin nytkin on sama, sekä tuoja että tuotava, uhri ja ylimäinen pappi. - -


#8

Tämä liittyen ihailen tämä Suomi-dialog (lut. - kat):

Olemme yksimielisiä, että 1**) Kristuksen maailman syntien tähden antama uhri**
on ainutkertainen ja riittävä, ja tätä uhria ei voida jatkaa, toistaa, korvata tai täydentää, ja 2) Herra on läsnä eukaristiassa ja hänen Golgatan uhrinsa tulee läsnäolevaksi vaikuttavalla tavalla eukaristian vietossa. Eukaristinen muistaminen ei ole vain menneen tapahtuman tai sen merkityksen muistamista, vaan se on kirkon elävää julistusta Jumalan suurista teoista. Eukaristisessa rukouksessa kirkko jatkaa Kristuksen kuoleman ikuista muistamista ja hänen ruumiinsa jäsenet, yhteydessä Jumalaan ja toinen toisiinsa, kiittävät kaikesta hänen armostaan. Olemme yksimielisiä, että eukaristian uhriluonne voidaan ilmaista monin tavoin. Eukaristian vieton yhteydessä me 1) tuomme vieton alkaessa leivän ja viinin alttarille uhrilahjana ja kiitoksen merkkinä luomistyöstä; 2) Kristus on läsnä uhrattuna ja ristiinnaulittuna Herrana; 3) eukaristia on sanoin ja teoin Kristuksen kärsimysuhrin muistamista (memoria passionis); 4) Kristuksen kärsimysuhri on läsnä eukaristiassa tässä ja nyt (repraesentatio passionis); 5) ristin hedelmät, vaikutukset ja lahja jaetaan henkilökohtaisesti uskovalle, joka ottaa sakramentin vastaan (applicatio sacramentis); 6) tuomme kiitosuhrin Jumalalle, kun tunnustamme syntimme, kiitämme, rukoilemme ja vietämme pyhää ehtoollista Kristuksen asetuksen ja apostolin kehotuksen mukaisesti (Room. 12:1); 7) eukaristia velvoittaa meidät uhraamaan itsemme keskinäisessä rakkaudessa ja toisiamme palvellen. (klips) Eukaristiassa meidät yhdistetään Kristuksen läsnäolevaan hyvitysuhriin. Tämä ainutkertainen jumalallinen uhri tulee ilmi kaksiosaisessa, erillisessä leivän ja viinin konsekraatiossa. Kirkon ylistysuhri (sacrificium laudis) on vastauksemme Jumalan lahjaan. Se on koko Kristuksen ruumiin, kirkon, kiitosuhri Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. Vastaus sisältää laajemmassa mittakaavassa kaikki ne hyvät teot, jotka usko vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä. Laajemmassa mielessä eukaristinen uhri sisältää evankeliumin julistuksen, uskontunnustuksen, eukaristisen rukouksen ja kiitoksen, jotka kaikki tapahtuvat messussa. (Källa: Kasvavaa yhteyttä, nn. 102-4)


#9

Tosiaan, kannattaisi vähän tutustua ekumeniseen työskentelyyn eukaristian parissa. Ja tietysti myös siihen, että luterilainen ehtoollisteologia on erilainen verrattuna kalvinistiseen. Tärkeätä on nähdä myös se, että Kristuksen Ruumis kirkkona ja Kristuksen Ruumis ehtoollisessa eivät ole kaksi eri ruumista - eikä tietysti myöskään kumpikaan ole eri ruumis, kuin se, mikä syntyi Neitsyt Mariasta. Tässä asiassa ollaan koko kristinuskon ytimessä!