Kopioin spoilerin taakse osan Lutherin ehtoollissaarnasta vuodelta 1520. Saarnaa pidetään tärkeänä linjanvetona messu-uhrista. Minun mielestäni jotkut lauseet kuulostavat jonkin verran siltä messu-uhriopilta, jota olet esittänyt. Toki varmaan erojakin on. Haluatko Plautilla kommentoida ? Osuuko Lutherin kritiikki nykypäivänä kohteeseensa?
Huom. Lutherin virkateologia oli vielä 1520 varsin funktionaalinen, myöhemmin hän korjasi käsitystään konstitutiivisen viran puolelle.
On vielä lisättävä, että koska Luther sitoutui reaalipreesenssiin, niin Kristuksen kertakaikkinen, ikuinen uhri on läsnä. Näin ollen ajatus Kristuksen uhrin “nykyistymisestä” tai “ajattomuudesta” on johdonmukainen päätelmä.
Martti Luther: Pyhästä ehtoollisesta (saarna). – Valitut teokset 1,554-578.
Kahdenneksikymmenenneksikuudenneksi. On aivan totta, että meidän ei tulisi näitä rukouksia, kiitostamme, ylistystämme ja oman itsemme uhraamista tuoda välittömästi Jumalan eteen, vaan panna ne Kristuksen päälle ja antaa hänen esittää ne Jumalalle, niin kuin pyhä Paavali
0569—
opettaa Hepr. 13. luvussa: “Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät”, ja tätä kaikkea Kristuksen kautta; sillä siksi hän on myöskin pappi, niin kuin Ps. 110 sanoo: “Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”, että hän rukoilisi edestämme taivaassa, ottaisi vastaan meidän rukouksemme ja uhrimme ja itsensä kautta, niin kuin hurskas pappi, tekisi ne Jumalalle otollisiksi, niin kuin taas pyhä Paavali sanoo Hepr. 9:ssä: “Kristus meni itse taivaaseen” nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme", ja Room. 8:ssa: “Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja hän myös rukoilee meidän edestämme.” Näistä sanoista me opimme, ettemme me uhraa Kristusta, vaan Kristus uhraa meidät, ja sen mukaisesti on sopivaa, jopa hyödyksi, että me sanomme ehtoollista uhriksi, ei oman itsensä vuoksi, vaan siksi, että me uhraamme itsemme Kristuksen kanssa, toisin sanoen me heitämme itsemme Kristuksen varaan vahvasti uskoen hänen testamenttinsa emmekä tule muuten rukouksinemme, ylistyksinemme ja uhreinemme Jumalan eteen kuin hänen kauttaan ja välityksellään, ja ettemme epäile, että hän on meidän pappimme ja pastorimme taivaassa Jumalan kasvojen edessä. Jos ehtoollista tässä mielessä sanottaisiin uhriksi ja käsitettäisiin se siten, olisi se vallan oikein, ei sen vuoksi, että me uhraisimme sakramentin, vaan siksi, että me ylistyksellämme, rukouksillamme ja uhrilahjoillamme innostutamme häntä, annamme hänelle aihetta, jotta hän uhraisi itsensä taivaassa meidän puolestamme ja meidät hänen kanssaan; aivan niin kuin sanoisin, että olisin jollekulle ruhtinaalle uhrannut hänen poikansa, enkä kuitenkaan olisi tehnyt muuta kuin tuon pojan taivuttanut esittämään ruhtinaalle minun hätäni ja asiani ja käyttänyt poikaa välittäjänäni.
Kahdenneksikymmenenneksiseitsemänneksi. Mutta näin käsittävät harvat ehtoollisen, sillä he luulevat, että ainoastaan pappi uhraa ehtoollisen Jumalalle, kun kuitenkin tätä sen tapaa ja käyttöä jokainen sakramentin vastaanottaja harjoittaa, niin kuin hänen tuleekin tehdä, niin, jopa kaikki nekin, jotka ovat ehtoollismessussa läsnä, vaikkeivät otakaan ruumiillisesti sakramenttia vastaan; ja vieläpä voi jokainen kristitty tätä uhria tällä tavoin toimittaa, joka hetki ja missä ikinä hän lieneekin, niin kuin Paavali sanoo: “Uhratkaamme joka aika kiitosuhria”, ja Ps. 110: “Sinä olet pappi iankaikkisesti.” Jos hän on pappi iankaikkisesti, on hän joka aika pappi, joka lakkaamatta uhraa Jumalan edessä. Mutta me emme voi pysyä aina samoina, siksi on ehtoollinen asetettu, että me kokoontuisimme ja seurakunnassa tällaisen uhrin uhraisimme. Joka ehtoollisen toisin ymmärtää ja
0570—
toisin sitä käyttää kuin testamenttina ja tällaisena uhrina, hän katsokoon, mitä käsittää. Minä käsitän sen niin, kuin jo sanoin, ettei se ole oikeastaan muuta, kuin että me saamme testamentin ja sen ohessa kehotamme itseämme ja haluamme vahvistaa uskoamme emmekä epäile, että Kristus on taivaassa pappimme siellä itsensä lakkaamatta meidän edestämme uhraten, meidät, meidän rukouksemme ja ylistyksemme Isälle esittäen ja otolliseksi saattaen. Aivan niin kuin tahtoisin ehtoollisessa uhrata ruumiillisen, maallisen pappini ja uskoisin hänelle hätäni ja ylistykseni Jumalalle esitettäväksi, ja hän antaisi minulle siitä merkin, että hän tahtoo sen tehdä. Niin kuin tässä uhraisin papin, niin uhraan myös Kristuksen anoen ja uskoen, että hän ottaa minut, minun ylistykseni ja rukoukseni huostaansa ja itse vie ne Jumalalle ja antaa minulle uskoni vahvistukseksi merkin siitä, että hän tahtoo sen tehdä: tämä merkki on leivän ja viinin sakramentti. Siitä selviää, ettei ainoastaan pappi uhraa ehtoollismessua, vaan jokaisen oma usko; tämä on oikea papillinen virka, jonka kautta Kristus uhrataan Jumalan edessä, jota virkaa pappi ehtoollisen ulkonaisilla menoilla kuvaa, ja kaikki ovat siis samanlaisia hengellisiä pappeja Jumalan edessä.
Kahdenneksikymmenenneksikahdeksanneksi. Tästä voit itse huomata, että on paljon niitä, jotka viettävät ja uhraavat ehtoollisen oikein, vaikkeivät itse siitä tiedä eivätkä ota siitä vaarin, että he ovat pappeja ja voivat pitää ehtoollista, ja toisaalta taas on toisia, jotka näkevät paljon vaivaa ja ankarasti ahertavat luullen hyvin viettävänsä ehtoollista ja oikein uhraavansa, eivätkä asiat ole kuitenkaan oikein päin. Sillä kaikki ne, joilla on tämä usko, että Kristus on heidän edestään pappina taivaassa Jumalan silmien edessä, ja jotka uskovat hänen haltuunsa, hänen välityksellään esitettäviksi, rukouksensa, ylistyksensä, hätänsä ja itsensä eivätkä epäile, että hän tekee sen itse ja uhraa itsensä heidän edestänsä, ja ottavat sitten vastaan sakramentin ja testamentin ruumiillisesti tai hengellisesti, merkkinä kaikesta tästä, ollenkaan epäilemättä, että siinä ovat kaikki synnit annetut anteeksi, Jumala saatettu heille armolliseksi Isäksi ja iankaikkinen elämä heille valmistettu - kas, kaikki nämä, olivat missä tahansa, ovat oikeita pappeja ja pitävät oikeata ehtoollista ja saavat myös sen mukana, mitä halajavat. Sillä uskon on tehtävä kaikki. Usko yksin on papillinen virka eikä päästä siihen ketään muuta: siksi ovat kaikki kristityt miehet pappeja, naiset papittaria, olivatpa sitten nuoria tai vanhoja, isäntiä tai renkejä, emäntiä tai palvelijattaria, oppineita tai maallikoita. Tässä ei ole yhtään erotusta, muutoin olisi usko erilainen. Sen sijaan sellaiset, joilla ei ole tätä uskoa, vaan jotka rohkenevat tehdä ehtoollisesta
0571—
uhrin ja esittää Jumalalle omaa virkaansa, ne ovat öljyepäjumalia, pitävät ulkonaisesti ehtoollista, eivät itse tiedä, mitä tekevät, eivätkä voi olla Jumalalle otollisia, sillä ilman oikeaa uskoa on mahdoton olla lainkaan otollinen, niin kuin pyhä Paavali sanoo Hepr. 11:ssä. On paljon niitä, joilla on kätketysti tämä oikea usko, vaikkeivät itse tiedä siitä, ja paljon niitäkin, joilla sitä ei ole, eivätkä sitä myöskään huomaa.
Ihan kuin havaitsisin tässä jotain yhtäläisyyttä, mutta luultavasti tunnen luterilaista ajattelua ihan liian vähän tehdäkseni mitään johtopäätöksiä.