Mikä on kirkko ja kirkon toimintaa?

SPR on ihan muuta kuin lähetystyö joka on kirkon päätöksellä annettu tietyille järjestöille. Kirkon jäsenet tekevät monenlaista mutta mikä on perusasia kirkossa, siitä pitäisi olla kyse kun seurakuntien elämää ja tilojen käyttöä arvioidaan.
Ymmärrän teologian kannalta tuon piispa-
ja srkrakenteen, ja myös virkaan liittyvien eri kantojen ristiriidan - josta paljolti herätysliikkeiden kotipaikasta keskustelu juontuu - mutta väitteesi Kirkon rajoista on käytännössä silti varsin ontto. Jos kirkko todellakin olisi yhtenäinen opillisesti ja hengellisesti, rajoja voisi asettaa helpommin. Nyt kuitenkin kirkossa on tahoja jotka pyrkivät syleilemään uskon yhteisöönsä kaikkia ja varsinkin niitä jotka kyseenalaistavat dogmeja mutta arvostavat hyvän tekemistä jne. Samaan aikaan esim papit saattavat puhista harmissaan “niistä” tarkoittaen heille epämieluisten liian uskovaisten tms ryhmien väkeä joka käytännössä kuitenkin uskoo ja elää todeksi kirkon omaa oppia ja uskoa. Tilanne on joskus aivan absurdi kun srkn työntekijät keskenään arvioivat seurakuntalaiset tässä suhteessa eri luokkiin ikään kuin he omistaisivat kirkon vaikka asia on päinvastoin. Seurakunta on siellä missä kokoonnutaan sanan ääreen ja työntekijät ovat heitä varten.
Kirkkoherrojen osa ei ole helppo… heillä on paljon vastuuta siinä mikä asenne ja tasapaino missäkin löytyy tässä vaikeassa tilanteessa.

4 tykkäystä

Varsinainen mysteeri on se pääkaupungin hiippakunnan ilmiö, että Askola oli kai lupaamassa kirkon tiloja muslimienkin käyttöön, mutta sellaisille (kuitenkin kristillisille) porukoille ei tiloja käyttöön anneta, jotka tahtoisivat pitää naispapittomia jumalanpalveluksia, ajankohtina, jolloin ei tiloja muuhun tarvita.

Eipä kai muslimeillakaan nais-imaameja ole yhteisissä rukoushetkissään.

4 tykkäystä

Joo, Sley käyttää messuissaan omia tiloja ja Kansanlähetys Nmky:ltä vuokrattua tilaa sunnuntai-iltapäivisin. Olisi kai noita enimmäkseen tyhjiä kirkkojakin vaikka kuinka monta. Mutta on vaarallista päästää konservatiivisia herätysliikkeitä kirkon tiloihin, voisi joku ulkopuolinenkin vaikka vahingossa tulla ja luulla kirkon toiminnaksi.

2 tykkäystä

Toki on hyvä että on omiakin tiloja. Esim Sley omistaa lähes kaikki tilat joissa sen messuja on. Se takaa ettei tule riitoja käytöstä mutta toisaalta luo esteitä kohtaamiselle.
On ehkä kirkon säädösten ja jopa teologisesti perusteltavissa että ev.lut.kirkko potkaisee osan herätysliikkeistä pihalle tulevaisuudessa. Mutta onhan se oman oksan sahaamista ja kertoo kirkon kriisin syvyydestä.

Silvanus, määrittelysi Kristuksen ruumiista ei taida olla luterilaisen tunnustuksemme mukainen, ennemminkin se haiskahtaa jollekin eksklusiiviselle lahkolle kuten tietyille lestadiolaisuuden haaroille. Minkään kirkkokunnan tai yhteisön paikallisseurakunnan jäsenyys ei todellakaan ole välttämätön edellytys Kristuksen ruumiseen kuulumisesta.

Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: (Joh. 10:3) sen muodostavat pyhät uskovaiset ja “ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen”.

Apologia, VII ja VIII uskonkohta. KIRKKO
Kirkkopa näet ei ole sellainen yhteisö, joka vain rakentuu ulkonaisten tekijöiden ja menojen varaan, kuten muut yhteisöt, vaan se on ensisijaisesti uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä. Sillä on kuitenkin ulkonaiset merkkinsä, joista se voidaan tuntea: puhdas evankeliumin oppi ja Kristuksen evankeliumin mukainen sakramenttien hoitaminen. Ainoastaan tätä kirkkoa sanotaan Kristuksen ruumiiksi, ja sitä Kristus Hengellänsä uudistaa, pyhittää ja hallitsee, niin kuin Paavali Ef. 1. todistaa sanoessaan: (Ef. 1:22s.) “Ja hän on antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa”, hänen, joka kaiken kaikissa toteuttaa. Ne siis, joissa Kristus ei lainkaan vaikuta, eivät ole Kristuksen jäseniä.

1 tykkäys

Olet valitettavasti ymmärtänyt luterilaisen tunnustuksen väärin. Tutustutaanpa tunnustuksen teksteihin.

Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. (CA VII)

Mitä tässä siis ensin sanotaan? Ensin sanotaan, että kirkko pysyy ikuisesti. Sen jälkeen sanotaan, että kirkko on yhteisö. Mitä yhteisö tarkoittaa? Se siis tarkoittaa ihmisten kerääntymistä ja elämistä yhdessä. Sen jälkeen puhutaan niistä piirteistä, jotka tekevät tämän tietyn yhteisön kirkoksi: evankeliumi ja sakramentit.

Samoin Melanchthon jatkaa Puolustuksessaan: Kirkko ei rakennu vain ulkonaisten tekijöiden varaan, vaan ensisijaisesti uskon varaan. Ulkonaiset tekijät eivät kuitenkaan ole turhia, vaikkakin ne ovat toissijaisia. Näinhän hän jatkaa sanoessaan: “Sillä on kuitenkin ulkonaiset merkkinsä”. Nämä merkit ovat tuon yhteisön merkkejä. Näin siis se yhteisö, joka on hengellinen yhteys, mutta jolla on myös näkyvät merkkinsä, on Kristuksen ruumis.

Kirkon näkyvimpiin merkkeihin puolestaan liittyvät ne, jotka näitä merkkejä esiin kantavat, siis papit eli virka. Piispojen vallasta puhuessaan Augustanassa sanotaan näin:

Tätä valtaa käytetään yksinomaan opettamalla eli julistamalla evankeliumia ja jakamalla sakramentteja joko monille tai yksityisille, sen mukaan kuin kukin on saanut kutsun. Sillä siinä ei lahjoiteta aineellisia vaan iankaikkisia lahjoja, iankaikkinen vanhurskaus, Pyhä Henki ja iankaikkinen elämä. Näitä lahjoja ei voi saada muutoin kuin sanan ja sakramenttien viran välityksellä (CA XXVIII)

Sanoin näin: Kristuksen ruumiista tullaan osalliseksi piispan alaisen paikallisseurakunnan jäsenyyden kautta. Piispan ja papin virat ovat Jumalan säätämiä. Paikallisseurakunnalla tarkoitan sellaista paikallista yhteisöä (!), joka jatkuvasti toteuttaa Herran käskyä kokoontua yhteen muistamaan hänen kuolemaansa, ylösnousemustaan ja odottamaan hänen tulemistaan.

Koska nyt Apologian perusteella on selvää, että sillä yhteisöllä, joka on Kristuksen ruumis, on sekä näkyvä puoli - sakramentit ja evankeliumi - sekä näkymätön puoli - Pyhän Hengen yhteys ja usko - niin minusta on aivan selvää, että väitteeni on pidettävä paikkansa. Kristuksen ruumiista tullaan osalliseksi paikalliseurakunnan jäsenyyden kautta. Tämä on selvää, koska juuri kirkon ulkoisten merkkien avulla tehdään osalliseksi Jumalan sisäisestä toiminnasta - tai ilmaistaakseni tämän tunnustusjargonilla, “sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee” (CA V). Minusta tämä osa väitteestäni on nyt jo riittävän perusteellisesti osoitettu tunnustuksen mukaiseksi. On toki totta, että sitä voisi jonkin verran tarkentaa, mutta mennään siihen vasta myöhemmin.

Jossain määrin voidaan hyväksyä se, että paikallisseurakunnan ei tarvitse olla piispan alainen tai piispan yhteydessä. Uskon pelastavat merkit ovat näkyvissä ja vaikuttavat myös niiden joukossa, jotka ovat ottaneet jotain niiden joukosta pois - piispan, puhtaan evankeliumin tai jopa ehtoollisen. Jumalan sana vaikuttaa oman voimansa perusteella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nämä yhteisöt olisivat “täydellisiä” siinä mielessä, että niissä on olemassa kaikki ne merkit, jotka ovat välttämättömiä siihen, että jotain yhteisöä nimitetään Kristuksen ruumiiksi. Kristuksen ruumis on todellisesti ja täydellisesti läsnä siellä, missä kaikki sen konstitutiiviset osat ovat läsnä – siellä missä kaikki ei ole läsnä, Kristus kyllä vaikuttaa, mutta sellainen yhteisö ei ole hänen ruumiinsa.

1 tykkäys

Olen ymmärtänyt tunnustuksen jokseenkin eri tavalla kuin sinä. Kristuksen Kirkko on näkymätön yhteisö, Jumalan kansa. Sana ja sakramentit synnyttävät Kirkon, mutta eivät ole osa itse Kirkkoa.
Luther: “Sillä Jumalan sana on verrattoman paljon korkeammalla kuin kirkko. Luotuna olentona kirkko ei voi säätää, määrätä tai tehdä mitään tälle sanalle, vaan sanan täytyy ohjata, määrätä ja muovailla kirkkoa. Sillä kukapa olisi synnyttänyt isänsä; kukapa olisi aiheuttanut alullepanijansa?”

Kirkon tuntomerkit eivät ole näkyvä osa Kirkkoa - eikä Hawkingin säteily ole näkyvä osa näkyvää mustaa aukkoa. Kirkon olemassaolo havaitaan tuntomerkeistään, kuten Hawkingin säteily paljastaa näkymättömän mustan aukon olemassaolon. Kun Melanchthon puhuu merkeistä, hän ei tarkoita että merkit kuuluisivat Kirkkoon itseensä, vaan ne vain ilmaisevat missä Kirkko on.

Luther opettaa Galatalaiskirjeen selityksessä: “Meillä on siis täysi syy lausua uskontunnustuksessa: “Uskon pyhän kirkon.” Sitähän ei voi nähdä, se asuu Hengessä, paikassa “jota ei voi lähestyä” (1. Tim. 6:16).”

…ja kirjeessään Hans Wurstia vastaan: “Kirkko on korkea, syvälle kätketty asia, niin että sitä ei voi tuntea eikä nähdä, vaan ainoastaan tarttua kasteeseen, sakramenttiin ja Sanaan ja niistä USKOA se.”

Vielä lisää Lutheria: "Vertaile nyt keskenään Kristuksen pyhää kirkkoa ja paavin mieletöntä kirkkoa. Kristuksen pyhä kirkko sanoo: minä uskon kristillisen kirkon; paavin mieletön kirkko sanoo: minä näen yhden pyhän kristillisen kirkon. Ensinmainittu sanoo: kirkko ei ole täällä eikä tuolla; viimemainittu sanoo: kirkko on täällä ja tuolla. "

Voisin lainata vielä Chemnitziä ja Gerhardia, mutta en viitsi kopsata. Tarvittaessa löytyy sitaatteja, jossa he opettavat samoin kuin Luther.

Paikalliseurakunta ei aina yhtene täysin Tosi Kirkon kanssa. Osa paikalliseurakunnan jäsenistä ei kuulu Kirkkoon, kuten Tunnustuskin sanoo. Toisaalta, Kristuksen ruumis ei edellytä ulkoisia tuntomerkkejä kaikissa oloissa ollakseen Kristuksen ruumis. Kristuksen ruumiiseen kuuluminen ei voi edellyttää jäsenrekisterimerkintää, vaan lopulta vain yksin uskoa Kristuksen sovintotyöhön. Täten yksittäinen Kristukseen uskova, vaikka ei kuuluisikaan jollain ajanhetkellä (tilapäisesti tai vaikka koko elämänsä pakotettuna asumaan orjana pakanamaassa) mihinkään paikallisseurakuntaan tai yhteisöön eikä siis ole sanan ja sakramenttien vaikutuspiirissä, kuuluu silti viinipuuhun, näkymättömään Kristus-ruumiiseen. Kristus-ruumiiseen kuuluminen on pelastuksen edellytys, mutta että vielä näkyvään paikallisseurakuntaan kuuluminen olisi pelastuksen edellytys - huh huh, liian pitkälle vedetty johtopäätös!

Mielestäni joillakin evl-kirkon pastoreilla on väärä, romanisoiva (tai lestadiolaistyyppinen) käsitys kirkosta. He ovat sekoittaneet yleistyksen (synekdokee-kirkon) ja Tosi Kirkon väittäessään että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on Kristuksen Kirkko (Jumalan kansa). Tämähän ei pidä paikkaansa muuten kuin uskovien osalta - muilta osin se on perkeleen kirkko. Vastaavasti he opettavat, ettei näkyvän kirkon rakenteen ulkopuolella ole kuin “hiiriä ja rottia”; pelastuksen edellytys on kuuluminen johonkin näkyvään seurakuntaan. Tämä ei mielestäni sovi yhteen “yksin uskosta” - periaatteen kanssa.

Kristuksen ruumiista tullaan osalliseksi sanan ja sakramenttien kautta, ei jonkin yhteisön jäsenyyden kautta. Sanaa voi lukea vaikka itsenäisesti vaikkapa Lutherin postillaa lukemalla ja palata sitä kautta kasteen armoon, ei siinä piispanvirkaa välttämättä tarvita. Vai onko tulipalo väärin sammutettu ? Ei ole. Minulla sattuu olemaan oma kokemus tästä.

3 tykkäystä

Sikäli kuin olen opiskellut ja ymmärrän reformaation teologiaa, tunnustuksen tulkintasi on väärä. Muilta osin palaan tekstiisi toiste

1 tykkäys

Kirkko ei kellu ilmassa. Eikä sakramentit. Sana ja sakrametit ovat kirkon ytimessä. Minulle opetettu että näkyvä ja näkymätön kirkko vastakkain on kalvinistinen opetus.

1 tykkäys

Kun Luther puhuu siitä, että kirkko ei ole “täällä eikä tuolla”, niin siinä tapahtuu virhe. Kirkko - Jumalan kansa - näet on hyvinkin näkyvä. Se ja sen toiminta voidaan nähdä. Missä on näkymätön kansa? Huomaa, että fariseukset kysyivät Jumalan valtakunnan tulemisesta, ja Jeesus vastasi, että se ei tule niin että sen tulemista voidaan tarkkailla. Mutta itse kirkko ja Jumalan kansa ovat kylläkin ihan näkyviä.

Kyse on vain siitä, että Jumalan valtakunnan tulemisessa on kyse jumalallisten energioiden toiminnasta ja voimavaikutuksista, jotka ovat näkymättömiä, koska kyse ei ole luoduista asioista vaan Jumalan luomattomista energioista. Kun ihminen tulee uskoon ja liitetään kirkkoon, sekä hän, kastava pappi että paikalla oleva seurakunta ymv. ovat kaikki näkyviä. Mutta jumalalliset energiat, jotka ovat saaneet kääntymyksen aikaan ja jotka vaikuttavat mm. kasteen sakramentin, rukousten ja pyhien toimitusten kautta, toimivat ja vaikuttavat salaisesti. Niinpä niiden tulemista ei voida nähdä.

Tästä ei kuitenkaan seuraa sitä, että Jumalan valtakunta olisi jokin abstraktien kummitusten joukko. Kirkko ja kirkkokansa ovat näkyviä asioita, mutta rukouksen, sakramenttien, paaston, ikonien, pyhien kirjoitusten ja siunausten toiminta ja niiden kautta tulevat vaikutukset tulevat salaisesti ja näkymättömästi. Luther ei siis osaa tehdä eroa jumalallisten energioiden ja näkyvän kirkon välillä. Hänelle tärkeintä tuntuukin olevan lähinnä paavin kirkon vastustaminen.

"Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. (Matt. 21:43)

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: “Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla.
Eikä voida sanoa: ‘Se on täällä’, tai: ‘Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk. 17:20,21)

[–] Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana. (1. Kor. 4:20)

Ensimmäinen sitaatti implikoi, että Jumalan valtakunta muodostuu näkyvästä kansasta. Toisen sitaatin yllä jo selitinkin: näkymätöntä on Jumalan valtakunnan - ja kaikkien pyhien asioiden - vaikuttamisen ja tulemisen tapa, ei se ihmisjoukko, josta Jumalan valtakunta, kansa tai kirkko koostuu. Kolmas sitaatti kertoo sen, että kyse ei ole sanoista vaan voimavaikutuksista, jotka muuttavat ihmisiä ja saavat heidät toimimaan. Voima on juuri jumalallisen energian toimintaa; sitä, joka tulee salaisesti.

1 tykkäys

Kuulostaa oudolta. Minusta Jumalan toiminta meissä on persoonallisen Pyhän Hengen toimintaa, ei minkään ‘energioiden’.

2 tykkäystä

Voi olla että tulkinnassani on kehittämisen varaa siltä osin, miten kirkon tuntomerkit kuuluvat Kirkkoon. Edelleen haluan pysyä Lutherin, Chemnitzin ja Gerhardin linjoilla siinä, kun he sanovat että Tosi Kirkko on näkymätön (eikä toisaalta ole kahta eri kirkkoa - Tosi kirkko ei ole Platonin valtio).

Joka tapauksessa Silvanus, väittämäsi “Kristuksen ruumiista tullaan osalliseksi piispan alaisen paikallisseurakunnan jäsenyyden kautta.” on väärä. Kristuksen ruumis maan päällä ei ole millään tavalla juridinen vaan ainoastaan hengellinen yhteisö, eikä sanan voima ole sidottu minkään seurakunnan juridiseen jäsenyyteen. Jumalan seurakunnan rajat eivät ole näkyvät, ja siksi et voi puhua mistään paikallisseurakunnan jäsenyydestä pelastuksen saavuttamisen ehtona. Sana voi vaikuttaa uskoa juridisen seurakunnan ulkopuolellakin. Ja vain uskolla tartutaan Kristuksen ruumiiseen - ei näkemällä.

Olisi varmaan asianmukaista muodostaa oma otsikko, koska nyt ollaan tämän ketjun alkuperäisestä aiheesta sivussa…paitsi että väärästä kirkko-opista voi seurata sellaisiakin kummallisia väittämiä, esimerkiksi “herätysliikkeet eivät muodosta personaaliordinariaatteihin rinnastuvaa rakennetta, eikä niiden jäsenyyden kautta voida tulla osallisiksi Kristuksen ruumiista”.

2 tykkäystä

Voitko perustella tämän tulkinnan Raamatulla?
Olen aina ajatellut Raamatussa mainitun Kristuksen ruumiin tarkoittavan koko kirkkoa, jonka muodostavat kristityt.
Jos apostoli kirjeessään näyttää puhuttelevan yhtä seurakuntaa ruumiina, ymmärtäisin sen johtuvan siitä että hän ei kirjoittanut kaikille kristityille yhtä aikaa vaan kirjeet koskivat tiettyjä paikkakuntia ja lähetettiin tietyissä tarkoituksissa.
Toki kielikuvana yhteisöä voi nimittää ruumiiksi, jossa jäsenet tarvitsevat toisiaan jne.
Mutta eihän Kristuksia voi olla monta vaan yksi? Yksi on kastekin, ja se yhdistää maailman kristityt samaan Kristukseen, ja hänen kuolemassaan me olemme haudatut ja olemme nousevat myös ylös.

Tämä keskustelu on kyllä mielenkiintoinen, sillä myös Pekalla on pointtinsa.
En näe ratkaisevaa ristiriitaa siinä, että Kristuksen todelliset seuraajat muodostavat maailmanlaajuisen - vaikka hajaantuneenkin - kirkon ja samalla kuitenkin kehotetaan tarkkailemaan kirkon tuntomerkkejä eli onko sana puhdas ja sakramentit oikein toimitetut. Kristusta ei tule käskeä etsimään umpimähkään - esim. omasta sydämestään tai seuraamalla ketä tahansa julistajaa ja profeetaksi ilmoittautuvaa. Kirkkoa ei tule väheksyä hurmahenkisesti, vaan on katsottava miten se toteuttaa tehtävänsä. Onko sakramentteja ja saarnaa varten virka vai vallitseeko villi meno?

Ehkä on niin kuin pelastuksenkin kanssa. Emme voi tietää varmuudella, pelastuuko hän ja hän ei, emmekä voi myös vakuuttavasti Jumalan ajatuksia lukien määrittää väärää ja oikeaa seurakuntaa. Mutta osviittoja kyllä on molemmista.

Maallikon mietteitä.

3 tykkäystä

Kirkko on Kristuksen ruumis. Minusta kuulostaa omituiselta jos Kirkosta puhutaan jotenkin muuten kuin että sana ja sakramentit olisivat erottamatta sekoittamatta, muuttamatta ja jakamatta Kirkossa. Sana ja sakramentit ovat näkyvä osa kirkkoa, näkyviä merkkejä.

On totta, että reformoiduissa tunnustuksissa erotetaan toisistaan näkyvä ja näkymätön kirkko. Tällä distinktiolla tarkoitetaan kuitenkin näissäkin tunnustuksissa käsittääkseni sitä, että Kirkossa ja Kirkon ulkopuolella on oikeita ja vääriä kristittyjä ja että mihinkään yhteisöön kuuluminen sinänsä ei takaa kenellekään pelastusta, koska pelastus on yksin uskosta. Tämä johti kuitenkin valitettavasti usein siihen, että Kirkko olisi identifioitavissa johonkin tiettyyn aikaan ja tiettyyn paikkaan ja/tai tiettyyn kansaan.

Karl the Barth, kaikkien reformoitujen ja kalvinistien äiti vastusti tällaista kehitystä. Barthin mielestä Kirkkoa ei voi identifioida mihinkään kansaan, maahan, alueeseen, hallitukseen, instituutioon ja että kirkkoa ei voi jakaa oikeisiin ja vääriin ihmisiin tai opettajiin. Se on minusta hyvin sanottu.

Kirkolla on monta näkyvää jäsentä. Ensisijaisesti jäsenet ovat mielestäni paikalliskirkkoja ja toissijaisesti niihin kuuluvia ja kuuluneita ja kuuluvia ihmisiä. Erilaisuus näkyy esimerkiksi erilaisina traditioina. Kaikkien jäsenten tulisi kuitenkin voida toimia yhdessä. Käsi ei ole jalka eikä Suomen ev. lut kirkko ole koptikirkko. Silti ne (kaikki) muodostavat mielestäni saman kokonaisuuden joka elää samasta Hengestä ja Sanasta. Ekumenian haava on se, että käsi ja jalka eivät tule ravituksi samassa pöydässä.

D

3 tykkäystä

Minulla tökkii kovasti tuo, että Kirkkoudessa ensisijaista on juridinen organisaatio.

Sitten pari pohdiskelun aihetta teille oppineille:

  1. Jos kerran Kristuksen ruumis on “viinipuu ja oksat”, niin onko nyt paikallisseurakunnan jäsenet ne oksat, ja paikallisseurakunnat isompia oksia ja näkyvät kirkkokunnat viinipuun runko-oksia? Kuvittelenko olkinukkeja vai oletteko tosiaan tuota mieltä?

  2. Eikö Kristuksen ruumis, eli Jumalan kansa ole Jumalan kansaa myös arkipäivisin? Muuttuuko Kirkko ei-Kirkoksi kun uskova kansa marssii pois messusta? Putoavatko oksat viinipuusta? Meneekö Kirkko nukkumaan arkipäiviksi odottamaan sunnuntaita? Mikä on Tosi Kirkko arkipäivisin, uskovat kristityt vai ehkä joku muu ? Kysyn siksi, koska monesti edellytetään, että Kirkko on Kirkko vain silloin, kun armonvälineet ja oikea virka on käsillä. Luulisi olevan elämää Kristuksen ruumiissa muulloinkin kuin messussa, yhteisessä seurakunnan kokoontumisessa.

2 tykkäystä

Meillä oli viime sunnuntaina todella hyvä opetus tästä aiheesta, eli siitä, että olemme oksastettuja todelliseen viinipuuhun, eli Kristukseen. Opetus kuultavissa Mitä kuuntelen tänään ketjussa.

Olipa seurakunta-, tai kirkkorakenteet mitä tahansa, olemme kiinni suoraan Kristuksen päärungossa ja saamme voimamme ja hedelmämme sen välittämistä ravinteista.

Tuohan nyt ei tietenkään pidä paikkaansa. Ei Jeesus ole luvannut välittää samoja siunauksia “minkä tahansa” rakenteen kautta, vaan vain ja ainoastaan kirkkonsa kautta. Hänhän nimenomaan varoitti siitä, että eivät kaikki hänen nimissään esiintyvät ole oikeita opettajia tai yhdistä häneen:

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.

Monet sanovat minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’

Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät! (Matt. 7:21-23)

Jeesus sanoi: "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ‘Minä se olen’, ja: ‘Aika on tullut.’ Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä. (Luuk. 21:8)

Jeesuksen nimissä esiintyviä yhteisöjä on paljon, mutta kirkkoja on vain yksi. On väärää opetusta väittää, että “mikä tahansa rakenne” pystyisi välittämään Jeesuksen kirkolleen antamat lupaukset.

Yksi huomattava seikka, jonka avulla pystyy erottamaan vääriä oikeasta yhteisöstä on se, että tarkastelee miten ko. yhteisö muistaa, kunnioittaa ja pitää esikuvanaan edesmenneitä kirkon pyhiä; jos heitä ei pidetä arvossa ja heidän uskonvaellustaan ei muistella (synaksaarit!) ja pidetä esikuvallisena, silloin kyseessä ei voi olla oikea kirkko, sillä kirkossa noudatetaan pyhän apostolin antamaa käskyä:

Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. (Hepr. 13:7)

Pyhien elämää tulee muistella ja opettaa eteen päin, sillä heidän elämänsä todistaa elävän Jumalan toiminnasta ja vaikutuksesta ihmiseen. Pyhien kunnioittaminen ja muistelu on Jumalan kunnioittamista ihmisessä ja siten elävän evankeliumin julistamista - ei “uhka” sille tai sen vaihtoehto, niin kuin väittävät ne, jotka eivät pyhiä kunnioita tai muistele.

Ehkä näin:

Jeesus Kristus ja hänen kirkkonsa, pää ja ruumis, ovat sisäisesti yhtä. Kirkko yhteisönä on yksi muodoista, joiden kautta yksilö kohtaa Jumalan, sillä Jumalan voidaan sanoa inkarnoituvan kirkossa. Jumala käyttää uskovien kutsumiseen ja pyhittämiseen kuuluvia ja näkyviä armonvälineitä, jotka välitetään kuuluvan ja näkyvän kirkollisen yhteisön sisällä. Mutta Kristuksen ja kirkon ykseydessä Kristus on antaja ja Pelastaja ja kirkko on ensisijaisesti vastaanottaja ja pelastettu. Samalla koko varsinainen sisäinen ykseys on kätkettyä [sk. “näkymätöntä”], sillä Jumalan hengellistä työtä ei voida nähdä eikä mitata maallisin mitoin. Eikä Kristuksen ja kirkon välinen ykseys estä synnin olemassaoloa kirkossa. Sakramentaalisena organismina koko kirkko ei voi langeta uskosta, sillä Kristus on lupauksensa mukaisesti joka päivä sen kanssa maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Luterilaiset tunnustuskirjat toistavat tämän katolisen vakaumuksen. Kristuksessa kirkko on pyhä, eivätkä synnin ja kuoleman mahdit voi sitä voittaa (Matt. 16:18). Mutta samalla yksikään kirkon jäsenistä ei voi olla vailla syntiä. Pyhyys merkitsee kirkolle sekä todellisuutta että kutsua kääntyä pois synnistä. (Vanhurskauttaminen kirkon elämässä nn. 147-148)

Barth ei ehkä edusta se ensiten klassinen reformoitu teologia, ymmärtääkseni. In matter of fact, Barth perustelee dogmatiikkan neljäs osa, että kirkkon näkymötön ulottuvuus primaatti selittää miksi kirkot ovat Kristuksen ruumis vaikka organisaationa erit. Näin minulle selitti kerran tuttu suomalainen (!) pappi.

Paikalliskirkkojen roolista tämä:

kyrkan är apostolisk, därför att Kristus, sänd av Fadern, sänder ut kyrkan i världen och är trogen sitt löfte: ”Se, jag är med eder alla dagar intill tidens ände”(Mt 28:20). Det finns en hela kyrkans apostoliska succession: kyrkans uppdrag och möjlighet att i trohet mot apostlarnas budskap ”efterfölja Kristus”. Men det finns också en apostolisk ”efterföljelse”, succession, inom det av Herren instiftade ämbetet, som skall tjäna den apostoliska trons kontinuitet och den synliga enheten. (http://kristenenhet.nu/kapitel_5.htm)

On, koska sana ja sakramentit ovat effektiivisiä. Ne tekevät ja pultaavat kiinni Jumalan kansaan

Yksi viesti siirrettiin uuteen ketjuun: Viinipuuvertauksen ymmärtäminen

Uutta avioliittolakia käsittelevässä ketjussa vaihdoimme @timo_k n kanssa pari viestiä siitä onko kirkko sellainen asia jonka voi perustaa uudelleen. Onhan se aika ihmeellistä miten eri tavalla ihmiset ajattelevat kirkosta.

Olen itse asiassa miettinyt paljon suhdettani kirkkoon, sen kaikissa mahdollisissa merkityksissä.
Henkilökohtainen kirkkokriisini on nyt tällaisessa pisteessä.

Paljon puhutaan siitä että oppiin pitäisi sitoutua, kuitenkin se perusoppi, mihin tulee sitoutuneeksi lausuessaan sen messussa uskontunnustuksen muodossa on aika monitulkintainen eikä kaikkiin mahdollisiin asioihin siinä oteta kantaa.

Olen huomannut miettiessäni näitä, että osa ihmisistä siirtyy siihen kirkkoon jossa ajatellaan samalla tavalla kuin itse ajattelee, onko tämä sitten oppiin sitoutumisen takia tehty siirtyminen vai se että on kiva olla ryhmässä jossa tuntee kuuluvansa joukkoon, en tiedä.

Olen miettinyt näitä koska olen alunperinkin, jo silloin kun en kuulunut mihinkään kirkkoon enkä ollut kastettu, olen ollut monista kirkoissa opetettavista asioista hyvin eri mieltä.
Kirkko on silti vetänyt puoleensa, koska olen kokenut että kirkko on sen Kristuksen ruumis joka minua sisällisesti puhuttelee. Minusta on ollut tärkeää etsiä kirkkoa jossa pystytään osoittamaan linja joka on vaalinut ehtoollisen jakamisen luvallisuutta Kristuksen asettamasta ehtoollisesta asti.
Uskontunnustukseen toki voin yhtyä messussa, se ei tuota minkäänlaisia ongelmia.
Sitten jää käteen kaikenlainen muu mielipide-ero kirkon opetusten kanssa.
Olen sekä rukoillut että loogisesti ajattelemalla suhtautunut asiaan niin että yritän olla sellaisessa vastaanottavuuden tilassa että pyrin ottamaan vakavasti nekin kirkon opetukset joiden taas toisaalta toivoisin muuttuvan. Ajattelen että Jumala antaa joko minun ymmärtää asian tai sitten Jumala antaa opetuksen löytää uusia uomia, jos on Jumalan tahto että asia muuttuu. Ymmärrän että kumpaakaan näistä en voi välttämättä odottaa minun elinaikanani tapahtuvaksi, en sitä, että minä ymmärrän todeksi asiat jotka tällä hetkellä eivät mielestäni ole tosia, enkä sitä että kirkossa alettaisiin opettaa enemmän minun mieleni mukaan.

Opetukseen sitoutumattomuus on perinteisesti ollut yksi kriteeri ehtoolliselta erottamiseen. Olenkin miettinyt paljon sitä olenko kelvollinen ehtoolliselle.
Olen ripittäytyessä puhunut tästä avoimesti ja toistaiseksi minua on kehotettu menemään ehtoolliselle. Ja mielelläni menen jos kirkon opetuksen edustaja katsoo minun sinne voivan mennä.
Eli siis, luotan kirkkooni siinä että minulle ei tuota ongelmaa mennä tai olla menemättä ehtoolliselle kirkon harkinnan mukaan, mutta en todellakaan kaikkea kirkon opettamaa allekirjoita.
Tärkein kirkkoa määrittelevä asia, ehtoollinen, on minulle se asia miksi kuulun kirkkoon tai en kuulu. Mielestäni ehtoollinen on oikea vaikka koko kirkko luopuisi uskosta ja opettaisi mitä sattuu jos voidaan osoittaa että tämä leipä jonka näen muuttuvan Kristuksen ruumiiksi on sitä samaa ruumista joka annettiin apostolien käsiin. Sen samuutta minusta turvaa yhteisesti sovittujen piispanvihkimysperiaatteiden noudattaminen ja katkeamattomuus. Ehtoollinen on kuin aarre joka on siirtynyt käsistä käsiin. Ei haittaa mitä kädet itsessään olivat, kunhan aarre on sama.

Olen miettinyt että mitä sitten, jos elämäni aikana kirkko muuttuisi sellaiseksi, että siellä olisi omasta mielestäni todella raskaasti totuudesta poikkeavaa opetusta.
En välittäisi, niin kauan kuin ehtoollista ja ehtoollisliturgiaa vaalittaisiin.
Jos minua kiellettäisiin menemästä ehtoolliselle, en menisi, saisinpa istua kuitenkin tabernaakkelin lähellä, ja osallistua rukouksiin. Ja jos en saisi osallistua edes rukouksiin, kuitenkin tietäisin että siellä on Kristuksen ruumis jota minun kuuluu seurata, syteen tai saveen.

Mitä sitten jos katolinen kirkko lakkaisi jakamasta nykymuotoista ehtoollista, jättäisinkö kirkkoni? Fatiman ennustusten yhteydessä olen tätäkin miettinyt.
Siinä tilanteessa varmasti menisin johonkin kirkkoon joissa on on samalla tavalla huolehdittu apostolisen ehtoollisen vaalimisen katkeamattomuudesta. Niitähän on tietysti varsinkin itseymmärryksensä mukaan monia.
Riippuu vähän siitäkin missä päin maailmaa olisin, mikä olisi suuntani tuollaisessa tapauksessa.
Ortodoksit, armenialaiset, koptit, syyrialaiskirkot, tuomaskristityt…

En tunne pystyväni kognitiivisesti määrittelemään millainen opin (uskontunnustuksen lisäksi) pitäisi olla että tuntisin jonkin kirkon olevan totuudellinen kirkko. Minulla ei ole hajuakaan siitä mikä on opillinen totuus, mutta olen yrittänyt jäljittää käsistä käsiin siirtyvää Kristusta ja parhaani mukaan yritän siinä pysyä.

1 tykkäys