Missouri-Synodi: Jumala loi maailman kuudessa luonnollisessa päivässä

No ihan siksi, että lentäisimme yhdessä kaiken muun maanpäällisen roinan sekä merien kanssa maapallon pyörimissuuntaisen tangentin suuntaan monen sadan kilometrin tuntinopeudella, jos maan pyöriminen pysäytettäisiin yhtäkkiä. Se olisi maailmanloppu.

Tietysti jos edelleen oletettaisiin, että kaikista maapallon kappaleista poistettaisiin massa. Siitä seuraisi, että kappaleilla ei olisi hitausmomenttia ja maapallon pysäytys takaisinkääntöineen onnistuisi sen seurauksena äärettömän nopeasti. Tämä vaihtoehto edellyttäisi siis kaiken globaalin materian muuttamista massattomaksi. Energian häviämättömyyden lain mukaan maan pyörimisenergia pitäisi siirtää transsendenttiseen avaruuteen tai pimeäksi energiaksi - ja siirtää takaisin liike-energiaksi sen jälkeen kun maapallo on käännetty taaksepäin ja massa on palautettu. Onnistuu kai sekin teoriassa…

1 tykkäys

Raamatullinen ja aikansa maailmankuvan mukainen geosentrismi ei taida olla pelkkä näkökulmakysymys. Luomiskertomus kertoo Jumalan luoneen taivaanvahvuuden tai tuttavallisemmin taivaankannen, johon aurinko, kuu ja tähdet ovat kiinnitettyinä. Vielä Jeesus opettaa (Matt. 24:29) tulevana tuomionpäivänä tähtien putoavan taivaalta. Tämä on toki helppo ymmärtää kuvainnollisesti siten, että avaruudesta sinkoutuu meteoriitteja, mutta aikansa geosentrisestä näkökulmasta se voidaan ymmärtää myös kirjaimellisesti: tähtien kiinnitykset pettävät ja ne putoavat maahan. Jos ei hyväksytä Raamatun ulkopuolista todistusaineistoa maailman rakenteesta, tämä on luontevampi tulkinta ja vaatii vähemmän selittelyä.

Uuras Saarnivaara on kirjassaan Voiko Raamattuun luottaa? käynyt läpi lukemattoman määrän Raamatun mahdollisia ristiriitaisuuksia ja päätyy usein siihen, että kyseessä täytyy olla käännös- tai kopiointivirhe. Jos uskotaan näin, niin sitten joudutaan taas tilanteeseen, jossa Raamattu on vain suurin piirtein luotettava, koska yksityiskohtien luotettavuudesta ei voida olla edellä mainitusta syystä johtuen varmuutta.

1 tykkäys

Raamatun ilmoitus ja tiede ovat yhteensovittamattomat. Joko sinä uskot tieteeseen tai Raamattuun silloin kun on kysymys ilmoitustotuudesta.

Meidän täytyy antaa järjelle loma ja mennä erilaiseen kouluun, meidän täytyy pidättyä neuvottelemasta järjen kanssa. Meidän täytyy antaa järjen pitää rauhansa, meidän täytyy määrätä se kuolleeksi. Meidän täytyy kaivaa sen silmät päästä ja kyniä sen sulat jos aiomme ymmärtää näitä sanoja…nämä sanat vaativat toista opettajaa ja toista koulumestaria kuin järki. Ne vaativat Pyhän Hengen. Hänen täytyy opettaa.

Martti Luther, LW 23, s.168.

Ja Jumala ei siis osaisi ottaa tätä huomioon?

Ihan legitiimi maailmankuva tämä on, mutta jotenkin hämmentää lukea tällaista tekstiä uskonnolliselta ihmiseltä. Mitä kaikkea muuta Jumala ei voi tehdä?

3 tykkäystä

Juurihan selitin, miten Jumala tuon homman hoitaisi. Massa pois materialta ja energia talteen. Tai vaihtoehtoisesti aika-avaruuden koordinaatiston siirto.

En ajattele näin, koska ajattelen, ettei Jumala halua huijata meitä luonnossa. Ei voi olla kahta totuutta, jossa esim. avaruuslennot toteutetaan tieteen totuuteen perustuen ja toisaalta hylätään luonnonlait (kuten esim. energian häviämättömyyden laki) kun ollaan uskonnon alueella. Ratkaisuni ristiriitaisiin kysymyksiin on käännösvirhe, mahdollisesti paremman selityksen puutteessa. Raamatun käännökset eivät ole sanainspiroitua Jumalan sanaa - ja muinainen heprea on muinaista hepreaa jota kukaan ei osaa täydellisesti.

Tarkoitin tilannetta, jossa ilmoitus on ristiriidassa tieteen tulosten kanssa, siksi sanoin “silloin kun on kysymys ilmoitustotuudesta.”

Ristiriidat Raamatun ja tieteen kanssa on joko jätettävä rauhaan “hattua nostamalla” tai jos on osaamista, niin selvittämällä, onko tieteessä tai käännöksissä vikaa.

Järkeä ei kuulu jättää kokonaan narikkaan, kun mennään uskonnon alueelle. Se on kuitenkin selvää, että Myös uudestisyntymisen jälkeinen, Pyhän Hengen valaisema järki on edelleen niin vajavainen, ettei se riitä käsittämään kaikkea. Tämä pätee valitettavasti myös Raamatun kääntämiseen. Tämän päätelmän valossa en usko vanhaa tarinaa, että esim. Septuaginta olisi virheetöntä kreikkaa - eli että nuo 70 tai 72 kääntäjää olisivat kääntäneet joka jätkä sanasta sanaan, toisistaan riippumatta, samanlaisen kreikankielisen tekstin.

En voi muuta sanoa kuin, että voi voi!

Helppo harmonisointi: Mikään maailmankaikkeudessa ei todistettavasti ole paikallaan eikä maailmankaikkeudelle voida määrittellä mitään tiettyä keskipistettä. Vaikka maa kiertääkin aurinkoa, myös aurinko liikkuu ja se minkä ympärillä aurinko pyörii, liikkuu myös omalla radallaan jne

Jos maapallo on universumin paikallaan oleva keskipiste ja koko maailman kaikkeus pyörii maapallon ympärillä, aurinko pysähtyi ei maa

Heliosentrismi on siis totta aurinkokunnassa, mutta universumi on geosentristinen (maa keskellä paikallaan)

Ei tätä vääräksi voi osoittaa

Jos kohta ei voida osoittaa oikeaksikaan. Sillä jotta jonkin paikan voitaisiin osoittaa olevan universumin keskipisteessä täytyis edes jollain tarkkuudella tietää ne universumin rajat… Ja niistä kun ei nyt vaan ole minkäänlaista valistunutta tai valistumatonta arvaustakaan mahdollista tehdä. Kaukaisin havaittu tähti on (ollut) karkeasti yhdeksän miljardin valovuoden päässä, mutta mikään ei todista ettäkö se olisi (ollut) edes lähelläkään universumin reunaa…

Pidän teoriaani todennäköisesti totena sillä Raamattu sanoo maan olevan paikoillaan

Ei se noin päin mene. Sinun tehtäväsi on osoittaa oma väitteesi oikeaksi.

Vetoan edelleen Raamattuun joka sanoo että maa ei liiku. Parempia todisteita puolesta ei ole.

Onko olemassa todisteita vastaan?

Miksi itse oletat että maailmankaikkeuden keskipiste on muualla kuin maapallo?

En pidä Raamattua kosmologian/biologian/geologian kirjana. En toki ole varma, mutta ymmärtääkseni et ajattele maailman olevan litteä tai sen seisovan pylväiden varassa.

On. Kertaa historiasta Kopernikaaninen vallankumous.

Todisteita muusta ei ole. Kuten sanoin, sinun tehtäväsi on todistaa oma hypoteesisi oikeaksi.

Tosiaan, odottelen mielenkiinnolla Leisolan ja Reinikaisen geologian kirjaa:

4 tykkäystä

Ei todista kopernikaaninen vallankumous sitä, missä on universumin keskipiste tai minkä ympärillä se pyörii. Ei ole aurinkokunnasta kyse tässä

“Todisteita muusta ei ole. Kuten sanoin, sinun tehtäväsi on todistaa oma hypoteesisi oikeaksi.”

Mistä muusta ei ole todisteita?

Minulla ei ole mitään syytä uskoa että maailma pyörisi joten oletan sen olevan paikallaan

Miten muuten selität sen, että Saara synnytti Iisakin?

Oletin, että kommentin konteksti kertoo tämän. Ei ole todisteita siitä, että maapallo on maailmankaikkeuden keskipiste.

En mitenkään. “Nostan hattua” eli uskon että jotenkin se tapahtui. En anna asian vaivata, kuten en oikeastaan tuon auringon pysäyttämisenkään anna häiritä. Ei minun tarvitse tietää kaikkea eikä hirttää itseäni johonkin mielipiteeseen. Voin toki huvikseni arvailla, miten Jumala voisi ehkä toimia. Mutta esim. edellä esitetyt arvailuni olivat vain scifi-tyyppistä pähkäilyä, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Niissäkin on omat filosofiset taustaoletuksensa, ja tuskinpa Jumala on sitoutunut mihinkään ihmisen filosofiaan.

Raamatussa on paljon hämäriä kohtia, mutta onneksi on selviäkin kohtia, joiden perusteella saamme syntisinä uskoa itsemme armosta autuaaksi, ilman tekoja - vaikka vajavainen ja langennut järkemme ei näekään tarkasti kaikkia detaljeja, mitä Raamatussa on.

1 tykkäys

Eikä muuten ole todisteita vastaankaan. Maailmankaikkeus on samanlainen joka suuntaan. Itse asiassa tämän hetkisen tieteen valossa voidaan väittää, että maailmankaikkeuden jokainen piste on sen keskipiste.