Luin Kaarlo Arffmanin kirjan Mistä tiedämme, mitä on oikea kristinusko (2022, Rovaniemi: Väyläkirjat) jokin aika sitten, tosin siten, etten lukenut kovin tarkasti protestanttisuutta käsitteleviä osuuksia, sillä päästyäni siihen saakka, en uskonut, että niissä olisi mitään, mikä minua erityisesti kiinnostaisi tai hyödyttäisi. Tyydyn siksi kommentoimaan lähinnä alkujaksoa ja kohtia ortodoksisuudesta.
Olen kirjoittanut ajatuksiani ylös viisi liuskaa. Lähetän ne tänne neljässä osassa. Monet huomioistani sivuavat täällä käytyä keskustelua, joten ne nähdäkseni täyttävät foorumi-keskustelun kriteerit. Aiheetovat : 1) Arffmanin radikaali tai monistinen tulkinta Jeesuksen sanoista Pietarille (Matt. 16:15-19). 2) Auctoritas vs. potestas eli arvovalta ja valta. 3) Pyhä Kyprianos ja paavi Stefanus, 4) Ortodoksiset osiot. Tässä siis ensimmäinen osio. Suokaa anteeksi tekstini hiomattomuus.
- Arffmanin radikaali tai monistinen tulkinta Jeesuksen sanoista Pietarille.
Aloitan siitä, mitä voisi nimittää radikaaliksi tai monistisiksi tulkinnaksi Pietarin nimeämisestä. Tällä tarkoitan Jeesuksen sanojen Matt. 16:17 tulkitsemista siten, että Simonin nimittäminen Pietariksi eli Kallioksi tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että Simon pietari, siis tietty ihmisyksilö (ja hänen istuimensa seuraaja tai perija) on oleva Kristuksen Kirkon perustus. Tämähän on roomalais-katolilaisten tulkinta kyseisestä jakeesta, jonka puolesta Arffman taistelee.
Tässä kohden Arffman viittaa minulle ennennäkemättömään argumenttiin, joka kuitenkin on tutkimuskirjallisuuden lukijoille kaiketi tuttu, eli että arameassa ja syyriassa tuossa kohden sama sana toistuu kahdesti. Eli mikäli keskustelu käytiin arameaksi, Jeesus Kristus olisi sanonut Pietarille (Matt. 16:18): ”sinä olet Kallio [siis Pietari] ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” Arffman toteaa, että kreikkalaisessa käännöksessä ”se, että Jeesus oli käyttänyt täsmälleen samaa sanaa kahteen kertaan, katosi näkyvistä”. (Sivut 77–78).
Tässä kohden voi kuitenkin kysyä, mitä sitten? Roomalais-katolinen kirkko on hyväksynyt latinankielisen Vulgatan ensisijaiseksi. Siinä tämä kohta kuuluu ”tu es Petrus [mask.] et super hanc petram [fem.] aedificabo ecclesiam meam” [”ja tälle kalliolle olen perustava kirkkoni”]. Tai näin on ainakin minun Vulgatassani. Arffmanin oma paradigma ei siis välitä siitä, käytetäänko siinä tuota sanaa maskuliini- vai feminiinimuotoisena. Sillä onkin ainoastaan väliä silloin, jos merkitysoppi edellyttäisi merkitsimeltä ja merkityltä objektilta bijektisuutta tai sitä, että ne välttämättä ovat yhteydessä vain ja ainoastaan toisiinsa. Kuitenkin kallio on Raamatussa semanttisesti saturoitunut merkitsin, voiden viitata luonnollisen kallion lisäksi Jumalaan (Ps. 71:3), Jumalan Sanaan (1. Kor. 10:4) ja Pietariin. Etenkin tuo ap. Paavalin kirje korinttolaisille on tärkeä, sillä siinä hän tulkitsee, että kallio isrealilaisille erämaassa oli Kristus (1. Kor. 10:1–4):
”isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.”
Arffman kirjoittaa, että vasta Origenes olisi lähtenyt ”Matteuksen evankeliumin selityksessään siitä, että Petros ja petra tarkoittivat eri asioita.” Origenes nimittäin ajatteli kallion tarkoittavan kaikkia ”Kristuksen seuraajia, jotka ’joivat’ hänestä” (ks. Arffmann, 98). Toisin sanottuna Origenes viittaa ap. Paavaliin tässä kohden. Arffman huomauttaa, että suurin osa ”tunnetuimmista oppineista omaksui Orgineen käsityksen, että petra ei tarkoittanut Pietaria”. Kuten tiedämme Origeneella oli ongelmallisia opetuksia, minkä vuoksi häntä ei voi pitää kirkkoisänä. Kuitenkaan emme katso ihmistä punnitessamme asioita; ja joskus aasikin on puhunut oikein (ks. 4. Moos. 22:27–30) . Jos kirkkoisät, joiden edessä Arffman käyttää lyhennettä ”ns.”, opettavat tuohon tapaan, niin mikä minä olen sitä moittimaan. Arffman kirjoittaa:
”Heidän mielestään petra , jolle kirkko oli rakennettu, tarkoitti esimerkiksi Pietarin lausumaa tunnustusta, jonka mukaan Jeesus oli Messaias, uskoa Jeesukseen tai jopa Jeesusta itseään.” (Ks. 99.)
The Papacy and the Orthodox
Lisäksi Arffman viittaa sivulla 99 A. Edward Siecinskin kirjaan The Papac y and the Orthodox , 2017, 117–129. Siinä kirkkoisien kantoja käsitellään laajemmin. Olen nyt saanut sen käsiini ja yritän palata siihen pääsiäisen jälkeen).
En löytänyt äkkiseltään kirkkoisien kommentaareja tai saarnoja tuosta tuosta Matteuksen evankeliumin kohdasta. Joudun siksi vähän tulkitsemaan tekstiä itse. Erään seikan Arffman jättää mainitsematta tuohon kalliokohtaan liittyen. Seuraava tapahtuma Matteuksen evankeliumissa on nimittäin se, että Jeesus nimittää Pietaria Saatanaksi [lat. Satana] (Matt. 16:23). Onko siis Pietari, Kirkon Kallio, itse Saatana? Näinhän Jeesus häntä nimittää. Näin kaiketi myös bijektiivinen merkitysoppi edellyttäisi. Varmasti kuitenkaan näin ei ole. Pitää lukea tai kuulla tarkemmin, mitä Kristus sanoo. Tuossa kohden Hän sanoo (Matt. 16:23): ”sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten.” Kuinka ollakaan vastaava ajatus löytyy edeltävässä kohdassa, jossa Herra nimittää Pietarin Kallioksi (Matt. 16:17): ”sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Ainakin itselleni tästä tulee mieleen se, että Kristus nimittää Simonia Kallioksi, Pietariksi, silloin kun hän puhuu jumalaisia taivaallisia sanoja ja Saatanaksi silloin kun hän puhuu saatanallisia inhimillisiä sanoja. Toisin sanottuna, erään toisen kirjoittajan lausumia täällä mukaillen, vaikuttaa siltä, että Pietari on Pietari uskoessaan, ja jotain muuta toimiessaan ollessaan uskoton. Mutta sanon tämän tulkinnan vain omana mielipiteenäni.
Mitä tulee taivasten valtakunnan avaimiin ja sitomisvaltaan, niin Kristus antaa tämän vallan kaikille apostoleille ja heidän seuraajilleen (Matt. 18:18, Joh. 20:22-23). Tämän myös Arffman tuo esiin (s. 80). Hän jättää Johanneksen evankeliumin kohdan mainitsematta, mutta sillä ei liene väliä. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että Jeesus antaa yhtäläisen vallan kaikille apostoleille. Asiaan liittyy auktoriteetin ja vallan erottelu, jota käsittelen huomenna.
