Mistä tiedämme mitä on oikea kristinusko?

En ole katolinen tarkoittamassasi merkityksessä. Tarkastelen asiaa historiallisesti minäkin. KAtolisen kirkon ulkopuoelle, jos niin tässä halutaan katsoa, juuri tuo, että vaikka kuinka kurjia paaveja onkin ollut, en voi nähdä harhaoppia, on ollut aika vakuuttava asia.

Ok, katsomme asioita siis vähän eritavalla.

Honorius nyt ainakin. Olikohan Vigilius kanssa.

Sinänsä toki asialla ei ole sen suuremmin väliä suuntaan tai toiseen.

No ei ollut. Missä muka?

Eikö se joku monoteliitti ollut. Kirkkohistoriani on aika ruosteessa, mutta muistaakseni sai anateeman jossain ekumeenisissa kirkolliskokouksessa.

Jossain noissa on tiettyä epämääräisyyttä, kai se on myönnettävä. Mutta ei koskaan ole Roomassa ollut oikeaa väärääoppia.

Kieltämättä ensimmäisellä vuosituhannella Rooma taisi kunnostautua muita patriarkaatteja paremmin.

Näinhän se on, Rooma oli oikean opin linnake. Koska Pietarin istuin. Ja se on jatkunut sen jäkeenkin.

Näh. Sattui vain olemaan pyhiä paaveja. Ei sillä istuimen kanssa ole tekemistä. On Antiokiassakin Pietarin istuin.

Rooma on ollut ja on kuitenkin ensimmäinen ja viimeinen. Kaikki muut istuimet ovat sen ensisijaisuuden tunnustaneet. Ja se on ollut ainoa, jossa ei ole ollut harjaoppisilla valtaa.

Toki. Olisi edelleen ensimmäinen, jos asiat olisivat menneet vähän enemmän kuin Strömsössä.

Niin, jos edim. edustamasi tahon ensimmäisenä pitämä taho, ei olisi niin uppiniskainen. Kunhan vain tekin tekisitte parannuksen, kaikki olisi paremmin.

Höh, ei me olla uppiniskaisia. Myöhän tässä jatkettiin hommia entiseen tapaan, kun taas teillä tehtiin kaikenlaisia muodikkaita uudistuksia. Ei viitsisi kaikenmaailman nykyajan hömpötyksiin lähteä mukaan.

1 tykkäys

Yksi ratkaisu voisi olla, että kaksi paavi valitaan, kuten paavi symmakus joka hallitsi pietarinkirkosta ja paavi laurentius joka hallitsi lateraanista käsin. Eri kannattajien välillä katutappelut olisivat nyt kiellettyjä.

Höh, juuri näiden pohjaltahan se oikea paavi voitaisiin valita. Laitetaan vastakkain joukko serbialaisia ja italialaisia jalkapallohuligaaneja ja voittanut joukkoe sitten päättää oikean kirkon.

1 tykkäys

Huumorimiehiä, tosikkoja, hyvä.

Eikö aloittaja voisi muuttaa otsikon esimerkiksi muotoon:

KIRJA: “Mistä tiedämme mitä on oikea kristinusko?” (Kaarlo Arffman)

Oli itsellenikin hiukan yllätys, että ketju käsittelee nimenomaan kirjaa.

3 tykkäystä

@cymbus huhuu… Jos et ehdi, niin minä väännän jostain aikaa.

D

1 tykkäys

Ketjun aloituksessa viitattiin Arfmannin kirjaan. Keskustelua ajattelin käytäväksi kirjan herättämien ajatusten pohjalta, miksei muutenkin aiheen ympäriltä. Minusta ei olisi tarpeen rajata keskustelua ainoastaan kirjaan. Mutta mitään ‘meidän isi on vahvempi kuin teidän isi’ -jankkausta en suunnitellut. Aloittaja ei tietysti ole ketjudiktaattori, vaan keskustelu kehittyy tai taantuu omia latujaan.

2 tykkäystä

Otsikon kysymyshän on varsin hyvä. Eli voinemme sittenkin keskustella aiheesta ilman kyseisen kirjan lukemistakin.