Tärkeintähän tuossa on kielto tulla foorumille sellaisten kanssa 
Venäjän vanhauskoiset taitavat noudattaa edellä kuvattua erottelua melko tiukasti, samoja astioita uskottomien kanssa ei saa käyttää.
Ilmeisesti epäonnistuin sen määrittelemisessä mikä EI ole klassista kristinuskoa. Evankelikaaliset, helluntailaiset ym protestantit (tarkoitan nyt amerkkalaisia liikkeitä) tekevät lähetystyötä ortodoksien ja katolilaisten parissa, koska eivät pidä näitä kristittyinä. Ei kirkon perinteeseen kuulu vain tietyllä tavalla uskoon tulleiden kristittyinä pitäminen. Jos on kastettu kristitty, tarvitsee vain sitä, että elää kristittynä. Klassisen kristinuskon mukaan ihminen uudestisyntyy kasteessa eikä herätykseen tulon yhteydessä. Evankelikaalit, pietistit ym uskovat, että ihminen uudestisyntyy, kun hän tulee (heidän määritelemäänsä) uskoon, herätykseen tms.
Pietistisissä ja evankelikaalisissa liikkeissä pidetään näkyvää kirkkoa (oli se sitten kansankirkko tai yhdistyskirkko) helposti vain maallisena laitoksena. Sen sijaan uskotaan näkymättömään kirkkoon, johon kaikki “tosiuskovat” kuuluvat. Tällä ei tarkoiteta taivaallista riemuitsevaa seurakuntaa, vaan näkymätöntä kirkkoa maan päällä. Usein omalla liikkeellä katsotaan olevan valta määritellä kuka on uskova, kuka ei. Meillä Suomessa erityisesti erityisesti lestadiolaisilla liikkeillä on tällaisia oppeja.
Tarkoituksenani ei ollut rajata ihmisryhmiä klassisen kristinuskon ulkopuolelle, vaan osoittaa sellaisia oppeja, jotka eivät mielestäni kuulu klassiseen kristinuskoon. Pahoittelen, jos olen loukannut jotakuta.
2 tykkäystä
Kiitos JiiVee!
Kuten varmaan itse huomasit, tuo Krysostomoksen teksti oli selvästi Korintolaiskirjeen neuvojen mukaan sanottua, oikeastaan sanontoja myöten.
Toisessa kirjeessä Paavali mielihyvällä toteaa, kuinka kurin kohteena ollut on palannut seurakunnan yhteyteen.
En luterilaisessa perinteessä näe tässä mitään eroa - paitsi nyt kun on vallalla tämä “Ellun kanat-aikakausi”.
Eivät kai (?) herätyskristityt pidä ainoastaan “tietyllä tavalla uskoon tulleita” kristittynä, tuumin tuon @mauriinan toteamuksen johdosta.
On vain kysymys siitä, että uskostaan luopunut palaa kasteen armoon, jonka hän on menettänyt. Siihen vaan väistämättä liittyy asianomaisella mielenmuutos ja hyvin usein myös elämän parannus kun luovutaan siitä, mikä on aktiivisesti ollut uskoa vastaan.
Galatalaiskirjeessä Paavali puhuu lapsistaan, “Lapsukaiset, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä.” (Gal 4:19)
Nämä tosin olivat itsevanhurskauden kautta menettäneet yhteyden Kristukseen, mutta eihän asialla sinänsä eroa ole luopuneen ja paatuneen kanssa.
En itse millään tavalla pidä amerikkalaisista baptisteista, mutta kenties nämä
kohtaavat ihmisiä, joille usko on typistynyt nimeksi rekisterissä.
Se on tietysti hirveää, että vaaditaan uutta kastetta, mikä Suomessakin helluntailaisten kohdalla uskoakseni aina tulee asioiden edetessä esiin. Heidän parissaan on kuitenkin paljon niitä, joita ei ole uudelleen kastettu.
Tästä syystä olen aina vierastanut oman kirkkoni “yhteiskristillisiä” hartaustilaisuuksia. Oikeastaan olen vastustanut niitä.
Pyhä Johannes Khrysystomos saattoi tässä kohdassa hyvinkin tarkoittaa tiettyjä erittäin korkea-arvoisia kirkon jäseniä; pyhä Johanneshan ei Konstantinopolin patriarkkana ollessaan kaihtanut keisarinhovin ankaraakaan kritiikkiä ja hän saattoi saarnatuolistaan käsin lukea madonluvut mm. erittäin löyhästä seksuaalimoraalistaan tunnetulle keisarinnalle (olisiko ollut Eudoxia nimeltänsä). Ilmankos hän kuolikin virastaan erotettuna kaukaisessa karkotuspaikassaan. Kaiken kaikkiaan pyhän Johanneksen piittaamattomuus maallisista arvoasteista julkisyntisiä tuomitessaan oli ihailtavan klassista käytöstä.
1 tykkäys
[quote=“Silvanus, post:13, topic:268”]
klassinen - - Minusta se viittaa ennen kaikkea Khalkedonin konsiilista n. 1000-luvulle kestäneeseen ajanjaksoon ja kristinuskoon - -[/quote]
Teet aika mielenkiintoisen rajauksen, sillä Khalkedonin konsiili pidettiin v. 451. Eikö sitä varhaisempi usko ole klassista? Jos klassisuus on jotakin tavoittelemisen arvoista, niin kaipa apostolisuus on sekin klassisuutta.
Klassinen viittaa siihen aikaan, jolloin kristinusko on määrittynyt. Khalkedon on keskeinen osa määrittämistä.
Jos Khalkedon on välttämätön määrite, niin silloin klassinen kristinusko on lähinnä länsimainen konstruktio. Liekköhän käsitteellä taustaa anglikaanisessa keskustelussa?
1 tykkäys
Näin varmasti onkin. Luulen, että klassinen kristinusko on usein lähinnä sellainen historiallinen määre. Sitten toki sitä käytetään myös poliittisesti väittämään, että tämä meidän kirkkomme tai tämä ja tämä tapa, käytäntö, kaanon, rukous on säilynyt kristinuskon muodon muodostaneelta ajalta saakka. Klassista kristinuskoa toki sitten voidaan kritisoida siitä, että se formalisoi ja jossain määrin rajoittaa aiemmin (ja muualla) vallinnutta “autenttista ja alkuperäistä uskoa”.
Olen itse ollut jo pitempään sitä mieltä, että klassinen kristinusko on kirkkopoliittisena terminä kulunut, turha, määrittelemätön. Siksi en sitä omassa elämässäni käytäkään, enkä itse identifioidu “klassisen kristinuskon seuraajaksi”.
3 tykkäystä
Tuolla ylempänä on siteerattu Krysostomosta…
Minusta häntä voi hiukan arvostellakin liiallisesta tiukkuudesta, kuinka tuon nyt ottaa…
Jos määrätään. että joku “ei saa jalallaan astua kirkkoon”, jätetään tämä
ihminen sanan vaikutuspiirin ulkopuolelle. Meidän aikanamme se ainakin olisi kohtalokas rangaistus, kun on oikeastaan hyvä, että kaikki margiaaliin rientäneetkin tulevat kirkkoon. Kussakin kulttuurissa on tietysti omat juttunsa ja metodinsa.
Sitten voisi miettiä, mitä on määrittäminen. Luterilaisten mukaan kristinusko määrittyi kaikilta oleellisilta osiltaan jo apostolisena aikana. Siksi voidaan sanoa: “Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava” (Yksim. ohje). Emme voi myöntää, että mikään sinänsä oikeaoppinen kirkolliskokous olisi päättänyt sellaista uskonkohtaa, joka ei olisi ollut jo apostolien tiedossa.
1 tykkäys
Toki tässä mielessähän uskomme on Kristuksen määrittämä, alusta loppuun, ei edes apostolien, sillä apostolit välittivät eteenpäin sen, minkä olivat Herralta saaneet.
Määrittymisellä tarkoitan kristinuskon sanallista muodostumista. Miten perusasioista puhutaan - siitä on kyse.
Tämä minua on aina ihmetyttänyt: jos ekum. kirkolliskokoukset olivat luterilaisten mielestä oikeaoppisia mm. kristologisissa ja harhaoppeja tuomitsevissa päätöksissään, niin millä perusteella ne kaikki muut ihan samoissa kokouksissa tehdyt päätökset voidaan täydellisesti sivuuttaa tuosta noin vaan?
5 tykkäystä
On ihan luonnollista, että kirkolliskokous on oikeassa silloin, kun sen muotoilema päätös on raamatunmukainen. Mutta kertoisitko esimerkin: mikä olisi jokin silmiinpistävä kirkolliskokouksen päätös, jonka luterilaiset sivuuttavat “täydellisesti tuosta noin vaan”?
3 tykkäystä
Jos osaatte arvioida, milloin kirkolliskokouksen päätös on “raamatunmukainen” tai milloin se ei sitä ole, niin mihin ihmeeseen te siinä tapauksessa tarvitsette koko kirkolliskokousta?
Onko siihen välttämättä tarvetta opin totuuksien kannalta.
No, sen voi aloittaa esim. toisen ekum. kirkolliskokouksen 3. säännöstä, jossa Konstantinopolin piispasta sanotaan: “Konstantinopolin piispalla olkoon arvon etuoikeus Rooman piispan jälkeen, sillä Konstantinopoli on Uusi Rooma.” Ei taideta huomioida luterilaisuudessa?
Sitten voisi ottaa esille vaikkapa 4. ekum. kirkolliskokouksen 3. säännön, jossa kielletään niin piispoja, kleerikkoja kuin munkkejakin ryhtymästä hoitamaan maallisia tehtäviä. Tätähän eivät luterilaiset huomioi millään tavalla, vaan luterilaiset papitkin osallistuvat politiikkaan, jopa jonkin tietyn puolueen kannattajiksi sitoutuen. He eivät joudu “kirkollisten rangaistusten alaisiksi”, kuten ko. kanoni edellyttää. Myös saman k-kokouksen 7. säännössä kielletään kleerukseen asetettuja astumasta maalliseen virkaan.
Seuraavassa säännössä kehotetaan antamaan munkeille heille kuuluva kunnia. Milloin olet kuullut luterilaisten opettavan munkkien kunnioittamisesta? Ei pikemminkin ole täysin päinvastoin, eli on mahdollista kuulla luterilaisen saarnaavan sitä, kuinka hyödytöntä munkkeus ja askeesi on ja että Jumala ei vaadi sellaista keneltäkään jne.?
En edes viitsi ottaa esille 5-7. kokousten antamia sääntöjä, koska niillä lienee vielä sitäkin vähemän merkitystä luterilaisuudessa kuin neljällä ensimmäisellä kokouksella.
2 tykkäystä
Miten nämä kirkolliskokousten päätökset perustuvat Jumalan sanaan?
Mitä sanoikaan Jeesus arvon etuoikeudesta?
20:25 Mutta Jesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: te tiedätte, että kansain päämiehet vallitsevat heitä, ja ylimmäisillä on valta heidän ylitsensä.
20:26 Vaan ei niin pidä oleman teidän keskenänne; mutta joka tahtoo teidän seassanne suurin olla, se olkoon teidän palvelianne;
Miten liiketoimintakielto olikaan isä Mitron kanssa?
Hän kiersi pappina ja markkinapellenä oman firmansa piikkiin ympäri maata, ja liberaalien (ei-)kristillisten ajatustensa ansiosta tuli niin suosituksi, että pääsi politiikkaan.
Eikö tässä ole mitään sisäistä ristiriitaa?
Vaikka häneltä parlamentin ajaksi irrotettiin pappeus, ei kai se itse asiaa mitenkään muuta?
Isä Mitro joutui kirkollisten kurinpitotoimien kohteeksi juuri sen takia, että ortodoksinen kirkko ottaa jakamattoman apostolisen ja katolisen kirkon aikaiset päätökset tosissaan. Ninpä politiikkaan sekautumisesta tuli sanktioita. Luterilaisuudessa niistä valikoidaan oman korvasyyhyn mukaan Lutherin tulkintoihin sopivat päätökset ja huomioidaan ne, mutta kaikki muu heitetään romukoppaan tuosta noin vaan. Niinpä tulevissakin vaaleissa tullaan aivan taatusti näkemään luterilaisia teologeja puolueiden värilippuja kantamassa ja pyrkimässä poliittisiin virkoihin - eikä siitä seuraa heille minkäänlaista kirkollista rangaistusta.
Ekumeeniset kirkolliskokoukset perustuvat apostoleiden välittämään uskoon - siihen samaan, jota kuvataan myös Raamatussa. Kirkolliskokouksissa nimenomaan päätösten kriteerinä oli se, että velvoitettiin kaikkia pitämään apostoleilta omaksutut käytännöt. Niitä taas ei ole juurikaan kuvattu Uudessa testamentissa, sillä eihän UT ole mikään kirkollisten toimitusten oppikirja. Luterilaisetkin tarvitsevat Raamatun lisäksi kirkollisten toimitusten käsikirjan.
1 tykkäys
Ei apostolien välittämä usko voi olla mikään slogan, vaan se pitää voida verifioida Jeesuksen opetuksilla ja pyhillä kirjoituksilla - ihan kuten apostolit itsekin tekivät.
Sanoihan Jeesus itsekin: “On kirjoitettu…”.
Näissä tapauksissa piispat ovat selvästi poikenneet apostolien uskosta.
Kunnioitus kuuluu toki jokaiselle ihmiselle, mutta jos joku rakentaa
luostarissa itsevanhurskauttaan, pitää häntä siitä nuhdella.