Vielä huomio vapaamuotoisesta rukouksesta.
Kaksin Jumalan kanssa ollessa, ilman muita ihmisiä kuulemassa, on varmastikin ihan hyvä haluta sanoa jotain vapaasti. Suhde Jumalaan on henkilökohtainen ja intiimi, joten on hyvä myös sanoa jotain henkilökohtaista ja intiimiä, sen sijaan että lukisi valmiita muiden kirjoittamia rukouksia. Tai kuunnella Jumalaa yhtä henkilökohtaisesti, intiimisti ja “vapaamuotoisesti” kuin kuuntelisi parasta ystäväänsä tai aviopuolisoaan.
2 tykkäystä
Minun on todettava, että en rukoile samalla tavalla kuin monet aktiivikristityt rukoilevat, kun he asettavat itsensä “rukousmoodiin”. Itse asiassa en harjoita omaa rukous-spiritualiteettiani julkisesti oikeastaan missään.
Voin toki laulaa ja laulattaa ja säestää. Mutta ei silti pidä ajatella, että suhtautuisin rukoilemiseen kielteisesti, sillä minähän rukoilen jatkuvasti ja lakkaamatta. Mikä voisikaan olla viisaampaa kuin yhteydenpito Luojani ja Lunastajani kanssa… Ja koska rukoilen lakkaamatta eli pidän yllä jatkuvaa yhteyttä Jumalaani, minusta tuntuisi kovin väkinäiseltä ja epäluontevalta siirtyä johonkin “rukousmoodiin”.
Itse asiassa seurakunnan kokoontumisissa pidän parhaina etukäteen huolella valmisteltuja, kirjoitettuja rukouksia. Silloin ne eivät ole kevyitä ja spontaaneja “mitä nyt mieleen tulee” -juttuja. Sellainen käytäntö myös varjelee tehokkaasti pseudokarismaattisilta ylilyönneiltä ja muulta hurmahenkisyydeltä.
Esirukousaiheidenkin suhteen voisi riittää, että ne vain luetaan julkisesti ja siten jaetaan hengessä ihmisten sydämille. Niitä ei mielestäni ole tarpeen erikseen ääneen “suorittaa”, sillä luottavaiset tietävät Jumalan kuulevan hiljaisetkin huokaukset.
Ääneen rukoilemisesta voi tulla farisealainen hengellisyyden mittari, jossa omaa hurskautta esitellään muille, ehkä tiedostamattakin.
“Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja odottavat, että heitä tervehditään toreilla, he ottavat synagogassa etumaiset istuimet ja pidoissa kunniapaikat, mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi.” (Mk 12:38-40)
Eikö kuulosta tutulta? Farisealaisuus on myös nykyaikana kavala vaiva, joka helposti liimautuu seurakuntakulttuuriin varsinkin ulkokirkollisissa piireissä ja pienissä uskonyhteisöissä.
“Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.” (Luuk 12:1)
3 tykkäystä
Juuri näin! Minäkin rukoilen lakkaamatta, koska henki minussa tekee sen, rukoilee.
Room 8:26-27: “Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.”
Johtotähtenä kaikessa rukouksessa tulee olla Isä Meidän rukouksen sanat “tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa” ja “tulkoon sinun valtakuntasi.” Näiden kahden teeman ympärillä tulisi kaiken rukouksen pysyä, niihin keskittyä. Jeesushan sanoo, että meidän on rukoiltava Hengessä ja totuudessa, siis Jumalan Hengessä. Tällöin kun esim. kohdistamme rukouksemme erinäisten kansakuntien puolesta, emme rukoile omiin tuntemuksiimme perustuvia hölinöitä rauhan puolesta sen ja sen kansan puolesta vaan, että Jumala johtaisi maailman tapahtumia siten, että mahdollisimman monet ihmiset löytäisivät heitä kohtaavien tapahtumien kautta Jumalan sanan ja siitä Kristuksen armolähteekseen, jotta mahdollisimman monet pelastuisivat. Eihän ulkonaisesta rauhasta ole mitään hyötyä, jos ihmisellä ei ole pelastusta Jumalalta, sillä siinä tapauksessahan ihminen menisi vain kadotukseen. Samoin jos rukoilemme sairaan puolesta, meidän tulisi rukoilla hengessä, että tämä sairaus koituisi Jumalan kunniaksi, että Jumalan teot tulisivat sen kautta julki joko siten, että Jumala pelastaisi sairaan ruumiillisesti tai siten, että Jumala vahvistaisi tämän ihmisen uskoa myös sairauden kautta. Näin uskallan sanoa Henki meissä rukoilee Raamatun sanaa etsien ja sen löydettyään pitäytyy siinä rukoillessaan, kuten tuossa ylempänä siteeraamassani Alan Richardsonin tekstissä myös sanottiin. Tällöin emme hölise monisanaisesti omien mielenliikkeidemme ja tuntemustemme mukaisia rukouksia.
Hieman on tuomitseva sävy vapaamuotoisesta rukouksesta kirjoitettaessa täällä. Ymmärrän kielteiset reaktiot. On minulla ollut niitä itsellänikin erilaisissa tilanteissa vapaamuotoista rukousta kuunnellessani.
On kuitenkin ihan mahdollista että vapaamuotoisesti rukoileva ei
Vapaamuotoinen, ääneen rukoiltu rukous voi olla hengessä ja totuudessa rukoilua.
Omasta mielestä kaikenlaisia rukoustapoja voi käyttää, jos ne tuntuvat tilanteeseen sopivilta, luontevilta ja vilpittömiltä. Mielestäni ei ole tarpeen kilpailuttaa erilaisia rukoustapoja. Jos turha hölinä on ylilyönti, niin ylilyöntiä voi olla myös turhaan hiljainen, jäykkä mitäänsanomattomuus, siis oikeasti mitäänsanomattomuus, jossa ei tapahdu edes sisäisesti. En tuomitse, voi olla että siinä hetkessä ei vaan tunnu miltään eikä ajatuksia tai mitään sydämen inspiraatiota ole. Se on totta että Henki voi rukoilla ihmisessä silläkin hetkellä.
Itse rukoilen harvoin vapaamuotoisesti ja ääneen julkisesti. Muutaman kerran olen niin tehnyt ja on voimakas kokemus koettaa sanoittaa sitä sisällä hiljaisesti elävää kommunikaatiovirtaa. Joskus on hyvä kuulla itsensä sanovan sanojen puutteellisuudessa sen mikä sisällä on täydellistä ilmaisua.
4 tykkäystä
@tortoise nosti aiemmin tämän lainauksen @JohannesK :lta.
Mikään kristillinen tunnustuskunta ei mielestäni ole rukoustavoissaan kovin kehollinen verrattuna joihinkin muihin uskontokuntiin tai perinteisiin.
Yksi tietty asia suomalaisessa, protestanttisessa perinteessä on itseäni vuosien kuluessa ahdistanut. Se jatkuva puhe että teoilla ei voi pelastua (mikä on tietenkin totta, oli sitä myös ollessani katolilainen) tuntuu muuttuvan kristittyjen käyttäytymisessä muotoon, että ei kannata edes ajatella uskon voivan ilmentyä sanoissa ja ajatuksissa, teoissa ja tekemättä jättämisissä.
Se että usko saa tulla konkreettisiksi ajatuksiksi, sanoiksi ja teoiksi, ja luopumiseksi vanhan ihmisen teoista, on kristillistä rukouksen kehollisuutta parhaimmillaan.
Ääneen, vapaasti rukoilu ja uskon muuttuminen osaksi käyttäytymistä on kokemuksellisuutta, mistä myös varoitetaan. Ihmisen elämä on kuitenkin kokemusta siitä että on elossa. Jospa saisi luvan kanssa myös kokea uskoa.
Jos Jumala voi inkarnoida toisen persoonansa ihmiseksi ihmiskokemuksellisuuteen, Jumala voi myös inkarnoida sisäisen rukoukseni sanoihin ja sisäisen uskoni ajatuksiin ja tekoihin.
Vaikka kyseinen raamatunkohta ei liitykään varsinaisesti rukoiluun, sopii se mielestäni siihenkin. Henki rukoilee meissä.
1 tykkäys
Eikä ole jos sitä ei pysty perustelemaan Raamatulla. Se menee väkisinkin hölinäksi kuten helluntailaisista on havaittavissa, meinaan kokemusta on.
1 tykkäys
Tämä on kyllä mielenkiintoinen näkökulma. Onko kaikki mitä minä sanon Jumalalle mietittävä Raamatun kautta, jotta sanomiseni voisi määritellä rukoukseksi?
Rukoiletko sinä itse todella niin, että käyt läpi kaikki mitä aiot ajatella tai sanoa ja vertaat niitä Raamattuun?
2 tykkäystä
Kyllä! Luterilaisena minä aina ajattelen kestääkö rukoukseni Raamatun sanan edessä. Näin teen, koska Jeesus on käskenyt meidän rukoilla Hengessä, enkä Hengen mieleen voi päästä muutoin kuin Raamatun sanan välityksellä.
Room 8:5: “Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.”
Rukous, joka ei tapahdu Hengessä ja totuudessa on lihan mielen mukaista hölinää.
Kun ihan tavallinen ihminen kääntyy Jumalan puoleen, vaikka ensimmäistä kertaa elämässään, onko se rukousta vai muuten vaan sanoja ja ajatuksia tai lihan mielen mukaista hölinää?
Eli, voiko rukoilla jos ei ole aivan varma että rukous menee Raamatun mukaan ja on oikean hengen inspiroimaa?
1 tykkäys
Voi rukoilla ja paljon rukoillaankin vajavaisesti niin kuin me syntisinä ihmisinä olemme vajavaisia ja vielä paljon lihan mielen kuljettamina. Mutta jos Henki ei saa meissä aikaan Jumalan mielen mukaista kehitystä nujertaen lihan mieltä niin jotain on pielessä eikä Henki johda meitä Jumalan Sanaan, Kristukseen, jossa Sana on tullut lihaksi. Olemme matkalla, emme vielä perillä, mutta toivottavasti matkalla, emme pysähtyneenä paikalleen.
1Kor 13:11: “Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.”
Hepr 5:13-14: “Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.”
Vapaamuotoisen rukoilun ongelma ei ehkä niinkään ole siinä millaista vajavaisuutta rukoilija itse rukouksellaan osoittaa vaan siinä miten ympäristö kestää ääneen rukoilijan vajavaisuutta.
Kun rukoillaan hiljaa, kukaan ei kuule vieruskaverin vajavaista rukousta.
Ehkä juuri tämän vuoksi pitäisi kokoontumisissa silloin tällöin kaikkien rukoilla ääneen ja vapaamuotoisesti. Se kehittää omaa myötätuntoa toisten rukouksia kohtaan kun huomaa että se oma suullinen antikin on vajavaista.
2 tykkäystä
On todella hienoa ja kunnioitettavaa, että jotkut pystyvät tähän. Itse olen sentään joskus saanut vähän aikaa pysyä hengessä ja totuudessa aika ajoin. Kuitenkin kaikki touhu, hälinä, mielialat, ansat, kiusaukset, Pkele yms. häiritsevät vähän väliä. Jos ei ikinä saa positiivista vastausta pyyntörukouksiinsa ja ‘seurakuntakin’ on kilpailevaa ja esittävää farisealaisuutta, niin on kyllä suurta armoa, että saa edes armosta uskoa rukoukseen ja rukoilla. On siis ihmeellistä, että huonokin kristitty ja vaeltaja voi kelvata Jeesukselle. Tällöin synnintunto kasvaa ja armo tulee ylenpalttiseksi.
(Room 5)
“18 Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle. 19 Sillä niinkuin yhden ihmisen kuulemattomuuden tähden monta ovat syntisiksi tulleet, niin myös monta tulevat yhden kuuliaisuuden tähden vanhurskaiksi. 20 Mutta laki on myös tähän tullut, että synti suuremmaksi tuttaisiin; mutta kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpalttiseksi tuttu: 21 Että niinkuin synti on vallinnut kuolemaan, niin myös armo on vallitseva vanhurskauden kautta ijankaikkiseen elämään, Jesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.”
Näkis vaan! Ei kyllä ole sääntö, vaan poikkeus minun ja muidenkin elämässä.
En halua tuomita. Olet oikeassa siinä, että eri tapoja rukoilla ei kannata kilpailuttaa.
Lähtökohtani tähän keskusteluun oli siis se oivallus ja löytö, että Raamatussa on niin hyvät eväät rukoukselle. Esimerkiksi psalmeissa rukoilee Daavid (tai Asaf ym?), mutta se on samalla Kristuksen rukousta Isälle ja samalla meidän omaa rukoustamme. Näin mm. Bonhoefer opetti. Henkemme saa yhtyä sanoihin, jotka ovat Jumalan mielen mukaisia. No, on siellä koston rukoustakin mutta siihen ei tarvitse yhtyä.
Ihan varmasti voi kertoa Isälle myös kaikki asiat, pelot ja toiveet vapaasti. Jumala kyllä näyttää sanan kautta omalla tavallaan sen jos pyydämme vääriä asioita ja samoin saattaa huomaamaan kiitoksen aiheet, jotka inhimillinen luontomme usein haluaisi unohtaa.
Julkisessa rukouksessa on hyvät ja huonot puolet. Se voi joskus auttaa meitä muistamaan miten olennaista rukous on, jos olemme alkaneet touhuta omissa voimissamme jotain tai eksyneet synkkiin ajatuksiimme. Mutta toisinaan innokas ääneen rukoilu on enemmän esitystä kuin Jumalan edessä kumartumista.
Valmiiksi kirjoitettu ei sekään automaattisesti takaa oikeaa henkeä. Esimerkiksi kirkkokäsikirjan synnintunnustukset tai muut valmiit rukoukset tuntuvat toisinaan enemmän kannanotoilta tai läsnäolevien ojentelulta, eivät tietenkään kaikki.
Raamattu ja siihen perustuva perinne, isien rukoukset, ja luterilaisittain myös hyvin monet virret, ovat turvallisia rukouksen lähteitä. Ei tuo seikka kuitenkaan ole este lähestyä Jumalaa välillä myös omin sanoin.
2 tykkäystä
Samalla kertaa molemmat rukoukset (valmis ja omin sanoin jatko) on minusta turvallisin ja oikea, eikä ole pakko aina rukoilla, ajatuksetkin voivat olla rukousta. Erityisesti ilta ja aamu rukoukset ovat hyvä ja hyödyllinen tapa. Uskonnollisuus näissäkin asioissa ahdistaa ja luo taakkoja, mikä ei ole Jumalan tahto.
Tähän liittyen:
Filippiläiskirje 4:6-7: Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
5 tykkäystä
Tähän kaikki pystyvät: (Room 8)
“26 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. 27Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.”
3 tykkäystä
Ihan samaa minäkin tarkoitin tuolla edellä.
1 tykkäys
Joo ja oman kirjoitukseni pontti olikin juuri siinä, että tietyissä piireissä vain tietynlaiset rukoukset mielletään aidoiksi ja kunnollisiksi. Jotkut rukoilevat piirissä ja pitävät kädestä kiinni rukoushetken vetäjän ohjeistuksen mukaan, ja kirjoittamattomana sääntönä on se, että jokainen rukoilee ääneen vuorollaan. En tiedä, ymmärrättekö sellaisen toiminnan tuhoisuutta sielunhoidollisessa mielessä… Tulee mieleen noitapiiri ja manaus. Minusta rukouksen säänteleminen eri uskonyhteisöjen kulttuurisiin muotoihin on ehkä pahin hengellisen elämän kaventaja ja ahdistaja ja vääristäjä.
1 tykkäys