Niin se on. Ja kansanluonnekin vaikuttaa. Ja Mauri Viksténkin viittasi usein juurikin luterilaiseen uskonvanhurskausoppiin.
Se on ennen kaikkea uskonvanhurskausoppi, josta on oma ketjukin. Liian paljon on tekojen korostusta, jota mm @oka viesteissään jaksaa painottaa. Oppi vanhurskaudesta uskon kautta helpottaa myös hyväksymään Jumalan lapset muissakin kirkkokunnissa ja hyväksymään esimerkiksi ne jotka ovat lapsikasteen kannalla. Joka on asian ymmärtänyt, sille ei erilainen kastenäkemys ole minkäänlainen ongelma, josta pitäisi muita neuvoa ja oikaista.
Mutta myös pneumatiikassa eli Pyhän Hengen alueella olisi viilattavaa Viksténin osoittamaan terveeseen suuntaan. Kun uskova on saanut Pyhän Hengen, Henki asuu hänessä ja hänen tulee vain täyttyä Hengellä - eli Henkeä ei tarvitse tavoitella ulkopuolelta.
Sanoisin tähän, että Pyhän Hengen saaminen ei ole teoriaa vaan kokemuksellinen asia, vaikkapa tähän tapaan:
Jumalan valtakunta on “vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.” (Room 14:17)
“‘Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.’ Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen.” (Joh 7:38-39)
Voisin sen ehkä sanoa niinkin, että Pyhä Henki ei virtaa ihmisen sisään vaan ihmisestä ulos, sitten kun hän kerran on Pyhän Hengen saanut. Ja tässä kohden helluntailaisilla olisi siis todellakin teologiansa korjaamista!