Perisynti tai ajatus siitä, ettei ihminen voi olla tekemättä syntiä ennen monergistista kääntymystä tekee synnin tekemisestä kohtalon. Ihminen on siinä vapaa valitsemaan vain erilaisia synnillisiä vaihtoehtoja. Voi ajatella, että pre-eksistenttisessä tilassa valitsi vapaasti väärin ja ajoi itsensä sen tähden synnin vankilaan, jossa voi valita vain synnillisesti, muuten kaikki ihmiselämässä ainakin ennen monergistista kääntymystä on kohtaloa.
Jukka Thuren selittää tämän suunnilleen samoin. Hän esittää Room. kirjeen kahdeksannen luvun selityksessään seuraavaa jaetta, että
Room 8:20: “Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,”
luomakunta on Aadamin tähden alistettu turhuuden valtaan, koska se on katoavainen, siis kuolevainen samoin kuin ihminenkin nyt lankeemuksen jälkeen.
Tämänhän on helppo havaita pitävän paikkansa, kaikki kuolevat, niin ihmiset kuin eläimetkin. Kuitenkin kun uusi luomakunta luodaan Kristuksen paluussa saavat kaikki elämän hengen jonka jälkeen kuolema on nielty, eikä sitä enää ole.
Room 8:21-23: “koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.”
Ihmisellä ei tässä mallissa ole muuta mahdollisuutta pelastukseen kuin joutua monergistisen vaikutuksen kohteeksi. Jos ei joudu, eli jos ei ole valittu, niin huonosti käy. Uskonvanhurskaus ei tässä tule omaksi osaksi edes joutumalla kristillisen julistuksen piiriin, ellei ole valittu.
Jos kuvaamani teologinen malli olisi totta, olisi kohtuullista, että ihan jokainen, joka ilman omaa valintaa syntyy syntiseksi synnin vankilaan myös ilman omaa valintaa vapautetaan siitä.
En itse usko niin, koska se on täysin vastoin oikeudenmukaisuuskäsitystäni ja sitä, jos oletetaan oikeasti hyvä Jumala. Ei Raamattukaan missään opeta, että Adamin synti kausaalisesti turmeli muun luodun. Lainaamassasi kohdassa (Room. 8:20) ei sanota, että se on alistettu Adamin tähden.
Seuraavassa kohdassa Jumala laitetaan perimmäiseksi syyksi sille, miksi kaikki ihmiset on suljettu tottelemattomuuteen (tai luterilaisesti perisynnin alaisiksi): “Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.” (Room. 11:32) Olisi täysin käsittämätöntä minulle, jos yhdellä ihmisellä (Adamilla) olisi valta tuhota koko luomakunta ja kaikki tulevat ihmiset. Missään kohtaa alkukertomusta eikä muuallakaan Raamatussa sanota, että Adamilla olisi sellainen valta.
“Kaikkien armahtaminen” käy käsitettäväksi, jos synergismi edellytetään; muutoin kaikki uudestisyntyvät, mikä ei vastaa sitä, minkä voi nähdä.
Taas olen pudonnut kärryiltä, ehkä pahemmin kuin tiedostankaan. Sielulla voidaan tarkoittaa vähän eri asioita.
Me emme voi määrätä, jos Jumala on päättänyt sovituksen siten, että ilman verenvuodatusta ei ole sovintoa / pelastusta. Jeesuksen uhri lopetti tarpeettomana eläinuhrit. Sovitus on ainoa toivomme. Maailma on paha, uskoimme tai emme, ei muuksi muutu, jos Jumala Kaikkivaltiaana ei muuta.
Tunnettu ratkaisematon ristiriitammehan on, että kuinka Jumala voi olla yhtä aikaa Kaikkivaltias ja hyvä, kuin maailma on paha. Itsekin kipuilen tämän kanssa jatkuvasti. Itse selviän ajatuksesta juuri siinä, että Jumala itse rakkaudessaan uhrasi itsensä eikä vain Poikaansa ja Hän oli vapaaehtoinen. Siinä Jumalan rakkaus meitä kohtaan ilmenee, että kun vielä olimme syntisiä, antoi Hän Poikansa…
Hirveän pahan salliminen on vaikeaa ja raskasta enkä voi sanoa pahaa hyväksi. Mahdoton on uskoa Jumalaa pahan aiheuttajaksi, vaikka niin voi Raamatusta lukea. Jumala on kuitenkin Pyhä ja Kaikkivaltias ja ilmeisesti rajoittaa (aikaisemmin sanoin) Kaikkivaltiuttansa Jeesuksen tähden ja meidän tulee katsoa yksin Kristukseen hirveyksiä nähdessämme ja kokiessamme. Myös persoonallinen paha asuu maailmassamme eikä tätä voi sivuuttaa.
Keskinkertaisena lahjakkuudeltani en pysty parempaan selitykseen, vaikka tunnen että aivoissani on selkeämpi ymmärrys uskosta.
Room 8.
"Tuleva kirkkaus
18Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. 19Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. 20Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, 21että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 22Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 24Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! 25Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti."
(Usein Paavaliakin on vaikea ymmärtää.)
“Yhden ainoan ihmisen synnin kautta tuli kadotustuomio kaikkien ihmisten osaksi. Osoituksena siitä, että Aadamin synti luetaan kaikkien syyksi, on pidettävä myös periturmelusta (corruptio hereditaria), jonka vallassa Aadamin lankeemuksen jälkeen ovat kaikki ihmiset, jotka luonnollisella tavalla sikiävät ja syntyvät.” (Pieper, Kristillinen Dogmatiikka. s. 207)
Luterilaiset ovat aina ymmärtäneet, että Aadamin synti luetaan koko ihmiskunnan synniksi ja että synti siirtyy vanhemmista lapsiin luonnollisen polveutumisen kautta.
Pieper jatkaa:
Corruptio hereditaria sijoittuu kuitenkin ensi sijassa ihmisen sieluun (Matt 15:19). Ruumis on kuitenkin sielun orgaanina periturmeluksen toissijainen sijaintipaikka, niin että se kaikkine jäsenineen antautuu vääryyden palvelukseen (2. Piet 2:14, Room 3:13-15…).
Eli 1) Aadamin synti luetaan koko ihmiskunnan syyksi 2) perisynti siirtyy vanhemmista lapsiin luonnollisen polveutumisen kautta.
Hmmm, en lue ensisijaisesti Pieperiä kun puhutaan tunnustusasioista.
CA II:
Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti
Yksimielisyyden ohje
sen ihmisluonnon myötä, joka yhä edelleen on Jumalan luomistyötä, siirtyy perisynti syntistä siementä olevalta isältä ja äidiltä ruumiillisessa sikiämisessä ja syntymässä eteenpäin.
Tunnustuskirjojen ongelmatiikka ja asia josta tunnustuskirjoja voi kritisoida, on tukeutuminen substanssi - aksidenssi -distinktioon. Yksimielisyyden ohje on sen ympärillä pyörimistä miten synnistä saataisiin tehtyä, aivan oikein, jotakin joka ihmisessä on jo pienestä pitäen, eli emme luota Jumalaan, emme pelkää Jumalaa ja paha himo hallitsee meitä. Ja että kyse ei olevain aksidenssista, eli satunnaisesta ominaisuudesta. Perisynnin aksidenssina olemisen luonteesta Yksimielisyydenkin ohje vaikenee ja jättää asian Jumalan hoteille.
Tunnustuskirjojen, joista CA on tärkein, kohdat eivät kerro geneettisestä periytymisestä, vaan siitä että ei ole olemassa hetkeä jolloin ihminen ei olisi syntinen, koska hän on ihmisenä osa syntistä ihmiskuntaa. Tunnustuskirjojen(kin) tapa sanoa tämä asia on vedota lisääntymiseen. Jos lapsi syntyisi koneiden kasvatettavaksi, ne ruokkisivat ja pitäisivät lämpimänä mutta ei puhetta, kosketusta ja yhdessä oloa niin lopputulos olisi teologisesti synnitön ei-ihminen.
D
“Se usko joka menee Jeesuksen luo huonona ja huonoudestaan huolimatta, on pelastavaa uskoa, vaikka se olisi miten heikkoa tahansa. Juuri se usko voittaa maailman 1 Joh 5:4, ja kuolettaa lihan Room 8:13, Gal 5:24.<<”
( Olav Valen-Sendstad)
Mielestäni kolminaisuus ei ole erityisen vaikea asia. Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi; toki luotu kuvastaa luojaansa hyvinkin etäisesti ja utuisesti.
Kirkkohistoriallisen teologian perinteistä luonnehdintaa kolmesta “persoonasta” tunnustan vierastavani, vaikkakin ymmärrän, mitä kyseisellä sanalla (πρόσωπον; prosopon) on tarkoitettu. Modalismi julistettiin harhaopiksi jo varhaisessa vaiheessa, mutta luulen, että asiaa ajateltiin ehkä liiaksikin inhimillisen logiikan kannalta; eihän Jumala ole aikaan eikä tilaan sidottu.
Kysymys Jumalan olemuksesta ei kuitenkaan ole pelastusopillinen; toisaalta tylsä teoria ja pelkkä dogmi ei välttämättä tyydytä ymmärrystä riittävästi. En silti kritisoi perinteistä käsitystä, vaan pidän sitä toki mahdollisena, koska Jumala on Jumala, olipa kyseessä millainen entiteetti tahansa. joka tapauksessa pidän tärkeänä luovan ajattelun vapautta ja teologian yhä tarkempaa sanoittamista sen kaikilla osa-alueilla.
Alla oleva kaavio pyrkii kuvastamaan vain analogiaa ihmisen ja Jumalan välillä, eikä se ota kantaa Triniteetin sisäiseen olemukseen.
Blogi: 749. Ihmisen kolminaisuus
Blogi: 735. Kahden kolminaisuuden yhtyminen
Blogi: 697. Jumalan kolminaisuus (lamppuanalogia)
(Tämä voisi sopia parhaiten omaan erilliseen ketjuunsa)
Laittaisin tämän Agoran puolelle, koska ei ihan perinteistä ajattelua. Voin itsekin ‘maalata’ näin, mutta vain teologi pystyy ottamaan varsinaisesti kantaa.
Ei ole, mutta toki se on pohdintaa selkeästi kristinuskon sisällä. Asiahan ei ole mikään uusi; myös jotkut varhaiskristityt ajattelijat pohtivat ihmistä kolminaisena:
- ruumis (soma), sielu (psyche), henki (pneuma)
Ajatus sai vahvistusta Paavalin sanoista:
“Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan, ja säilyttäköön teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne…” (1.Tess 5:23)
Tämä vertaus tai analogia ei kuitenkaan vastaa dogmaattista kolminaisuusoppia, eikä varhainen kirkko hyväksynyt sitä sen perusmuotona. Viime vuosisadalla jotkut helluntailaiset opettajat, kuten edesmenneet arvostetut suomalaiset saarnamiehet Mauri Vikstén ja Juhani Kuosmanen, ovat kirjoissaan opettaneet ihmisen kolminaisuutta Jumalan kolminaisuuden kuvana, mutta eivät hekään määritelleet Triniteettiä modalistisella tavalla kuten teki helluntailaisuudesta irtaantunut “Jeesus yksin” -liike 1900-luvun alussa.
Kirjoitinkin, että ihminen ei pelastu siksi, että hän kykenee selittämään tai ymmärtämään Triniteetin, vaan siksi, että hän uskoo ja turvautuu Kristukseen — riippumatta siitä, kuinka keskeneräinen hänen ymmärryksensä Jumalasta on. Itse pidän tällaisia teologisia pohdintoja aivan luontevasti kristinuskon kontekstiin kuuluvina.
Olen tykännyt itäisen ortodoksikirkon helmoissa vaikuttavan piispa Mar Mari Emmanuelin opetuksista. Hänellä on puheissaan aina erittäin vahva Jeesus-painotus, ja itse pidän sitä pelkästään hyvänä. Puhujana hän on mielestäni aivan poikkeuksellisen lahjakas. Minua ei häiritse sekään, että hän joutunut skismaan oman taustayhteisönsä kanssa, sillä pidän silti selvänä, että hänen nykyinen yhteisönsä kuuluu kristikuntaan yhtä hyvin kuin esimerkiksi helluntailaisetkin. Tässä hänen lyhyt opetuksensa kolminaisuudesta:
Holy Trinity Explained in 3 Minutes | Bishop Mar Mari Emmanuel
Kuka on Mar Mari Emmanuel? (ChatGPT)
Kuka on piispa Mar Mari Emmanuel?
Mar Mari Emmanuel on:
- Assyrialainen (syyrialais-itäinen) kristitty
- Toiminut aiemmin Assyrian Church of the East -yhteisössä (Itämainen apostolinen kirkko, joka ei kuulu ortodoksien eikä katolisten täyteen yhteyteen)
- Syntynyt Irakissa, mutta vaikuttaa nykyään Sydneyssä, Australiassa
- Perustanut oman yhteisön nimeltä Christ the Good Shepherd Church
Mikä on hänen kirkkokuntansa tausta?
Assyrian Church of the East (itäinen syyrialainen kirkko) on yksi vanhimmista kristillisistä kirkkokunnista. Se on erkaantunut muista kirkollisista perinteistä jo 400–luvun jälkeen, pääosin kristologisten erojen vuoksi:
- Se ei hyväksy Efeson (431) eikä Kalkedonin (451) kirkolliskokouksia.
- Kirkko oli lähempänä Nestoriolaista teologiaa, jossa Jeesuksen inhimillinen ja jumalallinen olemus nähtiin vahvasti erillisinä.
Tämän taustan vuoksi se ei kuulu katoliseen, ortodoksiseen eikä protestanttiseen valtavirtakristillisyyteen, mutta on säilyttänyt apostolisen perinteen.
Miksi Mar Mari Emmanuel erotettiin?
Vuonna 2015 Mar Mari Emmanuel sai erottamisen tai erillään pitämisen rangaistuksen Assyrian Church of the East -kirkkonsa synodilta. Syyt olivat monitekijäisiä, mutta viralliset perustelut liittyivät:
1. Oppi- ja hallintokysymyksiin
- Hänen opetuksensa Kolminaisuudesta ja kristologiasta eivät vastanneet Assyrian Church of the Eastin virallista opetusta.
- Häntä syytettiin myös auktoriteettirakenteiden rikkomisesta, eli toimi ilman synodin lupaa tai vastoin sen päätöksiä.
2. Itsenäinen toiminta
- Hän perusti oman kirkkoyhteisönsä ilman kirkon hyväksyntää.
- Julkinen näkyvyys ja suorasukaisuus opillisissa ja yhteiskunnallisissa kannanotoissa herättivät kiistaa.
3. Kolminaisuuskäsityksestä
- Vaikka Mar Mari Emmanuel ei ole suoraan modalisti, hänen painotuksensa ovat epäortodoksisia: hän korostaa Jeesusta ainoana Jumalana sellaisella tavalla, että Isä ja Henki jäävät taka-alalle, tai sekoittuvat Kristuksen persoonaan.
- Tämä muistuttaa “Oneness Pentecostalism” -oppia — ei muodollisesti, mutta painotuksellisesti.
Miten hän nykyään toimii?
- Emmanuel toimii itsenäisesti perustamassaan Christ the Good Shepherd Church -yhteisössä.
- Hän on sosiaalisen median kautta saanut laajan kansainvälisen yleisön, erityisesti konservatiivisten ja karismaattisten kristittyjen parissa.
- Hän puhuu usein rohkeasti Jeesuksen pelastavasta voimasta, maailman syntisyyttä vastaan, ja ajan lopun merkityksistä.
Teologinen arvio
Myönteisesti:
- Hänen evankeliumin julistuksensa on suoraviivaista, Kristus-keskeistä ja julkean pelkäämätöntä – se puhuttelee monia, erityisesti niitä, jotka kaipaavat selkeyttä ja totuuden ääntä sekavassa maailmassa.
- Hän puhuu Jeesuksesta elävästi ja persoonallisesti, ei abstraktisti.
Kriittisesti:
- Hänen opetuksensa Kolminaisuudesta on paikoin epätasapainoinen ja antaa ymmärtää, että Isä, Poika ja Henki ovat yksi ja sama — ilman persoonallisia eroja. Tämä sotii Nikaian ja Athanasioksen uskontunnustuksia vastaan.
- Tällainen teologia voi johtaa modalismiin, vaikka ei sitä muodollisesti edustaisikaan.
- Hänen itsenäinen toimintansa ilman kirkollista yhteyttä on myös monien mielestä ongelmallista — hän toimii ilman hengellistä vastuutahoa.
Paavali mitä todenäköisimmin myös tuo tässä seemiläistä antropologiaa kreikkalaiseen kontekstiin.
Seemiläisessä korkeakulttuurissa, joka siis kuuluu Kaksoisvirtain maan vanhaan korkeakulttuuriin, ihminen koostuu lihasta בָּשָׂר (basar), sisuksista, vrt. kreikkalainen sielu נֶ֫פֶשׁ (nephesh) ja hengestä רוּחַ (ruah).
Nämä ovat siis myös raamatullista antropologiaa. Kiinnostavaa niissä on mielestäni se, että ihminen on kokonaan näitä kaikkia kolmea, eikä esimerkiksi lihaa ja sisuksia jotka ovat ikäänkuin astia hengelle. Näinhän läntisempi ajattelu usein rakentaa ihmisen, että ruumis on astia sielulle.
OK. Ei minulla ole huomautettavaa asiaan, toivoisin, että jossakin olisi selventävää oppia. Voin ajatella itsekin noin.
Ehkä tämä pähkäilyni sopisi parhaiten tänne.
Oikeastaan vasta näinä päivinä olen alkanut tajuta, miksi suuresti arvostamani Mauri Viksténin opetukset eivät ole saaneet kunnolla suosiota helluntailiikkeessä: hän nimittäin itse täysin avoimesti sanoi opettavansa vanhaa LUTERILAISTA oppia armosta ja uskonvanhurskaudesta (sola fide, sola gratia). Lisäksi hän kehotti kuulijoitaan lukemaan Lutherin katekismusta.
Ilmeisestikin juuri sen tähden hänen taustayhteisönsä suhtautui häneen epäluuloisesti; onhan suhtautuminen luterilaisiin ollut sillä suunnalla varsin väheksyvää. Mutta Viksténillä oli laajempi ja raamatullisempi pelastusoppi kuin helluntailaisilla yleensä, ja hänen oli erittäin helppo hyväksyä Jumalan lapsiksi kaikki Jeesukseen uskovat kaikissa kirkkokunnissa. Kirkkaan pelastusoppinsa ansiosta hän ei tehnyt kasteestakaan kiistakysymystä, vaikka pitikin uskovien kastetta raamatullisena käytäntönä.
Vikstén varoitti, että jos uskonvanhurskauteen perustuva evankeliumi (=olet Jumalan lapsi juuri sellaisena kuin olet) hämärtyy, seurakunnista uhkaa tulla jäykkiä ja rutikuivia “pyhitysklubeja”. Monille ulkokirkollisille tahoille tyypillinen synergistinen pelastusnäkemys ei nimittäin voi hyväksyä pelastuksen lahjaluonnetta.
(Ihan kuriositeettina tässä välissä mainitsen, että ainakin vielä viime vuosisadalla helluntaiseurakunnissa oli käytäntö, että tupakoiva uskoontullut pääsi kasteelle ja siis liittymään seurakuntaan vasta sitten, kun hän oli päässyt irti tupakasta. Myös monilla muilla tavoilla haluttiin varjella seurakunnan profiilia.)
Mauri Vikstén oli armon opissaan kiitettävän tinkimätön, ja toisinaan hän olikin hieman ahtaalla lakihenkisten kollegojensa kanssa. Erityisesti hän valitti niitä tilanteita, joissa seuraava puhuja kumoaa edellisen puhujan opetukset kokonaan. Ymmärrän hänen olleen mielensä maailmassa aivan hiilenä sellaisten kokemusten jälkeen.
Mauri Vikstén oli todellinen armon apostoli sekä älyn ja Hengen jättiläinen, joka kultatarjottimella annettiin helluntailiikkeelle. Ikävää, että hänen arvoaan ei nähty eikä perintöään älytty vaalia niin kuin olisi ollut enemmän kuin aiheellista. Onneksi hänen mestarilliset opetuksensa edelleenkin elävät hänen lukuisissa puhetallenteissaan, siunaukseksi koko Suomen Siionille ja vahvaksi ravinnoksi suomalaiselle kristikunnalle.