Mitä uskonvanhurskaus tarkoittaa?

Oppi
,
102

Niin onneksi on mutta olisi mukava kuulla seurakunnissa opetusta tästä. Esimerkkejä ihmisten elämästä, nykyajassa.

103

Se on erittäin tärkeää, koska vanhurskaus uskon kautta on kristinuskon pelastusopillinen perusta. Itse painotan sitä nimenomaan soteriologisista syistä. On tärkeää, että perustus on Kristus-kallio, eikä siihen perustukseen saa sekoittaa mitään ihmisen osuutta, sillä se olisi varsin heikkoa laastia.

Sitten kun uskonvanhurskaus on täysin selvä, voidaan pyhitystä rakentaa tuolle vahvalle perustukselle aidolta pohjalta ja Pyhän Hengen vaikutuksessa.

Minulla on itse asiassa sellainen tuntuma, että puhdas uskonvanhurskauden opetus on aika harvinaista. Se nimittäin tarkoittaa silkkaa armoa ja lahjaa, mikä ei oikein tahdo istua ihmisten oikeustajuun. Ja on tärkeää, että puhumme Hengen opettamilla sanoilla:

“Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.”(1.Kor 2:12-13)

Kaikkihan me sanoitamme evankeliumia omilla sanoillamme, mutta toki tärkeää pysyä Raamatun tekstissä.

“Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta. Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: ‘Ei yli sen, mikä kirjoitettu on’, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.” (1.Kor 4:5-6)

Itse rukoilen jatkuvasti, että omassa ympäristössäni jakelisin oikein totuuden sanaa:

“Ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta.” (Ef 6:19)

1 tykkäys
104

Siis tätä minä olen vailla. Keneltä suomalaiselta kristilliseltä opettajalta löytyy tällaista materiaalia?

105

On kyllä kovin erikoista, jos et lainkaan kuule opetusta siitä, miten kristityn tulee elää. Yleensä siihen viitataan jollain tavalla joka saarnassa. Yksityiskohtaisempaa matskua löytää helposti, jos etsii raamattuopetusta jostain sellaisesta tekstipätkästä, jossa pyhitysaihe on vahvasti esillä. Vetämässäni raamattupiirissäkin olen sellaista opetusta käsitellyt silloin kun teksti antaa siihen aihetta.

106

En ole Plautilla, mutta olen kyllä tunnistanut saman ilmiön. Jos saa yleistää, modernissa kristillisyydessä ohjeistukset ovat melko yleisluonteisiä. “Ehkä voisi tehdä näin” on eri asia kuin kirkkoisien “vältä näitä ruokia 14. tammikuuta” tai “rukoile nämä tietyt rukoukset joka aamu. Löydät ne tästä kirjasta.”

1 tykkäys
107

Pyhityksen rakentaminenhan ei ole vain joidenkin asioiden tekemistä ja toisien tekemättä jättämistä. Tämä olisi lakihenkisyyttä.
Pyhitys on mm itsetarkkailua, itseymmärryksen opettelua, vanhojen tapojen purkua ja uusien taitojen opettelua. Vähän niin kuin pitkän vankilatuomion istunut joutuu opettelemaan vapaana elämistä.

Kirkkoisät henkilöstä riippuen antavat hyvin tarkkojakin ohjeita. Nyt olisi haussa nykyajassa syntynyt opetus asiasta.
Olen sillä lailla pettynyt, että sen vakuuttelua että vanhurskaus on lahja ja että lahjan saa uskon kautta näyttää olevan kirjatolkulla. Käsitellään kaikenlaisia traumoja ja mielen jumituksia mitkä estävät lahjavanhurskauden vastaanottamisen mutta pyhityksestä on materiaalia huomattavasti vähemmän.

108

En tiedä, oletko nykyisellään allerginen ortodoksisuudelle, mutta Tito Collianderin Kristityn tie on tietääkseni suunnattu maallikoille. Ei tietääkseni ole tunnustuntaspesifiä asiaa, vaan käytännöllisiä ohjeita mallia tee näin, jos haluat olla hurskas.

1 tykkäys
109

No tässä konkreettisia ohjeita 2000-luvulta:

2 tykkäystä
110

En taaskaan ole Plautilla, mutta mitä konkretiaa näissä on? Jos kysymyksenä on, kuinka tulee elää kristittynä, annetaanko näissä ohjeita. Tyyliin mikä ruokarukous tulee rukoilla.

111

Tuli sama mieleen nopeasti vilkaistessa. Ehkä on niin että kristityt ovat kadottaneet kyvyn pureutua pyhitysaiheisiin sitten kirkkoisien ajan.
Tuossa artikkelissa kristitystä kodista on kyllä ihan hyviä asioita. Sellaisia jotka on hyvä käydä läpi uudelleen ja uudelleen.

Mutta yleisesti ottaen evankeliset ovat ilmeisesti aika huonoja pyhityksestä opettajia nykyaikana. Ainakin Suomessa. Ulkomaalaisista lähteistä olen jotain kiinnostavaa materiaalia löytänyt. Suomessa on aikalailla joka puolella vallalla tämä trendi että ihmisiä pitää vaan ymmärtää eikä juuri mitään voi keneltäkään vaatia. Eikä missään, paitsi urheilussa, voi odottaa paremmaksi tuloa, koska muuten se olisi vaatimista.
Tämä oli siis karikatyyri. Mutta jotain tuonne päin.

112

Ei kristityt vaan tietyt tunnustuskunnat. Helluntailaiset ovat kyllä niin uskonnollisia, että he ovat keskimääräistä parempia tässä. Vielä kun karttaisivat muotomenoja vähän vähemmän, niin hyvä tulisi. :innocent:

Edit: Ehkä esimerkki mainitusta Kristityn tiestä avaa asiaa.

1 tykkäys
113

En minä usko että sinä olet yhtään mitään vailla. Sinulla on jo kaikki, kun sinulla on Kristus. Iloitse siis satavarmasta pelastuksesta ja elä siinä varmuudessa Jumalan tahdon mukaan vapaasti ja niin kuin oikeaksi näet, sinullahan on siihen ilmiselvästi oikea tahtotila.

“Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen.” (Jer 31:9)

114

No se on hengessä elämistä entisen lihassa elämisen sijaan, sillä ne jotka lihan mukaan elävät eivät voi olla otollisia Jumalalle, kuten Raamattu sanoo.

Room 8:8: “Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.”

Pyhä Henki pyhittää meitä, eikä tätä pyhitystä pidä ajatella ensisijaisesti ulkonaisena käyttäytymisen muutoksena, vaan pyhitys on ennen kaikkea sisäisen ihmisen uudistumista hengen vaikutuksesta. Uskova huomaa olevansa kiinnostunut Jumalan valtakunnan asioista ja lukee ja tutkii Jumalan sanaa ja siitä johtumana alkaa nähdä tämän maailman touhut turhiksi. Esim. katsoessaan uutisia hän ei näe enää maailman asioita kyettävän hoitamaan ihmisjärjen avulla niin kuin hän näkee maailman ihmisten tekevän. Uskova tajuaa, ettei mikään näistä asioista, ei sodat ei katastrofit, ei ilmastonmuutos, eikä pandemiat ole ihmisen hallittavissa, vaan ne ovat Jumalan käsissä ja siksi uskova ei luotakaan näissä asioissa mihinkään ihmisviisauden kykyyn ratkaista nämä.

Joh.6: 63. Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

Kaikki viisaus, joka kehittyy ja nousee esiin ihmisen mielestä ja järjestä, riippumatta siitä, kuinka vaikuttavaa se on, on edelleen lihaa.

Siten kaikki kekseliäisyys ja kaikki juristien kirjat, sinänsä erittäin kiitettävät, samoin kuin korkeasti koulutettujen tohtoreiden tiede ja viisaus, kuuluvat samaan luokkaan: ne ovat kaikki lihan hedelmiä. Vaikka nämä opettavatkin hallitsemaan ajallisia asioita, ne ovat vain ulkoisia asioita, hienoja taitoja ja kykyjä, jotka osoittavat kuinka rakentaa talo, kuinka saada terve ruumis, kauniit, kirkkaat silmät jne., kuinka synnyttää kauniita lapsia, kuinka ostaa, myydä ja istuttaa. Kun kaikki on sanottu ja tehty, nämä taidot lähtevät kuitenkin lihasta. Juutalaiset, turkkilaiset ja pakanat ovat kaikki osallisia niihin. Jotkut heistä ovat hienoja ihmisiä, joilla on erinomaiset kyvyt. Mutta he ovat ihmisiä, ja kaikki heidän pätevyytensä kumpuaa ihmisluonnosta, voimasta ja kyvyistä. Sen tähden se kaikki on lihaa; siihen ei liity Jumalan sanaa, joka opettaisi ihmisille kuinka uskoa, kuinka päästä taivaaseen tai kuinka tunnistaa Kristus. Kaikki on keskitetty lihaan ja maailmallisuuteen.

Mutta sitä, mikä ei ole lihaa, mikä on lihaa parempi, kutsutaan hengeksi. Kristus haluaa sanoa: Jos kaikki järki voitaisiin koota yhteen, se ei ymmärtäisi tai sietäisi sitä. Mitä pyhempi, nerokkaampi, taitavampi ja älykkäämpi järki on, sitä vähemmän se käsittää. Jos nämä sanat halutaan ymmärtää ja tunkeutua sydämeen, on lisättävä jotain syvällisempää kuin kaikkien ihmisten viisaus. Meidän täytyy antaa järjelle loma ja mennä toiseen kouluun. Meidän on pidättäydyttävä neuvottelemasta järjen kanssa. Meidän on annettava järjen olla rauhassa. Meidän täytyy kaivaa siltä silmät päästä ja kyniä sen höyhenet jos aiomme ymmärtää nämä sanat.

Martti Luther, LW 23, s. 167-168

3 tykkäystä
115

Tähän asiaan liittyen nyt on juuri ilmestynyt Concordia lehti jonka johtavana teemana on juuri vanhurskauttaminen. Lehti on täyttä rautaa. Itse luin sen jokaisen kirjoituksen. Siinä on myös Päivi Räsäsen tuntoja ja ajatuksia viimeisen viiden vuoden ajalta kun hän on ollut tämän oikeusprosessin pyörteessä.
Lehden saa tilattua Hannu Haloselta Luther-Divarista jos sinulle ei sitä tule tilattuna.

2 tykkäystä
116

Tässä hyvin seikkaperäinen, tuosta yllämainitsemastani lehdestä kopioimani yksitysikohtiin ulottuva kommentointi siitä kuinka uskosta vanhurskauttaminen luterilaisen opin mukaan tapahtuu ja kuinka se niveltyy Kristuksen hankkimaan sovitukseen:

Yhteenveto

VANHURSKAUTTAMINEN

JA PÄÄSIÄINEN

Tutkimus subjektiivisesta ja objektiivisesta
vanhurskauttamisesta luterilaisessa teologiassa

Tom G. A. Hardt, TT (1934-1998)

"Resurrectio eius a mortuis est nostri justificatio per solam fidem "’ (WA 39:2, 237, 25), Hänen ylösnousemuksensa kuolleista on meidän vanhurskauttamisemme yksin uskon kautta. 1

Jo eräät Lutherin ensimmäisistä kir­joituksista, joissa hän tuo esille hiljat­tain löytämiään näkemyksiä2 vanhurs­kauttamisopista sisältävät muutamia, vaikkakaan eivät vielä tarkasti har­kittuja viittauksia vanhurskauttami­sen ja pääsiäisen väliseen suhteeseen. Acta Augustana -dokumentti vaike­nee tässä kohdassa ja ainoastaan pai­nottaa sitä, että vanhurskauttaminen tarjotaan armonvälineiden välityksel­lä ja että meidän ei tule tehdä Kris­tuksesta valehtelijaa hänen synnin­päästössään.3 Kaksi seuraavaa doku­menttia vanhurskauttamisesta, Sermo de duplici iustitia ja Sermo de trip­lici iustitia, sisältävät myös pääsiäi­sen. Sermo de duplici iustitia -kirjoi­tuksessaan vuodelta 1518 Luther sa­noo, että “ensimmäinen vanhurskaus” - vastakohtana “toiseen vanhurskau­teen”, joka on identtinen eettisen py­hityksen kanssa - on se, “jonka väli­tyksellä Kristus on vanhurskaus ja te­kee vanhurskaiksi uskon kautta”. Tä­tä Kristuksen vanhurskautta selitetään paitsi viittauksella 1. Kor. 1:30:een: "- - joka (Kristus Jeesus) on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja van­hurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lu­nastukseksi", myös lainaamalla Joh. 11:25: “Minä olen ylösnousemus ja elämä.” Meidän vanhurskautemme uskon kautta on ilmiselvästi identti­nen sen vanhurskauden kanssa, joka asuu ylösnousseessa Kristuksessa.

Viittaus pääsiäiseen tulisi nähdä kontekstissaan, jossa Kristuksen so­vitustyötä kuvataan pelkästään pää­siäistä edeltävissä tapahtumissa: “Tä­mä kuuluu minulle, että Herra Kristus on elänyt, toiminut, puhunut ja kärsi­nyt ja lopulta kuollut aivan kuin minä olisin elänyt, toiminut, puhunut, kär­sinyt ja kuollut.” Kristuksen sijaishy­vitys on täytetty hänen kuolemallaan. Pääsiäisen evankeliumi, “minä olen ylösnousemus” täytyy tästä syystä ymmärtää edellisten tapahtumien seu­rauksena ja yhteenvetona. Ylösnous­sut Herra antaa lunastustyönsä hedel­mät persoonassaan asuvan vanhurs­kauden, armonvälineiden välityksellä: “Sen vuoksi ihmisille annetaan sama vanhurskaus kasteessa ja milloin ta­hansa he todellisesti katuvat, niin et­tä ihminen voi luottavaisesti kerskata Herrassa Kristuksessa ja sanoa: 'Tä­mä kuuluu minulle”’

Myös Sermo de triplici iustitia -kir­joituksessa kristillisen vanhurskauden sanotaan olevan Kristuksen vanhurs­kaus. Tätä perustellaan muun muas­sa viittaamalla Kol. 3:3:een: “Teidän elämänne on kätkettynä Kristuk­sen kanssa Jumalassa” eli ylösnous­seen Kristuksen kanssa: “Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kans­sa…” (Kol. 3:1). Pelastusta uskosta sanotaan myös hänen vanhurskauten­sa vaikuttamaksi, josta on kirjoitettu: “Ei kukaan ole noussut ylös taivaa­seen, paitsi hän, joka taivaasta tu­li alas, Ihmisen Poika, joka on tai­vaassa” (Joh. 3:13).

Tätä taivaallista vanhurskautta sa­notaan selvästi sijaisvanhurskaudek­si: “Aadam tekee kaikki hänestä syn­tyneet syyllisiksi oman syntinsä väli­tyksellä, joka on hänen jälkeläisilleen täysin vieras synti ja antaa heille mitä hänellä on. Samoin myös Kris­tus tekee vanhurskaudellaan vanhurs­kaiksi ja siunatuiksi kaikki ne, jotka ovat hänestä syntyneet…” Molem­missa tapauksissa synti ja vanhurska­us ovat olemassa todellisuuksina en­nen kuin ne vaikuttavat yksittäisten ihmisten elämään. Molemmissa tapa­uksissa yksittäisten ihmisten asemaan vaikuttaa tapahtuma, joka on tapah­tunut toisessa henkilössä ja josta tu­lee lähde heidän suhteelleen Juma­laan: “Samoin kuin olemme vieraan synnin tuomitsemat, samoin olem­me lunastetut vieraan vanhurskau­den välityksellä.” Kannattaa panna merkille, että se, mihin edellä kuvail­tu Room. 5:18 yleisellä tasolla viittaa (“samoin kuin yhden ihmisen [Aa­dam] - - niin myös yhden ihmisen” [Kristus]), ei edellytä, että sana ‘kaik­ki’ Paavalin vertailevassa lausumassa (joka osoittaa Kristuksen kuuliaisuu­den seuraukset) on ymmärrettävä kä­sittävän kaikki ihmiset, vaan Lutherin selityksessä se rajoittuu niihin, “jotka ovat syntyneet hänestä”. Tämä rajoi­tus ei kuitenkaan vaikuta siihen, että Kristuksen vanhurskaus koskee kaik­kia ihmisiä - Kristuksen vanhurskau­den sanotaan olevan “ikuinen” ja si­ten rajaton. Sellaisena se tarjotaan meille annonvälineissä uskottavaksi ilman mitään syntistä epäröintiä.4

Huomattavasti yksityiskohtaisem­pi kuvaus pääsiäisen suhteesta van­hurskauttamiseen löytyy eräästä Lut­herin saamasta vuodelta 1519 -joka siis sijoittuu ajallisesti pian kahden edellisen kirjoituksen jälkeen. Sovi­tuksen ja vanhurskauttamisen, pitkä­perjantain ja pääsiäispäivän suhdet­ta toisiinsa kuvaillaan seuraavasti: “Si­nä heität syntisi pois luotasi Kristuk­sen päälle, kun lujasti uskot, että hänen haavansa ja kärsimyksensä ovat sinun syntisi, että hän kantaa ne ja maksaa niistä” (sitten seuraa Jes. 53). Sijais­hyvitys rajoittuu siten ylösnousemus­ta edeltäviin tapahtumiin. Silti Luther jatkaa: "Kristuksen päälle ne (eli syn­nit) eivät voi jäädä; hänen ylösnouse­muksensa nielee ne. Ja nyt et näe mi­tään haavoja, mitään kärsimystä hänes­sä, ei mitään jälkiä synneistä. Niinpä pyhä Paavali sanoo, että Kristus on an­nettu alttiiksi meidän rikkomustemme tähden ja hänet herätettiin kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. Kärsimyksissään hän osoittaa meidän syntimme ja siten kuristaa ne, mut­ta ylösnousemisensa kautta hän tekee meidät vanhurskaiksi ja vapaiksi kai­kista synneistä, jos me uskomme tä­män. Kristuksen ylösnousemus antaa meille Vapahtajan jonka kirkastumi­nen on hänen vanhurskautensa mi­hin ei sovi kärsimys eikä kuolema ja synnin jäljet on iäksi poistettu. Tämä vanhurskaus, joka on hankittu sijais­hyvityksen välityksellä, on sijaisvan­hurskaus, ja se tarjotaan uskolle, joka yksin tekee siitä vaikuttavan yksittäi­selle ihmiselle. Kristuksen ylösnouse­mus ei kuitenkaan ole ainoastaan ehto myöhemmälle, yksilön vanhurskaut­tamiselle. Sen sanotaan vanhurskaut­tavan meidät ja usko kohdistuu siihen vanhurskauttavana kohteenaan, van­hurskautena meidän edestämme, us­kolla omistettavaksi jo ennen kuin us­ko on olemassa.

Sama jako sovituksen ja vanhurs­kauttamisen välillä on hyvin eläväs­ti kuvattu eräässä vuoden 1531 saar­nassa, joka sisältyy Huonepostillaan: “Sillä ennen kuin kolme päivää on kulunut, rakas Herramme Kristus tuo toisen, kauniin, terveellisen, ystäväl­lisen ja iloisen kuvan kanssaan, et­tä me oppisimme sen lohdutuksen, että paitsi että syntimme ovat tuho­tut ja kuristetut Kristuksen kärsimyk­sen välityksellä, niin meidät tehdään vanhurskaiksi ja ikuisesti siunatuiksi hänen ylösnousemisensa välityksel­lä, kuten pyhä Paavali sanoo…” (sit­ten seuraa Room. 4:25). Vähän myö­hemmin Luther jatkaa: “Sillä samoin kuin näemme ensimmäisessä kuvassa pitkäperjantaina miten syntimme, ki­rouksemme ja kuolemamme on pan­tu Kristuksen päälle, samoin näem­me pääsiäispäivänä toisen kuvan, jos­sa ei ole mitään syntiä, mitään kirous­ta ja kuolemaa, vaan ainoastaan elä­mää, armoa, autuutta ja vanhurskaut­ta hänessä. Sellaisella kuvalla tulee meidän rohkaista sydäntämme. Hänet on osoitettu ja annettu meille niin, et­tä meidän ei tule vastaanottaa hän­tä mitenkään muuten kuin siten, et­tä ikään kuin Jumala olisi herättänyt meidät tänä päivänä yhdessä Kristuk­sen kanssa. Sillä niin vähän kuin näet syntiä, kuolemaa ja kirousta Kristuk­sessa, niin vahvasti sinun tulee uskoa, että Jumala tahtoo yhtä vähän näh­dä (syntiä) sinussa Kristuksen täh­den jos vastaanotat tämän Kristuk­sen ylösnousemuksen lohdutuksekse­si.” Kristillinen vanhurskaus samais­tetaan jälleen Kristuksen oman van­hurskauden kanssa, joka on hankittu hänen ylösnousemisensa välityksellä ja joka esitetään uskolle. Yksin uskon kautta tämä vanhurskaus tulee läsnä ­olevaksi yksittäisessä ihmisessä, mut­ta se on olemassa ennen uskoa. Usko­va on ylösnousseessa Kristuksessa, jonka vanhurskaus on sijaisvanhurs­kaus, kuten hänen kärsimyksensäkin oli sijaiskärsimys.

Luther piti vuonna 1533 kuuluisat Torgaun saarnansa, joihin Yksimieli­syyden ohje myöhemmin viittaa ar­tiklassa 9 (Kristuksen laskeutuminen helvettiin). Yhdessä näistä saarnois­ta Lutherilla on Kristuksen ylösnou­semuksen sijaisluonteesta lausumia, jotka hyvin vastaavat sitä, mitä on jo tullut esille. Luther sanoo, että Kris­tus nousi kuolleista “ei itsensä vaan meidän, köyhien ja kurjien ihmisten tähden joiden täytyisi olla kuoleman ja perkeleen vankeina ikuisesti. Hän oli näet oman persoonansa puoles­ta vapaa kuolemasta ja kaikesta kur­juudesta, niin että hänen ei täytynyt kuolla tai laskeutua helvettiin. Mutta hän oli salannut itsensä lihaamme ja vereemme ja pukenut päällensä kaik­ki meidän syntimme, rangaistuksem­me ja kurjuutemme. Niinpä hänen täytyi auttaa meitä pois siitä siten, et­tä hän tuli jälleen eläväksi ja että hän tuli myös ruumiillisesti ja inhimillisen luontonsa puolesta kuoleman herrak­si, jotta mekin lopulta hänessä ja hä­nen välityksellään välttäisimme kuo­leman ja kaiken kurjuuden.” Luther julistaa tämän uskon artiklan olevan keskeinen, niin että kristityn “ei tu­le nähdä, kuulla, ajatella tai tietää mi­tään muuta kuin tämä artikla”. Sitä tu­kevat sellaiset Raamatun kohdat kuin “on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kris­tuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kans­saan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaal­lisiin Kristuksessa Jeesuksessa” (Ef. 2:5-6), “ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20) ja: “Kuka voi syyttää Ju­malan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomi­ta kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä he­rätettykin” (Room. 8:33-34b). Niin­pä tämä keskeinen uskon artikla ei ole mitään muuta kuin vanhurskauttami­sen artikla joka sisältyy pääsiäissa­nomaan Kristuksen ylösnousemuk­sesta meidän edestämme, julistuk­seen vanhurskaudestamme Ylösnous­seessa. Luther ei puhu tässä yhteydes­sä kristittyjen tulevasta, ruumiillises­ta ylösnousemuksesta, jonka merkitys ei ole samaa luokkaa: "Sillä niin tot­ta kuin Kristus on noussut kuolleista, me olemme jo saaneet ylösnousemuk­sen parhaan ja erinomaisimman osan, niin että ruumiillinen lihan ylösnouse­mus haudasta, joka jää vielä tapahtu­vaksi, on pidettävä merkityksettömä­nä tähän verrattuna.

Apostolisen uskontunnustuksen koh­ta “nousi kuolleista” tarkoittaa hengel­listä ylösnousemusta, vanhurskautta­mistamme vanhurskautetussa Kristuk­sessa: “Jos nyt uskomme vastaavasti meillä on hyvä elämä ja kuolema. Tä­mä usko näet opettaa meille, että hän ei ole noussut ainoastaan oman per­soonansa puolesta, vaan meidän ylös­nousemuksemme on niin liittyneenä hänen ylösnousemukseensa, että se tu­lee meidänkin hyödyksemme, niin et­tä voimme kestää ja tulla sisällytetyik­si uskontunnustuksen kohtaan ‘nousi kuolleista’. Tämän perusteella mekin nousemme ja elämme hänen kanssaan iankaikkisesti, niin että ylösnousemuk­semme ja elämämme on alkanut Kris­tuksessa (kuten pyhä Paavali myös sa­noo). Tämä on niin varmaa ikään kuin se olisi jo tapahtunut, vaikka se on vie­lä kätketty eikä paljastettu”. Yhtä tot­ta kuin on se, että ylösnoussut Kristus ilman vuotavia haavoja ja kärsimystä on meidän vanhurskauttamisemme, yhtä totena pysyy se, että kaikki tällaiset lausumat Kristuksen voitosta on puhuttu evankeliumin lausumina. Niiden vastakappaleena on laki, joka ei tunne mitään Kristusta tai anteeksiantamusta: “Helvetti itsessään pysyy helvettinä pitäen epäuskoiset vankeinaan, samoin kuin kuoleman, synnin ja kaiken kurjuudenkin täytyy pysyä ja olla tuhoisia. Samoin myös helvetti kauhistaa ja uhkaa meitä li­hamme ja ulkonaisen ihmisemme puo­lesta niin, että meidän täytyy taistella ja kamppailla sen kanssa. Kuitenkin se kaikki on tuhottu ja hävitetty uskossa ja Hengessä, niin että se ei enää voi meitä vahingoittaa…” Myös kristityn täytyy kohdata helvetti ja Jumalan vi­ha todellisuuksina, jotka voitetaan voi­makkaammalla todellisuudella. Ne ei­vät ole koskaan mitään kuvitelmia, jotka voitetaan paremmilla oivalluksilla.

Tätä annettua taustaa vasten, jo­ka on valikoitu eri Lutherin kirjoit­tamista teoksista, ei ole vaikea käsit­tää nasevaa toista teesiä disputaatios­ta 24.4.1543: Resurrectio eius a mor­tuis nostri iustificatio per solam fidem - hänen ylösnousemuksensa kuolleis­ta on meidän vanhurskauttamisem­me yksin uskon kautta. Tämä lause ei ole satunnaisesti laadittu formulaatio vaan huolellisesti sanoitettu tiivistel­mä keskeisestä uskon artiklasta. Siinä pääsiäisen ja vanhurskauttamisen vä­linen suhde kuvataan selkeästi koros­taen sekä Jumalan tekoa Pojassaan et­tä hänen tekoaan uskovassa.

Tämä tutkimus on alun perin jul­kaistu teoksessa "A Lively Lega­cy: Essays in Honor of Robert Pre­us" Concordia Theological Sem­inary, Fort Wayne, Indiana 1985. Tämä teksti on ensimmäinen osa laa­jempaa kirjoitusta. Enin osa alaviit­teistä jätetty pois. Suomennos: Hannu Lehtonen.
Concordia, 2004, s. 16-21.

2 tykkäystä
117

Uskon vanhurskaus tarkoittaa, jotka ovat evankeliumin sanan ja Pyhän Hengen voimasta tulleet uskosta Kristukseen vanhurskaaksi ja niin ovat Kristuksen ylösnousemuksesta osallisia.
Autuas se, jonka synnit on anteeksi annettu.
Kristus on koko maailman syntien sovittaja. Syntein anteeksiantamus sovinto veressä. Tätä evankeliumi julistaa kasteessa, ehtoollisessa, evankeliumin sanassa, omistamaan uskossa Kristuksen.