Kenen, ja ketä hiertää?
Tasapuolisesti koko asia kaikkia?
Tapana on väistää koko kysymys ns. yhteiskristillisissä ympyröissä. On se minustakin mahdollista, kun esimerkiksi olen järjestänyt musiikkitilaisuuksia joiden tavoitteena on uskovien yhteys ja yhteinen todistus ja rukous.
Mutta jos tarkoituksena on syvällisesti keskustella kristinopista ja Raamatun opetuksista koskien vanhurskautumista ja pelastumista, ei kastetta voi unohtaa.
Luterilainen oppi on toki yksi muiden joukossa, ja itse ajattelen että opittavaa on varsinkin vanhemmilta kirkkokunnilta. Kristinusko ei syntynyt Saksassa 1500-luvulla.
Luterilainen oppi kasteesta ja uskosta on kuitenkin minusta harvinaisen selvä ja Raamatun mukainen. Olen useasti täällä lainannut katekismusta, joka on meille kansantajuisen selityksen ystäville aika lailla riittävää. Toki jokainen on vapaa lukemaan enemmän ja paksuja kirjoja mutta epäilen ettei itse asia siitä selvene, mikäli ymmärrys tai asenne ei ole riittänyt alkeisiinkaan.
Näin meille on opetettu:
(Sanamuodot minun, oppi ei)
1 Pelastukseen tarvittava vanhurskaus eli Jumalalle kelpaavuus saadaan jo kasteessa. Lapsellekin annetaan silloin Pyhä Henki, sillä kyseessä ei ole ihmisen ymmärrystä tai valintaa edellyttävä tapahtuma vaan Jumalan oma teko, ja Jumalan sana on ratkaiseva voima.
2.Kasteessa saatu lahja vastaanotetaan uskolla. Sekään ei riipu meistä. Uskon antaa Jumala.
3.Ihminen voi hylätä Jumalan, pyrkiä irti kasteen liitosta. Jumala ei hylkää ihmistä vaan odottaa, kuin isä tuhlaajaa. Moni palaa isän luo, kokee uskoon tulon, kokee uudestisyntymän, ajattelee tekevänsä ratkaisun, kääntyy. Kaikki tämä puhe on kuitenkin vähäpätöistä verrattuna siihen että Jumala on kaiken subjekti. Jumala ensin ottaa omakseen, armahtaa, kutsuu, muistaa, johdattaa.
- Ei ole mahdotonta pysyä uskossa joka on jo lapsena saatu. Ihmisen ei tule vaatia itseltään eikä toisilta uskoontulon ja ratkaisun kokemusta. Jeesus käski kastaa ja opettaa. Näin hän saa seuraajia tänäänkin.