Jeesus ja pyhät apostolit eivät varmaan sitten koskaan olleet tulleet uskoon, kun kaikkialla minne he menivät, he aiheuttivat kiihkeää vastustusta ja mellakoita ja heidät haluttiin tappaa.
3 tykkäystä
Ketjun aloituskertomukseen Ruotsista palatakseni.
Jos yksijumalaisuuden ajaminen riittää siihen, että pääsee kristittyjen profeetaksi, niin silloin kai tuo yhtä ja ainoaa spagettihirviötä jumalaksi julistava ensimmäinen pastafari olisi myös kelpo kristittyjen profeetta?
Vai?
1 tykkäys
Rauhoitutaan nyt, eikä käydä henkilöihin kiinni.
Jokainen voi lukea säännöistä suojellut kohdan uudelleen, https://uskojarukous.fi/faq
3 tykkäystä
Minulta ei kukaan kysynyt, mutta vastaan silti muutamassa osassa.
Omistan piispa Wojtyłan katekismuksen suomeksi. Ostin sen kun olin johdantokurssilla. Nyt pidän tätä virheenä. Mutta en ole osannut päättää, a) myynkö, b) poltanko, c) hautaanko maahan, d) lahjoitanko vai e) jätänkö hyllyyn sen. Mikään vaihtoehto ei tunnu täysin hyvältä. Pitäisi olla aikakone, jolla järjestää, että f) jätän koko eepoksen ostamatta. Ellei sitten g) siitä voi pyytää rahoja takaisin.
Luotan Trenton katekismukseen. Ja niihin Baltimoren katekismuksiin, joiden teksti on vuodelta 1958 tai sitä vanhempaa. Ja piispa Morrowin kirjaan samalla ehdolla.
En ole millään tavalla erityisen ihastunut SSPX:ään. Tai siis minulla on siitä omat epäilykseni, jotka ovat samat kuin sedevakantisteilla muutenkin. Kun taas väitteet sitä koskevista seksiskandaaleista ovat osa tekaistuja ja osa liioiteltuja. Ja uskon, että niitä ei ole tekaistu ja rummutettu siksi, että SSPX joutuisi huonoon valoon. Vaan siksi, että se on osa keinotekoista vääntöä, mihin tarvittiin vettä myllyyn.
Mutta on joitain aivan irrallisia perusjuttuja, mistä he ovat julkaisseet ihan hyviä tekstejä. Tässä yksi, eli heidän analyysinsä Wojtyłan katekismuksesta:
Tässä voisi sillä tavalla vertailla, että jos asiaa lähestyy älylliseltä kannalta, niin on olemassa yksi, yhtenäinen ja historiallinen katolinen oppi. Viimeisen kuuden paaviksi sanotun henkilön edesottamukset, joista keskeisin on kirkollinen superchatti nimeltä Vatikaani II, eivät ole osa tätä.
Jokainen, joka ymmärtää sen yhden, yhtenäisen ja historiallisen opin, ymmärtää myös edellisen. Jokainen, joka lähestyy asiaa siten, että sen, minkä kirkko tekee, sen kirkko tekee, ei ymmärrä tätä.
Mutta en ole ikinä saanut mitään vihiä, että olisi olemassa mitään kanonista helluntailaista oppia, johon helluntailaisuuden poikkeamia tai ylilyöntejä tai epäselvyyksiä voisi verrata. Ajattelen helluntailaista oppia vähän kuin epämääräisenä soseena. Ei ole hirveän mielekästä sanoa, että joku kohta soseesta on jotenkin soseempaa kuin loput.
Vääristelty ja tarkoitushakuinen tietenkin. Kaikki pelastus tulee Kristuksen kautta, mahdollisesti myös joillekin sellaisille, jotka eivät häntä tunne mutta ottaisivat vastaan, jos tuntisivat. Muslimeilla ei ole mitään erityisasemaa tässä.
2 tykkäystä
MIten tämä Lumen Gentiumin kohta tulis tulkita?
“But the plan of salvation also includes those who acknowledge the Creator. In the first place amongst these there are the Muslims, who, professing to hold the faith of Abraham, along with us adore the one and merciful God, who on the last day will judge mankind.”
D
Siten, että pelastussuunnitelmaan ihan varmasti kuuluu paljonkin sellaisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät pelastu. En nyt muista enkä ehdi lukea laajempaa kontekstia tuon lainauksen ympäriltä.
Islami-oppi ja helluntalaisuus eivät liity mitenkään toisiinsa. Eli vertailu ei onnistu.
Toisaalta, “helluntalaista oppia” ei ole. On vain Raamattu, mikä oli yhtäkuin Alkuseurakunnan oppi.N-äin on tänäänkin, mm. helluntaiseurakunnissa. Olen useinkin toistanut, että vaikka oppimme on sama kuin se oli Alkuseurakunnalla, niin samoja alkuseurakunnallisia vaikeuksiakin, sen toteuttamisessa on.
Viimeisinä vuosina on ilmaantunut tapeetonta taitoa hankkineita helluntalaisia, eli ovat suorittaneet tutkinnon jumalattomassa, pääasiassa, opetuksessa. Ei ole kysymys synnissä elämisestä vaan tottelemattomuudesta Jumalan Sanalle ja tottelevaisuudesta Sanan ulkopuoliselle opetukselle.
Vaikka teologinen tiedekunta on yhtäkuin lukuaineita, niin silti selvää väärää ja oikeaa yhdistellään, ymmärretään ja sitten aletaan hyväksyä.
Jumala pelastussuuntilema on että kaikki ihmiset kaikkialla pelastuisivat, vt. Apt.17:
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, viite myös Apt. 14:16.
Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille, vt. Tiit. 2:11.
Asia mutkistuu, kun ei oteta huomioon, että Jumala ei tee hyvää eikä pahaa ihmiselle vastoin ihmisen omaa tahtoa, suostumusta. Pelastuksen, uskoontulemisen alku on suotuminen, eli antaa Jumalan tehdä. Jumala kunnioittaa omaa tekoaan eli sitä mitä hän on luonut ihmiseen, eli vapaan tahdon. Eli ihminen on Jumalan “veroinen” mitä hänen omaan vanhurskautukseensa/ pelastukseen tulee, eli ihminen kieltäytyy lahjavanhurskautuksesta tai ottaa sen vastaan.
Osaatko sanoa, mihin kohtaan Jobin kirja tähän sitten sijoittuu?
Huomaan, että kun katolisessa ajattelussa pelastuminen on koko elämän kestävä juttu, niin siinä on koko ajan ihmisellä syytä tarkkailla valintojaan. Mutta jos jossain toisessa ajattelussa tällaista todellisuudessa tapahtuvaa vaellusta, jolla on hengellinen merkitys, ei ole olemassa, niin kaikki pitää tiivistää siihen yhteen valinnan hetkeen tai abstraktiin ideaan.
Asia mutkistuu jos ei ole mitään sellaista kokonaiskäsitystä todellisuudesta, joka olisi yhtäpitävä Raamatun kanssa, mutta jonka ei olisi pakko koostua pelkistä Raamatusta irrotetuista pätkistä ja niiden pohjalta esitetyistä spekulaatioista.
Tuon, minkä tuossa toteat, on kirkko ensimmäisten vuosisatojen aikana julistanut harhaopiksi. Asiasta on siis kaksi eri käsitystä.
Katolinen käsitys on, että minkä ikinä ihminen valitsee, niin ihminen valitsee sen asian siksi, että hän pitää sitä hyvänä. Ihminen voi pitää velttoa ja korruptoitunutta elämää hyvänä ja elämää Jumalan yhteydessä sen rinnalla pahana ja vaikeana. Mutta hän valitsee velton ja korruptoivan elämän sen perusteella, että hän näkee siinä jotain hyvää. Ja hän näkee, että siihen sisältyy joku nautinto tai helppous, jota hän tarkastelee hyvänä. Ja jota hän käsittää, että elämä Jumalan yhteydessä ei hänelle tarjoaisi.
Eli katolinen käsitys sanoo, että ihminen ei koskaan valitse pahaa pahana tai valitse pahaa siksi, että se on pahaa. Vaan että synnissä ihminen valitsee rajoitetun hyvän (lihan, paheen, synnin) ennemmin kuin suurimman hyvän (Jumalan, Hengen, hyveen). Ja että ihminen tekee oikein kun suostuu luopumaan vähäisemmästä, rajoitetusta ja ajallisesta hyvästä saadakseen sen tilalle suuremman, rajattoman ja ikuisen, toisin sanoen itse Jumalan.
Kun taas pelagiolainen käsitys on, että ihmisellä on lähtökohtaisesti neutraali positio, jossa hän on tietoinen hyvästä sellaisenaan ja pahasta sellaisenaan. Siksi hän voi mielivaltaisesti ja täysin ilman mitään edeltävää tai vaikuttavaa syytä, vapaasti päättää tavoitella hyvää tai pahaa. Ihminen tulee osaksi kertomusta kuin palkkasoturi, joka voi vannoa uskollisuutta mielensä mukaan joko Jumalalle tai jollekin muulle.
Katolisesta näkökulmasta ajatus, että Jumala jotenkin kunnioittaa ihmisen valintaa, on sillä tavalla älytön kuin joku sanoisi, että vesi ei voi virrata joessa myötävirtaan jos ei Jumala kunnioita sen taipumusta virrata. Tai se on siis yhtä teologisesti mielekästä kuin sanoa, että Jumala kunnioittaa maidon happanemista. Ihminen tuntee vetoa mihin tuntee vetoa ihan kunnioittamattakin. Niin myös virtaa joki ja happanee maito.
Mutta tässä tulee hyvin nopeasti vastaan se ongelma, että helluntailaisuuden taustalla ei oikeasti ole mitään yhtenäistä käsitystä ihmisestä, todellisuudesta, tiedon, tahdon tai luomisen olemuksesta tai sen enempää Raamatun olemuksesta.
Samalla tulee vastaan se ongelma, mikä on okkultismin kanssa, jonka uskon koskevan myös pelagiolaisuutta. Kyse ei ole siitä, että pelagiolaisuus olisi yhtenäinen, toimiva tai mahdollinen kanta, mutta jostain syystä vaan väärä. Vaan kyse on siitä, että pelagiolaisuus on absurdi kanta. Se väittää, että on olemassa nelikulmaisia ympyröitä. Ihmisen kertaluontoinen, informoitu valinta on tällainen nelikulmainen ympyrä.
Jos olettaa, että Vatikaani II opettaa teknisesti ottaen jonkinlaista universalismia, niin ei kovin kauas päädy siitä, mitä se keskimäärin sanoo. Asiassa on joku sellainen myöhemminkin ilmaistu ajatus (esimerkiksi piispa Wojtyłan kiertokirjeissä), että inkarnaatio oli varsinainen pelastusteko. Tämän vuoksi voidaan ajatella, että kaikkiin maailman uskontoihin on ripoteltu pelastavaa totuutta. Tai että Kristus on läsnä kaikissa maailman uskonnoissa jollain tavalla. Koska inkarnaatio jotenkin ylensi pelastuskelpoiseksi psyykkisen ja biologisen ihmisen sinänsä.
Traditionaalinen käsitys on, että kukaan ihminen maapallolla ei sinänsä ole jäänyt ilman pelastumisen mahdollisuutta. Mutta että se viidakon pakanan tai väärään uskontoon syntyneen tai protestantinkin pelastumisen mahdollisuus on siinä, kaipaako hän sitä vanhurskautta ja Hengen elämää, joka löytyi ainoastaan Katolisesta kirkosta. Tai siinä, että hän kaipaa sitä, mutta itsestään riippumattomasta syystä ei ymmärrä, mitä hänen tulisi tehdä tai mihin mennä.
Nyt, kun sitä Hengen elämää ei sieltä enää löydy, niin tradition kannalta ajatellen sama kaipaus on pelastuksen edellytys sielläkin.
Kun puhutaan pelastussuunnitelmasta, niin pitäisi yksilöidä, että mikä sitä on ja mikä sitä ei ole. Mahdollista on, että Vatikaani II tarkoittaa sillä inkarnaatiota. Se tarkoittaa, että ihmisen pitää eksplisiittisesti olla paha tai haluta olla paha tai haluta olla pelastumatta tai olla tarkoituksella ja tietoisesti kiinnostunut vain tästä maailmasta, jotta voisi olla pelastumatta. Toisin sanoen se, että on syntynyt ihmiskuntaan, tarkoittaa osallisuutta pelastussuunnitelmasta.
Sen ymmärtää parhaiten kun ajattelee gnostilaisuutta. Ihmisessä syttyy uskonnollinen kipinä, joka jotenkin epämääräisesti avaa hänet jollekin elämän tarkoituksen kysymyksille tai jollekin eksistentiaaliselle tietoisuudelle. Se tarkoittaa, että Kristus on läsnä hänen kyselyssään. Pelastuksesta osattomuus edellyttää, että ihmisen pitää olla jotenkin valaistumaton tai osallinen huonoista vibraatioista. Tai vahvasti materialistinen. Joko tylsämielisellä tai liian älyllisellä tavalla, siis “bileitä, viinaa, seksiä” tai “tiede on selittänyt kaiken” tyyppisesti.
Siis okahan saattoi olla tarkoitushakuinen, jos jonkun motiiveja saa arvailla, mutta tällä kertaa en usko, että hän onnistui vääristelemään mitään. Toisin sanoen, jos vertaa pysähtyneeseen seinäkelloon, niin nyt näytti vahingossa oikeaa aikaa.
Tähän soveltuu käänteisen varastamisen taktiikka. Eli menet sinne johdantokurssin kirjamyyntipisteelle notkumaan. Sitten huomaamatta sujautat niteen povarista kirjojen myyntihyllyyn ja kävelet viattoman näköisenä pois.
3 tykkäystä
Puoleltani vain näihin riveihin, mitä sinun vastineeseesi minulle, tulee.
On totta kaikki saadaan liittymään kaikkeen. Kuitenkin kohdistin ja kohdistukseni oli, Jumalan ihmiseen luoma vapaa tahto, niinkuin enkeleillekin. Mitä Jobin kirjaan tulee, niin se kertoo tämän totuuden niinkuin koko Raamattu, ja kaikki on harmoniassa keskenään, vaikkei kaikki kohdat painota kaikkea.
Loppu kommentissasi ei selvennä mitään.
Myönnän, nyt kun niin sanot, että hauki pesii puihin.
Tai päinvastoin: En sanonut, eikä minun ajatukseni ollut, että kaikki liittyisi kaikkeen. Tai että kaiken saisi liittymään kaikkeen. Tai että kaiken edes pitäisi liittyä kaikkeen. Ehkä ero on siinä, että helluntailaisuudessa mikään ei sinänsä liity mihinkään, niin mikä tahansa saadaan liittymään mihin tahansa pelkän puheen voimalla. Katolisessa teologissa on nimenomaan selkeä ymmärrys siitä, että mikä liittyy mihinkin ja mikä ei liity. Asiat eivät ole riippuvaisia siitä, mitä joku mahtimies sattui syömään aamiaiseksi.
Ihmisten ja enkelten tavassa tietää asioita on yksi erittäin ratkaiseva ero. Liittyy myös siihen, että ihmiset ovat ruumiillisia ja materiaaliseen todellisuuteen sidottuja olentoja tämän elämän ajan.
Minun on vaikea käsittää…
…että johtuuko tuo puhetapa Italiassa asumisesta vai helluntailaisuudesta. En osaa ainakaan kuvitella, että italia kielenä olisi taipuvainen kaikenlaiseen velhoamiseen, missä ajatuksia ja väitteitä “kohdistetaan” asioihin. Siitä tulee sellainen vaikutelma, että jos ei tarkkaan tiedä, mistä puhuu—tai sanoo jotain, mikä ei pidä paikkansa—niin silloin voi siirtää huomion siitä sanotusta asiasta siihen “kohdistamiseen”.
Jos minä sanon jotain ja “kohdistan” sen pieniin vihreisiin miehiin, niin ihmiset eivät kysy enää, että onko järkeä puhua pienistä vihreistä miehistä, tai pitääkö sanottu paikkansa koskien sitä, mitä he ovat jo ennestään kuulleet pienistä vihreistä miehistä. Vaan heidän ajattelunsa keskittyy siihen “kohdistamisen” tekoon. Sen turvin ei tarvitse edes puhua totta mistään pienistä vihreistä miehistä, vaan se “kohdistamisen” akti jotenkin saa sanotun näyttämään tai tuntumaan todelta kuulijan näkökulmasta. Se “kohdistaminen” on jonkinlainen “voimateko”, joka luo sanotun asian todeksi.
Mutta jos jättäisi “kohdistamiset” vähemmälle, niin joutuisi alistumaan siihen, että asiat ovat jotain tai eivät ole jotain ihan täysin innokkaasta “kohdistelijasta” riippumatta. Joutuisi alistumaan siihen, että täytyy tietää niiden keskinäisistä suhteista niiden itsensä ehdoilla. Silloin ymmärtäisi, että pelkkä lausumisen tai “kohdistamisen” voima on yhtä tyhjän kanssa. Se on vähän sellainen “minä puhallan nyt pasuunaan omien sanojeni kunniaksi”.
Päinvastoin. Kerta ei kelvannut niin sitten täytyy selventää vielä lisää. Kerroin edellisessä viestissäni kaikki olennaiset yksityiskohdat asiassa alkuun pääsemiseen. Mutta helluntailaisuudessa jos ei ole kyse asioiden ymmärtämisestä, vaan kaikki perustuu asioiden mahtipontiselle lausumiselle, niin erilaisten näkökulmien tai perusteluiden vertaileminen tai asiaa koskevan totuuden selittäminen on tietenkin ihan outoa. Siis helluntailaisuus on avoimesti ja tarkoituksella irrationaalista.
Jos ei ole koskaan soveltanut loogista ajattelua uskon ja teologian kysymyksiin, niin se on tietenkin sillä tavalla pelottavaa, että entä jos näkökulmia on loputon määrä, ja niistä ei millään kykene sanomaan, että mikä pitää paikkansa. Hyvä ensiaskel on sellainen, että jos jokin näkökulma on järjellä ajatellen mahdoton, niin silloin hylkää sen. Siis jos väitetty hengellinen näkökulma vaikka sanoo jotain, mikä on ihan suoraan absurdia tai itsensä kumoavaa.
Joka on sitä mieltä, että tiedemiehet ovat ateisteja siksi, että tietävät liikaa tai ajattelevat liikaa, niin itse olen jo pitkään ollut päinvastaista mieltä. Siis sitä, että siinä on kyse itsepetoksesta, järjen köyhyydestä ja keinotekoisesti rajoitetusta todellisuuskuvasta. Filosofinen on selvempää ja varmempaa tietoa kuin empiirinen, metafyysinen siitä vielä varmempaa ja teologia, myös ilmoitus, sitäkin varmempaa. Mutta oikea filosofia, oikea metafysiikka ja oikea teologia eivät kumoa toisiaan, vaan tukevat toisiaan.
Toisaalta tuossa on kyse siitä, että katolinen teologia ymmärtää, Raamatun tekstin mukaisesti, mitä tarkoittaa se, että ihmisessä ovat eri mieltä Henki ja liha. Sillä on tiettyjä käytännön seurauksia. Se nimenomaan tekee mahdottomaksi sen, että ihminen voisi tehdä riippumattoman ja valistuneen valinnan jonkin maagisen hetken aikana. Tai joka tapauksessa se on tarpeetonta. Edes enkelit eivät tähän kykene ellei sitä ennen tapahdu tiettyjä asioita. Mutta se liittyy siihen erilaiseen tietämisen tapaan.
Sillä on myös se käytännön seuraus, että Hengen vaikutuksesta ihminen kykenee ymmärtämään hengellisiä asioita rationaalisesti. Siis näkemään alemman todellisuuden ja rajoitetummat asiat niiden valossa. Eikä vain niiden vastakohtana tai kohteena. Helluntailainen teologia on siihen verrattuna vähän kuin rakettien ammuskelua sisätiloissa.
Lankeemus sumentaa ihmisen kyvyn nähdä asioita hengellisesti. Jotkut ajattelevat, että kun se hengellinen näkökyky kasvaa, niin se ilmenee jonain pelkkänä mielivaltaisena mahtina ja voimana. Toiset ajattelevat sen ilmenevän siten, että asioihin tulee tarkkuutta ja selkeyttä. Ne saavuttavat oikeat mittasuhteet ja oikean järjestyksen. Pelkkä voima sinänsä ei takaa eikä edistä mitään tarkkuutta, selkeyttä, mittasuhteita tai järjestystä. Viimeiset sata vuotta on hyvin jo näyttänyt, että helluntailaisuus on usein niin hillitöntä kuin mahdollista, mutta monien harmiksi ei sen hillittömämpää.
Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.