Mystiikka ortodokseilla ja muilla


#61

Kun tässä nyt oli tuo lisäys “ja muilla” niin rohkenen tämän ketjun perään kirjoittaa. Luin muutaman kristityn kirjoituksia mandaloista (siis näistä symmetrisistä värityskuvista). He olivat sitä mieltä, että mandaloiden kautta voi tulla kristittyyn pahoja voimia, jos hän tuijottaa kuviota värittäessään, vaikka ei yrittäisikään kuvion avulla lähestyä jonkun tietyn uskonnon jumalaa tai ylipäätään tietäisi mandaloiden merkitystä jollekin uskonnolle. Aloin pohtia, millainen uskonkäsitys tällaisen ajattelun takana on. Eri uskonnoilla on paljon erilaisia tapoja, joita joku voi tietämättään tehdä. Ehkä he eivät ajatelleet niin pitkälle, että ovat itsekin tiedon varassa. En nyt tiedä, liittyykö tämä mystiikkaan sinänsä vai onko tämä vain minusta mystistä…? Saa siirtää tarvittaessa.


#62

Ymmärrän hieman tuota asennetta.

Kristillistä rukousmeditaatiota jonkin verran harrastaneena, muistaakseni kanadalaisen benediktiini-isän opetuksen mukaan,
Yritimme rauhoittua, tyhjentää mielen hämärässä yhden kynttilän valaisemassa huoneessa, ja sitten fokusoida ajatukset intensiivisesti Kristukseen, esim hänen kärsimykseensä ristillä. Hiljaa, puhumatta, liikkumatta melkoisen tovin.

Keskittyminen johonkin kuvan tuottamiseen vie huomiota ja “mielen energiaa” ainakin sivuun Jeesuksesta. Muihin henkivoimiin en ota kantaa, mutta vierastan myös joogaa ja itämaisia mietiskelymetodeja.


#63

Mikäli olen ymmärtänyt oikein mielikuvitusta pidetään vahingollisena ortodoksisessa " meditoinnissa" . En tiedä täyttääkö ja onko kuvaamasi tilanne tämän tyyppinen.


#64

Tätä olen itsekin joskus pohtinut. Jos jokin asia voi aiheuttaa demonien välittymistä, vaikka kukaan tilanteeseen liittyvä osapuoli ei ole sellaista tarkoittanut tai ollut edes siitä tietoinen*, niin varottavaa on aika paljon. Ihan ensimmäiseksi toki venyttely käy aika vaikeaksi, ettei vahingossakaan lipsahda liikkumaan minkään jooga-asennon kautta. Sitten kaikki erilaiset abstraktit kuviot tietysti, niillä voi olla symbolimerkityksiä, ja kaikki jollain tavalla luonnon/alkuperäiskansojen kulttuuriin liittyvä. Jne jne. loputtomiin.

*= Mandalan tapauksessa tarkoitan sitä, että kumpikaan, ei kuvion suunnittelija/piirtäjä eikä sen värittäjä ole tarkoittanut mitään uskonnollista tai “energiavirtoihin” liittyvää. Harvemmin tietysti kukaan tietoisesti haluaa nimenomaan demoneita houkutella, mutta tietoinen ei-kristilliseen uskontoon liittyvä intentio on se mitä tässä ajan takaa.


#65

eikö (ainakin jotkut) jooga-harjoitukset aloiteta rukouksella (kenelle, mille?).


#66

Toisaalta ei ole kauhean kristillistä suhtautua eleisiin ja sanoihin maagisesti. Epäjumalten palvominen on väärin, mutta toisaalta kontekstistaan irrotettu uskonnollistaustainenkin ele ei oletusarvoisesti ole epäjumalten palvontaa. Vastaavasti esimerkiksi pukeutumalla kaapuun ja lausumalla ehtoollisen asetussanat ei saa aikaiseksi ehtoollista, vaikka kuinka yrittäisi, koska sanat ja eleet eivät vaikuta maagisesti.


#67

Tosin en sitäkään pidä kovin järkevänä, että kristitty harrastaisi säännöllisesti jotain kontekstista irrotettuja vieraan uskonnon palvontamenoja tietäen, että kyseessä ovat alkujaan palvontamenot. Ehkä jonkin poikkeuksen voi löytää, mutta se olisi nimenomaan poikkeus eikä sääntö.


#68

Toki tämäkin on kontekstiriippuvainen. En menisi Intiassa temppelissä joogaamaan, mutta voisin mennä suomalaisessa kansanopistossa joogaamaan, jos siellä ei ole joku oman elämänsä pöytälaatikkohindu vetäjänä.


#69

Hmmmm… Minä osallistuin juhannuksena 2017 Saimaan rannalla “oluen uhraamisriittiin”…

Koska historiallisessa mielessä se oli kiinnostava demonstraatio-kokemus.


#70

Voit kompensoida asiaa toimituttamalla oluen siunauksen.


#71

Kiitos vinkistä, mutta koska en juo olutta, tuskinpa ostaisin sitä tuohon tarkoitukseen. Tosin googlen mukaan matka kaljakorin kanssa ei olisi pitkä, jos siunauksen voi saada missä tahansa katolisessa seurakunnassa…


#72

Tämä on hyvä idea. Seurakuntalaiset ihmettelevät, kun kirkon oven takaa alkaa kuulua kaljakorin kilinä. Yhtäkkiä ovet pamahtavat auki ja sisäänastuja huikkaa ensimmäisenä “Siunaa, isä!”