Naimisiin vai ei? Lapsia vai ei?

Uudessa testamentissa ei ole ehdotonta ohjeistusta naimisiinmenosta tai lasten hankkimisesta. Kummassakin asiassa annetaan harkinnan varaa, ja erilaiset ratkaisut sopivat kristilliseen kuvioon.

“Jos et ole sidottu vaimoon, älä pyydä itsellesi vaimoa.” (1.Kor 7:27)

“Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin.” (1.Kor 7:8-9)

“Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.” (1.Tim 5:14)

“On niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi.” (Matt 19:12)

Tietojemme mukaan Jeesus ei mennyt naimisiin eikä liioin hankkinut lapsia. Ei myöskään Paavali.

Kristitty on vapaa valitsemaan, mutta sen sijaan eroamisesta on ankaria ohjeistuksia:

“Naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.” (1.Kor 7:10-11)

“Minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin.” (Matt 19:9)

Nykyihmisten on vaikea käsittää siveysmoraalin periaatteita. Yhteiskuntammehan on aivan täynnä moninaista haureutta. Jeesus kiristää asian äärimmilleen: pelkkä himokas katse on haureutta. Näillä ankarilla sanoilla on helppo ahdistaa jokainen ihminen syylliseksi, ja uskoisinkin sen olleen Jeesuksen tarkoitus. Paavali opettaa aiheesta:

“Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” (Room 3:23)

“Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.” (Gal 3:22)

Ajattelen niin, että ihmiset elävät luonnostaan syvässä hypnoosissa. Voimakas lisääntymisvietti ajaa ihmisiä. Luonto villitsee miehen himoitsemaan naista, eikä välttämättä lastentekomielessä. Naisen luonto sen sijaan ajaa kaipaamaan hoivattavaa. Pitelemätön viettielämä voi johtaa ihmisiä mitä kummallisimpiin sovelluksiin. Ihmiset elävät sokeina ja kuuroina elämän labyrintissa.

Mutta summa summarum, kristitty on hengelliseltä kantilta katsoen täysin vapaa. Vapaa menemään naimisiin tai elämään sinkkuna. Vapaa tekemään lapsia tai olemaan tekemättä. Hän ei ole vapaa tekemään syntiä, mutta on aina vapaa saapumaan armoistuimelle.

Itse olen kokenut samoin.
Kristitty on kutsuttu vapauteen olemaan vapaasti se joksi on luotu.
Kaikenlaisissa tilanteissa on mahdollista tehdä Jumalan tahto. Jumalan tahdon mukaisuus ei koskaan rajoita ihmisen todellista vapautta.

Ajattelen myös niin, että naimisiin meneminen ja lapsen hankkiminen ovat vapaaehtoisia asioita. Lisäksi olen myös sitä mieltä, että jos naimisiin menee, on lasten hankkiminen edelleen vapaaehtoista, mutta tämä on kiistellympi asia kristittyjen keskuudessa ja osa kirkkokunnista on vahvasti eri mieltä. Mutta mitäpä sitä tässä tilanteessa muutakaan tekisi, kun naimisissa jo on eikä minkäänlaisia lapsentekohaluja ole ilmaantunut. Se nyt ainakin olisi väärin, että alkaisi yrittämään lapsentekoa ilman todellista halua asiaan, vain varmistellakseen omia taivaaseenpääsyasemiaan, ja vielä väärempää olisi erota. Tässä vanhempi ketju aiheesta:

1 tykkäys

Kristitty voi kilvoitella avioliitossa tai naimattomana. Kumpikin on kunnianarvoisa sääty. Vaikka UT selkeäsi asettaa naimattomuuden ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, avioliittoa pidetään kunniassa ja nähdään sen olevan kaikkein tavanomaisin elämänmuoto. Avioliitto on asetettu kuvaksi Kristus-yljän ja kirkon suhteesta. Kristillinen avioliitto on takaisinpalautettu alkuperäiseen merkitykseensä.
Aviopuolisojen tehtävä on osallistua Jumalan luomistyöhön. Sen vuoksi lasten syntymistä ei pidä estää keinotekoisesti. Toki aviopuolisoilla ei ole mitään velvollisuutta hankkia mahdollisimman paljon lapsia.

3 tykkäystä

Minä olen ymmärtänyt tämän asian niin, että avioliitto on yksi kutsumus siinä missä jokin muukin kutsumus. Kaikkien kristittyjen ei siis automaattisesti kuulu mennä naimisiin. Naimattomuuden kutsumus ei myöskään tarkoita sitä, että henkilö olisi välttämättä avioon kelpaamaton vaan esimerkiksi kutsu palvella Jumalaa ja/tai lähimmäisiä voi olla suurempi kuin toive omasta perheestä. Kristityn ei siis pitäisi käyttää naimattomuuden ja lapsettomuuden suomaa vapautta itsekkäästi, vaan Kirkon ja muiden ihmisten hyväksi. Kirkolle on suuri rikkaus, että on erilaisia kutsumuksia. Silti ihan Kirkonkin jatkuvuuden kannalta avioliitto, ja siihen nähdäkseni kuuluvat lapset, ovat tärkeitä ja arvokas asia.

4 tykkäystä

Minä toivoisin, että naimattomuus palautettaisiin sille kuuluvaan arvoon. Jopa katolilaisissa(!) on ihmisiä joiden mielestä kunniallinen ihminen on joko naimisissa tai sääntökuntalainen. Välimuotoa ei ole, vaikka kirkko opettaa toisin. Naimattomuushan on todellakin ihan raamatullinen vaihtoehto.

Aikanaan työkkärin täti kehotti työhakemukseen laittamaan mieluummin sinkku kuin naimaton, koska naimattomuudesta kuulemma tulee negatiivisia mielikuvia vanhastapiiasta :roll_eyes:

Tämän asian kanssa minä kipuilen. Periaatteessa olen samaa mieltä, käytännössä toteutus ontuu pahasti. Minulla on sairaus, jonka takia pelkkä normaalista arjesta selviäminen on jo saavutus sinänsä ja onnistuu välillä huonosti ja välillä vielä huonommin. Ei ole paukkuja mihinkään ylimääräiseen toimintaan, vaikka haluja kyllä olisi.

3 tykkäystä

Voi miten herttaisen vanhanaikaista. :grinning: Vain lintukoto-jutut. Olisit halannut työkkärin tätiä.

3 tykkäystä

Minulle taas tulee enemmän negatiivisia mielikuvia sanasta “sinkku” kuin “vanhapiika” :joy:

No, sama tuska täälläkin! Olen silti sitä mieltä, että jokainen pystyy jonkinlaiseen palvelemiseen. Esimerkiksi toisten puolesta rukoileminen on mielestäni arvokasta työtä. Jos ei pysty käymään yksinäisen luona niin voi soittaa ja pienet arkiset ystävälliset kohtaamisetkin voivat olla arvokkaita. Toki suurperheen vanhempaa tai laupeudentyön sankaria tällainen voi naurattaa, mutta emme me kaikki fyysisesti pysty ryhtymään kirkollisiksi supersankareiksi. Sitten tehdään sitä mihin pystytään :slightly_smiling_face:

2 tykkäystä

No joo, tuo on kyllä totta. Ehkä siinä vaan on se oma ajatus, että kun ei ole sitä perhettä niin pitäisi pystyä käyttämään enemmän aikaa kirkon hyväksi. Koska eikös perheellisetkin kuitenkin rukoile :thinking:

Kyllä varmasti rukoilevat. Omalla kohdallani olen vain ajatellut, että jos minulla olisi perhe, niin kaikki aika ja vähäiset voimat todennäköisesti menisivät siihen. Rukous, hengellinen lukeminen, kirkossa käynti ja vapaaehtoistyöt jäisivät kyllä minimiin. Enkä siis väheksy perhe-elämää ollenkaan. Se on arvokas kutsumus.

1 tykkäys

Noinhan se valitettavasti käytännössä menee.

2 tykkäystä

Ortodoksinen opetus on käsitykseni mukaan, että periaatteessa ihmiselle paras on joko mystinen tai sakramentaalinen avioliitto, eli joko omistaa elämänsä Jumalalle munkkina tai nunnana, tai sitten tulla yhdeksi lihaksi aviopuolisonsa kanssa. Ja kyllä, tiedämme, etteivät nämä vaihtoehdot ole kaikille mahdollisia, mutta tuo on yleinen periaate. Kilvoittelun muotoina sekä munkkeus että avioliitto nähdään ensisijassa ihmisen pelastukseen tähtäviksi. Avioliiton päämäärä eivät ole lapset tai suvunjatkaminen vaan ihmisen pelastuminen. Ensisijaista on yhteinen rukous, johon jo paastopäivät viittaavat, kun niinä pidättäydytään lihallisesta avioyhteydestä samoin kuin pyhään ehtoolliseen valmistauduttaessa. Ensisijaista on siis hengellinen yhteys… Silti lapset kuuluvat avioliittoon luonnollisesti - sanan varsinaisessa merkityksessä. Joskin on myös harvoja poikkeuksia, joissa puolisot elävät koko avioliiton kuin veli ja sisar, tullen yhdeksi vain rukouksessa eivätkä myös lihallisesti.

(Simonopetran luostarin arkkimandriitta Emilianoksen (k. 2019) opetusta aiheesta vuodelta 1971: Marriage: The Great Sacrament)

3 tykkäystä

Tuo taitaa olla ikäsidonnainen.

Sinkkua ei ole enää yhtä luontevaa käyttää yli 40-vuotiaasta, varsinkin jos ei ole avio-/avoliittoa takana.

Joo, toki näinkin. Minulle sanasta “sinkku” tulee mieleen henkilö, joka aktiivisesti etsii itselleen kumppania ja kaipaa sellaista. Nykyään sanasta tulee myös ikävästi mieleen irtosuhteet. Siksi olen kutsunut itseäni vanhaksipiiaksi alle 20-vuotiaasta alkaen :smiley:

2 tykkäystä

Minulla on 5 lasta. Olen tehnyt heidät heidän itsensä takia. Ja haluaisin lisää. Lapset ovat ihania. Autoin juuri 4/5 muutossa opiskelijakämppään.

D

6 tykkäystä

Se on varmasti normaalia ja Jumalan tahdon mukaista elämää. Sanon näin, vaikka itse ajattelenkin asioista hieman toisin. Meillä on kullakin oma osamme tässä maallisessa vaelluksessa.

1 tykkäys

Ei itselle tule mitenkään jäljempänä mainitut irtosuhteet mieleen, vaikka media voikin joskus käyttää ilmaisua villit sinkkuvuodet. Se on kuvailevaa kieltä.

Sinkun kaipuusta ja toiveesta kumppaniin olen 100% samaa mieltä.

T.ukkomies