Ok, arvelinkin että et tainnut tarkoituksella niputtaa kaikkia kirkon “konsuja” (käytetään tätä huonoa termiä paremman puutteessa) samaan kasaan. Sillä tavalla minun nähdäkseni nyt kuitenkin pääsi käymään, koska et eritellyt kenestä puhuit. Olisi hyvä - pyydän ihan ystävällisesti - että sammakkovertausta avattaisiin käytännön suuntaan. Kuka on sammakko ja kuka lyö kantta kiinni?
Sleyssä on tietääkseni sekä matalaa että korkeampaa kirkollisuutta. Sley on perinteisesti korostanut messun ja sakramenttien merkitystä. Toisaalta se on viime vuosikymmeninä hyvinkin paljon lähentynyt Kansanlähetystä - vai onko asia toisin päin…?
Peruskysymys on kuitenkin: Onko olemassa teologisia perusteluja sille että pysytään kirkossa, jossa on “vika” eli vääräksi koettu päätös ja sitä seuraava järjestys koskien papinvirkaa? Olen aiemmasta ymmärtänyt, että sinun mielestäsi ei voi olla sellaisia, vaan naispappeuden näkeminen Raamatun vastaiseksi tekee mahdottomaksi osallistua kirkon elämään. (Esim. SRO:n sanoit hylänneesi yhteisvihkimysten vuoksi). Nyt en ole enää ihan varma, kuinka ehdoton tässä olet.
En tiedä, kuinka oleellinen on minun tarinani, mutta kun sen tunnen parhaiten, niin koetan perustella. Olkoon yhtenä esimerkkinä.
Tunnen hyvin vähän Sleytä, mutta sen verran kuin olen käynyt Pyhän Sydämen kappelin messuissa, niin ne olivat aivan riittävän kelvollisia. Olisin voinut sen hetkisen tilanteen puolesta liittyä aivan hyvin sinne, olihan siellä enemmän tuttujakin. Syy, miksi en jatkanut Sley-vaihtoehdon lisäselvittelyjä, vaan astuin pian yhden askeleen eteenpäin, oli lähinnä siinä että halusin liittyä sellaiseen seurakuntayhteisöön, jolla näytti olevan kestävämpi tulevaisuuden visio ja työnäky. Sley on ehkä kuitenkin hajanaisempi, ja se on evl-kirkon puristuksissa tai oikeastaan jo hieman ulkokehällä. Jos se meinaa pysyä jatkossa olemassa, mielestäni vaihtoehtoja on kaksi: a) sopeutua etenevään harhaan tai b) muuttua matalakirkolliseksi maallikkoliikkeeksi, koska uusia vanhauskoisia pastoreita ei enää ole lähtökohtaisesti saatavana. Koska minulla on liikaa kokemuksia es.les. maallikkoliikkeestä, en nähnyt sellaisessa pidemmän päälle järkeä. En varsinaisesti kannata maallikkosaarnaajien l. puolipastorien toimittamia “sanajumalanpalveluksia” eli seuroja - vaikka ymmärränkin että se on viimeinen keino roikkua evl-kirkon sisällä muuttumatta kypsien sammakkojen liikkeeksi.
On minun mielestäni. Jos sana saarnataan ja sakramentit jaetaan oikein siinä paikallisseurakunnassa tai jumalanpalvelusyhteisössä, jonka messuihin osallistut, niin silloin ei ole tarvetta vaihtaa heti maisemaa. Yhteisön paimenen tulee myös julkisesti kertoa, mitä saarnavirasta opettaa, ja millaisen viran tuomitsee. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa jonkin yhden papin seurakunnan pienellä paikkakunnalla, jonka eläköityvä vanhauskoinen miespappi on vielä “huutavana äänenä korvessa”. Onhan näitä, vaikka ei enää kauaa.
No joo… tulin alkufoorumille Sleyläisenä kansankirkon jäsenenä, ja kävin Luther-Säätiön messussa ehkä kerran/kk. Osallistuin myös ”väistelemällä” naispappeja oman paikallisseurakuntani messuihin ja toimin sen seurakuntaneuvoston jäsenenä. Toivoin, että voisin vaikuttamaan seurakunnan toimintaan sisältäpäin. En voinut. Avioliiton, lasten syntymisen ja paikkakunnan vaihtumisen myötä olin/olimme pian tilanteessa, että emme enää voineet osallistua paikkakuntamme seurakunnan elämään, koska seurakuntaamme valittiin nainen kirkkoherraksi. Paikkakunnallamme ei ole myöskään Sleyn tai muiden järjestöjen messuja, joten useiden ystävien kanssa päädyimme lähestymään Lähetyshiippakuntaa mahdollisten messujen järjestämiseksi. Lähetyshiippakunta vastasi kutsuun ja tästä on sittemmin syntynyt seurakunta. Sley ei pystynyt meidän tapauksessa auttamaan tilanteessa, jossa paikkakunnallamme olimme. Osallistumme edelleen satunnaisesti Sleyn toimintaan esim. perheleireille ja meillä on paljon ystäviä Sleyssä.
Omalla kohdallani vuoden 2017 ja 2018 vuosikokoukset olivat käänteentekeviä suhteessani Sleyhyn. Näissä törmäsin valtaviin sisäisiin kiistoihin, suhmurointiin ja riitelyyn. Vuoden 2018 Kalajoen kokouksen jälkeen päätin, että tämä oli kohdallani viimeinen johon osallistun. Petyin myös Sleyn toimintaan Oulun tapauksessa, jossa naistuomiorovasti Satu Saarinen lopetti mahtikäskyllään jp-yhteisön toiminnan seurakunnan tiloissa. Miksi Sley ei jatkanut yhteisön toimintaa muualla? Miksi laumasta ei huolehdittu vaan Pohjois-Pohjanmaan työntekijäkin sai mennä? Kokkolassa ei ole lupaa viettää ehtoollista omassa tilassa. Nuoret pätevät miesteologit eivät saa vihkimyksiä. Miksi Sleyssä suostutaan tällaiseen? Toki Sleyssä tehdään paljon hyvää työtä Suomessa ja lähetyskentillä, mutta mielestäni se on ajettu monessa mielessä liian nurkkaan, eikä se voi olla hyvä tilanne pitkällä aikavälillä.
Nykyään omasta positiostani käsin näyttäytyy erikoiselta myös se asia, että kansankirkon sisällä ei ole sen kaikilla toimijoilla keskenään käytännössä ehtoollisyhteyttä, eikä kaikki kirkon piispat ole tervetulleita järjestöjen kesäjuhlille (ainakaan lähettien matkaansiunaamistilaisuuteen). Suomen ev.lut. kirkko on pahasti riitautunut sisäisesti, itsensä kanssa, eikä tämä ole kovin hyvä asia Jeesuksen sanojen valossa.
Kiitos vastauksesta! Olen joka tapauksessa oppinut tuntemaan sinut sovinnollisena ja asioita syvästi pohtivana keskustelijana. Minulla ei ole noissa asioissa mitään syytä puolustella Sleyn toimintaa. Olen aika tavalla pihalla itsekin, mitä siellä nykyään tapahtuu.
Kirkon kanssa yhteydessä oleminen nähdään niin tärkeänä, sekä teologisista syistä että varmasti myös lähetyskannatuksen takia. Messujen järjestäminen “luvattomissa” tiloissa voisi vaarantaa virallisen lähetysjärjestön aseman, ja siitä kärsisivät kaikkein eniten Sleyn lähetyskenttien kirkot ja seurakuntalaiset, joilla ei ole välttämättä mitään kantaa tai osuutta Suomen ev.lut. kirkon sisäisiin kiistoihin. Ymmärrän kyllä että tavallista penkinkuluttajaa turhauttaa tällainen. Tilanne ei ole ongelmaton eikä voi jatkua ikuisesti, koska sen kummemmin olemassaolevat toimitilat kuin papitkaan eivät ole ikuisia (tai siis papit eivät iankaikkisuudesta käsin enää voi messuyhteisöjään palvella…). Tähän asti ollaan jotenkin selvitty ja mielestäni Sleyssä on pääsääntöisesti Suomen terveintä ja raamatullisinta opetusta.
Jep.
Näillä keskusteluilla näyttää minusta siltä, että Sley ei sinulle sopiva messuyhteisö olisikaan. Siellä on liikaa yksilönvapautta ja liikaa keskittymistä evankeliumin levittämiseen sisällä ja ulkona. Liian vähän - vaikka toki sitäkin on, ja työntekijöistä nykyään tunnen vain osan - naispapeista varoittamista ja sotatorven soittoa.
Näin sanon siitä huolimatta, että tunnistit mielestäni aivan oikein Sleyn ja viidesläisten järjestöjen erot suhteessa naispappeuteen.
Seurasin varsin läheltä n. 15 vuotta sitten kärjistynyttä tilannetta, jonka seurauksena Sleyn messutoiminta voimistui merkittävästi. Silloin tulin huomaamaan, että johtavissa teologeissa oli juuri aiemmin kuvaamani ajattelu vallalla: Sley ei vaadi muiden muuttumista, vaan pyytää kotipaikkaa, tilaa olla ja toimia entiseen tapaan. Samaan asenteeseen sisältyi se, että kuumaverisimpiä maallikoita (joita minäkin tunsin aika läheltä) ei yllytetty vaan päinvastoin pyrittiin hillitsemään ja muistamaan toisin uskovien ja ajattelevien kunnioitus. Pääasiaksi ei haluttu nostaa mitään vastustamista, vaan ehkä naiivisti mutta kuitenkin päättäväisesti vedottiin The Ponteen, sekä muihin suullisiinkin lupauksiin jne. Kun kävi niin kuin kävi, seurakuntaväestä suuri osa ainakin tietyillä paikkakunnilla lähti Sleyn messuyhteisöjä vahvistamaan ja perustamaan.
Näillä kokemuksilla muun muassa olen sitä mieltä että naispappeuden vastustamisen asteita on useita. Kyse ei ole suinkaan aina erilaisesta Raamatun tulkinnasta (eikä huonosta teologisesta osaamisesta tai tiedosta) vaan siitä että mikä on käsitys kirkosta ja kristittyjen tehtävästä yleensäkin. Uskon että nuo vakaat teologit ja heidän oppilaansa ajattelevat suunnilleen samoin teidän kanssanne virasta, mutta muista asioista hiukan eri tavoin. Siksi uutta kirkkoa ei ole pykätty pystyyn eikä Lähetyshiippakuntaan lähdetty merkittävässä määrin.
Olet mieltynyt sammakkovertaukseen.
Muistinpa minäkin erään toisen vertauksen.
Kuka muistaa "hyla"vertauksen?
Asia oli esillä siihen aikaan kun Sleystä lähti Ely omille teilleen. Olin paikalla jäsenkokouksessa, varmaan ainoita kertoja ikinä. Olin ainakin silloin sen puolella, että Sley saisi pysyä eräänlaisena turvasatamana kirkossa naispappeuden vastustajille. Hyväksyjäthän esittivät että Sley luopuisi tiukasta linjasta. Kun he hävisivät, syntyi Ely.
Hyla tarkoitti siis tätä: Jotta kaikki voisivat aterioida, nykyään tehdään ruoka hyla-tuotteista. Sitä voi syödä ne, joita laktoosi kiusaa, mutta myös muut. Eli vähemmistöä suojataan, “heikkoutta” ymmärretään.
Sleyn sisäisessä tilanteessa ajatus oli: Kun naispappeutta ei tuoda järjestön toimintaan, kaikki voivat osallistua. Siis hylaa kaikille! Vertauksen esittäjät toivoivat, että naispappeuden kannattajat ymmärtäisivät tämän, ja suojaisivat tässä tapauksessa enemmistön omaatuntoa.
Jossain mielessä hylasysteemi on toiminutkin. Sleytä ei ole saatu nurin, ja sen messuissa voi käydä jos ei halua naispapin kirkkoon. Yhteisöissä ei silti tietääkseni vaadita virkakannan samanlaisuutta ja muutenkin meno on rauhoittunut paljon sitten riitaisten vuosien.
Omalta osaltani tämä on tässä. Pahoittelen jos olen pyrkinyt liikaa ohjailemaan ja kirjoittanut liikaa. Siunausta ja halauksia turvallisesti etänä kaikille, uskosta ja mielipiteistä riippumatta.
Tuo vielä jatkui: hyvällä omallatunnolla. Eli kun on vain miehiä pappina, kaikki voivat osallistua hyvällä omallatunnolla.
Tuossa on yksi ongelma, joka sitten näkyikin Elyn perustamisena. Jos on vakuuttunut siitä, että Jumala on kutsunut myös naiset palvelemaan papin tehtävässä, ei voi hyvällä omallatunnolla osallistua toimintaan, jossa Jumalan ja seurakunnan virkaan kutsumia naisia kielletään toimimasta. Eli naisten pappeuden kannattajien näkökulmasta tuo “kaikki voivat osallistua hyvällä omallatunnolla” ei pidä paikkaansa.
Tässä yhteydessä on sanottu myös, että eihän joka tilaisuudessa voida vaatia, että paikalla on sekä mies- että naispappi. Eikä sitä kukaan vaadikaan. Naisten pappeuden kannattaja voi totta kai mennä messuun, jonka toimittaa mies tai vaikka neljä miestä. On kuitenkin eri asia, että paikalla on työvuorojen perusteella vai miehiä tai että naisten pappeus kielletään kokonaan. Tätä moni naisten pappeuden kieltäjä ei tunnu voivan ymmärtää.
Vastaavasti monelle naiset papiksi hyväksyvälle tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että niille, joiden käsityksen mukaan vain mies voi olla pappi, asia ei ole vain pään sisäistä uskoa tai teoriaa, jossa toimisi se, että “kyllä noin saa uskoa, mutta yhdessä on toimittava silti”.
Toisen asemaan on vaikea asettua, puolin ja toisin.
En eilen illalla enää jaksanut alkaa muotoilla tähän kommenttia, joten yritetään nyt. Oon elämäni aikana ehtinyt suhtautua naispappeuteen myönteisesti, kielteisesti ja neutraalisti, päätyäkseni nykyiseen tilanteeseen jossa en enää itsekään tiedä miten suhtaudun. Missään noista vaiheista en ole ajatellut, että siinä tehtäisiin jotain väärää, jos naispappeutta ei hyväksytä. Aina olen tehnyt sujuvasti yhteistyötä naispappeuden vastustajien kanssa ja hyväksynyt heidän kantansa ja vakaumuksensa, ja aika paljonkin osallistunut myös vanhavirkakantaisten tilaisuuksiin vaikka olisinkin sisäisesti toisinajatellut. Sley on ollut koti jo pitkään, riippumatta siitä mihin suuntaan naispappeuskantani milloinkin kallistuu. Ei ole koskaan tullut mieleenikään, että asiassa voisi jollekulle olla jokin ongelma. Pappiskutsumusta kokeville naisille kun on kuitenkin väyliä tarjolla riittävästi.
Minä elän nykyisin sellaista privaattikristillisyyttä, jossa kansankirkko ei merkitse minulle mitään, en ole enää kiinnostunut mitä siellä tapahtuu. Käyn Sley: n messuissa luottaen siihen, että Jumala kyllä pitää huolen minusta tämän uskonnollisen sekameskan keskellä. Koen tällä tavoin tiettyä vapautta kun en ole lujasti sitoutumut enää mihinkään ulkonaiseen kirkkolaitokseen. Enkä ole katkera LHPK:ta kohtaan, kuten @PekkaV esitti, se vain ei ole minun juttuni.
Sanottakoon varmuuden vuoksi, että en edellä kuvannut omaa käsitystäni, vaan kuulemiani kommentteja.
Itse olen ollut selkeästi naisten pappeutta vastaan. Luettuani melkoisesti aiheesta en ole enää niin varma asiasta, mutta kannattajaksi en ole myöskään kääntynyt.
Tähän liittyy myös se ajattelutapa että raamatullinen paimenvirka on konstituutionaalinen osa kirkkoa ja nykymuotoinen kiekon pappisvirka konstruktio raamatullisesta paimenvirasta. Tästä ei siis seuraa että konstruktio olisi itsessään konstituutiomaalinen osa kirkkoa. Muodot voivat siis muuttua.
Toisaalta tähän liittyy se ajatus, että luodessaan ihmisen mieheksi ja naiseksi Jumala loi heidät keskenään yhden vertaisiksi ja toisiaan täydentäviksi. Jumala antoi miehelle ja naiselle erilaiset roolit, jotka ovat yhden vertaiset. Tästä jatkaen voidaan ajatella että raamatullinen paimen virka sopii paremmin miehen kuin naisen viraksi ja siksi naisia ei tulisi virkaan vihkiä.
Edelleen tähän liittyy ajatus siitä, että jos miehet eivät julista, niin sitten naisten on julistettava taikka jos miehet eivät hoida sakramentteja niin sitten naisten hoidettava, mutta me emme ole siinä tilanteessa etteikö olisi miehiä julistamassa ja hoitamassa sakramentteja. Elikkä niin kauan kuin riittää miehiä rintamalle, ei sinne tarvitse naisia lähettää.
Raamatun mukainen pappeus suojelee ydinasioita. Ei ole toista ilman toista. Kun lähdetään lipsumaan pappeuden kohdalla, lipsutaan helposti myös muusta. Ev.lut. kirkossa ovat naispappeuden hyväksymisen jälkeen lisääntyneet sekä seurakuntalaiset että paimenet, jotka kyseenalaistavat ihan kristinuskon peruskysymyksiä
Ei kai se suoranaisesti vanhurskauttamiskysymys ole, mutta tunnustustilanne se aivan varmasti on. Joko toiminnallasi osoitat että naispappeus (ja moni muukin vast. asia) on OK vaikka noin periaatteessa sitä vastustaisitkin - tai sitten johdonmukaisesti toimit myös käytännössä s.e. asia ei todellakaan ole OK
Jossain toisessa asiayhteydessä don Juhana ilmaisi että SLEY:n toiminnassa on kaksi perustavaa laatua olevaa ongelmaa. Toinen on se, että pysymällä evl.fi:n yhteydessä he käytännössä tunnustavat sen opilliset ratkaisut vaikka periaatteen tasolla joihinkin ratkaisuihin pesäeroa tekevätkin. Sama pätee aivan yhtäläisesti SEKLiin ja SRO:hon. Toinen kipupiste on se, että SLEY:n (& co) jumalanpalvelusyhteisöt eivät täytä kaikkia seurakunnan tunnusmerkkejä.
Tuosta jälkimmäisestä en itse ole aivan varma kun en ole SLEY:n messuissa käynyt.
Tunnustustilanne on kysymyksessä silloin kun on kysymyksessä vanhurskauttamisoppi, kysymys siitä kuinka ihminen pelastuu! Näin se oli Uudessa Testamentissakin. Heti kun vanhurskauttamisoppi oli vaarassa jyrähtivät apostolit kuten esim. Paavali Pietarille silloin kun tämä alkoi myöntyä juutalaisten käsitykseen. Kukaan ei kuitenkaan nykyisin esitä, että naispappeuteen suhtautuminen olisi vanhurskauttamiskysymys, joka piirtäisi rajalinjan pelastuvien ja kadotukseen joutuvien välille, ellei sitten LHPK?
Ja sanottakoon nyt vielä selvennykseksi oma kantani asiaan, eli en hyväksy naispappeutta, koska Raamattu torjuu sen ja sillä hyvä. Tämä ei kuitenkaan velvoita minua jättämään Sleytä ja liittymään korkeakirkollisen LHPK:n yhteyteen. Olen senkin jo aiemmin sanonut, että nykyisenä kirkollisesti hyvin sekavana aikana jokaisen on enemmän tai vähemmän huolehdittava itse oikeaoppisuudestaan, toisin sanoen katsottava, että pysyy itse kristittynä, eli omaa oikean pelastuskäsityksen, oikean vanhurskauttamisopin ja käy sellaisen seurakunnan yhteisissä tilaisuuksissa, joka vielä pitää tästä kiinni.
Vanhurskauttamis kysymys on paljon laajempi kokonaisuus kuin vain vanhurskauttamis kysymys. Virkakysymys liittyy tietysti siihen. Kyllä Lähetyshiippakunta on loogisempi tässä suhteessa, he katsovat kokonaisuutta. Sleyn intressi pysyä kirkossa on vain taloudellinen, tosin sekin on kuralla. Lähetyshiippakunnassa on suuri määrä sleyn entisiä jäseniä. Heille opin kokonaisuus on tärkeämpi.
Sitä paitsi oikeaoppisuus oikeaoppisuutena siten että siitä tehdään palvonnan kohde on hyvin koukuttavaa. Jos nyt esim. opetetaan, että naispappeuden karttaminen vanhurskauttaa ja ettei naispappien toimittamat sakramentit ole päteviä tai ne ovat epävarmoja mikä on sama asia, niin eikö sellainen kirkko, joka näin opettaa ole tehnyt itsestään, omasta kirkostaan, siihen kuulumisesta pelastavan elementin? Luterilaisuus opettaa pelastuksen tulevan yksin armosta, yksin uskosta yksin Kristuksen tähden, eikä tätä voi muuttaa toiseksi pysyen samanaikaisesti uskollisena Raamatulle.
Minulla on kanttia puhua ikään kuin suulla suuremmalla, koska minulla on taustanani vuosia kestänyt jäsenyys STLK:ssa. Se on samanlainen kirkkokunta kuin LHPK jossakin mielessä painottaessaan pelastuksen vaarantuvan, mikäli ei siihen kuulu. Molempia kirkkokuntia yhdistää jatkuva muiden päällekäyminen ja opillinen arvostelu niissäkin uskonkohdissa, jotka eivät ole vanhurskauttamiskysymyksiä, viilataan pilkkua oikein huolella ja tehdään heidän käsittämästään oikeaoppisuudesta pelastuskysymys, vaaditaan tällaista oikeaoppisuutta jäsenkunniltaan. Tällöin ei jää tilaa uskossa kasvamiselle, vaan jokaisen heihin liittyvän on osattava heti tuoreeltaan kaikkien uskonkohtien kaikki nyanssit ts. vaaditaan mahdotonta eikä uskova voi kokea millään tavoin lepäävänsä armossa, vaan on jatkuvan suorituspaineen alainen.
Molemmissa kirkkokunnissa [jos nyt LHPK voidaan itsenäiseksi kirkkokunnaksi lukea?]on kuitenkin paljon hyvääkin, eipä sillä mutta eivät ne ole minua varten joka en ole riittävän "oikeaoppinen"kuuluakseni kumpaankaan.
Ps. Kirjoitukseni on sävyltään hyvin poleeminen, mutta oli pakko päästellä vähän höyryjä pois tämän jatkuvan arvosteluryöpyn seurauksena jota saan osakseni näiden molempien kirkkokuntien taholta.
Nyt painun metsän siimekseen puolukoita poimimaan.
Sley ei sinänsä eroa näistä, molemmat kirkkokunnat ovat Sleyn lehtolapsia. Evankelisen ovat aina viilanneet, sen näkee hyvin Sleyn kustantamasta kirjallisuudesta. Kirkkokysymys on edelleen ajankohtainen liikeessä joka vihityttää papit vartavasten ulkomailla ja johto suunnittelee nämä operaatiot. Tämä on vähän outo kommentti, entiseltä pienen kirkkokunnan jäseneltä, jos ei tunnista näitä asioita. Nyt saattaa tuntua avarammalta.
Kukahan näin mahtaa opettaa? Jos vihjailet Lähetyshiippakunnassa näin tapahtuneen, niin lähdettä kehiin, tai ole hyvä ja lopeta vihjailusi.
Jos en nyt ihan väärin muista, niin sinähän täällä olet toistuvasti käynyt esim. ns. Väisäsen kasteopetuksen kimppuun? Pidätkö sitä niin suurena harhaan, että sitä vastaan tulee taistella oikean vanhurskauden nimissä? Toisaalta vaadit oikeaoppisuutta jossakin kohdassa, mutta isossa kuvassa hyväksyt isojakin ilmeisiä ongelmia vaikkapa Sleyssä.
Täältä löytyy pastori Petri Hiltusen kirjoitus uskonpuhdistuksen löydöistä:
Siitä lainaus:
Armonvälineet pelastavat, kun ne otetaan vastaan uskolla
Armonvälineillä tarkoitetaan Jumalan sanaa ja sakramentteja eli kastetta ja ehtoollista. Sana, kaste ja ehtoollinen ovat siis armonvälineet, jotka tarjoavat ja lahjoittavat ihmiselle pelastuksen. ”Armonvälineet” ovat siis välineitä, joita Jumala käyttää armonsa välittämiseen. Kaikkien armonvälineiden sisältö on periaatteessa sama eli Kristus. Kristus on läsnä ja vaikuttaa näissä välineissä. Hän on todellisesti läsnä Sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa.
Tähän saakka katoliset ja luterilaiset ovat suunnilleen samaa mieltä. Katolisten mukaan armonvälineet vaikuttavat kuitenkin myös ilman vastaanottajan uskoa. Ne vaikuttavat tehtynä tekoja. Esimerkiksi kaste tuo pelastuksen, vaikkei ihminen uskoisikaan.
Kristikunnan toisella laidalla, nk. vapaissa suunnissa, taas ajatellaan, että Jumala voi pelastaa ihmisen ilmankin näitä välineitä. Voidaan toki ajatella, että evankeliumin julistus on yhteydessä uskon syntymiseen, mutta Jumalan sanaa ei nähdä armonvälineenä, puhumattakaan kasteesta tai ehtoollisesta.
Luterilainen linja on keskitie. Ilman armonvälineitä ei synny uskoa eikä kukaan pelastu. Pyhä Henki tosin voisi toimia niiden ulkopuolellakin, mutta Jumala on Sanassaan ilmoittanut toimivansa juuri näiden välineiden kautta. Kukaan ei kuitenkaan voi pelastua ilman uskoa. Usko ottaa vastaan Jumalan armon, jota välineet pitävät esillä ja tuo niiden luo. Siksi Luther korosti uskon suurta arvoa ja merkitystä.
Tässä Hiltunen selkeästi torjuu ajatuksen, että kaste pelastaisi tehtynä tekona, ilman uskoa, jos tämä oli siis epäselvää kirkkomme opetuksessa.
Vuosia kansankirkon jäsenenä ja (edelleen) myös Sleyn, voin sanoa, että koen suurta helpotusta ja selkeyttä siitä, että kuulumme perheeni kanssa Lähetyshiippakuntaan. Minun ei tarvitse uhrata ajatuksia siihen, että mitähän tänään mahtaa saarnastuolista tulla. Pelätä, että pastori jättää jälkikonsekraation tekemättä (näin on tapahtunut valitettavasti myös Sleyn ystäväpastorin toimesta Sleyn messussa), tai miettiä mitähän noille käyttämättä jääneille ehtoollisaineille, so. Kristuksen tosi ruumiille ja verelle, mahtaakaan tapahtua messun jälkeen. Tai mitä pitäisi ajatella siitä, että ev.lut kirkossa useat pastorit vihkivät tänä päivänä homopareja ilman rangaistuksen pelkoa? Jne.
En todellakaan väitä, että Lhpk:ssa kaikki olisi jotenkin täydellistä (monesti päinvastoin) tai kansankirkossa ei voisi pelastua. Tai Lhpk:taa ei saisi kritisoida, kunhan se on asiallista. Itse näen Lhpk:n olevan turvallisempi valinta perheelleni, nimen omaan kaikkein tärkeimmän, eli vanhurskaaksi tulemisen näkökulmasta. Jotta lapseni ja heidänkin lapsensa saisivat elää sanan ja sakramenttien yhteydessä luterilaisessa kirkossa, joka ainakin pyrkii kaikessa opissa ja elämässä ojentautumaan Pyhän Raamatun mukaan. Mitäköhän yllä mainitsemasi apostolit sanoisivat ev.lut kirkon tai Sleyn nykymenosta? Tai sitten Lähetyshiippakunnan? Taitaisi tulla meille kaikille tukkapöllyä.
Onko tämä se paikka, jossa höyryt kannattaa päästellä ulos?
Kuten jo olen muutamaankin otteeseen todennut, niin mitkään opilliset nyanssit ei voisi vähempää kiinnostaa. Katsantokulmani on varsin pitkälle käytännönläheinen. Homoliitot - ja niiden suvaitseminen evl.fi:n puitteissa - on ehdottomasti No No. LHPK:ssa ei ole siitä pelkoa joskin katsantoa voisi vieläkin vähän terävöittää. Naispappeus ei itseisarvona ole ongelma, mutta 99%:sesti siitä seuraa lukuisia ongelmia. Tuoreimpana esimerkkinä mm. Espoon piispan hyökkäys Päivi Räsäsen opetusta vastaan ja lausunto, ettei sellaiselle ole tilaa hänen hiippakunnassaan.
SLEY:n (& co) ongelma on ennenkaikkea osallisuus kansankirkon toimintaan. On IMO kestämätöntä yrittää ajaa kaksilla rattailla. Luther-säätiössä koitettiin tätä rauhanomaista rinnakkaiseloa, mutta valitettavan huonoin tuloksin.
LHPK:ssa ongelmana on (kelle on kelle ei) tuo jo edellä mainittu “korkeakirkollisuus” t.s. kuinka keskeiseen ja tärkeään rooliin on mm. liturgia nostettu. En koe sen puuttumista esim. lestadiolaisseuroissa mitenkään olennaisena puutteena. Samoin episkopaalinen kirkkokäsitys (vs. amerikan kongregationaalinen malli) ei ole millään muotoa olennainen asia.
