Naispappeuden vastustajien kotipaikkaoikeus evl.fi:ssä

Kirkko
, ,
688

Kirkon yhteinen käsitys on paradoksaalisesti sekä jo olemassaoleva ja annettu, Jumalan asettama asia että historiallisesti pysyvä reseption ja tunnustamisen päämäärä.

Yksi keskeisimmistä teologisista tehtävistä on kirkon yhteisen käsityksen ja toiminnallisen ykseyden kannalta välttämättömien tekijöiden tunnistaminen ja rajaaminen. Kaikista asioista ei tarvitse eikä voi olla edes yhteistä päämäärää.

Esimerkiksi 1500-luvun reformaation tavoitteena oli karsia pelastavan uskon kannalta epäoleellisia ja haitallisia käsityksiä ja käytäntöjä, löytää oleellisen ja epäoleellisen erottamisen perusteet.

Augsbrgin tunnustus (CA) on ehkä paras dokumentti tuosta reformatorisesta intentiosta. CA:ssa yritettiin tunnustaa se, mikä on kirkon yhteiselle uskolle ja toiminnalliselle ykseydelle riittävää ja välttämätöntä 1500-luvun tunnustuksen syntymisen teologisessa ja historiallisessa kontekstissa.

Nykyinen evl-kirkon sisäisen ja laajemman ekumeenisen ykseyden perustava kysymys on, riittääkö CA:n ykseyskäsitys edes luterilaisten ykseyden perustaksi vai onko siihen lisättävä jotain ja onko lisääminen mahdollista.

689

Pitkästä aikaa satuin vilkaisemaan tänne. Hyvää pohdintaa ja ja historian kertausta on esittänyt @Kirkonrotta. Kiitos siitä.

Kannattaa varmaan vielä tarkentaa, että tunnustuksellisessa luterilaisuudessa (ainakaan meillä LHPK:ssa) oikeellisuudella ei tarkoiteta sitä, konsekroituvatko ehtoollisaineet papiksi vihityn naisen käsissä vai eivät, vaan sitä onko ehtoollinen toimitettu oikein Kristuksen asetuksen mukaan. Ehtoollisuuden oikeellisuus raukeaa jo siinä vaiheessa, kun todetaan että naisen pappisvihkimys on hyvin todennäköisesti pätemätön ei-asianmukaisen kutsun takia (koska Herran käsky jne), eikä maallikkoehtoollinen siten ole Kristuksen asetuksen ja Tunnustuskirjojen mukainen. Raja ehtoolliselle osallistumiselle menee jo tässä. Näin ollen ei tarvitse eikä pidä todellakaan lähteä edes miettimään, nautitaanko ehtoollisella Kristuksen ruumis ja veri vai pelkkää leipää ja viiniä. Sillä ei ole enää mitään merkitystä, koska luterilaisen tunnustuksen mukaan Kristuksen asetukseen kuuluu asianmukaisesti kutsuttu ja Jumalan asettama virka. Ja tätä sanan ja sakramenttien palvelusvirkaa ei siis naispapilla erittäin todennäköisesti ole. Ja tästä seuraa, ettei voida olla lainkaan varmoja, miellyttääkö tällainen omavaltaiselta näyttävä yhteysateria Jumalaa, niin on parempi etsiytyä sellaiseen messuyhteisöön, jossa epävarmuus on minimoitu. Onhan Raamatussa sellainenkin varoittava esimerkki, miten käy jos tuo vierasta tulta alttarille. Jumalanpelko ja kunnioitus tulisi säilyttää, kun ollaan Pyhän Jumalan kanssa tekemisissä.

Kun kirkkokysymystä tutkitaan CAVII näkövinkkelistä, niin on selvää, että nykyinen kansankirkko on unionistinen sateenvarjoinstituutio. Se ei ole luterilaisen tunnustuksen mukainen. On kummallista, ettei aiheesta keskustella enempää.

Sitä ihmettelen kovasti, jos naispapit päästetään Sleyn ehtoolliselle. Olen kuvitellut, että Sley pitäytyisi luterilaiseen tunnustukseen, mikä tarkoittaisi käytännössä että oppiriidat tulisi ensin sopia ennen kuin osallistutaan Herran aterialle.

Kansankirkon naispappeuspäätökseen johtanut prosessi oli surkea esitys. Kaikki päätöstä puoltaneet, väkisin keksityt teologiset argumentit on jälkikäteen kumottu. Vaikkakaan lopullista päätöstä ei tehtykään lopulta teologisin perustein - näyttää siltä että kyseessä oli likainen juonittelu.

Myöskään naispappeuden vastustajilla ei mielestäni argumentaatiopaketti pysynyt kunnolla kasassa. Kuten Kirkonrotta sanoo, Vikströmin kefale-teologian kritiikkiin olisi pitänyt voida kyetä vastaamaan regimenttiopilla. Ja kefale-teologia olisi pitänyt kyetä integroimaan paremmin Kristus-representaatio-korostukseen ja perustelemaan viran sakramentaalisuutta. Sakramenttien määrittely sakramentin käsitteen kautta rajoitti varmaankin keskustelua.

Kefale ei ole käsittääkseni pelkästään luotu järjestys, vaan ylettyy trinitaariseen, Jumalan persoonien keskinäiseen rakenteeseen ja on sen kuva, kuten avioliittokin on.

2 tykkäystä
690

Ehkä ei ihan nyt näin. On kysymys valtavasta joukosta, jota on hyvin vaikea harmonisoida. Lisäksi monet kristillisen opin kohdista olivat vasta kehitysvaiheessa. Kirkko tosin voi julistaa harhaoppiseksi ja tekikin. Augustinus sai tuomionsa, vaikka ortodoksikirkko laskeekin hänet kanonisoituihin pyhiin. Dogmihistoriassakin on sitten se ongelma kuka sitä tekee. Esim luterilainen dogmihistoria.

691

Olen kirjoittanut tässä keskustelussa ehtoollisen oikeellisuudesta erittelemättä asiaa juuri siksi, että olen hyvin tietoinen siitä, ettei kysymys ehtoollisen oikeellisuudesta pelkisty tai välttämättä edes fokusoidu konsekraation toteutumiseen vaan koskee lukuisia muitakin kysymyksiä.

Olen myös tietoinen siitä, että ainakin aiemmin myös LHPK:ssa oli erilaisia käsityksiä papiksi vihityn naisen pappeuden ja hänen toimittamansa ehtoollisen ja konsekraation legitimiteetistä ja validiteetista. Esimerkiksi Sakari Korpinen otti reippaasti kantaa papiksi vihittyjen naisten konsekroimiin ehtoollisaineisiin. Ne ovat pelkkää leipää ja viiniä. Jotkut olivat päinvastaisella kannalla ja toiset pidättäytyivät kannanotosta. Kysyin muun muassa Korpiselta sähköpostitse, mitä konsekraatiota koskeva erimielisyys merkitsee hänen mielestään luterilaisen tunnustuksen mukaisen ykseyden kannalta, mutta en saanut asiallista vastausta.

Ykseyskysymys ei ratkea sillä, että jokainen voi osallistua omasta yksilöllisestä positiostaan käsin samalle ehtoolliselle vaan itse ehtoollisen kokonaisuuden oikeellisuudesta pitäisi olla konkreettisessa messuyhteisössä yksimielisyys. Siksi mm. Korpisen pitkälle menevät linjaukset olivat potentiaalisia ongelmia myös LHPK:n sisäiselle yksimielisyydelle. Näissä kysymyksissä mennään helposti yli sen, mitä Raamatun teksteillä voidaan perustella. Esimerkiksi pappisvihkimyksen ja ehtoollisen toimittamisen suhteesta on sanottu niin vähän ja epäsuorasti, että Raamattu-evidenssin yli menevät tulkinnat on vaikea välttää, jos ratkaisuja etsitään luterilaisen tunnustuksen sovelluksista käsin.

Mutta jo pelkästään se, ettei LHPK:llakaan ole ollut yksimielisyyttä ehtoollisen oikeellisuudesta ja sen kriteereistä, implikoi sitä perustavaa ongelmaa, että mikä liittyy naisten pappeuden ja kirkon ykseyden suhteeseen.

Näistä kysymyksistä keskusteltiin paljon alkuperäisessä Uskojarukouksessa myös ja ennen muuta LHPK.n silloisten ja tulevien pappien ja muiden aktiivien kanssa. Konkreettinen ehtoollisyhteys oli oleellisin teologinen vedenjakaja.

Olen joskus kaivannut ennen muuta deMuerton analyyttista ja didaktista otetta ja keskusteluita, joissa ei tarvitse selittää aivan kaikkea yhä uudelleen alusta lähtien. Se on niin harvinaista somekeskusteluissa.

Terveisiä deMuertolle (Tamperleelle?), jos olette yhteydessä!

2 tykkäystä
692

Kyllä, onhan näistä keskusteltu moneen kertaan. Ei se ole myöskään pahitteeksi uusille keskustelijoille että näihin palataan uudelleen. On myös hyvä päivittää esimerkiksi tässä esitettyjä painotuksia LHPK:n suhteen.

Nykyään, olen havainnut, että meillä ei oteta tiukkaa kantaa naispapin toimittaman ehtoollisen konsekroitumiseen (kuten joskus Korpinen kuulemma esitti), vaan sen sijaan yleisenä “standardilinjauksena” kehotetaan välttämään ehtoollistilaisuuksia joissa on epävarmuutta Kristuksen asetuksesta. Oikeastaan en ole koskaan kuullut ‘korpislaista’, tiukempaa määrittelyä opetettavan.

Näkisin tässä vähän vastaavan varmanpäälle-päättelylogiikan kuin mitä kuuluu tehdä ehtoollisaineiden jälkikäsittelyn kanssa. Koska Raamatussa ei ole aivan selkeää vastausta ongelmaan, niin vältetään ongelma käyttämällä aineet loppuun. Näin vältetään turhat oppiriidat, kun ei väitellä sellaisista asioista, joita ei käytännössä voi tulla eteen.

Ja kyllä, kaipaisin deMuertoa ja Wigeliusta takaisin. Itse asiassa heidän tekstejänsä vanhalla palstalla luettuani kiinnostuin teologiasta ja löysin luterilaisuuden. Itselläni ei ole paljoa annettavaa näissä oppineissa piireissä.

2 tykkäystä
693

Muistan tuon varmiuseron deMuertoon, Wigeliukseen ym.

Ajattelin varmuusesta juuri toisinpäin. Jos ehtoollista katsotaan Kristuksen reaalisesti läsnäolosta käsin, voi ehtoollisen perimmäisen oikeellisuudesta on varma oikein suoritetun konsekraation perusteella, riippumatta konsekraation suorittajasta. Konsekraation suorittajan sukupuolesta tai pappisvihkimyksestä ei voi olla koskaan aivan varma.

Naisten pappeuden ongelma ja kefale-järjestys ei liity Uudessa testamentissa ehtoollisen toimittamiseen ja ehtoollisontologiaan vaan miesten johtamiseen, seurakunnan kokoontumisissa puhumiseen ja opettamiseen - ja ilmeisesti harhaoppien riskiin.

Kysyin Eero Huoviselta privaatisti (Anja-Tuulikin läsnäollessa) Luther-kongressissa 2012, onko maallikon toimittama ehtoollinen pätevä. Huovinen ei suostunut vastaamaan suoraan, mikä oli vähän outoa. Piispankin tehtävä on evankeliumin julistaminen ja opettaminen sekä sakramenttien hoitaminen sekä pappien kaitseminen ensisijaisesti niissä tehtävissä. Huovinen sanoi jostain syystä, että osaan kyllä ratkaista ongelman itsekin. Epäsuorasti sain - Huovisen ilmaisua käyttäen - jallitettua vastauksen. Jos olisin toimittanut ehtoollisen valepappina, emerituspiispa Huovinen olisi kuulemma kutsunut saunomaan ja keskustelemaan, mutta ei olisi häirinnyt ehtoollisen vastaanottamista seurakuntalaisia. Vastaus perustunee Raamatun tekstien niukkuuden huomiointiin ja mahdollisesti ehtoolliskäsityksestä, jossa ehtoollisen ontologinen konstituutio perustuu Kristuksen läsnäoloon. En tiedä varmasti.

Huovinen kehotti tekemään pikaisesti väitöskirjan ja pyytämään pappisvihkimystä Askolalta tai Jolkkoselta (en tiedä miksi nuo nimet). En toteuttanut kumpaankaan silloin enkä myöhemminkään. Arvelin, että Huovinen yritti “jallittaa” minua sekä minun että evl-kirkon kannalta liian vakavassa asiassa.

Kirjoitin vain pienen lehtijutun Huovisen Luther-esitelmästä ja hänen ekumeenisesta pääideastaan Kuopion Kirkko ja kotiin. Veikkaan, että joku vielä väittelee Huovisen ekumeenisesti pääideasta ja jossain määrin yllättyy ja yllättää.

Jari Jolkkonen oli myöhemmin esikoislestadiolaisten maallikoiden toimittamien ehtoollisten suhteen Huovista skeptisempi. Hän epäili vahvasti, ettei niissä ehkä saada Kristuksen ruumista ja verta. Kysyin asiaa STI:ssä, jossa Jolkkonen oli puhumassa jostain luterilaisuuteen liittyvästä aiheesta. En nyt tarkista tilaisuuden nimeä ja laatua.

Jos ymmärsin oikein, Jolkkoselle itselleen saattoi olla jonkinlainen helpotus, kun sisällytin kysymykseeni legitiimi-validi -erittelyn. Jolkkonen piti sitä hyvänä ja hän saattoi sanoa varmasti, etteivät maallikoiden toimittamat ehtoolliset ole luvallisia vaikka olisivat päteviä. Ehkä piispa voisi sanoa enemmän ja varmemmin.

Jolkkonen on ollut viime vuosina Lutherin ja luterilaisen ehtoollisteologian ykkös asiantuntija väiteltyään Lutherin ehtoolliskäsityksestä. Hän olis myös Juhana Pohjolan vastaväittäjä virkateologiassa. Jolkkosen väitöskirjan alkuperäinen intressi kohdistui Kuopion piispanvaalien 2012 edellä käytyjen privaattikeskusteluiden mukaan ehtoollisontologiaan ja ehtoollisaineiden jälkikäsittelyyn yms. eli siihen, onko Kristus läsnä ehttoolisaineissa, jotka jäävät ehtoollisen vieton jälkeen syömättä ja juomatta. Kyse on myös ns. in usu -tulkinnoista. (Jälkikonsekraatio on paljon helpompi ja selkeämpi teologinen ja käytännöllinen kysymys, vaikka siitäkin on ollut papistossa epäselvyyttä.)

Jolkkosen mukaan Kristus on läsnä ylijääneissä ehtoollisaineissa ja ne pitäisi siksi syödä ja juoda eikä niitä saa konsekroida uudelleen tai kaataa Kristuksen verta viemäriin, kuten hänen yhden TA-artikkelinsa nimi ongelman asettaa. Jolkkosen mukaan in usu -tarkoitraa sitä, että ehtoollisaineissa ei saa käyttää muihin tarkoituksiin kuin tarkoitettuun nauttimiseen eli vaikkapa peltojen siunaamiseen tai sairauksien parantamiseen.

Björn Vikström on kyseenalaistanut Jolkkosen in usu -tulkinnan ja pitänyt sitä lähes magiana. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin Vikströmin tulkinnan mukaan ylijääneet ehtoollisaineet ovat ehtoollisen vieton jälkeen leipää ja viiniä ja niitä voidaan käsitellä sellaisina. Ne voidaan esimerkiksi palauttaa konsekroimattomien ehtoollisaineissa joukkoon ja konsekroida uudelleen. Tätä in usu -tulkintaa lienee opettanut ja harjoittamit 1980-lunun Helsingin piispa ja liturgiaspesialisti Samuel Lehtonen ja lukemattomat muut piispat ja papit.

Itse olen päätynyt kolmannelle linjalle, vaikka en juuri Kalliossa pyöri. Jolkkosen esittämä käytäntö on oikea, mutta sen perustelu on spekulatiivinen. Ehtoollisaineet pitää syödä ja juoda, mutta ei siksi, että tiedetään niiden olevan ehtoollisen vieton jälkeen Kristuksen ruumis ja veri. Päinvastoin ne pitää syödä ja juoda, koska ehtoollisontologiaa ei voida tietää riittävällä varmuudella. Kun ylijääneet aineet syödään ja juodaan, ei synny spekulaation tarvetta.

Spekulaatioilla on taipumus loukata spekuloimaan itseään ja spekulaation kuulijoita sekä aiheuttaa teologista frustraatiota ja nihilismiä.

1 tykkäys
694

Eikös nämä esikoislestadiolaisten maallikkoehtoolliset kuitenkin toimi niin, että heidän yhteisöissään on tietyt henkilöt, jotka toimittavat sakramentteja? Luultavasti samat henkilöt kuin ne jotka saarnaavat? Tällöinhän he ovat tavallaan de facto pappeja yhteisössään, vaikka sitä sanaa ei käytettäisikään. Seurakunnan johtamiseen ja palvelemiseen valittuja henkilöitä.

695

Tavallaan, on oikea sana. Ja kukin tavallaan, mitä kauemmaksi mennään alkuperäisestä kirkon ja viran määrittelyssä. Lahko ja lohkoja syntyy, ja he “tempaavat Jumalan valtakunnan itselleen.” Tässä eritymisessä on taustalla hyvin perustavan laatuisia teologisia näkemyksiä. Jos ottaa lähtökohdaksi, tuon mallin, on aika helppo lisätä pappien ja seurakuntien, kirkkojen määrää.

1 tykkäys
696

Noin minäkin olen asian ymmärtänyt, vaikka en ole tehnyt osallistuvaa havainnointia.

Esikoislestadiolaisten omasta näkökulmasta heidän saarnaajansa hoitavat sanan ja sakramentten palveluvirkaa ja heidän toimittamassa ehtoolliset ovat luvallisia ja päteviä. En tiedä, ovatko esikoislestadiolaiset määritelleet suhdettaan evl-kirkon pappien - miesten ja naisten - ehtoollisiin.

Evl-kirkon näkökulmasta esikoislestadiolaisten saarnaajat eivät ole saaneet kutsua ja vihkimystä sanan ja sakramenttien palveluvirkaan. Heidän toimittamassa ehtoolliset ovat evl-kirkossa ainakin luvattomia.

Sama asetelma koskee myös esim. evl-kirkon ja Lhpk:n suhdetta muutettavat muuttaen. Ne Lhpk:n papit, joilla ei ole enää tai ei ole koskaan ollut evl-kirkon pappisoikeuksia, eivät voi toimittaa luvallista ehtoollista evl-kirkossa. Heidän toimittamassa ehtoolliset ovat ainakin minun evl-tulkintani mukaan kuitenkin päteviä myös siinä tapauksessa, että pappisvirkaa pidetään ehtoollisen pätevyyden edellytyksenä. Lhpk:n ehtoollisella jaetaan ja otetaan vastaan Kristuksen ruumis ja veri. Lhpk:n käsitys evl-kirkon pappien toimittamista ehtoollisista lienee epäselvä.

Tästä ei liene virallista päätöstä, mutta Lhpk:n papit ovat ainakin minun tulkintani mukaan evl-kirkon näkökulmasta oikein pappisvirkaan vihittyjä. Jos Lhpk:ssa vihitty pappi siirtyisi evl-kirkon papiksi, häntä ei tarvitsisi vihkiä uudelleen papiksi.

Ainakin evl-kirkon palveluksessa oleva tai ollut Jari Kekäle oli ja saattaa olla edelleen poikkeuspappi siinä mielessä, että hänellä on pappisoikeudet evl-kirkossa ja hän on toiminut pappina myös Lhpk:ssa. Muut tai ainakin useimmat evl-kirkossa vihityt Lhpk:ssa toimivat papit ovat menettäneet pappisoikeutensa evl-kirkossa.

Minulle on jäänyt epäselväksi, kuka oli pappisoikeuksien poistamisessa aktiivinen evl-piispa, Kari Mäkinen, Kaarlo Kalliala vai joku muu. (Jos olisin ollut vaikutusetäisyydellä, olisin saattanut ehdottaa pidättäytymistä pappisoikeuksien poistamisessa ja jättänyt sitä ovea raolleen.)

697

Juuri näin se on katsottava! Jos näet ehtoollisen pätevyys riippuu jollain tavoin sen toimittajasta tai hänen ominaisuuksistaan hämärtyy vanhurskauttamisoppi. Silloin Kristuksen sovitustyöhön lisätään toimittajan kelvollisuus ja yksin Kristus periaate murenee.

Kuitenkaan seurakunnassa ei ehtoollista saa toimittaa kukaan muu kuin oikein kutsuttu viranhaltija. Tällöin esim. nainen tai maallikko eivät voi sitä toimittaa, muutoin kuin olosuhteiden pakosta, jolloin oikein kutsuttua sananpalvelijaa ei ole saatavilla.

Jep!

698

LHPK:n virkaopetuksessa luomiseen perustuva kefale-järjestys lienee lähes yhtä tärkeä argumentti kuin pastorin toimiminen Herran Sebaotin enkelinä ja Kristuksen suuna. Kefale kytketään ehtoollisoppiin ainakin 1 Tim 2 pohjalta. Naisia ei kielletä opettamasta muuten kuin seurakunnan kokouksessa - eli jumalanpalvelusmessussa. Ja koska sanan ja sakramenttien virkaa ei ole erotettu toisistaan, niin tätä kautta myös ehtoollisen toimittaminen naisen toimesta ei ole sopivaa normaalioloissa. Kyseessä ei ole pätevyyskysymys, vaan järjestyskysymys. Järjestystä pidetään Jumalan asettamana, eikä siksi muutettavissa. Ja kuten jo sanoin, ehtoollisen pätevyyttä ei tutkita eikä sitä tarvitse tietää, koska jo väärä järjestys /intentio aiheuttaa epävarmuuden onko ko. ehtoollisen vietto Jumalalle mieluista ja siihen osallistuminen sopivaa. Näkisin, että tässä koetetaan katsoa asioita teosentrisemmin ja laajemmin kuin kansankirkossa, jossa pohditaan mielestäni vain onko ehtoollinen pätevä vai ei…

Nähdäkseni LHPK:ssa naisen pappisvihkimystä pidetään pätemättömänä, ja koska pelkät asetussanat eivät teoriassa välttämättä riitä (oikea intentio tarvitaan lisäksi), niin epävarmuuden välttämiseksi tulisi pysyä silloin poissa ja pyrkiä maksimoimaan varmuus uskon kannalta. En siis tarkoita varmuudella sitä, onko konsekrointi onnistunut vai ei - vaan sitä että ei syntyisi pienintäkään epäilystä onko kaikki ehtoollisen toimittamisessa mennyt oikein Kristuksen asetuksen mukaan. Itselleni tämä argumentointi epävarmuuden minimoimiseksi vaikuttaa hyvältä ja järkevältä, ja hakeudun mieluummin sellaiseen messuyhteisöön, jonka oppia minun ei tarvitse koko ajan epäillä. Uskoni on sen verran heikko ja omatuntoni on sen verran arka, että en kykene tai uskalla enää osallistua kansankirkon messuun - en edes järjestöjen messuihin. Joku toinen ehkä paremmin siihen pystyy, ja kykenee itselleen perustelemaan. En väitä, etteikö kansankirkossakin voisi saada nauttia Kristuksen ruumiin ja veren jopa naispapin toimittamana - mutta kun en ole varma.

Esikoislestadiolaisten virasta ja ehtoollisesta sen verran voin sanoa - entisenä esikoislestadiolaisena seuraan kaukaa jonkin verran vielä miten siellä menee - että siellä sananpalvelijaa pidetään oikein kutsuttuna saarnaviran haltijana. Seurakunta kutsuu sopivaksi katsomansa miespuolisen henkilön loppuelämäkseen sanan ja sakramenttien palvelijaksi. Nimitystilanteessa, olen kuullut mutta en ole itse ollut katsomassa, että on jopa harjoitettu kättenpäällepanoa vihkimystilanteessa. Es. les paikallisseurakunta rukoilee uuden sananpalvelijan puolesta, siunaa ja lähettää hänet tehtävään. Es.les sananpalvelija ei siis ole sellainen seurapuhuja, jollaisia on esim. evankelisuudessa. Mielestäni es.les saarnavirka on teoriassa oikea saarnavirka, koska onhan hänet kutsuttu, siunattu ja lähetetty. Se on sitten eri asia, hyväksyykö Jumala saarnaviran sellaisessa kirkkokunnassa, joka pitää itseään ainoana Kristuksen ruumiina.

Mitä tulee es.les kirkkokunnan ja kansankirkon kaksoisjäsenyyteen, niin useimmat es.les seurakuntalaiset kuulunevat vielä kansankirkkoon. Tilanne on muuttumassa, koska yleensä lapset kastetaan es.les seurakunnan jäseniksi eikä heitä liitetä kansankirkon seurakuntiin. Kansankirkon miespappien toimittamat ehtoolliset lienevät edelleen luvallisia ja päteviä. Naispappien toimittamiin ehtoollisiin ei tule osallistua, vaikka olisivatkin päteviä. Es.les opissa ehtoollisen intentiota ei tarkastella oikeastaan lainkaan, pätevyys syntyy yksinomaan oikein lausutuista asetussanoista.

Itse pidän es.les kaksoisjäsenyyttä suurena ongelmana CAVII kannalta, koska es.les kirkkokunta ei ole tunnustukseltaan luterilainen kirkko. En ymmärrä, miksi kansankirkon piispat eivät puutu tähän.

2 tykkäystä
699

Voiko vahvasti epäillä, että jokin on EHKÄ jotenkin? :grinning: Muistaakseni Jolkkonen käytti sanaa “epävarma” silloin kun asiasta julkisuuteen jotain vuosia sitten lausui, ja kritisoi sitä, että ihmisiä ei tulisi asettaa epävarmuuteen siitä, onko jaossa oleva ehtoollinen pätevä ja vaikuttava.

Olen joskus törmännyt luterilaisessa kirkossa papiston julkiseen opetukseen, jonka mukaan ehtoollisessa ei saada Kristuksen ruumista ja verta. Olettaakseni niin opettavia pappeja on Suomen ev. lut. kirkossa nykyään useita, jotka tulkitsevat ehtoollisen esim. reformoituun tapaan eivätkä luterilaisesti niin että ehtoollisella todella saadaan Kristuksen ruumis ja veri. En ole nähnyt piispojen julkisia reagointeja sitä asiaa koskien, mikä saattaa johtua myös siitä, että kirkollisia medioita ei tuollaiset asiat kauheasti kiinnosta. Esikoislestadiolaisista sai sen sijaan jotain jutun juurtakin aikaan. Tällä hetkellä kirkossa isompana ongelma ehtoollisten osalta käytännössä nähtäneen se, että iso osa kirkon jäsenistä ei käy keskimäärin kertaakaan rippikoulun jälkeen ehtoollisella kuin että ovatko kaikki yksittäiset ehtoolliset kaikkien yksityiskohtien osalta oikein järjestettyjä, minkä myötä kehityssuuntana tulevina vuosina on todennäköisemmin pyrkimys ehtoollispöydän tuomiseen lähemmäs ihmisiä matalammalla kynnyksellä kuin tiukemman ykseyden vaatiminen yhteisen ehtoollisen edellytyksenä.

2 tykkäystä
700

Hyvä, että tuli esikoislestadiolaisten käsitysten kuvausta kokemusadiantuntijalta.

Naisten opetuskiellon rajaaminen jumalanpalvelukseen on juuri sitä kefalen tulkintaa, jota John Vikström kritisoi ja joka oli hänen vahvinta argumentaatiotaan. Toisin päin katsottuna voinee sanoa, ettei Vikströmilläkään ollut selvää käsitystä siitä, minkä Uuden testamentin käsityksen normatiivisuuden hän kyseenalaisti.

En nyt muista sitäkään, ottiko Vikström kantaa naisten pappeuteen liittyvään harhaopin riskiin (joustavuus ympäristön paineessa yms.). Yleensä tällaiset kysymykset redusoitiin koulutuseroihin yms.

Kun yritin herätellä alkuperäisessä Uskojarukouksessa keskustelua sukupuolieron vaikutuksesta papin tehtävien hoitamisen kykyihin, se ei saanut vastakaikua. Aihe on epäilemättä kiusallinen sekä naisten pappeuden puoltajilla että torjujille. Se on kuitenkin yksi relevanteimmista kysymyksistä Raamatun perusteella. Eksegetiikassa sitä on käsitelty pääasiassa gnostilaisuuden torjumisena.

Oletukseni on ollut, että juuri naisten ja miesten kyvykkyyserosta UT:n kielloista on kyse. Yhtäältä kefalen rikkominen itsessään on väärin mutta se on väärin myös siksi, että naisen kyky vastustaa väärää opetusta, myös omaa kiusausta siihen, on heikompi. VT:ssa lankeemus tuli Eevan kautta ja väärä jumalanpalvelus usein vaimojen kautta. Esitin silloin, että tämän näkökulman pitäisi selvitä jollain aikataululla johonkin suuntaan empiirisesti naisten pappeuden toteuttamisen myötä. Empiria siis joko vahvistaa tai kumoaa tämän Raamatun tulkintavaihtoehdon.

Oletukseni oli muistaakseni, että suurin julistuksen ja opetuksen riski kohdistuu kykyyn julistaa synnin paljastavaa lakia omalle viiteryhmälle ja evankeliumia todellisille syntiselle. Riskinä on siis se, että julistetaan lakia viiteryhmän ulkopuolella oleville syntisille ja armoa viiteryhmän sisäpuolella oleville synnin uhreille. Tuomitaan ulkopuoliset ja armahdetaan sisäpuoliset. Evankeliumi syntisille putoaa pois. Jos julistuksessa alkaa korostua oman viiteryhmän ulkopuolisille kohdistettu sosiaalieettinen vaatimus ilman sosiaalieettisiin rikkomuksiin syyllistyneille kohdistettua evankeliumista, on se merkki vakavista julistuksen ja opetuksen ongelmista.

Joskus on väitetty, että lain ja evankeliumin suhteen “dialektiikkaan” kuuluu synnin olosuhteissa, että jos synnin tuomitsevaa ja paljastavaa lakia ei julisteta, evankeliumin tarve ja myös evankeliumi katoavat ja jäljelle jää pelkkä laki vaatimuksena toimia oikein. Tarkempaan kuvaukseen sisältyy tietysti sekin, ettei synnin tuomitsevaa ja paljastavaa lakia voi varsinaisesti ottaa vastaan ilman uskoa evankeliumiin.

Evl-kirkon naisten pappeutta koskeneessa prosessissa tässä sukupuolten kyvykkyyseroa koskevassa kysymyksessä oli kaksi rinnakkaista ja epäsymmetridtä argumentaatiohaaraa. Yhtäältä korostettiin ehdotonta sukupuolineutraaliutta. Sukupuolella ei ole eikä voi olla vaikutusta kykyyn hoitaa papin tehtäviä. Toisaalta korostettiin naisten tuomaa lisäarvoa pappeuden kokonaisuuteen. Korostettiin muun muassa naisten parempia sosiaalisia kykyjä ja naisten edellytyksiä kohdata naisia ja lapsia.

Naisten kyvykkyyttä epäilevä näkökulma ja empiirinen kuvaus löytyy epäsuorasti Seija Molinan väitöskirjasta. Se käsittelee kirkolliskokouksen naispuolisten jäsenten keskustelupuheenvuoroja. Molina on harmissaan ja turhautunut siitä, että myös teologinaiset luovuttivat teologisen asiantuntijoiden ja päätösvallan miehille, mikä oli naisten pappeuden tavoittelun vastaista.

5 tykkäystä
701

Eli toisin sanoen sukupuolella on väliä.

702

Mulle tuollainen pienimmänkin epäilyksen välttämisen oppi aiheuttaisi kyllä sen, että en sitten osallistuisi minkään seurakunnan toimintaan. Se, että kaikki on satavarmasti mennyt oikein ja raamatullisesti, kun ei suinkaan tyhjene siihen, että paikalla ei ole yhtään naispappia tai naispappeuden hyväksyjää. Joten satavarma luotto LHPK:n ehtoolliseen edellyttää tosi vahvan oman varmuuden siitä, että LHPK:n oppi ja toimintatavat ovat oikein ymmärrettyjä eikä missään kulissien takanakaan tapahdu mitään sellaista, jonka perusteella Jumala voisikin ottaa suosionsa ja läsnäolonsa pois. Musta tuntuu, että tällaisen varmuuden saavuttaminen olisi supervaikeaa.

6 tykkäystä
703

On tietenkin, koska Jumalan sana kieltää naiselta opettamisen. En silti pidä pappisvihkimystä sakramenttina, vaan ajattelen kätten päällepanemisesta samoin kuin mm. Jukka Norvanto, ettei siinä siirry kuin korkeintaan muutama bakteeri vihittävään.

Nimittän jos pappi saisi jonkun maallikoista eriävän kyvyn toimittaa sakramentin oikein syrjäytyisi taas vanhurskauttamisoppi ja me vanhurskautuisimme ehtoollisessa ja sanassa Kristuksen teon ohella papin saamasta kyvystä, siitä, että vain hänen saarnaamansa sana olisi pätevää ja konsekroimansa ehtoollinen niin ikään. Jumalan sana, ollen Jumalan Sana on kuitenkin itsessään pätevää tulee se luoksemme verbaalisena sanana luettuna tai kuultuna, näkyvänä sanana verbum visible, kuten ehtoollisessa ja kasteessa, eikä sitä voi tehostaa ihmiskeksinnöin.

1 tykkäys
704

Vihittävä saa tietysti viran karisman, mitä sinulla ei ole. Se on armolahja, ja antaa valtuudet toimia ja toimittaa sakramentteja. Vihityllä on siis jotakin mikä sinulta puuttuu, tai ei vihityltä. Häneen näyttäisi siirtyvän muutakin kuin bakteereja. Jotakin enemmän, Jumalan järjestys ja valtuutus. Tämän juuri voisi ajatella olevan vanhurskauden tähden ja vanhurskauden edistämiseksi. Näin ollen sana konkretisoituu viran karismassa. Pappi saa erityisen kyvyn mitä sinulta puuttuu ja se kyky on juuri tämä viran karisma.

2 tykkäystä
705

Toivon että esität minkä kirkon näkemys tämä on? Minä puhun luterilaisen näkemyksen pohjalta ja se on myös profiilissani nähtävänä.

706

Kulissien takana tapahtuvista mahdollisista väärinkäytöksistä ei tarvitse huolestua, vaikuttavatko ne mahdollisesti ehtoollisen oikeellisuuteen. Vain julkinen toiminta ratkaisee. Tästähän meillä on olemassa Lutherin kuuluisa vertaus perkeleen (iso)äidistä. Vertaus sopii mielestäni oikein hyvin esimerkiksi kulissien takana tapahtuvasta kähminnästä.

Perkeleen isoäiti -tekstissä Luther sanoo, että vaikka itse Perkele mieheksi tekeytyneenä olisi antanut itsensä vihkiä oikein virkaan ja toimittaisi ehtoollisen, olisi se pätevä jos se oikein toimitetaan.

Ehtoolliselle osallistuessasi ei siis tarvitse jännittää miespastorin sieluntilaa tai elämänvaelluksen pyhyyttä - tai kulissien takana tapahtuvaa toimintaa. Mutta, aivan toinen asia on se, tuleeko mennä esim. sellaiselle ehtoolliselle jonka jakaa näkyvästi esim. nainen tai joku julkisesti luopunut pastori. Siihen tämä teksti ei ota kantaa, vaikka sitä tällä tavalla joskus väärin käytetäänkin.

**Luther ja Perkeleen isoäiti**

Lyhyesti: virka ja sakramentit eivät ole meidän vaan Kristuksen. Hän on näet säätänyt sen kaiken ja jättänyt kirkon noudatettavaksi ja käytettäväksi maailman loppuun asti, eikä hän meitä petä. Siksi emme voikaan sitä muuksi muuttaa, vaan meidän on tehtävä hänen käskynsä mukaan ja pidettävä se. Jos me taas sitä muutamme tai parantelemme, ei se enää ole mitään, eikä Kristus ja hänen säätämyksensä ole siinä. En minä tahdo sanoa, niin kuin paavilaiset sanovat, ettei yksikään enkeli eikä Maria pystyisi aikaansaamaan ehtoollisaineiden muuttumista, vaan minä sanon näin: Tulkoon vaikka Perkele itse – jos hän nyt olisi niin hurskas, että hän tahtoisi tai voisi. Oletan, että sitten perästä päin saisin tietää, että Perkele oli hiipinyt virkaan tai omaksunut miehen hahmon ja antanut kutsua itsensä pappisvirkaan, ja että hän oli julkisesti kirkossa saarnannut evankeliumia, kastanut, pitänyt messuja, antanut synninpäästön sekä hoitanut sitä virkaa ja jakanut kirkkoherrana sakramenttia Kristuksen käskyn ja asetuksen mukaan. Kaikesta huolimatta meidän olisi tunnustettava, että sakramentit olivat oikeita: me saimme oikean kasteen, kuulimme oikean evankeliumin, saimme oikean synninpäästön ja vastaanotimme Kristuksen ruumiin ja veren oikean sakramentin.

Meidän uskomme ja sakramentti eivät saa olla persoonan varassa, oli se sitten hurskas tai paha, vihitty tai vihkimätön, kutsuttu tai sisään hiipinyt, Perkele tai hänen äitinsä. Ne ovat Kristuksen varassa, hänen sanansa varassa, hänen virkansa varassa, hänen käskynsä ja asetuksensa varassa. Niin pitkälle kuin nämä ulottuvat ja näitä noudatetaan, siellä kaikki sujuu hyvin, olipa toimittaja henkilönä kuka tai millainen tahansa. (Teoksesta Nurkkamessu ja pappisvihkimys).

3 tykkäystä
707

”Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi” (1.Tim.4:14, 2.Tim.1:9). Pappisvihkimyksessä saadaan pysyvä virka sekä Pyhän Hengen lahja sen hoitoon. Tätä sanotaan virka-armoksi. Luterilaisuudessa ei saada supervoimia ehtoollisaineiden muuttamiseksi tai saarnatun sanan vaikuttavaksi tekemiseksi, vaan esim. kestävyyttä viran hoitoon vainojenkin alla.

Tunnustuskirjojen mukaan pappisvihkimys ei ole sakramentti. Se ei välitä pelastusmielessä mitään lisää kastetulle eikä nosta vihittyä hengellisesti muita korkeampaan asemaan. Se on kuitenkin sakramentaalinen, koska virkaan ja sen vihkimykseen liittyvät Jumalan säätämys, lupaus ja vaikutus.

4 tykkäystä