Tällainen vaara on tosiaan olemassa. Logiikka siinä menee suurinpiirtein niin, että kaikissa niissä kohdissa missä Raamatussa puhutaan uskosta, ajatellaan uskon käsitteeseen sisältyvän tismalleen oikea oppi. Ja hupsistakeikkaa, pelastus ei enää olekaan armosta vaan oikeaoppisuuden suorittamisesta… Ajattelen niin, että Jeesukseen turvautuva ihminen pelastuu, vaikka ei olisikaan kaikista opillisista asioista täsmälleen oikea käsitys - ja lieneekö sellaista loppujen lopuksi yhdelläkään ihmisellä?
2 tykkäystä
Matematiikkavertauksesi on osuva. Kantia olisi helpompi opiskella taitavan opettajan johdolla. YouTubessa on ainakin yksi filosofian historian luentosarja, jossa Kant on esitetty suunnilleen asiallisesti. En nyt muista luennoitsijan nimeä.
Jos tarkoitit Eskolalla Timo Eskolaa, niin suosittelen laittamaan ne Kant-käsitykset sivuun. Eskolalla on ollut niin vahva taistelutahto, että vastustajat menevät sekaisin ja niputetaan yhteen. Siinä peittyvät myös Eskolan perustellut huomiot. Virheet ovat sellaisia, ettei niiden korjaamista kannata edes yrittää, kun informaatio kulkee vain yhteen suuntaan.
Se on selvää, että Lutheria ja luterilaisuutta on luettu oikeiden ja väärien Kant- ja kantilaisuus-tulkintojen läpi monikerroksisesti, positiivisella ja negatiivisella asenteella. Siitähän tuossa ryteikössä on kyse. Sama koskee koko teologianhistoriaa (esim. klassinen trinitaarinen ja kristologinen dogma), koska historiallinen tutkimus, sen edellytykset ja perustulkinnat syntyivät Kantin ja Hegelin ym. läpäisemässä saksalaisessa kontekstissa ja niitä on myös kritisoitu saman kontekstin yhteisten edellytysten sisältä.
Tämän näkee helposti muun muassa Mannermaan ja Pihkalan dogmihistorian oppikirjojen riippuvuuksista. Omia tulkintoja esitetään vaihtoehdoiksi von Harnackille ym. ja opponointi sitoo opponoitavaan, jos sitä ei pysty tiedostamaan.
Kotimaisen klassisen dogman opetuksen filosofiset sidokset ovat monikerroksisisia. Ne ovat Kaantin vaikutuksen tarkastelun peruskysymyksiä. Suomessa on ainakin kaksi erilaista käsitystä rinnakkain ja sisäkkäin. Ja molemmissa on sama ongelmallinen Kant-tulkinta. Toisessa väitetään, että klassinen ja reformatorinen kristillinen teologia on sisällöltään filosofisesti riippumatonta, vaikka siinä käytetään antiikin filosofista käsitteistöä. Filosofiset käsitteet eivät vaikuta teologian sisältöön. Tässä pyritään osoittamaan, ettei kristinusko ole sidottu siihen substanssimetafysiikan, johon myös Kantin kritiikki osuu.
Tämä tulkinta on vastareaktio uusprotestanttiseksi kutsutuille tulkinnalle, jossa väitettiin, että klassisen dogman sisältö syntyi ja alkuperäinen kristinusko rappeutui hellenisoitumisen mukana. Mutta ongelmat tulevat näkyviin ja korostuvat, kun klassisen dogman käsitteistä ryhdytään johtamaan teologiaa. Tästä sopii esimerkiksi pitkälle viedyt reaalipreesensiä perustelevat ehtoollisontologiat, kaksiluonto-raamattukäsitykset ja vaikkapa Mannermaan kaksiluonto-oppiin perustuva vanhurskauttamisontologia ja sen suhde Paavalin vanhurskauttamiskäsitykseen. Paavalilla ei ole eikä voinut ollakaan mitään kaksiluonto-opin mukaista teologista jäsennystä. Eihän Paavali tiedä mitään Kristuksen yhdestä persoonasta ja kahdesta luonnosta, vaikka hän pitää yhtä Kristusta jumalallisena ja inhimillisenä.
Ja toisessa vaihtoehdossa väitetään samoin kuin hellenisoitumisteesissä, että klassisen dogman ja reformatorisen teologien välttämättömänä edellytyksenä on sitoutuminen antiikin filosofisiin vaihtoehtoihin, platonismin muunnelmiin. Tässä ongelmat korostuvat selkeimmin synoptisten evankeliumien kohdalla, kuten kriittinen eksegetiikka on toistanut. Ongelmat ovat ilmeisiä myös Paavalin ja Johanneksen (juutalispainotteisen) tulkinnan kannalta. Ja juuri tähän vaihtoehtoon myös Kantin epistemologinen substanssimetafysiikan kritiikki osuu oikeasti.
Kantin vaikutusten selvittämiseksi ja riippuvuuksien katkaisemiseksi on ensin selvitettävä Kant kunnolla ja sitten jatko sen mukaan, mikä mitä 1800-luvulla alkanutta tulkintapolkua haluaa lähteä kulkemaan kohti nykyaikaa tai päinvastoin. Kant-vastaiset Luther-tulkinnat ovat Kant-riippuvaisia ja -riippuvuus omaksutaan yleensä tiedostamattamasti omasta kontekstista teologian perus- ja jatkoopinnoissa.
Mutta Kantia, Ritschl’iä ym. voi hyödyntää myös kriittisesti konstruktiiviseen teologiaan, luterilaisen teologian tradition uuteen kontekstualisointiin. Kant kuuluu esimodernin ja modernin käänteeseen. Koska Uusi testamentti ei ole sidottu antiikin filosofioiden käsitteisiin ja sisältöihin, niiden kritiikki palvelee sekä Raamatun tulkintaa että sen sisällön kontekstualisointia. Klassisen dogman ilmaisussa käytettyjen käsitteiden suhteellistaminen ei uhkaa klassisen dogman niiden intentiota ja sisältöä.
Esimerkiksi Ritschl’n tarkoitus ei ollut palata Lutheriin siksi, että hän olisi voinut esittää alkuperäisen Lutherin vaan siksi, että hän pyrki jatkamaan reformaatiota omassa kontekstissaan. Huomattavan massiivinen teologianhistoriallinen työskentely tähtäsi konstruktiiviseen luterilaiseen teologiaan. Se on myös nykyisen teologian haaste.
Sama oli Kantin pyrkimys filosofiassa. Hän yritti luoda uutta filosofiaa, jossa tutkitaan tietämisen edellytyksiä, mahdollisuuksia ja rajoja. Kant oli sidottu Newtonin absoluuttiseen aika-avaruus-käsitykseen. Meidän maailmakuvamme on avautunut Einsteinin relationaaliseen aika-avaruus-käsitykseen, jota kuitenkin ilmeisesti joudumme ajattelemaan Kantin esittämällä tavalla Newtonin absoluuttisen aika-avaruus-edellytysten kautta. Samalla kun jotain Kantin filosofiasta väistämättä kumoutuu, jotain näyttää myös vahvistuvan. Voimme ymmärtää jopa Kantia paremmin, että ilmentymän (fenomeeni) ja olion itsessään (noumenoni) erottavat tiedollisen kokemuksen aprioriset transsendentaaliset edellytykset, joita on kuitenkin täydennettävä aposteriorisille edellytyksillä, joita hermeneutiikka, tiedonsosiologia ym. käsittelevät. Samalla huomaamme, että Kantin pääjako apriorinen-aposteriorinen alkaa vuotaa ja universaalisuus ja välttämättömyysedellytykset relativoituvat, epistemologinen foundationalusmi pehmenee, David Hume palaa Kantin haastajaksi, ehdoton varmuuspyrkimys taipuu luotettavaksi todennäköisyydeksi ja William Jamesin ja John Dewen pragmatismin fallibilismi vahvistuu…
Suomalaisessa teologiassa on ollut kuiten aivan toisenlainen intressi yhtäältä teologian akateemisen säilyttämisen vuoksi ja toisaalta normatiivisen kirkollisen teologian vuoksi. Nuo tiedonintressit ovat menneet sekaisin sekä evl-kirkon sisäisessä että ekumeenisessa teologiassa, jotka ovat yhden kokonaisuuden eri puolia. Siinä on pyritty suoraan Lutheriin, jotta Lutherin teologia voidaan esittää alkuperäisenä normatiiviseksi myös nykyajalle ilman Lutherin normatiivisuuden perustelua, siis sammutetutuin lyhdyin. Tämä on näkynyt mm. siinä, miten Lutherin ja muiden kuin Lutherin kirjoittamien tunnustuskirjojen suhde on ymmärretty. Normatiivisessa teologiassa asioita perustellaan Lutherin ja Luther-tutkimuksen ja -tutkija omaan auktoriteettiin eikä asiasisällön painoarvoon vedoten. Normatiivisessa teologiassa pitäisi aina muistaa, mikä on normatiivisuuden perustelu, vaikka sitä ei aina tarvitse esittää.
Tällaiset kysymykset koskevat akateemisen ja kirkollisen teologian paradigmaattisia edellytyksiä. Niihin voi vain viitata ja vihjata lukijoiden hermeneuttiseen suopeuteen uhkarohkeasti luottaen.
1 tykkäys
Näitä luentoja voi kuunnella Kant-johdannoksi.
1 tykkäys
Sola periaate on siinä mitä kirjoitin. Tietysti, koska niissä on Kristus.
Näin näen itsekin. Taivaaseen mennään viime kädellä oikean suorittamisen ja oikeassa olemisen sijaan oikeilla suhteilla - Jeesukseen. Ratkaisevaa ei ole silloin uskon kaikkien yksityiskohtien oikeus tai määrä, vaan mihin tai keneen ihmisen luottamus kohdistuu.
3 tykkäystä
Tuohon voi tuoda muutaman näkökulman. Tässä on takana kirkko-oppi ja sen määritelmä. Protestanttisissa kirkkoperheissä, ajatus kulkee suurinpiirtein kuvatulla tavalla.
Vanhoissa kirkoissa ja ekumeenisissa konsiileissa näkökulma vaihtuu. Kirkko on tradition ja Raamatun tulkinnan suurin ja ehdoton avain, määrittelijä. Oikeassa kirkossa on varmasti pelastus, alkuperäisestä poikkeavista ei osata sanoa, tai asia jätetään Jumalan käsiin. Näin kirkko-oppi hallitsee voimakkaasti ja se on määräävä prinsiippi, ei yksilöllinen, ja induvudualistinen usko tai oma Raamatun tulkinta. Tätä voisi kutsua yläkäsitteeksi, hallitsevaksi, johon kaikkien kirkon jäsenten on alistuttava ja pyrittävä, kaikin voimin.
2 tykkäystä
Viime kädessä oikeilla suhteilla Jeesukseen pelastus tapahtuu kirkon roolia painottavan kirkko-opinkin mukaan. On pelastusnäkemys sitten yksilökeskeisempi tai kirkkoyhteisökeskeisempi, viime kädessä pelastus tapahtuu suhteessa Jeesukseen.
1 tykkäys
Yritin tuossa painottaa sitä, että näiden pitää olla tasapainossa.
1 tykkäys
Kun Jaakko Heinimäen puheenvuorolle evl-lähetystyön järjestämisestä ajattelee samat asiat huomioivan vastapuheenvuoron ja jakaa kaksi suurta kiistakysymystä erikseen puoltamisen ja torjumisen suhteen nelikenttään, saa lyhyen kokonaiskuvauksen siitä asetelmasta, joka on evl-kirkon ykseydestä kiinnostuneiden nykyinen dilemma. Dilemma toki monimutkaistuu lähizoomauksessa.
Ykseysdilemma pitäisi jäsentää ja ratkaista teologisesti ja hengellisen regimentin vallankäyttömenetelmillä, ilman pakkokeinoja ja laillista väkivaltaa eli juridiikkaa ja juridisia sanktioita, taloudellisia tai muita.
Aivan uskomattomia aivopieruja päästelee Heinimäki tuossa. Että siis lähetystyön pitäisikin olla hänen kuvaamiansa asioita, eikä perinteistä evankeliumin viemistä kaikkeen maailmaan. Tai ‘evankeliumi’ näyttää Heinimäen mielestä kaikenlaisen seksuaalisen ja muunlaisen tasa-arvon viemiseltä, ei Jeesuksesta kertomisen ja pelastuksen viemiseltä. Ja epäonnekseen kirkko on ulkoistanut osan siitä ulkopuolisille järjestöille, jotka tekevät sitä väärin Heinimäen mielestä.
5 tykkäystä
Seksuaalinen tasa-arvo, riippuu varmaan miten asia määritellään+muu tasa-arvo. Sinänsä siis kannattavaa. Heininmäki taas tarkoittaa varmasti sillä jotakin muuta mitä monet muut. Ja vastustajista ei saa tällä foorumillä käyttää NÄITÄ SANOJA AIVOPIERU. Jos esim batoksesta käytettäisiin näitä sanoja kuvaamaan hänen ajatteluaan mitä siitä seuraisi? batos voisi puuttua nyt tähän, koska foorumin tarkoitus on edistää asiallista kieltä. Näin olen ymmärtänyt. Kirkko varmasti tulee kaventamaan lähetysjärjestöjen asemaa. Se voi olla hyväkin asia. Kaikki muutos ei ole aina pahasta.
Mitä hyvää näet tässä? Kirkolla on myös Lähetysseura, joka aiemmin on tehnyt hyvää työtä, etenkin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten, mutta mikä estäisi sitä tai jotain muuta järjestöä tekemään edelleen oikeaa lähetystyötä. Tällä hetkellä nämä Heinimäen moittimat järjestöt hoitavat kirkossa lähetystyötä käytännössä yksin, koska muita se ei kiinnosta.
Mitä tulee kielenkäyttöön, niin toista foorumistia ei tietenkään saa sääntöjenkään mukaan mollata tai nimitellä sellaisen pähkäilyä kuvatulla tavalla, mutta Heinimäki ei tietääkseni toimi tällä foorumilla. Hyviin tapoihin tietysti kuuluisi käyttää asiallista kieltä, mutta mielestäni Heinimäen ulostulot eivät ole asiallisia. Mielestäni nuo hänen ilmoilleen päästämät aivoituksensa ovat juuri sitä ihtiään.
1 tykkäys
Hyvä jos otit kopin asiallisesta kielenkäytöstä. Lähetysjärjestöt eivät ole itsetarkoitus, niiden valvonta on puutteellista, läpinäkymätöntä. Myös päällekäisyyksistä voitaisiin päästä eroon. Liikaa johtoporrasta, integroituminen emokirkkoon joillakin puutteellista. Nykyinen mallihan perustuu pitkälti herätyksiin ja liikkeiden käynnistämään lähetystyöhön. Se ei ole itsetarkoitus, näen sen enemmän ajallisena funktiona jotka voidaan tarvittaessa muuttaa. Muutos vastarinta johtuu taas monista asioista. Kaikki vastustus ei ole tietenkään huonoa, toisaalta ei myöskään realistista.
Ei ole erikseen evlut kirkon lähetystyötä ja järjestöjä. 7 järjestöä tekee kirkon työtä:
3 tykkäystä
En tiedä viitsinkö lukea Heinimäkeä. Referaatti oli varmaan riittävä.
Kaikki muu kuin se mitä evl kirkko tuossa linkittämässäni sivussa sanoo, on politikointia. On virallista että kirkon työtä tekevät kaikki 7 järjestöä.
Aamen.
3 tykkäystä
Mikähän tässä taas paistaa läpi?
Tätä järjestöjen rajoittamista eli käytännössä kaiken kirkon lähetystyön keskittämistä SLS:lle on vaadittu vuosikausia. Ei ole toteutunut. Kuten ennenkin olen sanonut, pitää ymmärtää että tämä johtuu siitä että lähetystyön tosi ystävät ovat näissä järjestöissä. Siksi niitä kannatetaan ja lähetystyön keskus tietää sen. Innokkaat tasa-arvoon keskittyvät ovat eri joukko kuin se joka tukee ja tekee.
Aika näyttää, muuttuuko tilanne ennen kuin koko kirkko jakautuu.
5 tykkäystä
Tuo on mm. organisointi kykymys. Homma voidaan organisoida toisinkin. Niin, että yhdistykset eivät hoida tuota tehtävää. Luulen, että tästä keskustellaan, enenevässä määrin tulevaisuudessa.
Ensiksi 9x lainaa tekstiäni, muuttamalla ja pätkimällä sen. Toiseksi 9x ajaa tekstiin epäilyttäviä kysymyksiä. Näin hän heijastaa omat ennakko käsitykset.
Voidaan, voidaan. Mutta on mielenkiintoista että tämä on nyt varmaan 20 v vähintään ollut sama virsi. Kuten kirjoitin: Tukijat ja tekijät ovat järjestöissä. Siihen nähden miten paljon ja säännöllisesti konservatiivisempia järjestöjä moititaan (suorastaan rikollisiksi kuten aiemmin kerroin fb-kaverini minua varottaneen), on varsin vähän kuitenkaan oikeita perusteita supistaa merkittävästi järjestöjen määrää.
Ja tulos tuosta kampanjoinnista on lähinnä ollut joidenkin seurakuntien päätökset tukea vain lähetysseuraa. Monissa seurakunnissa edelleen kuitenkin kannatusta riittää.
2 tykkäystä