Siinäpä se silloittamaton ero onkin, minä näen ja olen lukenut aikoinaan ulkoa ‘Kallis Hunajanpisara -vihkosen’, joka on muokannut minut niin, että ytimessä ei ole mitään muuta kuin Jeesus Kristus YKSIN. EHDOTTOMASTI!
Minulle taas ei, on erotettava laki, joka vaatii ja evankeliumi, joka antaa armon.
Oletko koskaan törmännyt lain opetukseen joka ikään kuin pudottaa kahleet yltäsi ja olo tuntuu yhtäkkiä kevyeltä. Joku kertoo asioita niin paljon helpottavan säännön jota et tiennyt olevan olemassakaan.
Se on vähän sellainen tunne kun on pieni lapsi, saa iltavilli levottomuuskohtauksen, eikä ymmärrä miksi kaikki on jotenkin sekavaa, omituisella tavalla yhtäaikaa hauskaa, mutta sekavaa, ja sitten tulee äiti joka vie sänkyyn lukemaan iltasatua ja rauhoittumaan.
Tämä on minun käsitykseni laista.
1 tykkäys
Luetko myös itsesi tähän vai puhutko vain meistä toisista?
Entä pappeus kirjaimellisena ja sananmukaisena käsitteenä? Onko sallittua ilmaista kriittinen kanta virkoihin ja jumalanpalveluskäytäntöihin? Esimerkiksi itse hyväksyn pappeuden paimenuutena, mutta minun on vaikea hyväksyä erityistä välittäjätehtävää. Samoin minun on vaikea hyväksyä lirutgisia jumalanpalvelusmenoja, joita on kaikissa vanhoissa kirkoissa. En toki niistä halua vääntää, koska tämä foorumi on kirkkohistoriallisen klassisen kristinuskon foorumi, joissa näitä pidetään itsestäänselvinä. Mutta olen joskus miettinyt, voisiko vanhoja perinteitä kyseenalaistaa ihan teologian tasolla. Painotan kuten ennenkin olen painottanut, että arvostan kaikkia kirkkoja, koska ne ovat ylläpitäneet kristinuskoa halki vuosisatojen, ja kaikista niistä on evankeliumi löydettävissä.
1 tykkäys
Onko sittenkään tärkeää erottaa jyrkästi toisistaan “ydinasiat” ja “kehälliset asiat”? Jos kristinuskoa opetetaan vaikka lapsille, on kylläkin välttämätöntä rajoittua joihinkin ydinasioihin, siitä pedagogisesta syystä, että lapset eivät pysty omaksumaan suuria tietomääriä. Mutta miksi me aikuiset kuluttaisimme aikaa sen pohtimiseen, mistä uskon asioissa voisi tinkiä? Kristinuskohan on ilmoitususkonto, eli oppi on Jumalan ilmoittama asia. Miksi niistä jumalallisista totuuksista pitäisi yrittää erotella jotakin vähemmän tärkeää? Entäs jos asennoituisimme, kuten lähetyskäsky kehottaa, eli on opetettava kaikki, mitä Jeesus on käskenyt (Matt.28:20)?
6 tykkäystä
Ehkä aivan aluksi voisit opetella tunnistamaan ne seikat, jotka ovat yhteisiä koko kristikunnalle.
Suurinpiirtein taidan ne tunnistaakin… Nämä yhteiset seikat eivät muodosta järkevää oppia. Kristikuntahan on eri mieltä mm. ehtoollisesta, siitä saako lapsia kastaa, tai onko kadotusta olemassa. Jos pelastusarmeijalaiset ja kveekarit lasketaan kristikunnan osiksi, jopa aikuisten kaste jää yhteisen opin ulkopuolelle (kveekarithan ovat jo 1600-luvulta asti väittäneet, että kaste on turha).
2 tykkäystä
Lyhyt face video ksste aiheesta. En ota kantaa puolesta enkä vastaan vaan aivan päinvastoin.
Totta kai olen! Olen armahdettu syntinen, vaikka en olekaan varsinaisissa paheissa joutunut rypemään. Senkin voi katsoa armoksi ja ilon aiheeksi, silti minun syntini, joista uskon armon voivat olla suurempia kuin sinun ja vaikeampia irrottautua ainakin. Uskon kuitenkin, että Jumalan edessä me kaikki olemme itsessämme (vanha ihminen pelkkää syntiä koko sakki ilman edotusta. “Kiitos Herran Jeesuksen, että minä tämmöisenäni…”
(“Armahdettu ei voi muuta kuin armahtaa tai sitten hän ei ole tutustunut tarpeeksi syntiensä kauheuteen ja Jumalan armon syvyyteen.”)
Naispappien torjujat ja puolustajatkin tulisi voida armahtaa Raamatunkin mukaan eikä erota toisistaan. Asia vaan on mennyt niin pitkälle, että on pakko jättää Tuomion päivän ilmituloon. Muitakin sellaisia asioita on ja erottautuminen omiksi porukoiksi ei myöskään ole oikein vaan syntiä sekin.
Muistan hyvin, kuinka kova tai jyrkkä voi olla vastustus naispappeus asiassa monella.
Olen ymmärtäny niin, ettei vastustus lähde siitä yli, mihin Apostoli Paavali on vetäny rajan saarnavirasta.
Ajatukseni lähti yleisestä pappeudesta, joka sallii naisen tunnustaa Vapahtajaa ja viedä eteenpäin evankeliumin sanomaa niissä rajoissa, mutta jos jyrkkyys menee yleisenpappeuden puolelle, niin raja ylitetty.
Timo Junkkaalalta kiinnostava kirjoitus Seurakuntalaisessa lähetysjärjestöjen ja kirkon välien kiristymisestä ja siitä, mitä piispat jättävät sanomatta syistä välien kiristymiseen.
2 tykkäystä
Onpa mielenkiintoista nähdä, keksivätkö piispat tähän mitään vastausta, jonka kehtaisivat julkaista. Kuminauha on tosiaan kiristynyt, mutta piispat kai sitä ovat kiristäneet ja syyttävät siitä näitä järjestöjä.
2 tykkäystä
Kiitos tästä tiedosta. Nuo piispat ovat katkaiseet meikäläisen kuminauhan jo jokin aika sitten. He todella suhmuroivat ja kävelevät kirkolliskokousten ja aikanaan annettujen lupausten yli. Todella rumaa. Sentään kirkkomme jäsenenä voin jatkossa tukea ainoastaan Evankeliumiyhdistyksen, Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston toimintaa. Muihin pyytäjiin otan yhteyden ja pyydän lopettamaan rahankeräyskirjeiden lähettämisen meikäläiselle.
4 tykkäystä
Minä myös olin laittanut tuon kirjoituksen Seurakuntalaisessa jo toiseen ketjuun, Uskonnollisia uutisia kotimaasta ja … 
1 tykkäys
Niin, näin ajattelin ja jossain määrin ajattelen edelleen.
Samaa mieltä tässä, että virkaa ei voi pitää kehällisenä asiana. Se on kirkon olemuksen ytimessä eli sanan ja sakramenttien välittömässä läheisyydessä.
Vähintään se, että on virka, on siis välttämätöntä kirkon ykseydelle, ainakin jos puhutaan kirkon ykseydestä tässä viran, julistuksen ja sakramenttien jakamisen yhteytenä. Sitten on vielä, kysymys siitä, kuka on virassa, joka ei minusta ole aivan niin keskeinen asia. Olen ehkä jonkin verran pehmentynyt viime vuosina, enkä enää ajattele, että yksimielisyys viran kantajasta on välttämätöntä.
Toisin sanottuna, ajattelen, että kirkkomme voi olla kommuuniossa niiden kanssa, jotka ajattelevat naispappeudesta toisin ja hylkäävät naispappeuden. Hieman kriittisemmin suhtaudun niihin, jotka väittävät, että naispapin toimittavat sakramentit eivät ole päteviä - tällaisessa tilanteessa ei voi olla minusta kommuuniota. Sakramenttien vastavuoroinen hyväksyminen on kommuunion lähtökohtainen ehto.
Kommuunion ehdot ovat kuitenkin eri ehdot kuin organisatorisen yhteyden tai yhteistyön ehdot. Minusta evl. kirkon ei ole järkevää lahjoittaa seurakuntien talousarvioissa erikseen määrättyjä rahasummia järjestöille, jotka eivät jaa tässä kirkon käytäntöjä. Ja tästähän tässä lopulta on kyse: siitä, että sallitaanko “vanhakantaisille” mahdollisuus elantoon kirkon hankkimien verorahojen kautta. Toinen kysymys on se, sallitaanko vanhakantaisille kirkollinen status (pappeus), ja se, että heidän toimittamiaan rituaaleja pidetään kirkollisesti hyväksyttyinä.
Itse olen sitä mieltä myöskin, että (koska ehtoollisenvietto on kirkon olemuksellinen asia) kirkon ei tulisi hyväksyä seurakuntarakenteen ulkopuolella tapahtuvaa ehtoollisen viettoa. Tarkoitan siis, että ne papit, jotka ovat kirkon pappeja, eivät saisi viettää seurakuntarakenteen ulkopuolella ehtoollisia. Perusteinani ovat mm. se, että ehtoollisen vietto on seurakuntaa rakentava toimi - ja seurakuntarakenteen ulkopuolella seurakuntien rakentaminen on, määritelmällisesti, erillisten seurakuntien perustamista. Lisäksi näiden pappien pappeus ei ole heidän omaansa, vaan he ovat evl. kirkon pappeja, siksi ei ole kirkolle mielestäni järkevää sallia, että kirkon sisällä erityisessä asemassa oleva henkilö käyttää erityisasemaansa rakentaakseen kirkon ulkopuolista järjestelmää, jossa ei hyväksytä kirkon käytäntöjä.
Kiitos yhteenvedosta. Olen käytännössä kaikista perusteluistasi samaa mieltä ja siksi ajattelenkin että olisi rehellistä että vanhavirkakantaiset jatkavat oman organisaationsa valmistelua. Itse siis siitä käsityksestä lähtien, että kaikki nuo perustelut johtavat siihen että vanhavirkakantaisten ei tule pitää emokirkkona sellaista kirkkoa jonka pappeus, virka, ei tyhjentävästi osoita kirkon ykseyttä ja siten kirkkoutta sen sakramenteissa.
Kommuuniokysymys on sitten erikseen. Itse näen että kommuunio ev.lutin. ja mahdollisesti muodostuvan uuden kirkon välillä on mahdollinen.
1 tykkäys
Olen yhtä mieltä aika lailla kanssasi. Juuri näin pitäisi toimia. SLEY:n ja Kansanlähetyksen tulisi siirtyä pois evl. kirkon organisatorisesta yhteydestä. Kommuunio on kuitenkin mahdollinen.
Tämä tarkoittaisi evl:n suunnalta toki sitä, että SLEY ja KL eivät enää olisi virallisia lähetysjärjestöjä. Nythän melkeinpä kaikki seurakunnat varaavat siis talousarviossaan näillä seurakunnille rahaa, joka lähtee vain suoraan budjetista. Sitten lisäksi kerätään vapaaehtoisia varoja, lahjoituksia siis eri järjestöille, jne. Olisi hauska tietää, kuinka paljon järjestöjen budjetista tulee kirkon talousarviosta ja kuinka paljon “vapaaehtoisina lahjoituksina” seurakuntien kautta ja kuinka paljon ns. suorahankintana.
Uskallan profetoida, että tämä siirtymä tarkoittaisi merkittävää työntekijämäärän supistamista.
Usein asiat eivät ole monimutkaisia, vaan niissä on kyse lopulta selvistä asioista: kenellä on oikeus saada näissä asioissa elanto, niin että pärjää ja saa lapsensa kasvatettua?
1 tykkäys
Oikeus on yksi asia. Toinen asia on sitten se että jos ev.lutiin kuuluvat jatkossakin haluavat tukea lähetysjärjestöjen työtä, kyllä he saavat niin tehdä, mutta se että raha lähtee automaattisesti budjetista on hyvä miettiä uudelleen. Niin kuin kirjoitit, sakramentit, erityisesti ehtoollinen, rakentaa kirkkoa, ja jo nyt varsinkin Sleyllä on paljon ehtoollisellakävijöitä jotka eivät juurikaan käy muualla.
Kirkolta tulevat rahat menevät nimenomaisesti lähetystyön tukemiseen. Samoin järjestöjen kolehtipäivät ovat aina lähetykselle. Kotimaan toimintaa pyöritetään vapaaehtoisella kannatuksella.
4 tykkäystä