Meillä on tietenkin myös pappeja jotka eivät työskentele seurakuntarakenteissa. Sotilaspapit ja vankilapapit. Monet sairaalapapit ja perheneuvonnan papit, eivät ole seurakuntien vaan yhteisten työmuotojen pappeja.
Nämä järjestöt ovat koti niille jotka haluavat osallistua kirkkomme jumalanpalveluselämään teologisesti sallitun virkakäsityksen puitteissa ja joille on taattu kotipaikkaoikeus kirkossamme.
D
Tarkoitin seurakuntarakenteella myös yhtymä- ja hiippakuntarakennetta, ja niiden auktorisoimia tapoja toimia.
Saavat ne olla koti jatkossakin. Ajattelen kuitenkin, että ne eivät voi olla paikka, jossa osallistutaan “kirkkomme jumalanpalveluselämään” ainakaan eukaristian muodossa. Sanan jumalanpalveluksia ja seuroja toimittakoot niin paljon kuin tuntuu.
Ehtoollisella olemme yhdessä edesmenneiden pyhien kanssa. Olemmepa ehtoollsella SLEy:n tai evl:n ehtoollisella. Ehtoollisyhteys on pyhien kautta. Paikalliskirkoissa voi CA:nkin (VII) mukaan olla erilaisia perinteisiä käytäntöjä.
Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset.
Kirkko on siellä missä evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan. Ei toisin päin. Kirkko tunnustuskirjoissa on hengellinen yhteisö, ei paikalliskirkko. Nähdäkseni voi hyvin sanoa että SLEY:llä ja KL:llä ja Suomen evl:llä on oikeat sakramentit ja evankeliumi. Niillä on ehtoollisyhteys, olkoonkin että edesmenneiden pyhien kautta. Nämä osallistuvat molempien ehtoollsielle.
Neljännessätoista uskonkohdassa lausumme, ettei ole sallittavaa kenenkään hoitaa kirkossa sakramentteja eikä sananpalvelusta ilman asianmukaista kutsumista. Tämän he hyväksyvät sikäli kuin meillä on käytössä kirkkolain mukainen pappisvihkimys…
Piispat kuitenkin joko pakottavat meikäläisiä pappeja hylkäämään ja kiroamaan sen opinmuodon, johon me olemme tunnustautuneet, tai jopa ennenkuulumattoman julmasti surmaavat noita onnettomia ja viattomia. Nämä syyt estävät meidän pappejamme tunnustamasta tuollaisia piispoiksi. Piispojen julmuutta saadaan näin ollen syyttää siitä, että paikka paikoin höltyy kirkollinen järjestys, jonka me hartaasti halusimme säilyttää. Katsokoot itse, kuinka aikanaan tekevät tilin Jumalalle siitä, että hajottavat kirkkoa. Meillä ei tässä suhteessa ole vaaraa, sillä omatuntomme on puhdas. Kun tiedämme oman tunnustuksemme totuudenmukaiseksi, hurskaaksi ja katoliseksi, ei meidän tule hyväksyä niiden julmuutta, jotka vainoavat tätä oppia. Toisaalta tiedämme, että kirkko on niiden keskuudessa, jotka oikein opettavat Jumalan sanaa ja oikein hoitavat sakramentteja
D
Tämä on ollut pysäyttävä teksti jo silloin kun sen on yhdistänyt historiaan, yrittäessä samaistua millaisissa tunnelmissa tuo on kirjoitettu. Silloin se oli katolilaisten sisäinen tilanne.
No, nyt se on elävää elämään luterilaisten sisäisessä tilanteessa. Ev.lutin kantaa puolustavat voivat nyt ehkä ymmärtää miten 1500-luvun Katolisen kirkon enemmistö koki tilanteen.
Pitäisikö sanoa, että edelleenkin sitä katolista kirkkoa ollaan puolustamassa, joka saatiin 1500-luvullakin säilymään. Eri leireissä ollaan eri mieltä siitä missä se oikea katolinen kirkko piileksii.
Jos silloin jaksettiin säilyttää, pakkohan se on jaksaa Paruusiaan saakka.
Ehkä me olemme ymmärtäneet kirkon ajan ihan väärin kun vuosisadasta toiseen useimmat ovat ymmärtäneet kirkon kehittyvän niin että se suurin ja vanhin on automaattisesti oikea. Jospa tässä etsitään kiusauksissa kestänyttä uskollista jäännöstä.
Yleltä tulee osana 8-osaista tv-sarjaa jakso Nainen vaietkoon seurakunnassa!. TV2. Vahingossa katsoin osan ohjelmaa. Tulee huomenna klo 9:30 uusintana.
Ohjelman kuvauksesta:
Naispappeutta vastustettiin Herran käskyllä ja biologisilla ominaisuuksilla. Lopulta naiset eivät enää vaienneet.
Päivitys:
Katsoin tämän Areenasta jokin aika sitten. Hetkeäkään ei annettu vakavasti otettavien teologisten kritiikkien tarkasteluun, tai edes annettu ymmärtää että sellaisia olisi. Keskityttiin lähinnä trivialisoimaan koko asia joksikin naisvihaajien öyhöttämiseksi jonka vakavasti otettavin argumentti oli naisten äänen huono kantavuus.
Todella vinoutunut dokumentti.
Pikkuisen aikaa seurasin sivusta ja uskon, että on ihan totta tuo mitä kirjoitit. Senkin olen pannut merkille, että pahimpia valittajia ovat ne naispuoliset papit, jotka ovat tuomassa kirkkoon sateenkaariaatetta, iskelmämessuja, villasukka/vilttimessuja ja sen semmoisia kotkotuksia. Viime sunnuntaina olin kirkossa ja messun toimitti todella fiksu naispappi. Hän tuskin lähtisi tuohon ohjelmaan naukumaan saamastaan kohtelusta.
Minäkin pidin tätä tylsänä ja huonona ohjelmana enkä jaksa katsoa enempää, tekee hallaa naispappeudelle. Oikeasti on olemassa todella erinomaisia naisia pappeina.
Juuri näin. Ei ole siis välttämätöntä pitää evl.fi:n paikalliskirkon yhteydessä SLEY:n ja KL:n yhteisöjä. Tässä siis aivan samaa mieltä sinun kanssasi.
Kirkollinen yhteys (=kommuunio) säilyy kuitenkin, koska tunnustamme todellisen kirkon olevan sielläkin.
Minä en potkisi ketään pois. En lähetysjärjestöjä, enkä pappeja jotka toimivat vastoin kirkkomme virallista kantaa vihkimisissä. Heille toiminta on sallittua tilojen kanssa yleisön palvelemiseksi, mutta lähetysjärjestöiltä halutaan kaikki pois. Samoin halutaan kitkeä pois seurakuntalaiset jotka ovat vanhan virkakannan kannalla. Vaikka vihkiminen ei ole sakramentti, niin tämä ei ole oikeudenmukaista.
D
Ei kai tässä ole varsinaisesti potkimisesta kyse.
Vaan siitä, kuka saa rahaa. Rahan jakaminen on meillä kirkkopoliittinen asia, josta maallikot ovat pääosin vastuussa.
Kyllä, he rakentavat omaa kirkkoyhteisöä.
Näin. Ilman muuta voi tukea.
Juuri näin. Rakenteellisesti on usein niin, että budjeteista lähtee usein rahaa valtakunnallisten kannatusprosenttien mukaan, paitsi jos seurakunnassa on jollakin tavalla haluttu suunnata tai painottaa paikallisia prosentteja (=paikallisia jonkun järjestön aktiiveja).
No, meillä saa kaikki rahaa kannatussuhteessa! Ja itse laitan aina näille syrjityille ekstraa! Ja kyllä niitä ollaan potkimassa pois. Jolkzinger oli huolissaan.
D
Ei tosiaan olekaan välttämätöntä. Silloin uusi kirkko on periaatteessa jo syntynyt, kun Kansankirkko on erottautunut lopusta kirkkoa erilleen. Kansankirkko on sitoutunut omaan linjaansa, eikä sille enää muut näkökulmat käy. Tämä olisi Kansankirkon hyvä tunnustaa, eikä pitää perinteisiä ehtoollisia jakavia ja messua toimittavia ryhmittymiä kirkkokapinallisina, vaan luterilaista tunnustusta tunnustavina, evankeliumia ja sakramenttia oikein jakavina, ja sen seurauksena, kirkollisina yhteisöinä. Ei siksi että heillä olisi organisaatio, vaan siksi että ne täyttävät kirkon tunnusmerkit luterilaisen tunnustuksen mukaan. Ei luterilaista kirkkoa ole koskaan ollut vain yhtä ainoaa organisaatiota, joten ei ole mitään perustetta pitää useampaa järjestäytymisen muotoa ei-kirkkona.
On varsin ironista että Inkerin kirkko on Ev.lutin yhteistyökumppani, heidän mielipiteistään huolimatta. Ilmeisesti on niin että jos kirkko-organisaatio elää hankalissa oloissa, kehittyvissä maissa tms. sitä voidaan pitää sisarkirkkona ja kumppanina, vaikka mielipiteet eivät menisi yksiin, mutta jos on kyseessä kotimainen toimija, pitää tehdä pesäero. Vai onko oikeasti vain kyse rahasta? Ei siis siitä rahasta, minkä Ev.lut antaa Sleylle, vaan siitä rahasta minkä sleyläiset ja muut antavat omille järjestöilleen ja mikä on Ev.lutilta pois.
Tää olisikin hyvä debatin aihe seuraavalle piispan kyselytunnille. Mut kuka pääsis/usksltais sen framille nostamaan? Aika pitkälle ne kysymykset on myötäkarvaan silittämistä.
Eivät piispat suostu enää asiaa käsittelemään. Se on loppuun käsitelty eikä konsensusta löytynyt Ponnesta huolimatta ja kumpikin osapuoli tulkitsee sen erilailla.
Mielipiteensä ja uskonsa voi ja saa pitää, mutta ei osoittaa sitä käytännössä. Aina ei pystytty väistämään tilanteita ja siitä uusi ongelma, kuka väistää ja ketä.
Ei tällaista rahaa ole. Verot tulevat sen enemmän kyselemättä. Vapaaehtoinen kannatus on vapaaehtoista, eikä juuri koskaan tule seurakunnalle.
Osallistuin viimein itsekin julkisesti kirkon virkakeskusteluun:
https://www.seurakuntalainen.fi/…/tasa-arvoinen-hierarkia…/
Tuossa on vähän tuttuja latuja ja toisoakin, mutta esitystapa on erilainen ja tässä poikkeuksellisesti eri kannalla olevat pääsevät molemmat ääneen. Suomalaiseen keskusteluun aiheesta vähän turhautuneena käännyin anglikaanien - kuten N.T. Wrightin - puoleen. Tuossa yritän myös ankkuroida virkakysymyksen laajempaan kontekstiin Raamatun sukupuoliteologiasta.
Huomautettakoon tässä, että keskustelua naisten pappisvirasta on käyty lähinnä herätysliikkeiden sisällä. Piispojen ja monien pappien puheenvuoroista huomaa sen, että asia on jo käsitelty. Keskusteluun ei ehkä yleisestikään haluta lähteä. Jo itse kysymys on tasa-arvon vastainen – puhumattakaan siitä, että keskustelu voisi paljastaa ristiriitaisuuden samalla tavalla ajattelevien sekä kristityn ja Raamatun välillä.
@Diakoni lle kiitos runositaateista. Mitä olisi teologinen keskustelu virasta ilman T.S. Eliotia? Jännää sekin, että juuri ennen tekstin julkaisua alakerrasta kuului kovaäänistä ulinaa…
Se mistä tässä keskustelussa naispappeuden vastustajien kotipaikkaoikeudesta harvoin puhutaan, on lehtorien viran katoaminen ev.lutista. Ne naiset, jotka valmistautuivat opiskellessaan lehtorin työhön, eivät koskaan siihen päässeet. Näin kävi myös Pauliina Pylvänäiselle.
Tuo varsin lyhytaikaiseksi jäänyt lehtorin virka on/olisi yhtälailla ongelmallinen, jos ja kun siihen sisltyisi papillisia tehtäviä. Kipupiste ei ole virkanimikkeessä vaan sisällössä.