Ainakin minun osaltani arviosi osuu oikeaan: ilman muuta koen, tunnen ja uskon, että Jeesuksen lupaukset, siunaukset, karismat, armo ym. on saatavissa vain hänen kirkkonsa kautta - juuri sitä varten hän sen perustikin. Uskon kirkkoon niin kuin Jumalaan - sehän on yksi kristityn tunnusmerkeistä, sillä uskontunnustuksessa jokainen kristitty tunnustaa uskovansa kirkkoon: “Uskon yhteen pyhään, apostoliseen ja katoliseen kirkkoon.”
Se, minkä Jeesus on tarkoittanut saatavan häneltä hänen kirkkonsa kautta, ei ole saatavilla mistään muualta. Mikään “henkilökohtainen suhde” (käytännössä siis oma mielikuva) Jeesukseen ei korvaa sitä suhdetta, mikä uskovalla on Jeesukseen hänen kirkkonsa jäsenenä. Mutta uskova sanoo kirkon inhimilliset heikkoudetkin nähtyään: “Kenen luo me menisimme, sinulla on ikuisen elämän sanat.” Uskovalla ei vain ole mitään vaihtoehtoja kirkolle, sillä Jeesus ei perustanut monia organisaatioita jakamaan armoaan ja osallisuutta itsestään ja ikuisesta elämästään, vaan vain yhden.
Se joka ajattelee, että kirkon kautta saatavan osallisuuden voisi korvata esim. omalla uskonnonharjoittamisella, säännöllisellä rukoilulla ja Raamatun lukemisella, on käytännössä ihminen, joka turvautuu omiin tekoihinsa Kristuksesta kirkon kautta saatavan osallisuuden sijaan. Hän näet ajattelee, että niin kauan kun hän vain itse on uskossa, siis rukoilee, mietiskelee uskon asioita ja lueskelee Raamattua, hänellä on pelastava usko ja hän siis pelastuu. Mutta jos hän lopettaa nämä, niin sitten hän ei pelastu. On helppo uskoa, että tuollaisessa ajautuu helposti ahdistukseen - tai sitten lakihenkisyyteen, jossa pelastavaan uskoon liitetään pitkät listat kiellettyjä tekoja ja asioita, joiden ajatellaan vievän pelastavan uskon pois. Luonnollisesti ne ovat sitten sellaisia asioita, joihin henkilö itse ei sorru.
Aivan kuin on uskottava, että Jumala tuli ihmiseksi, siis otti ihmisluonnon inhimillisine ominaisuuksineen, on uskottava, että näkyvä, inhimillisiä piirteitä omaava organisaatio ja ihmisjoukko on todella Jeesuksen ruumis maan päällä. Se on monille yhtä vaikea pala uskottavaksi kuin on se, että Jumala todella syntyi ihmiseksi, kuoli ja nousi kuolleista. Kun p. apostoli sanoo: “Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.”, niin on ilman muuta ajateltava, että se kokonaisuus on oikeasti yhteydessä toisiinsa. Ei niin, että toisistaan irralliset jäsenet kuvittelevat olevansa jäsen kokonaisuudesta, vaikka todellista yhteyttä ei olekaan. Valossa eläminen on sitä, että on osallinen Jumalasta hänen sakramenttiensa kautta - niissähän Jumala itse tulee meillä näkyväksi, jolloin yhteys ja osallisuus häneen on todellista eikä vain yksin jättäytyvän abstraktia kuvitelmaa osallisuudesta:
Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:5-7)
Kun siis uskovilla on yhteys sakramenttien kautta, heillä on yhteys paitsi Jumalaan niin myös toisiinsa ja silloin he ovat Jumalan valossa ja yksi ruumis, jossa Jeesuksen veri kiertää ja jota se puhdistaa. Ilman kirkossa olevaa sakramenttiyhteyttä Jeesuksen veri ei yhdistä eikä puhdista. Tämän takia kirkko on täysin välttämätön pelastuksesta ja armosta osalliseksi pääsemisessä.