Luin keskustelun keskimäärin alusta loppuun. Tähän on kaksi kysymystä, jotka huomaan jo olevan esitetty lukuisia kertoja. Mutta haluan myös esittää ne.
Mitä tarkoitat absoluuttisella hyvällä? Entä jos Jumala on pelkästään hyvä ja kokonaan hyvä, mutta ei absoluuttisen hyvä? Kristinusko ei tunnista sellaista käsitettä, eikä ole mitään sellaista väittänyt. Ja se ei ole synonyymi pelkästään hyvälle tai kokonaan hyvälle.
Miksi ei hyvä Jumala voisi luoda järjestelmää, jossa tapahtuu näin paljon pahaa?
En itse selittäisi yhtään mitään mistään vapaasta tahdosta. Se on, absoluuttisen hyvän tavoin, sellainen käsite, joka on kristinuskolle vieras. Kristinusko ei esitä sellaista eikä tarvitse sellaista. Harmittaa, että niin moni keskustelu jatkuu pelkästään siksi, että siinä käytetään vääriä käsitteitä. Sitten, kun joku kiinnittää asiaan huomiota, se menee kuuroille korville, ja väärien käsitteiden käyttäminen jatkuu.
Tuossa on sama juttu kuin siinä sellaisen kiven tekemisessä, jota ei jaksa nostaa. Raamatun tai juutalaisten tai kristittyjen käsitys uskosta ei ole koskaan tarkoittanut, että kaikkivaltius olisi sama kuin mielivaltaisuus. Jumala voi olla kaikkivaltias olematta mielivaltainen.
Kaikki oleva on sinänsä hyvää ja sellaisena Jumalasta lähtöisin. Kaikki se paha, mikä on, johtuu siitä, että on olemassa olentoja, jotka ovat suuntautuneet kohti jotain muuta kuin Jumalaa. Se, että nämä olennot voivat sillä tavalla toimia, johtuu siitä, että niillä on sellainen arvokas ominaisuus kuin kyky suuntautua kohti hyvää, jotta ne voisivat saada iloa tämän kyvyn käyttämisestä. Jotta tällainen kyky ja sen käyttämisestä tuleva ilo voisi olla olemassa, on oltava myös niin, että sen kyvyn voi jättää käyttämättä tai sitä voi käyttää epätäydellisellä tavalla.
Kipu ja kärsimys ovat sillä tavalla arvokkaita, että ne antavat tietoa tästä suuntautumisen tapahtumasta. Moraalinen tieto on sinänsä arvokasta ja yksi osa luomakunnan hyvyyttä. Moraalinen tieto olisi merkityksetöntä jos ei pahalla olisi epätoivottavia seurauksia.
Koska voit tehdä käsilläsi pahaa, niin eikö olisi parempi, että olisit syntynyt kädettömänä? Tai nyt, kun itse ymmärrät asian, niin etkö hakkaisi käsiäsi irti? Tai pyydä kaveria käyttämään sapelia ja varaa sidetarpeita.
Jos edustaa jotain logiikkaa, niin pitää ymmärtää kaikki sen sovellukset, ja olla valmis soveltamaan sitä loppuun asti. Jokaisen ihmisen halu pitää kätensä on peräisin siitä uskosta, että ne ovat sinänsä hyvät tai hyvään tarkoitukseen olemassa. Tai jos niiden tarkoitus on nyt vääristynyt, niin että kuitenkin olisi olemassa mahdollisuus, tai on joka tapauksessa ihanne, että ne voisivat olla olemassa vain hyvään.
Sama pätee koko ajatukseen ruumiista. Kristinuskon mukaan fyysisyys itsessään on hyvä asia. Joten on olemassa sellainen ruumiillinen hyvä, yhtä paljon kuin psyykkinen hyvä ja hengellinen hyvä, johon ei sisälly pahaa ja jossa paha ei ole väistämättä osallisena.
Näin voi sanoa ainoastaan jos osaa määritellä oikein sen, että mihin seurauksiin viitataan. Mitkä tahansa seuraukset tai kenen tahansa tapa sanoittaa ne ei tee asialle oikeutta. Tieto pahasta on hyvä siinä määrin kuin se saa ihmisen etsimään hyvää ja suuntautumaan kohti hyvää. Tieto pahasta ei sinänsä ole arvokasta, koska tieto itsessään, siis informaation muodossa, ei ole tavoiteltavaa. Totuus on transendentaali hyvä, vaihtokelpoinen muiden kanssa. Tieto on eri asia.
Pahan tarkoitus on saada näkemään ja käsittämään pahan turhuus ja tarpeettomuus. Pahaa ei siksi tarvitse tehdä eikä tuottaa erikseen mihinkään tarkoitukseen, vaan se voisi aivan hyvin olla olemattakin. Se kuitenkin täyttää tällaisen “antitarkoituksen” suuntaamalla kokijansa ja näkijänsä itsestään poispäin. Jos ei se tätä tee, ei se täytä mitään tarkoitusta. Näin käy kun esimerkiksi ateisti tarkastelee maailman pahuutta.
Käytännössä ateisti siis vaatii Jumalaa selittämään maailman pahuuden siitä lähtökohdasta ja aivan sillä tavalla kuin pahuus olisi tosiolevaa tai tarkoituksellista tai asia itsessään. Johon ainoa oikea ja mahdollinen selitys ja vastaus on sanoa, että pahuus ei ole sitä. Jollain tavalla taistelu käydään todellisen ja epätodellisen välillä, jossa epätodellisen ainoa funktio on suunnata näkijänsä kohti todellista. Sillä tavalla selityksen vaatiminen pahuudelle aivan kuin se olisi todellista on jäädä itseensä epätodelliseen, katsomaan sitä aivan kuin todellista, ja kieltäytyä sen tilalla suuntaamaan katseensa kohti todellisia asioita.
Fyysinen todellisuus on 1) itsessään hyvä, mutta 2) toteutuakseen itsessään hyvänä siihen sisältyy pahan mahdollisuus, 3) joka kuitenkin lopulta poistuu. Tämäkään ei ole mielivaltaista. Jumala ei ole heittänyt noppaa tai harrastanut numerologiaa. Vaan historia päättyy sitten kun se ei voi enää jatkua. Jumala on tässä asiassa kuin koodari tai taiteilija: Se on valmis sitten kuin se on valmis. Ja joka sen tulee tietämään, tietää sen sitten, kun se on valmis. Eli jälkikäteen.