Oman kirkkokunnan valitseminen


#251

Tavallaan noin. Mutta oikean opin voi kyllä tulla tuntemaan. Se opitaan osallisuuden kautta. Tosi tieto Jumalasta pohjautuu aina kokemusperäisesti saatuun tietoon. Jeesus lähetti kirkolleen Pyhän Hengen avaamaan asioita. Ihmisten teot vaikuttavat kuitenkin kykyymme nähdä ja ymmärtää jumalallisia totuuksia. Jos käytännöt ovat oikeat ja hyvät, nähdään totuus oikein. Tämän takia pyhien isien käsitykset ovat yhdensuuntaisia. Jos taas elää syntisesti tai muuttelee käytäntöjä vääriksi, alkaa teoriakin muuttua vääristyneeksi.


#252

Tarkoitatko siis että mitä vähemmän tekee syntiä, sitä enemmän muuttuu ajatusmaailmaltaan ortodoksikirkon mukaiseksi?

Kyllä minä uskoisin että Pyhä Henki auttaa minuakin, niin jokaista joka uskoo

“Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa” (Room.8:9)

Joskus minä syntinen vain tukin korvani häneltä, mutta hän on kärsivällinen ja vie perille asti, Jumalan kunniaksi ja hänen kirkkautensa kiitokseksi

Koetko itse että Pyhä Henki tuli asumaan sinuun vasta ortodoksikirkon yhteydessä? Tortoisehan taisi mainita että olet luterilaisuudesta kääntynyt? Olitko ihan oikea luterilainen vai perus sekulaari “luterilainen”?

Sanotaan nyt tähän vielä että kai minulla nyt on jotain kompetenssia pohjalla ymmärtää sitä. Eihän se nyt sentään ole mikään kahdentuhannen vuoden muusta kristillisyydestä täysin erillinen kokonaisuus josta minä olen ihan pihalla. Onhan dogmihistorioillamme tukevasti yhteiset juuret ensimmäisiltä vuosisadoilta. Eihän reformaatiokaan tyhjästä tupsahtanut katoliseen kirkkoon vaan kyllä sen pääajatukset olivat eläneet läpi keskiajan. Ahvion Juha selventää (ei kylläkään akateemisen puolueettomasti mutta faktoja on kehissä) https://www.youtube.com/watch?v=4QsWXJST0Ss


#253

Ei se ole ihan noin suoraviivaista, mutta ilman muuta synnin tekeminen sokaisee ja estää Pyhää Henkeä toimimasta. Ei synnittömyys kenestäkään automaattisesti ortodoksia tee, sillä onhan valtavasti asioita, jotka ovat luonteeltaan historian saatossa kirkon ainutlaatuisten vaiheiden myötä tapahtuneita asioita, jotka ovat luonteeltaan inhimillisiä ja jotka pitää oppia kirkossa. Synnin välttäminen on hyvä asia, ja joskus pakanatkin kykenevät siihen luonnostaan. Mutta he eivät tunne niitä positiivisia asioita, jotka oppii vain kirkossa.

Pyhä Henki on tietysti jokaista ihmistä varten - myös niitä, jotka eivät ole koskaan Kristuksesta kuulleetkaan tai vastaanottaneet kastetta. Jo se, että aikuinen ihminen voi tulla uskoon ja haluta tulla kastetuksi todistaa siitä, että Pyhä Henki kyllä toimii kastamattomissakin ihmisissä. Eihän muuten kukaan pakana voisi tulla uskoon!

En koe, että Pyhä Henki olisi tullut minuun vasta ortodoksiseen kirkkoon liittämisen ja Pyhän Hengen sinetin saamisen (mirhavoitelu) myötä. Kyllä Pyhä Henki vaikuttaa kaikkiin ihmisiin ja koko luomakuntaan. Mutta kuten pyhä Paisios Athosvuorelainen sanoi: “Hyvä on hyvää vain, kun se tehdään hyvällä tavalla.” Niinpä hengellinen kasvu edellyttää sitä, että ihminen pääsee osalliseksi Kristuksesta hänen kirkkonsa välityksellä ja saa sen opetuslapseudessa, sen aarteista ja opetuksista nauttien ja rakentuen. Ja kun sanon näin, en tarkoita sitä, että kaikkien muiden osalta hengellinen kasvu olisi kategorisesti mahdotonta. Siinä on vain se, minkä pyhässä Raamatussa etiopialainen hoviherra ilmaisee sanoen: “Kuinka voisin ymmärtää, kun kukaan ei minua opeta.” Edistyminen on turvatumpaa ja tehokkaampaa kirkossa ja kaikki sakramentit asiaankuuluvalla tavalla vastaanottavana kuin ilman niitä ja kirkon ulkopuolella.

Luterilaisena olin n. neljännesvuosisadan passiivinen tapakristitty, joka kävi kirkossa lähinnä häissä ja hautajaisissa, koulun alkaessa ja ehkä jouluna. Sen jälkeen sain uskonnollisen kokemuksen, mikä johti hengelliseen heräämiseen. Muutamien vuosien ajan olin melko aktiivinen luterilainen ja kävin viikottain tai joskus useamminkin luterilaisissa palveluksissa. Mitä enemmän perehdyin asioihin, sitä enemmän aloin epäilemään luterilaisia sakramentteja, etenkin ehtoollista ja sen pätevyyttä. Mielestäni oli selvää, että Lutherin reformaatiossa heitettiin valtavasti kallisarvoisia hengellisiä aarteita tuosta vaan romukoppaan. Mitä enemmän asioihin perehdyin, sitä selvemmältä alkoi näyttää, että kaikista kristillisistä puljuista juuri ortodoksinen kirkko on pitänyt kiinni jakautumattoman kirkon aikaisista opetuksista ja käytännöistä. Siitä se sitten lähti.

PS Lukaisepa tämä ajankohtainen kirjoitus:


#254

Estikö pyhän Paavalin tapauksessa? Hän oli suuri syntinen ja vainosi Kristuksen kirkkoa mutta ei se estänyt Pyhää Henkeä toimimasta, vaan Kristus ilmestyi hänelle sokaisi hänet ja Pyhä Henki veti hänet väkisin Kristuksen armon alle, niinkuin rakastava isä vetäisi väkisin riuhtaisten lapsensa pois junan alta

Ei estänyt Joonankaan tapauksessa vaan Jumala laittoi ison kalan nielemään hänet ja siten pisti Joonan ruotuun, vaikka Joona kapinoi Jumalaa vastaan

Hienoa että sanot näin olen samaa mieltä! Ilman Pyhää Henkeä ja Jumalan armoa ei ihminen voi koskaan kääntyä ja uskoa evankeliumia

Jos pakanoidenkin hengellinen kasvu Pyhän Hengen avulla on mahdollista, tarkoitatko että evankeliumia uskomattomat pakanatkin voivat pelastua? Jos kyllä, onko ajatus ortodokseille yleinen?

Kyllähän Pyhä Henki minunkin mielestäni tietysti vaikuttaa koko luomakuntaan, mutta Kristuksen Henki asuu hänen omissaan, ja hänen omiaan ovat ne jotka uskovat evankeliumin (kts. kirje roomalaisille alusta kahdeksannen luvun loppuun :wink: ) Ovatko ortodoksit tästä samaa mieltä?

Mitä aarteita?

Mitä käytäntöihin tulee, toi on paljon mahdollista. Ehkä joidenkin opetustenkin suhteen(?) Alkukirkon pelastusoppi sen sijaan on luterilaisilla ellei minua Raamatun todistusten tai selvän järjen perusteella muusta vakuuteta :smile:


#255

Tärkein opetustilanne on liturgia. Väitelauseita ei esiinny liturgian kielessä.
Kaikki muu opetus tulisi tehdä liturgiakokemuksen kautta, siitä käsin asioita katsoen. Siksi @timo_k ja @SanGennaro sinua sinne patistavat.


#256

Eihän tämä pidä paikkaansa.

D


#257

Etsi kirjastoista. Minä etsin hyvin sitkeästi tätä kirjaa monta vuotta Huuto.netistä ja nettiantikvariaateista, kunnes lopulta onnistuin ostamaan sen. Se on sata vuotta vanha, joten sitä ei ole helppoa löytää muualta kuin kirjastoista. Siinä on 800 sivua, joten pääset sillä hyvin alkuun.

Ortodoksisen kirkon tärkeimmät dogmit ovat nikealais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa:

Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.

Uskon yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Uskon Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.

Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon. Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Aamen.


#258

Ok, ymmärrän. Nämäkin ovat muuten väitelauseita


#259

Kannattaa kuunnella tarkasti, mitä jumalanpalveluksissa luetaan ja lauletaan. Sieltä se ortodoksinen opetus löytyy. Tosin monet veisut lauletaan vain kerran tai muutaman kerran vuodessa, joten oppiminen ei käy hetkessä. On sanottu, että liturgian (ehtoollisjumalanpalveluksen) tekstit muodostavat yhden prosentin ortodoksisen kirkon jumalanpalvelusteksteistä.


#260

Ei liene kovin todennäköistä, että Pyhä Henki olisi jättänyt kristityt 1500 vuodeksi tietämättömiksi kristinuskon perusasioista ja vasta sitten ilmoittanut ne.


#261

Onhan sen kokoajan voinut Paavalin kirjeistä lukea. Kuten aiemmin mainitsin myös kirkolliskokous tuomitsi semipelagiolaisuuden 500- luvulla. Kyllähän luterilaisen soteriologian perusideoita löytyy kirkkohistoriasta, ainakin lännestä, myös ennen reformaatiota


#262

Ei tästä kannata jankata. Nämä keskustelut on käyty jo tuhat kertaa tällä foorumilla.

Malinovski: Ortodoksinen dogmaattinen teologia s. 483–487 pitkä sitaatti spoilerin takana.

§ 120 Uskon ja hyvien töiden merkitys pelastuksessamme

Kristityn henkilökohtainen ja vapaa osanotto pelastuksensa rakentamiseen vanhurskauttamisen ja vedestä ja Hengestä saadun pyhittämisen jälkeen voi ilmetä ja toteutua ainoastaan uskossa, jota rakkaus seuraa. Uskomme, opettavat itämaiset patriarkat, ettei ihminen tule vanhurskaaksi yksinomaan uskolla vaan rakkauden kautta vaikuttavalla uskolla, s. o. (he selittävät, ottaen huomioon protestanttien yksipuolisen opin, että ihminen tulee vanhurskaaksi yksinomaan uskolla, ilman töitä) uskon ja töiden kautta.
Saarna ihmisen pelastumisesta uskon kautta kulkee punaisena lankana läpi uuden testamentin ja muodostaa se sen tärkeimmän ja lohduttavimman sisällyksen. [raamatunkohtia]
Näitten todistusten rinnalla uskon välttämättömyydestä pelastuksellemme ja uskosta ainoana pelastuksen ehtona uusi testamentti opettaa, että usko yksinään on riittämätön pelastusta varten. Niinpä Jeesus Kristus sanoo: ei jokainen, joka sanoo minulle: ”Herra, Herra!”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon (Matt. 7, 21). Seuraajainsa erityisenä tunnusmerkkinä ja päävelvollisuutena Kristus pitää itsekieltämistä ja ristin kantamista sekä hänen seuraamistaan: jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua (Matt. 16, 24). Minä annoin teille esikuvan, jotta tekin tekisitte, niin kuin minä tein teille (Joh. 13, 15). Apostoli Paavali opettaa, että Jeesus Kristus on juuri sitä varten meidät lunastanut, että me tekisimme hyviä töitä: me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, (sivu 485) jotta me niissä vaeltaisimme (Ef. 2, 10). Herra ei anna ihmisille tulevassa elämässä ainoastaan uskon mukaan, vaan myöskin töitten mukaan (Ef. 6, 8; Room. 2, 6; 2 Kor. 5, 10; 9, 6 y. m.). Saman apostolin sanojen mukaan vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi (1 Kor. 13, 2). Erittäin voimakkaasti huomauttaa apostoli Jaakob kuolleen (s. o. toimettoman) uskon hedelmättömyydestä sanoessaan: ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta (Jaak. 2, 24). Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskoa, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kai usko voi häntä pelastaa… Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut… Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat (14–17 ja 19).
Näin ollen Jumalan sanan selvän opetuksen mukaan usko Herraan Jeesukseen Kristukseen pelastaa ihmisen, kumminkin sellainen usko, jota hyvät työt seuraavat, tahi kuten apostoli Paavali lausuu: Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko (Gal. 5, 6), s. o. usko, jonka seurauksena ja parhaimpana esiintymisenä on rakkaus Jumalaan ja Herraan Jeesukseen Kristukseen ja lähimmäisiin Jeesuksen Kristuksen tähden.
On käsitettävää, minkä vuoksi ihmisen pelastuksen rakentaminen ei voi tapahtua muuten kuin uskon kautta. Ei ole taivaanalla muuta nimeä kuin Jumalihmisen – Lunastajan nimi, jossa voidaan pelastua, s. o. vapautua synnistä, tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä, ja synnistä pääsemisen kautta vapautua kirouksesta ja kuolemasta. Ihmiselle eivät voi hankkia vanhurskautta ja pelastusta hänen omat voimansa hyvän tekemisessä tai lain täyttäminen, ei uhrit, ei ympärileikkaaminen, ei Abrahamista polveutuminen, mihin juutalaiset perustivat uskonsa vanhurskauttamisasiassa ja minkä tunnustamiseen he ensimäisiä kristittyjä koettivat houkutella (katso Room. 1, 17 – 5 luku; Gal. 2, 11 – 5, 12). Ei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi hänen edessään lain teoista; sillä (sivu 486) lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3, 20). Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme (Gal. 3, 13). Siis Kristuksessa on ihmisillä ainoa pelastuksen toivo, ihmisillä, joista jokainen on syntiä tehnyt ja on Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3, 22–26). Mutta totisesti pelastava usko kristityssä ei voi olla Jumalan pelastavan, lunastuksessa ilmenneen rakkauden pelkkä teoreettinen tunnustaminen tai mietiskely. Sellaisen ihmisen uskoon, joka ei vain järjellä, vaan myöskin sydämellä tunnustaa, että pelastus on mahdollinen ja annetaan se vain Kristuksessa ja joka todella etsii pelastusta, välttämättömästi yhtyy pahuudesta luopuminen, pahuuden vihaaminen (katumus). Sellaisella henkilöllä, joka ei tuomitse itseänsä, s. o. jota ei syntinen tilansa raskauta, ei ole vilpitöntä halua tulla pelastetuksi. Eikä tässä kyllin, sillä se, joka uskon kautta Kristukseen tuntee Jumalan rakkauden, myöskään ei itse voi olla pyrkimättä Jumalan tykö, olla vastaamatta kaikilla sielunsa voimilla hänen rakkauteensa myöskin rakkaudella, nimenomaan Kristuksen rakkaudella, s. o. Jeesuksen Kristuksen historiallisen kilvoituksen tapaan ilmenevällä rakkaudella. Kristukseen totisesti uskova ihminen on Jumalan armon avulla valmis ja kykenevä tekemään itsensäuhraavaisen rakkauden tekoja Jumalalle ja lähimmäisille. Tällaisen rakkauden ilmenemisestä Vapahtaja sanoi: jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani (Joh. 14, 23), ja apostoli Johannes kirjoitti: rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä (1 Joh. 5, 3; vert. 2, 5). Toisin sanoen, tällainen usko välttämättömästi ilmenee uskon mukaisessa elämässä, s. o. hyvissä teoissa: ”Niin kuin tulelle on ominaista lämmittää, valolle valaista, samoin on elävälle uskolle ominaista hyvien töitten tekeminen.” Joka sanoo, minä tunnen hänet (Lunastajan), eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valehtelija, ja totuus ei ole hänessä (Joh. 2, 4).
Tällainen on ilmoitettu oppi uskon ja hyvien töiden merkityksestä ihmisen pelastuksentyössä, eli niistä pelastuksen ehdoista, jotka ihmisen itsensä on täytettävä. Ihmisen pelastaa varsinaisesti usko – todellinen, oikea usko, sellainen, joka vaikuttaen ihmisen (sivu 487) tahtoon, johtaa ihmisen oikeaan, todelliseen elämään ja saa hänet rakentamaan pelastuksensa. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että usko pelastaa teoilla, että hyvät työt ovat välttämättömiä ei ainoastaan pelastuksen seurauksena, vaan myöskin pelastuksen ehtona. Tätä ei tietystikään ole käsitettävä siinä merkityksessä, että ihminen teoilla ansaitsee itselleen pelastuksen, että teot ovat joitakin ansioita, jotka velvoittavat Jumalan vanhurskaudessaan antamaan niistä iankaikkisen palkkion. Ulkonaisena menettelynä eli erityisenä kilvoituksena ei töillä sinänsä ole kristillisyydessä merkitystä. Ilman uskoa eivät mitkään työt voi pelastaa ihmistä.


#263

Mummeli on varmaan lukenut foorumia :wink:


#264

Tuolla jossakin ketjun alkupuolella keskusteltiin siitä, että joku oli käyttänyt ilmaisua “matalamielinen” tarkoittaen varmaan vaatimatonta, kuten mainittiin “matalan profiilin” ilmaukseen vertaamalla.

Tästä tuli mieleen eräs sukulaistäti, joka kirkon vapaaehtoishommissa (kirkkokahvien järjestäjänä) oli kohdannut peräti piispankin, ja kertoi onnellisena, että oli piispa “kovin alhainen”. Ei hänkään sillä moitetta tarkoittanut, päinvastoin piispan kunnioittavaa asennetta kirkon tavallisiin puurtajiin.


#265

”Semipelagiolaisuus” ilmaantuu käsitteenä teologiseen tai soteriologiseen keskusteluun vasta luterilaisten Formula of Concordissa (1577) . ”Semipelagiolaisuutta” ei vanhojen kirkkojen synodien dokumenteista löydy. Pelagios ja hänen seuraajansa kylläkin.

Nähdäkseni, luomallaan uudella ilmauksellaan luterilaiset pyrkivät alleviivaamaan omaa ”aitoa” augustinolaisuuttaan vs. katolinen kirkko.

Itse olen luonnollisesti sitä mieltä, että semittelyyn ei ole syytä mennä, vaan tyypitellä kristillisten kirkkojen soteriologiaa puhumalla: semi-augustinolaisuudesta, augustinolaisuudesta ja ultra-augustinolaisuudesta/neo-augustinolaisuudesta.


#266

Minusta semipelagiolaisuus lähestyy asiaa väärinpäin. Oikeasti hengellisen elämän alku tulee Jumalalta. Erityisesti kasteen sakramentissa ihminen saa syntien anteeksiannon ja pääsyn Jumalan perheeseen, mitä ihminen ei voisi ansaita omilla teoillaan. Kasteen puhtaudesta voi kuitenkin langeta, joten ihmisten on suostuttava yhteistyöhön Jumalan kanssa, jotta he kasvaisivat pyhyydessä ja välttyisivät lankeamasta:
Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.
Kun näet teillä on kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät, te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää.
Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea. Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään.
Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea.
(2 Piet 1:4,8-10)

Pelastukseen periaatteessa riittää, että pysyy siinä, minkä on jo saanut, mutta käytännössä siihen liittyy samalla pyhyyden lisääntyminen. Toisaalta “Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa” (Luuk 22:31), minkä vuoksi ihmisen on katsottava, että “tekee kutsumuksensa lujaksi”.