Ei tästä kannata jankata. Nämä keskustelut on käyty jo tuhat kertaa tällä foorumilla.
Malinovski: Ortodoksinen dogmaattinen teologia s. 483–487 pitkä sitaatti spoilerin takana.
§ 120 Uskon ja hyvien töiden merkitys pelastuksessamme
Kristityn henkilökohtainen ja vapaa osanotto pelastuksensa rakentamiseen vanhurskauttamisen ja vedestä ja Hengestä saadun pyhittämisen jälkeen voi ilmetä ja toteutua ainoastaan uskossa, jota rakkaus seuraa. Uskomme, opettavat itämaiset patriarkat, ettei ihminen tule vanhurskaaksi yksinomaan uskolla vaan rakkauden kautta vaikuttavalla uskolla, s. o. (he selittävät, ottaen huomioon protestanttien yksipuolisen opin, että ihminen tulee vanhurskaaksi yksinomaan uskolla, ilman töitä) uskon ja töiden kautta.
Saarna ihmisen pelastumisesta uskon kautta kulkee punaisena lankana läpi uuden testamentin ja muodostaa se sen tärkeimmän ja lohduttavimman sisällyksen. [raamatunkohtia]
Näitten todistusten rinnalla uskon välttämättömyydestä pelastuksellemme ja uskosta ainoana pelastuksen ehtona uusi testamentti opettaa, että usko yksinään on riittämätön pelastusta varten. Niinpä Jeesus Kristus sanoo: ei jokainen, joka sanoo minulle: ”Herra, Herra!”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon (Matt. 7, 21). Seuraajainsa erityisenä tunnusmerkkinä ja päävelvollisuutena Kristus pitää itsekieltämistä ja ristin kantamista sekä hänen seuraamistaan: jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua (Matt. 16, 24). Minä annoin teille esikuvan, jotta tekin tekisitte, niin kuin minä tein teille (Joh. 13, 15). Apostoli Paavali opettaa, että Jeesus Kristus on juuri sitä varten meidät lunastanut, että me tekisimme hyviä töitä: me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, (sivu 485) jotta me niissä vaeltaisimme (Ef. 2, 10). Herra ei anna ihmisille tulevassa elämässä ainoastaan uskon mukaan, vaan myöskin töitten mukaan (Ef. 6, 8; Room. 2, 6; 2 Kor. 5, 10; 9, 6 y. m.). Saman apostolin sanojen mukaan vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi (1 Kor. 13, 2). Erittäin voimakkaasti huomauttaa apostoli Jaakob kuolleen (s. o. toimettoman) uskon hedelmättömyydestä sanoessaan: ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta (Jaak. 2, 24). Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskoa, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kai usko voi häntä pelastaa… Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut… Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat (14–17 ja 19).
Näin ollen Jumalan sanan selvän opetuksen mukaan usko Herraan Jeesukseen Kristukseen pelastaa ihmisen, kumminkin sellainen usko, jota hyvät työt seuraavat, tahi kuten apostoli Paavali lausuu: Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko (Gal. 5, 6), s. o. usko, jonka seurauksena ja parhaimpana esiintymisenä on rakkaus Jumalaan ja Herraan Jeesukseen Kristukseen ja lähimmäisiin Jeesuksen Kristuksen tähden.
On käsitettävää, minkä vuoksi ihmisen pelastuksen rakentaminen ei voi tapahtua muuten kuin uskon kautta. Ei ole taivaanalla muuta nimeä kuin Jumalihmisen – Lunastajan nimi, jossa voidaan pelastua, s. o. vapautua synnistä, tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä, ja synnistä pääsemisen kautta vapautua kirouksesta ja kuolemasta. Ihmiselle eivät voi hankkia vanhurskautta ja pelastusta hänen omat voimansa hyvän tekemisessä tai lain täyttäminen, ei uhrit, ei ympärileikkaaminen, ei Abrahamista polveutuminen, mihin juutalaiset perustivat uskonsa vanhurskauttamisasiassa ja minkä tunnustamiseen he ensimäisiä kristittyjä koettivat houkutella (katso Room. 1, 17 – 5 luku; Gal. 2, 11 – 5, 12). Ei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi hänen edessään lain teoista; sillä (sivu 486) lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3, 20). Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme (Gal. 3, 13). Siis Kristuksessa on ihmisillä ainoa pelastuksen toivo, ihmisillä, joista jokainen on syntiä tehnyt ja on Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3, 22–26). Mutta totisesti pelastava usko kristityssä ei voi olla Jumalan pelastavan, lunastuksessa ilmenneen rakkauden pelkkä teoreettinen tunnustaminen tai mietiskely. Sellaisen ihmisen uskoon, joka ei vain järjellä, vaan myöskin sydämellä tunnustaa, että pelastus on mahdollinen ja annetaan se vain Kristuksessa ja joka todella etsii pelastusta, välttämättömästi yhtyy pahuudesta luopuminen, pahuuden vihaaminen (katumus). Sellaisella henkilöllä, joka ei tuomitse itseänsä, s. o. jota ei syntinen tilansa raskauta, ei ole vilpitöntä halua tulla pelastetuksi. Eikä tässä kyllin, sillä se, joka uskon kautta Kristukseen tuntee Jumalan rakkauden, myöskään ei itse voi olla pyrkimättä Jumalan tykö, olla vastaamatta kaikilla sielunsa voimilla hänen rakkauteensa myöskin rakkaudella, nimenomaan Kristuksen rakkaudella, s. o. Jeesuksen Kristuksen historiallisen kilvoituksen tapaan ilmenevällä rakkaudella. Kristukseen totisesti uskova ihminen on Jumalan armon avulla valmis ja kykenevä tekemään itsensäuhraavaisen rakkauden tekoja Jumalalle ja lähimmäisille. Tällaisen rakkauden ilmenemisestä Vapahtaja sanoi: jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani (Joh. 14, 23), ja apostoli Johannes kirjoitti: rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä (1 Joh. 5, 3; vert. 2, 5). Toisin sanoen, tällainen usko välttämättömästi ilmenee uskon mukaisessa elämässä, s. o. hyvissä teoissa: ”Niin kuin tulelle on ominaista lämmittää, valolle valaista, samoin on elävälle uskolle ominaista hyvien töitten tekeminen.” Joka sanoo, minä tunnen hänet (Lunastajan), eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valehtelija, ja totuus ei ole hänessä (Joh. 2, 4).
Tällainen on ilmoitettu oppi uskon ja hyvien töiden merkityksestä ihmisen pelastuksentyössä, eli niistä pelastuksen ehdoista, jotka ihmisen itsensä on täytettävä. Ihmisen pelastaa varsinaisesti usko – todellinen, oikea usko, sellainen, joka vaikuttaen ihmisen (sivu 487) tahtoon, johtaa ihmisen oikeaan, todelliseen elämään ja saa hänet rakentamaan pelastuksensa. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että usko pelastaa teoilla, että hyvät työt ovat välttämättömiä ei ainoastaan pelastuksen seurauksena, vaan myöskin pelastuksen ehtona. Tätä ei tietystikään ole käsitettävä siinä merkityksessä, että ihminen teoilla ansaitsee itselleen pelastuksen, että teot ovat joitakin ansioita, jotka velvoittavat Jumalan vanhurskaudessaan antamaan niistä iankaikkisen palkkion. Ulkonaisena menettelynä eli erityisenä kilvoituksena ei töillä sinänsä ole kristillisyydessä merkitystä. Ilman uskoa eivät mitkään työt voi pelastaa ihmistä.
) Ovatko ortodoksit tästä samaa mieltä?