Tulee kilvoitella Hengessä, ja jos annetaan hengen ohjata elämää, kilvoittelua ei tarvita.
Onko tälle jotain perustelua Raamatus
Jalluvaari:
vaikka en hirveästi haluaisi lainailla Raamatusta osia, koska silloin saattaa kadota itse asia kontekstin puuttumisen vuoksi, niin nyt kuitenkin tässä Esim. ote roomalaiskirjeestä
”Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.”
”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.”
Eipä varmaan opetakaan, mutta sellainen käsitys voi helposti syntyä, jos Hengen vaikutusta ei korosteta.
Tietenkin ihminen voi taistella syntiä vastaan myös omilla voimillaan. Ei ihminen niin heikko ole, että ei koskaan pystyisi vastustamaan yhtään kiusausta. Kyllä pystymme ja teemmekin niin joka päivä - vieläpä onnistuneesti. Ensin taistellaan omin voimin ja sitten kun se ei enää riitä, pyydetään pyhien ja Jumalan apua. Oma panoksemme on taistelun kannalta riittämätön mutta välttämätön.
Kyllä minun näkemykseni mukaan voima taistella syntiä vastaan tulee Uskon alkajalta ja täydelliseksi tekijältä sen jälkeen kun uskon elämä alkaa. Ok, vanha aatami ja uusi ihminen on samassa uskovassa, mutta ei kai uskova omin voimin taistele syntiä vastaan. En tiedä, miten sinulla, mutta minä en edes tajunnut tekeväni syntiä ennen uskoon tuloa. Eikö juuri synnintunto ole merkki Hengen läsnäolosta uskovassa. Mistä on peräisin ajatus, että ensin mennään omin voimin, sitten pyhien ja Jumalan avulla. Kyllä oma panoksemme on minustakin välttämätön, mutta siksi että tajuaa että siitä ei ole mitään hyötyä, päivastoin pelkkää haittaa.
Tuollainen on minusta hirveää Jumalan luomistyön halveksuntaa. Meidän kykymme ja voimamme ovat jotain tavattoman positiivista. Ei voida sanoa, että kaikki mitä ihminen tekee olisi pahaa, huonoa ja väärin. Ei se ole. Jopa pakanatkin tekevät monia hyviä asioita vaikka eivät olisi koskaan Jeesuksesta kuulleetkaan. Se on mahdollista, koska Jumala on luonut ihmisen hyväksi, tekemään hyviä asioita. Ihmisellä on vapaa tahto.
Tämä tarkoittaa sitä, että emme ole determinoituja tekemään kaikkia pahoja asioita, jotka mieleemme tulevat tai suostumaan kaikkiin kiusauksiin, joita elämässä tulee vastaan. On aivan mahdollista kieltäytyä niistä. Ei aina, ei jokaisessa tilanteessa, ei täydellisesti, mutta on kuitenkin.
Ei meitä kehotettaisi kilvoittelemaan, jos olisi kerta kaikkiaan mahdotonta tehdä hyvää ja valita oikein. Kuinka monesta VT:n kuninkaasta ja profeetasta sanotaan, että he olivat hyviä ja tekivät niin kuin on oikein Herran silmissä? Heitä on siellä koko joukko. Luterilainen fraseologia menee tässäkin äärimmäisyyksiin ja leimaa ihmisen täysin kyvyttömäksi, täysin avuttomaksi, täysin kelvottomaksi, tuomituksi tekemään vain ja ainoastaan syntiä. Ei se niin ole. Ihminen on tehty hyväksi ja kykenee paljoon ja hänen kykynsä ovat arvokkaat ja hyvät - ja Jumalan avulla ne täydellistyvät.
Meillä on tässä selvä näkemysero. Sinä näytät ajattelevan, että ihminen kykenee taistelemaan syntiä vastaan omin avuin. Minä en siihen usko. Hyvien asioiden tekeminen ja antaminen lähimmäiselle on minusta eri juttu. Jeesuskin sanoo, että te pahat ihmiset kykenette antamaan monia hyviä asioita lapsillenne. Hän sanoo ihmisiä pahoiksi, tuota Jumalan luomistyötä, jota sinä sanot hyväksi. Miksi. Siksi että synti turmeli sen. En minä halveksi Jumalan taideteosta, ihmistä, vaan näen synnin turmelleen sen. Olenko ymmärtänyt oikein, onko sinusta siis niin, että luonnollinen ei-uskova ihminen tunnistaa synnin synniksi, ja kykenee siis jossain määrin taistelemaan sitä vastaan. Vai onnistuuko se vasta uskossa.
Totta monet vanhan testamentin kuninkaat tekivät sitä mikä on oikein Herran silmissä. Sama Herra sanoo tosin myös, ettei löydä yhden yhtäkään joka tekee hyvää. Siksi tarvittiin se joka ottaa pois maailman synnin.
En tiedä luterilaisesta fraseologiasta, mutta Raamatun tekstistä käy ilmi, ettei meistä ollut itseämme auttamaan vaan Jumalan itsensä piti tulla tänne tarjoamaan ainoa mahdollinen apu.
Yksi kysymys, jos ihminen on tehty hyväksi, miksi Jumalan piti lähettää poikansa tänne kuolemaan meidän puolestamme. Siksikö, että meidän hyvät tekomme täydellistyvät.
Jumalan Poika tuli, jotta meillä olisi hänessä voitto kuolemasta ja ikuinen elämä. Voimme kieltäytyä kiusauksista ja tehdä hyvää, mutta emme kyenneet palauttamaan ihmisyyttä kuolemaa edeltäneeseen tilaan.
Moi hurmahenkinen lausunto. Meinasin aluksi kirjoittaa moi hurmahenki.
Eihän nyt tuommoista pitäisi kirjoittaa, vaikka kuinka tykkää radikalisoita.
Itse aiheeseen. Mielestäi koko kysymyksenasettelu on epälooginen kirkollisessa mielessä.
Kirkkoon ja Seurakuntaa kutsutaan.
Ymmärrän kyllä pointin “ihmisen valinnasta” kirkkokuntien välillä.
Kysymyksenasettelu on vain täysin nurikurinen Perisyntisen ihmisen kohdalla.
Jumala kutsuu, myös Seurakuntaansa.
Yksittäinen ihminen voi sen tietysti nähdä “omana valitsemisena”.Mikä osittain pitääkin vaikka joissain tapauksissa paikkaansa. Yläkerralta tulee kaikki hyvä. Myös ihmisen omissa valitsemisissa, rukous kantaa paljon. Tämä vaatimaton näkeymykseni, varsinkin kirkkokunnan valitsemisessa: Rukoile ensin.
.Huomaa myös Apostolisen järjestyksen mukainen Ehtoollisenviettäminen, ja Jumalan Sanan saarna ja opetus Srk.ssa, missä On sekä Laki ja Evankeliumi jaettuna.
Joitakin Suomen kielenkirjoitusvirheitä löytyy. Optikko- aika tulossa.
“Tulee kilvoitella Hengessä, ja jos annetaan hengen ohjata elämää, kilvoittelua ei tarvita.” ( Jalluvaari)
“Kyllä oma panoksemme on minustakin välttämätön, mutta siksi että tajuaa että siitä ei ole mitään hyötyä, päivastoin pelkkää haittaa.” ( Jallluvaari)
Jalluvaarilta kaksi väittämää. Ensimmäinen väittämä kuivuu kokoon sillä jos Henki ohjaa on kilvoittelu läsnä. Jos kilvoittelua ei ole ei ole Henkeäkään on käynyt Deemakset.
Toinen väittämä omasta panoksesta ei ole mitään hyötyä kilvoittelussa, Tämäkään ei pidä luterilaisen tunnuskuksen kanssa paikkaansa. Uskova tekee yhteistyötä Jumalan kanssa ( Synergismi) kilvoittelussa. Tahdomme yhtyy Jumalan tahtoon, teemme yhteistyötä’ Jumalan tahdon kanssa.
Hurmahenkinen nimimerkki “jalluvaari” voisi tehdä parannuksen nimimerkissään. Toivottavasti tämmöistä vitsiä ymmärretään, mutta varmasti merkkaisi.
Olisi mahtava esimerkki monille!
Leijonalla ärähtelyjen toivottelua. Aika harvalla tuntemallani Luterilaisella on peruskilvoittelunvastuu-ongelmia. Mutta pointtisi “onelinerina” ihan osuva.
Jos nyt lyhyellä matikalla sanon niin oikeaa antikilvoittelua löytyy samalla tavalla sekä Katolisilta että Ortodokseilta, suhtees myös Lut kilvoittelijoihin. Mielestäni tämä on aika yleinen vakio kristillisistä pääsuunnista riippumatta. ( Joten turha liikaa syyllistää Luterilaisiakaan).
Tässä mennään nyt tahdon vapauteen joka on mielenkiintoinen ja syvällinen teologinen ja filosofinen ( koska tahdon käsitteeseen on historiassa liittynyt filosofisia oletuksia) .
Luterilaisena tahdon problematiikka on vaikea. Luterilaisena minun on vaikea ymmärtää ortodoksista näkemystä. Monesti ordotoksit eivät tiedä myöskään tästä mitään.
Mutta luterilaisena tahdon vapaus liittyy tiettyjen Raamatunkohtien tulkintaan. Mikä on se Raamatunkohta jossa sanotaan, että ihmisen tahdon vapaus on SIDOTTU, MENETETTY? Mitä tarkoitaa tunnustkirjoissa lause; " on olemassa ERO ihmisluonnon ja perisynnin välillä " 428,2.
" Leijonalla ärähtelyjen toivottelua. Aika harvalla tuntemallani Luterilaisella on peruskilvoittelunvastuu-ongelmia. Mutta pointtisi “onelinerina” ihan osuva."
Juuri näin. Tämä on hyvä havainto, siksi kilvoittelu hurskaus on hukattu mikä esiintyy kuitenkin luterilaisuudessa alusta asti. Historia on tässä vesitetty ja katkaistu. Siksi luterilaisten jumalallistuminen on aika surkeaa. Sanoin surkeaa sillä todella se sitä on.
Uskova tekee yhteistyötä Jumalan kanssa kilvoittelussa - ko? Kilvoitteleeko siis Jumala myös, jos yhteistyötä tehdään? Vai ohjaako Jumala Hengellään, ja siinä sitten yritetään pysyä siinä ohjauksessa mukana. Tuleeko Jumala tandempyörällä hakemaan ja sitten poljetaan yhdessä, vai heittääkö Jumala köyden johon tartutaan ja sitten roikutaan mukana?
Jos Henki ohjaa kristitty kilvoittelee. En tiedä onko tandempyörä osuva, voi sitäkin käyttää. Jumala haluaa kaikkia kutsua siis pyöräretkelle. Kilvoitteleeko siis Jumalakin. Kyllä ja ei tämä on samaan aikaan totta.
Jeesus ei kirjoittanut Raamattua. Tämä tarkoittaa tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, ettei Jeesuksen opetus hyvistä teoista ole jotenkin ensisijainen verrattuna vaikkapa Paavalin opetukseen siitä, kuinka ihmisen ei tule sitoa itseään uudestaan orjuuden ikeeseen vaan olla vapaudessa jonka Kristus on hankkinut eli uskoa siihen että ”armosta olemme pelastetut”.
Jumalan sanaa on siis sekä evankelistan että apostolin kynällä tehty muistiinmerkintä. Ymmärtääksemme Uutta testamenttia, on nähtävä sen yhteys Vanhaan, jne.
Tämä oli siis vastaus heittoon, jonka mukaan luterilaisuus ei usko Jeesuksen sanoja. Kyllä uskoo, mutta Jumalan sana on syvä ja sen pelastushistoriallinen lukutapa vakuuttaa ainakin minut paljon paremmin kuin kiistely siitä, mitä kohtaa kukin noudattaa tarkimmin tms.
Raamatun punainen lanka on Kristus. Hän on jo vanhassa testamentissa.
Apostolit tekivät meillekin suuren palveluksen tehdessään synteesiä ja selittäessään Jumalan suunnitelmaa joka siis Kristuksessa täyttyi.
En minäkään ole kuullut, että Jeesus olisi kirjoittanut Raamatun tekstejä, kyllä ne on kirjoittanut Jeesuksen oppilaat. Mikä tässä oikeastaan nyt on epäselvää?
Armosta te olette pelastettu, ei tietenkään tarkoita hyvien tekojen väheksymistä. Kristinuskossa armo ja teot eivät ole toistensa vastapareja vaan ne ovat kuin aviopari jotka kulkevat käsi kädessä. Kristinusko ilman tätä ajatusta on vinoutuma.
Paavalin opetus orjuuden ikeestä liittyy ihan eri aiheeseen judaisteja vastaan.
Eihän Lutherkaan halunnut, että nimenä olisi edes Ev.lut kirkko.
Tähän Kirkkoon minut on Kastettu.
Surullisena joudun seuraamaan teologista kehitystä vuosikymmenien takaa.
Pidän arvossa Apostolista messua. Jota tosiaan joutuukin etsimään, siksi ymmärrän monien kirkkokunnan valitsemisen ongelmia.
Toivoisin ettet jatkossa provoisisi, muutenkin miettinyt lopettamista kirjoittaa palstalle.
Esim: Silvanukselta ei ole tullut selkeätä vastausta. Kaikkea hyvää palstallenne kuitenkin.
Toivottavasti löydätte rakentavaa ja turhan scheissen ylitsepääsemistä.
Jalluvaari: