Saa protestoida. Minä en luopuisi mistään mikä tekee kirkosta kristillisen.
D
1 tykkäys
Mikä yhteisö olisi siinä tapauksessa, jos se olisi luopunut kaikesta kristillisestä? Olisiko se silti mielestäsi kirkko? Mikä jakojäännöksessä oikeuttaisi silti puhumaan kirkosta?
Sekulaarissa yhteiskunnassa tätä virkaa hoitaa sosiaalipuoli.
Joku “totuusyhteisö” se varmaan olisi… ei-kristillinen sellainen. Onhan noita kirkkoja. Ja siten on Kirkko, jonka jäseniä löytyy kaikkialta. Kaikista kirkoista.
D
Tällä foorumilla moni on sanonut olevansa luterilainen koska se on suvun ja perheen ja oman lapsuuden kirkko.
Minusta se kuulostaa järkeenkäyvälle.
Itselläni ei ole suvun, perheen ja lapsuuden kirkkoa. Meidän suku ei ole ollut kovin kirkkosidonnainen hengellisyydessään.
Omalla kohdallani ei ole löytynyt edes sellaista kirkkoa jonka kanssa olisin samaa mieltä, mikä näyttää olevan joidenkin kristittyjen sidos omaan kirkkoonsa.
Minulla on olleet käytännön syyt painavia syitä siihen mihin kirkkoon kuulun. Mihin on helpointa mennä ja minkä piirissä on itsestäni mukavalta tuntuvaa toimintaa.
Olisi kiva tietää mihin kirkkoon kuuluminen olisi kohdallani Jumalan tahto. Joku sanoo että Jumala on kutsunut hänet johonkin tiettyyn kirkkoon. Aivan mahtavaa, mutta en ole itse kokenut samaa.
Käytännön syyt painavat edelleen paljon. Missä sujuvimmin ja viihtyisimmin sujuu osallistuminen kirkon toimintaan, se kutsuu.
Olen aina vähän moitiskellut itseäni tästä, sillä syyni tuntuvat vähän maallisilta, mutta mistäpä sen tietää, kaikenlaisia kärsimyksiä maailmassa kärsitään, ehkä Jumala osoittaa minulle sujuvuudella ja viihtyisyydellä jotain.
4 tykkäystä
Oletko saanut jotenkin paikallistettua, mikä Katolisessa kirkossa hiertää?
Kun kuulee lomaosake-esittelyssä analogisen lauseen, niin alan valmistella esittelystä poistumista, ennen kuin joudun sanomaan ei viikko-osakkeelle jossain jängänpersiessä viikolla 38.
D
2 tykkäystä
No joo, olihan tuossa pieni apologeettinen viba, mutta kysymys oli samalla ihan aito. Kiinnostaa erilainen perspektiivi, mitå itselläni on.
1 tykkäys
Room.-kat. kirkon ankara seksikielteisyys tietenkin!
2 tykkäystä
Olen. Yritän avartaa ymmärrystäni niiden asioiden kanssa.
Tämä on muuten ollut itselleni tärkeä syy sille, että nimenomaan pysyn kansankirkon jäsenenä. Täällä maalla ei muiden kirkkojen toimintaa juuri ole, joten kirkon läsnäolo arjessa olisi toisen kirkon jäsenenä hyvin vähäistä. Toki meillä on ajattelultaan hyvin konservatiivista henkilökuntaa seurakunnissa, myös ne paljon parjatut ja liberaaleiksi leimatut naispapit, eli mikään ei työnnä ev.lut.kirkosta poiskaan.
6 tykkäystä
Kiitos tästä todistuksesta. Tämä on hyvä huomata, kun kuunnellaan noita sinänsä ymmärrettäviä kokemuksia ja kertomuksia Lähetyshiippakunnan suunnasta.
Monelle varsinkin suurten kasvukeskusten ulkopuolella asuvalle ev.lut.kirkko on edelleen luontevin ja omaa sekä perheen elämää ajatellen myös turvallisin paikka olla kristittynä tämän maailman touhun ja tohinan keskellä.
Kysymyksessä on juuri tuo ratkaiseva kipupiste: Onko naisten pappeus ylivoimainen este eli jos pitää sitä muita ristiriitoja pahempana erottavana tekijänä, toisin sanoen kirkon lankeemuksen merkkinä, on oikein ja selvää irrottautua kokonaan kirkosta. Jos taas se on yksi ongelma, mutta ei vedenjakaja, jäsenyys on mahdollinen mikäli muut asiat ovat siedettävässä tai hyvässäkin jamassa.
2 tykkäystä
Puhun omasta puolestani, mutta en liene ainoa LHPK:lainen, joka ajattelee näin: Ei naispappeus ole tässä suinkaan pääasia. Ev.lut. kansankirkossa on aika monta muutakin asiaa, jotka eivät ole laisinkaan “siedettävässä” jamassa. Kansankirkko hyväksyy abortit ja kaikenlaisia Raamatun kieltämiä sukupuolisuhteita. Kansankirkon papin ei tarvitse uskoa eikä opettaa klassisen opin mukaisesti Jeesuksesta (kuten neitseestäsyntymisestä ja uhrikuolemasta). Muitakin seikkoja voisi luetella.
1 tykkäys
Mutta jos ajatellaan kirkkomme historiaa, kyllä aina on ollut suurta hajontaa pappien opetuksessa. Ja pelkästään erilaisten herätysliikkeiden mahtuminen saman katon alle on puhtaasti opillisesti katsoen melkoinen juttu, mutta sekin on vanha ilmiö. Silti ei ole merkittäviä hajoamisia tapahtunut kirkon jäsenyyden jättämisen ja uusien perustamisen muodossa. Pienet luterilaiset vapaakirkot ovat jääneet pieniksi.
Mielestäni on ihan ok, että on olemassa Lhpk. Mutta kyllä sen merkittävin syntypohja on siinä, että naispappeuden vastustajilta vietiin perustajien mielestä tila. Noista muista asioista kirkossa saa kyllä opettaa perinteen mukaisesti, toistaiseksi. Seurakuntalaiset voivat myös olla eri mieltä ja antaa palautetta papille, joka poikkeaa opista.
Mutta naispappeutta ei voi poistaa, vaan sen kanssa on jotenkin elettävä. Kyllä esim. Noviisi täällä kertoi, että naispappeus konkreettisesti esti oman seurakunnan messuun osallistumisen. Ymmärrän ja hyväksyn Noviisin ratkaisun koska se on omantunnon mukaan toimimista.
1 tykkäys
En olisi ihan varma. Takavuosina (en nyt löydä viitettä) joku rippikoulunopettaja taisi saada nuhteita abortinvastaisista opetuksistaan tai ainakin käyttämästään opetusaineistosta. Ja miten hyödyllistä on se, jos kirkossa “saa” opettaa oikein? Kun käytännössä iso osa papeista opettaa väärin.
1 tykkäys
Omatunto on mielenkiintoinen olio. Omantunnon mukaan toimiminen katsotaan rehelliseksi ja hyväksyttäväksi, vaikka absoluuttisesti tuo toiminta olisi selvästi väärinkin. Toisilla on selvästi erilainen omatunto kuin toisilla.
Mikä on oikeastaan omatunto? Onko se Jumalan kasvojen edessä olemista, hengellistä itsetietoisuutta ja kykyä nähdä itsensä ristiinnaulitun Kristuksen silmin - vai onko omatunto jotain muuta, kuten moraalinen synteesi, joka pohjaa kristityn omaan uskontajuun jolloin on mahdollista antaa itse itselleen anteeksi?
1 tykkäys
Niin, en kiistä jännitteitä. Mutta kuten sanoin, eroavaisuudet jyrkemmän ja löysemmän opillisuuden - sekä myös ihan keskeisten, eli kaste- ja ehtoollisteologisten opetusten välillä eivät ole aiheuttaneet sellaisia kirkosta eroamisia kuin naispappeuden torjunta selkeimpänä tuntomerkkinään syntynyt Lhpk on.
Kaste- ja ehtoollisteologisten erojen erottaminen on varmaankin tavallaan hankalampaa, ne eivät ole niin on/off -tyyppisiä, kuin naispappeus kyllä tai ei, homovihkimiset kyllä tai ei.
Toisinkin sanoen, vaikka kasteesta ja ehtoollisesta opetettaisiin jonkun verran toisin, niin se eroavaisuus ei ole niin fataalin tuntuista, koska siinä ei luovuta ilmeisen tahallisesti selkeästä (?) Raamatun sanasta.
No, naispappeuden kohdalla kysymysmerkkiä voi ainakin yrittää käyttää, ehkä, mutta homovihkimisten taas ei enää sitten millään.
Tämä on näkökulmakysymys. Voisin arvella että joillekin teologisesti suuntautuneille ja oppineille suuret erot kasteen ja ehtoollisen merkityksestä ovat oleellisempia kuin eettiset ratkaisut. Kuten sanoin, on tavallaan erikoista että ne eivät ole vaikuttaneet kirkon hajoamista.
Vanhoillislestadiolaisilla on sakramentti"harhansa" lisäksi seurakuntaoppi joka ei ole ollenkaan luterilaisen kirkon opin mukainen. Silti he ovat kirkon jäseniä. (Tilanne on muuttumassa ehkä hitaasti, mutta perinteisesti näin on ollut.)
Niin sai, kun oli näyttänyt videomateriaalia, joka oli sekä tarpeettoman järkyttävää että yksityiskohdissaan harhaanjohtavaa. Muistaakseni oli esim. Tehty aborttimenetelmästä jota ei käytetä Suomessa, ja sikiö oli paljon isompi kuin useimmiten, eli ei kuvannut suomalaista todellisuutta kovin hyvin. On paljon abortin vastustajia, jotka eivät kannata tällaisen materiaalin käyttöä etenkään nuorten tapauksessa. Tästä ei voi päätellä, etteikö aborttia vastaan saisi opettaa ripareilla.
3 tykkäystä
Tämä on mielenkiintoinen asia, olet oikeassa.
Kristityt puhuvat aika usein siitä, että omantunnon on oltava hereillä, herkkä tms.
Minulle tulee tästä mieleen se, kun sanotaan jokaisen seisovan tai kaatuvan itse - Herran edessä.
Eli vastuuta ei tulisi paeta sen taakse, mitä joku toinen tekee. Mitä yleinen mielipide, tai mitä pienemmän porukan paine vaatisi.
Omantunnon ääntä kuuleva pyrkii tekemään oikein. Jos sydän tai omatunto syyttää kun muut moittivat heikoilla olevaa, olenko hiljaa vai puolustanko? Tai jos kaikki muut pilkkaavat jotain asiaa tai ryhmää työpaikalla? Olenko hiljaa vai kyseenalaistan?
Sanoisin, että ihmisen ei ehkä ole mahdollista aina olla varma, tekeekö oikean ratkaisun. Kaikkeen ei ole vastausta joka toimisi aina. Tämä ei tarkoita kristitylle jotain opillista relativismia. Kyllä uskonyhteisön tunnustukseen on sitouduttava.
Mutta totuuteen on pyrittävä. Totuus ja rakkaus, sellainenhan Kristuskin on.
1 tykkäys