Toki olen käynyt esim. Vatikaanin Pietarinkirkossa, Konstantinnopolin Hagia Sofiassa, Pietarin Verikirkossa tai monessa muussa hienossa kirkossa ja ovathan nuo kulttuurihistoriallisesti upeita nähtävyyksiä. Ja jos pitää modernista kirkkotaiteesta ja tyylistä, Suomesta löytyy lukuisia upeita esimerkkejä luterilaisissa kirkoissa. Itse arvostan jälkimmäistä tyyliä paljon. Sitten on vielä paljon vanhoja keskiaikaisia tai muita kirkkoja, jotka puhuttelevat pelkällä vaatimattomalla karuudellaan.
Jumalanpalvelukseen tai hengelliseen kokoukseen riittää kuitenkin paljon vaatimattomampikin tila, kuin upea koristeltu kirkko. Teltta, urheiluhalli, juhlasali, vaatimaton kokoustilaksi remontoitu huoneisto teollisuusrakennuksesta (Helsingin evlut Kansanlähetys) tai joku suuri kulttuuritila vuokrattuna kokouksiin, esim. Kulttuuritalo käy hyvin.
Näillä pärjää hienosti ja sisältö on aina tärkeämpää kuin ulkokuoret. Jos sisältö on kohdallaan, tilaksi riittää vaikka pieni kellarihuone. En silti vastusta upeita tai monumentaalisiakaan tiloja, kuten edellä joitakin mainitsin tai esim Tampereen Kalevan kirkko, joka on modernin kirkkotyylin yksi suomalaisista helmistä jonkun Helsingin Temppeliaukion kirkon ohella. Kuoret eivät kuitenkaan auta, jos sisältö alkaa pilaantua. Mutta eivät ne haittaakaan, jos sisältö on kunnossa. Raamattua en pidä silkkivuoratussa hopearasiassa, vaan käyttöä varten älypuhelin on sopivin, loput ovat kirjahyllyssä ja laatikoissa.
Juuri näin on hyvä toimia - mutta prosessi on pitkittynyt. Sillä mietin koko ajan, että kannattaako minun vielä liittyä mihinkään kirkkoon mutta toisaalta, miksi en liittyisi.
Fiilispohjalta en ole lähtemässä ort kirkkoon, olen käynyt katekumeeniopetuksessa, perehtynyt kirjallisuuteen, käynyt keskusteluja pappien kanssa. Olen muutaman vuoden ajan tutustunut ortodoksisuuteen. Ongelmana on se, että kulttuuri ei kaikilta osin tunnu omalta, luterilaisuus on tuttua ja “helpompaa”. Oppikysymykset laittavat vastaan. Olen myös huomannut, että ortodoksisuuteen tutustuminen on helpottanut nimenomaan luterilaisuuden ymmärtämistä. Minulla ei ole ollut vankkaa tietopohjaa luterilaisesta opista, vaikka olenkin käynyt mm. rippikoulun. Jotenkin ei ole tiennyt mihin verrata.
Vähän harmittaa, kun tuntuu siltä, että jos joku on protestanteille epämieluisaa, niin se on koristeet ja pyrkimys kauneuteen jumalanpalveluksessa.
En minäkään sano, että kulta on ehdoton välttämättömyys. Sanon, että jos jumalanpalveluksen pitää mieluummin liikuntasalissa kuin kirkossa, niin se kertoo väistämättä siitä kuinka asiaan suhtautuu. Ei omiin häihinkään ole pakko pukeutua juhlavasti, mutta jos morsian tulee alttarille reikäfarkuissa ja topissa, niin se viestii jostain. Ihan niin kuin sekin, jos mies antaa vaimonsa sormeen siihen aivan hyvin sopivan mutterin.
Jos kirkko sulkee ovensa järjestöiltä, joita se pitää itselleen vaarallisina tai epämieluisina, eikä muita tiloja ole saatavilla, täytyyhän ne tilaisuudet jossain pitää.
Ei Kansalähetyskään Helsingissä omia messujaan kirkossa saa pitää, ainakaan kovin usein, joten ne pidettiin ensin NMKY:n juhlasalissa ja sittemmin omissa teollisuusrakennuksesta remontoiduissa tiloissa.
Huvittavaa muuten on, että aivan viereisessä huoneistossa kokoontuu Suomen spiritualistinen seura pitämään istuntojaan seinän takana. Mahtanee henkien manaukset onnistua hienosti, kun viereisessä tilassa julistetaan Raamatun sanaa ja lauletaan Herralle ylistystä.
Näissä asioissa täytyy vallita rakkaus. Aina ei voi valita. Usko pois, että tiedän mistä puhut.
Onhan sitä muuten jumalanpalveksia vietetty hautaluolissakin. Ja sanottakkoon edellisen viestini vastapainoksi, etttä vihin mieluummin köyhän parin mutterin kera, kuin jätän aviotta.
Kuvaan vain sitä, että Jumalan eteen kokoonnuttaessa ei tarvita välttämättä kullalla koristettua kirkkoa ikään kuin sillä ansaittaisiin Jumalalta jotakin.
Tällä ei voi perustella kulta vastaisuutta. Jo Vt:n temppelikultti oli täynnä suitsuketta ja ilotulitusta. Mitä prameenpi sitä lähempänä aitoa. Mitä riisutumpi sen harhaoppisempi. Tämä on hyvä uskon sääntö.
No sillä voi vastustaa kaikkea korskeaa, sillä Jeesus ei todellakaan lähestynyt Jerusalemia tuon ajan maallisten kuninkaiden tavoin ratsastamalla korskealla sotaratsulla, vaan tahtoi pukeutua vaatimatomuuteen, niin kuin hänestä oli jo Vanhassa Testamentissa profetoitu.
Mutta ei minulla ole mitään sinänsä kirkon koristelua vastaan, mutta jos kirkko koristellaan ikään kuin sillä ansaittaisiin jotain Jumalalta, silloin ollaan joron jäljillä. Me saamme näet häneltä kaiken ilmaiseksi!
Näissä sinun puheenvuoroissasi on vain yksi iso mutta: onko kukaan täällä sanonut, että kirkot pitäisi koristella siksi, että saisimme siten jotain ansioita Jumalan edessä?
Ihan samoilla linjoilla olen minäkin. En vain näe asiaa joko-tai-, vaan sekä-myös -asetelmana.
Siinä missä koristeellisuus ja ulkoisen kauneuden kautta pyritään ilmaisemaan näkyväksi näkymätön todellisuus, on tuo todellisuus yhtä todellista ja läsnäolevaa silloinkin kun sana koskettaa sydäntä koruttomassa ja karussa ympäristössä.
En edes kuvittele, että osaisin sanoittaa asian oikein. Ef. 1:14-21 ja Ilm. 4:11 ilmaisevat asiaa paremmin.
Onko mahdollista, että kirjoitit aikaisemmin reaktiivisesti? Vaikuttaa siltä, että varsinaista erimielisyyttä ei kenelläkään tässä kirjoittaneiden välillä ole. Ennakkoluuoisuutta kylläkin, luulen.
Minä en näe koristeellisuutta pakkona, enkä Jumalan miellyttämisenä, vaan rakkauden ja kunnioituksen osoituksena. Sekin tietysti lähtee uskosta, mutta rakkaus on suurin, koska se tuo uskon näkyväksi. Toisaalla niin toisaalla noin.
Luterilaiset jos joidenkin pitäisi ymmärtää se, että tunteisiin ei kannata itseänsä ripustaa ja väärää tunnetta kuten tässä, tulee vastustaa, koska se ei pohjaudu todellisuuteen, se on kupla joka on muodostettu omassa sisimmässä.
Sanaahan nekin on, kuvia pyhistä ihmisistä, kuten Jeesuksesta, hänen äidistään Neitsyt Marista, apostoleista, kirkon martyyreista ja pyhistä. Se on kuvan ja sanan teologiaa, niistä pää ei hajoa vaan hajoava pää eheytyy.
Minä en ainakaan sinua siitä nuhtelisi. Mutta sanotaanko yhtenä näkökulmana, että jos kuulorajoitteinen tulisi seurakuntani kappeliin, niin kovin vähän hän siitä saisi. Tai mistä minä tiedän, mutta eipä siellä juuri töllisteltävää ole - ja tätä en sano kerskuen.
Sentään on kynttilät.