Se kasvattaa meikäläistä nöyryyteen,
mutta itse asiassa muutaman käymäni keskustelun aikana minun uskoani ei ole kyllä ainakaan avoimesti epäilty.
3 tykkäystä
Helluntaiseurakunta voi olla ihan mukava paikka, jos toiminnassa ei ilmene sekopäisyyttä eikä lakihenkisyyttä. Pelkällä lapsikasteella ei pääse seurakuntaan liittymään, ja kymmenykset seurakunnalle saattavat olla voimassa kirjoittamattomana lakina.
Mutta nykyään kaiketi hyväksyvät kirkollisetkin uskovaiset kristityiksi. Ehtoollinen ei ole “helluntaiseurakunnan pöytä” vaan “Herran pöytä”, joten ehtoollisella ei edellytetä helluntaiseurakunnan jäsenyyttä, tosin joissakin tapauksessa kuitenkin ehkä uskovien kastetta, koska eivät pidä vauvojen valelukastetta asianmukaisena.
Mutta koska ehtoollinen on helluntailaisille kuten muillekin pyhitysliikkeille enemmänkin symbolinen toimitus kuin pelastusarmon väline, ongelmaa siihen osallistumisesta ei pitäisi syntyä. Mutta erityisellä hartaudella sitä vietetään, ja se ei ole pelkkä muisto- tai yhteysateria vaan Kristuksen ruumis ja veri, vaikkakin lähinnä symbolisella tasolla.
Saarnaajasta ja seurakunnan johdosta riippuu opetuksen taso. Itselläni on kokemusta sekä äärimmäisestä laadusta että äärimmäisestä laaduttomuudesta. Jos opetus on tasokasta, lauma voi hyvin.
1 tykkäys
Itse olen, mutta kutsuisin ‘röyhistelyksi’.
Varastamisriski. Se se on.
Jokin aika sitten törmäsin luterilaisessa messussa entisen helluntailaiseen. Olin tietoinen hänen eroamisestaan hellareista. Silti tuntui hieman omituiselle. Kirkosta kuin kirkosta ei tulisi mielestäni lähteä ei siksi että ei tunnu kivalle. Kirkon kanssa tulee kipuilla ja siten lähteä se tosiasia tunnustaen, että tästäkin jotain sain. Ilman katkeruutta ja haistattelumeininkiä.
D
No tässä kohtaa minä tietenkin tunnen piston sydämessäni, mutta:
-Kuka huomaa kirkossa että punahilkka on eronnut? Minusta tuntuu että suuri osa niistä ihmisistä jolle olen asiasta maininnut, ovat unohtaneet koko jutun. Voin käydä evlut-kirkon tilaisuuksissa niin kuin ennenkin - jos siltä tuntuu.
-Mitä hyötyä olisi liittyä takaisin kirkkoon. Kukaan ei huomaa sitäkään.
-Helluntaiseurakunnista minulla on se kuva että vaihtuvuus on suurta. Yhdestä ovesta porukkaa tulee sisään ja toisesta poistuu.
Tulevaisuuden seurakuntayhteys voi ainakin isommissa kaupungeissa olla sitä, että valitaan tilaisuudet niin kuin laivalla noutopöydästä, käydään eri seurakuntien jutuissa niin kuin itseä miellyttää. Ja seurakunnat itse tulevat ja menevät, niitä syntyy koko ajan lisää ja samaa vauhtia toisia seurakuntia kuolee pois. En tietenkään ole sitä mieltä että tämä olisi hyvä juttu mutta olen tämän nähnyt ja kokenut pääkaupunkiseudulla. Enää en itse asu siellä joten en ole perillä kuvioista.
1 tykkäys
Minulla on sellainen kutina, että nykyään helluntailaisista on 75% vähintään toisen polven helluntailaisia.
1 tykkäys
Ahaa, minun kuulemani kosketti Seinäjoen helluntaiseurakuntaa.
Olen myöskin kuullut että Seinäjoella Evlut-nuoret käyvät Helluntaiseurakunnan nuorten illoissa. Tässä toteutuu ”buffet-malli”: ihmiset käyvät missä milloinkin huvittaa ylittäen kirkkokuntien rajat.
1 tykkäys
Itse olen tästä malliesimerkki. Siivoan kahtena päivänä viikossa vapaaehtoisena ortodoksisessa seurakunnassa ja käyn siellä liturgiassa.
Käyn myös katolisissa messuissa ja siivoilen sielläkin kun jaksan.
Sitten käyn vielä helluntaiseurakunnassa Raamatun tutkiskelemisen, karismaattisten rukoushetkien ja hyvän kirkkokahviseuran perässä.
Minusta on siis tullut sellainen kristitty joka en aiemmin sosiaalisen paineen alla uskaltanut olla kun vanhoissa kirkoissa katsotaan niin kieroon tällaista.
Mutta minä nautin ja nyt uskallan. (Enempää vapaaehtoistöitä ei passaa haalia.) Ja pikkuisen naurattaa se kun helluntailaiset kauhistelevat minun kytköksiä vanhoihin kirkkoihin ja vanhoissa kirkoissa pyöritellään silmiä helluntailaiskytköksille. Ties mikä sai minut vapautumaan olemaan oma itseni. Kiitän tästä Jumalaa.
11 tykkäystä
Erittäin myönteistä ekumeniaa(kin)!
Minulle riittivät aikoinaan “vain” katolisen ja ortodoksisen kirkon tilaisuudet…Vaan missäpä käyt ehtoollisella?!?
Olen nyt ottanut projektiksi rukouksessa kysyä Jumalalta ja antaa sydämeni olla hänen johdatuksessaan jotta ymmärtäisin millä tavalla minun elämässäni tulee toteutua Kristuksen seuraaminen. Olen nyt 14 vuotta ottanut annettuna että pitää päättää missä käy ehtoollisella ja se on sitten Kristuksen ruumiiseen kuulumista. Nyt tuntuu että on aika koetella mitä muuta Kristuksen ruumiseen kuuluu kuin jonkin auktoriteetin määrittelemä ehtoollisyhteys. Haluan olla auki sille että Pyhä Henki johdattaa minua kuolemaani saakka totuuden tuntemisessa. Tässä ehtoollisasiassa olen juuttunut tilanteeseen jossa itse olen päättänyt ja unohtanut antaa Pyhälle Hengelle tilaa.
Missään nimessä en kannusta muita pohtimaan tätä samaa asiaa mutta itse koen että tämä on nyt annettu minulle, että puran omat poteroni ja säilyn avoimena Jumalan tahdolle enkä omille fiksaatioilleni. Tämä on minun henkilökohtainen kehitystehtäväni nyt tässä kohtaa.
Olla Jeesuksen oma on ilmeisesti jotain paljon suurempaa kuin tulla vakuuttuneeksi oikeasta opista ja muodostaa ehtoollisyhteysryhmiä näiden mielipiteiden avulla.
3 tykkäystä
Joskus kauan sitten paikallinen helluntaisaarnaaja varoitteli tai jopa suorastaan kielsi seurakuntansa nuoria osallistumasta evlut nuorten toimintaan. Luterilaiset kun ei olleet oikeasti uskovia.
Minun aikanani siellä oli oikeasti uskovaisia, mutta näistä mainittiin vain viidesläiset. Mutta näillekin ei se kasteasia oikein selvinnyt. Eikä edes mitenkään dogmaattinen tuomitsevasti, vaan vilpittömän hämmentyneesti todeten.
Lähteekö joku kirkoista sen vuoksi, että siellä ei tunnu kivalle? Noin niinkuin ns. aktiivisesti uskonnollisista ihmisistä?
Lähtee, mutta ei ennen kuin on kunnolla kipuillut asian kanssa, eikä ovet paukkuen.
Esimerkiksi minulle maailma ei oikeastaan ole ollut kuin kurjuutta, traumoja, vaikeutta ja vaivoja joten Jumalan seurakunnassa on oltava kodikasta ja luontevaa. En minä jaksaisi uskonelämää joka olisi vain vaikeutta eikä Jumala ainakaan toistaiseksi ole sitä minulta odottanutkaan.
1 tykkäys
Mutta tämähän on dogmaattisista syistä lähtemistä. Se vain sanoitetaan normaalien ihmisten tapaan.
Muista en tiedä mutta minä en lähtenyt katolisesta kirkosta dogmaattisista syistä vaan siksi että suomalainen katolisuus ei ollut sitä mitä katolisuus on Espanjassa ja tämä uusi versio tuntui minusta pahalta. Minulla oli dogmaattisia syitä miksi vaihtoa ei olisi pitänyt tehdä mutta koska tuntui hyvältä, seurasin mieluummin tuntumaa kuin dogmia. Minulle usko ja seurakuntaelämä ei perustu dogmeihin.
Onneksi samankin kirkkokunnan sisältä voi löytyä erilaisia jumalanpalvelusyhteisöjä, liikkeitä ja seurakuntia, mutta ymmärrän kyllä pointtisi. Onneksi isoimmissa kaupungeissa on valinnanvaraa jopa yli kirkkokuntarajojen. Kirkkokuntaa en ole kokenut tarpeelliseksi vaihtaa, mutta yhteisöjä ja seurakuntia kylläkin. Vapaus käydä siellä, missä tuntuu hyvältä ja oikealta, on tärkeää.
5 tykkäystä
Näin ajattelin itsekin Espanjassa. Suomessa katolilaisella ei ole Helsingin ulkopuolella juuri valinnanvaraa.
Ei kai tämä katolilaisuutta koskeva keskustelu ollut, vaan yleisesti?
Uusi vastaus tähän kysymykseen. Käyn siellä missä on avoin ehtoollispöytä uudestisyntyneille kristityille. En halua loukata niitä jotka haluavat pitää ehtoollisen suljettuna.
Minulla on ollut hengellisesti ravitseva tammikuu, olen palannut uskoontuloni juurille ja otin 26.1. tammikuuta vastaan kasteen jota olen odottanut ja toivonut uskoontulostani lähtien 15 vuoden ajan. Tämä tammikuu on ollut ihmeellinen. 15 vuotta sitten tammikuussa Jeesus teki minusta omansa tulemalla voimallisesti elämääni. Nyt sain kokea kasteen ja siten kertoa kaikille että haluan valita Herran aina uudelleen ja pysyä kuolleena vanhalle itselleni.
Tulin foorumille kveekarimielisenä katolilaisena, kveekarien mieli, katolinen sydän. Kveekarimielisenä olen pysynyt sillä minulle on tärkeää kuunnella hiljaa Jumalan läsnäoloa ja puhetta minussa ja tunnistan Jumalan lähimmäisteni sisimmässä. Dogmeista en niin välitä, en aiemminkaan välittänyt enkä nytkään. Uskovien kasteen otettuani en kaiketi voi säilyä katolilaisena vaikka sydämeltäni katolisena tulen pysymään.
Kaikki muut ryhmittymät keihin olen tässä matkan varrella tutustunut, tulevat olemaan tärkeitä tulevaisuudessakin. Kaikki ovat olleet opettajia ja läheisiä.
Kyllä tämä varmaan taas arjeksi muuttuu ja olen valmis raivoamaan mielipiteideni puolesta. Se on minun Jumalalta saama persoonallisuuden piirre. Yritän pitää sen suunnattuna Jumalan palvelemiseen koska helposti sillä voi lipsahtaa tekemään palveluksia myös viholliselle.
Kohti uusia seikkailuja siis.
Omituisella tavalla olen samaa mieltä kaikesta kuin ennenkin mutta monessa asiassa on uutta syvyyttä.
2 tykkäystä