Omasta uskosta tietoiseksi tulemisen ja kasteen saamisen ajallisella järjestyksellä ei ole väliä. Tärkeintä on, että ne molemmat on saanut. Uskova ja kastettu on pelastuva. (Mark.16:16)
Minut kastettiin noin kuukauden ikäisenä. Lapsena uskoin. Noin 12-vuotiaana törmäsin ratkaisukristillisyyteen, kun Gideonit jakoivat koulussamme UT+Psalmit -kirjan. Sen lopussa oli siihen aikaan kehotus ottaa Jeesus vastaan Vapahtajaksi. Siihen sai kirjoittaa oman uskonratkaisunsa päivämäärän ja oman nimensä. Niin päätin tehdä 14 vuoden ikäisenä. Rippikoulun päätyttyä konfirmaatiossa sanoin “tahdon” ja todella tarkoitin sitä.
Noin 16-vuotiaana tutustuttuani evoluutio-opetukseen, filosofiaan ja kristinuskon kritiikkiin, kadotin uskoni. En tyystin mutta pidin itseäni enemmän epäilijänä kuin uskovana. Pohdin paljon uskon kysymyksiä ja elämän tarkoitusta. Etsin totuutta.
20-vuotiaana opiskelijana tutustuin ratkaisukristillisyyttä edustaviin luterilaisiin uskoviin (USAsta alkanut Navigaattorit-liike) ja yhdeltä heistä sain lahjaksi Raamatun, sen koko kirjan. Sitä ei tullut paljon seuraavina vuosina luettua.
Vähän alle 24-vuotiaana päätin tehdä taas uskonratkaisun. Sen jälkeen aloin tutustua Raamattuun paremmin ja Raamatusta löysin vähitellen yhä suuremman uskon varmuuden. Olin toivonut jotain ihmettä, että voisin saada varmuuden. Raamattu oli ja on se ihme.
Navigaattorit-liike (se ei ollut kirkko eikä seurakunta vaan ihan vaan sellainen evankeliumia esillä pitävä järjestö) kuihtui pois ja minusta tuli perus ev.lut.
Vähän hankala olisi määritellä, milloin minä olen uskon saanut, tai varsinkin uudestisyntynyt tuon ratkaisukristillisyysopetuksen mukaan. Oliko se varhaislapsuudessani, 14-vuotiaana, 24-vuotiaana vai milloin?
Noin 25-ikäisestä alkaen tutustuin helluntailaisiin ja vapaakirkollisiinkin ja kastekysymystä piti silloin itselle selvittää. Päädyin siihen, että minulle riittää olla kerran kastettu.
Tekisinpä mitä hyvänsä valintoja kirkkokunnan tai uuden kasteen suhteen, niin aina löytyisi niitä, jotka sanoisivat, että ei kelpaa, ei riitä. Uskostani, kasteestani, parannuksen tekemisestäni jne. puuttuu yhä jotain. No puuttukoon heidän mielestään.
Uskonratkaisu varmaan on minua auttanut enemmän kuin että siitä olisi ollut jotain haittaa mutta olen varma, että uskovissa on paljon sellaisia, jotka ovat uskoneet pienestä pitäen, tekemättä milloinkaan mitään erityistä ratkaisua.