Oman kirkkokunnan valitseminen

[Plautilla]

Kastehan on näköjään herättänyt paljon keskustelua.

Koska keskustelu ilmeisesti alkoi minun uutisestani koskien seurakuntaelämääni, haluan vielä tarkentaa että minun tapaukseni ei ole sellainen jossa lapsena kastettu haluaa uuden kasteen liittyäkseen vapaiden suuntien seurakuntaan.
En osaa sanoa mitä olisin tehnyt jos minulla olisi ollut lapsikaste takana.
Oma tapaukseni on esimerkki siitä, että nuorella aikuisella on jokin muu motiivi pyytää kastetta kuin uskoontulo, sen jälkeen tapahtuvasta todellisesta uskoontulosta ja seurakuntaelämän aloittamisesta.
(Ensimmäisen, tai siis sen väärästä motiivista tehdyn) kasteen jälkeen en alkanut elää seurakuntayhteydessä, enkä kokenut sitä itselleni merkitykselliseksi. Tämä jo sinänsä on vastoin UT:n kuvauksia kasteen merkityksestä. Kastetut ovat aktiivinen seurakuntaruumis.
.

[Diakoni]

@nevalainen

uudelleenkastaminen on vähän epätarkka ja epäasiallinenkin

Kontekstista riippuen termi voi olla epäasiallinen. Ainahan kyse on siitä että edellinen ei ollut oikea kaste. Sen kirkon näkökulmasta jossa 1. kaste tapahtui, kyseessä on kuitenkin validi kaste. Käytän itsr termiä neutraalisti.

D

[Diakoni]

@Plautilla

nuorella aikuisella on jokin muu motiivi

Lapsella ei ole motiivia. Siksi lapsikaste on ok.

D

[Plautilla]

Tarkennan edelleen että minulla ei ole tarkoitus keskustella miten toimitettuna kaste on yleisesti ok. Kirjoitan omasta kasteestani. Siksi kirjoitin tähän ketjuun enkä kasteketjuun.

Uskoontulostani lähtien minulla on ollut omaa tilannettani koskien sekä tunne että ymmärrys siitä että asiat eivät ole menneet oikein ja että tarvitsen kasteen.

[Eutykus]

Omasta uskosta tietoiseksi tulemisen ja kasteen saamisen ajallisella järjestyksellä ei ole väliä. Tärkeintä on, että ne molemmat on saanut. Uskova ja kastettu on pelastuva. (Mark.16:16)

Minut kastettiin noin kuukauden ikäisenä. Lapsena uskoin. Noin 12-vuotiaana törmäsin ratkaisukristillisyyteen, kun Gideonit jakoivat koulussamme UT+Psalmit -kirjan. Sen lopussa oli siihen aikaan kehotus ottaa Jeesus vastaan Vapahtajaksi. Siihen sai kirjoittaa oman uskonratkaisunsa päivämäärän ja oman nimensä. Niin päätin tehdä 14 vuoden ikäisenä. Rippikoulun päätyttyä konfirmaatiossa sanoin “tahdon” ja todella tarkoitin sitä.

Noin 16-vuotiaana tutustuttuani evoluutio-opetukseen, filosofiaan ja kristinuskon kritiikkiin, kadotin uskoni. En tyystin mutta pidin itseäni enemmän epäilijänä kuin uskovana. Pohdin paljon uskon kysymyksiä ja elämän tarkoitusta. Etsin totuutta.

20-vuotiaana opiskelijana tutustuin ratkaisukristillisyyttä edustaviin luterilaisiin uskoviin (USAsta alkanut Navigaattorit-liike) ja yhdeltä heistä sain lahjaksi Raamatun, sen koko kirjan. Sitä ei tullut paljon seuraavina vuosina luettua.

Vähän alle 24-vuotiaana päätin tehdä taas uskonratkaisun. Sen jälkeen aloin tutustua Raamattuun paremmin ja Raamatusta löysin vähitellen yhä suuremman uskon varmuuden. Olin toivonut jotain ihmettä, että voisin saada varmuuden. Raamattu oli ja on se ihme.

Navigaattorit-liike (se ei ollut kirkko eikä seurakunta vaan ihan vaan sellainen evankeliumia esillä pitävä järjestö) kuihtui pois ja minusta tuli perus ev.lut.

Vähän hankala olisi määritellä, milloin minä olen uskon saanut, tai varsinkin uudestisyntynyt tuon ratkaisukristillisyysopetuksen mukaan. Oliko se varhaislapsuudessani, 14-vuotiaana, 24-vuotiaana vai milloin?

Noin 25-ikäisestä alkaen tutustuin helluntailaisiin ja vapaakirkollisiinkin ja kastekysymystä piti silloin itselle selvittää. Päädyin siihen, että minulle riittää olla kerran kastettu.

Tekisinpä mitä hyvänsä valintoja kirkkokunnan tai uuden kasteen suhteen, niin aina löytyisi niitä, jotka sanoisivat, että ei kelpaa, ei riitä. Uskostani, kasteestani, parannuksen tekemisestäni jne. puuttuu yhä jotain. No puuttukoon heidän mielestään.

Uskonratkaisu varmaan on minua auttanut enemmän kuin että siitä olisi ollut jotain haittaa mutta olen varma, että uskovissa on paljon sellaisia, jotka ovat uskoneet pienestä pitäen, tekemättä milloinkaan mitään erityistä ratkaisua.

[Henrikki]

@Diakoni

Jep. Ei oltu kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Dilemma ratkaistu. Pyhä Henki annetaan kasteessa, kun se tehdään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Arveletko ihan tosissasi, että kun Filippus kastoi Apt.8:12 mainitussa tapauksessa, hän kastoi väärin ja kieltäytyi käyttämästä Kristuksen asettamaa kastekaavaa (Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen)?

[Diakoni]

En ajattele. Kyse on samasta toimituksesta. En usko että kastetoimituksella oli vielä mitään vakiintunutta kaavaa apostolien aikaan. Pietari ja Johannes rukoilivat että nämä kastetut saisivat Pyhän Hengen. Tälläkin voi spekuloida annettiinko Pyhä Henki rukouksen vai kätten päälle panemisen tähden.

Apt:ssa kastetaan kahdesti Herran Jeesuksen nimeen. Siitä on spekuloitu että kyseessä on alkuperäinen sanamuoto ja Matteuksen trinitaarinen formula on myöhempää perua.

Didakhee ei mainitse kätten päällepanemista.

D

[Henrikki]

@Diakoni

Apt:ssa kastetaan kahdesti Herran Jeesuksen nimeen. Siitä on spekuloitu että kyseessä on alkuperäinen sanamuoto ja Matteuksen trinitaarinen formula on myöhempää perua.

Apostolien teoissa kerrotaan yleispiirteisesti, että kastettiin Jeesuksen nimeen, mutta ei suoraan sanota, mitä kastaja kastehetkellä lausui. On nimenomaan sanottava spekulaatioksi sitä arvelua, että Matteuksen antama formula olisi “myöhempää perua”. Matteushan ei sano kastekaavaa omaksi keksinnökseen vaan Kristuksen suoraan yhdelletoista apostolille antamaksi (Matt.28:18s.).

[Diakoni]

Niin? Kuten sanoin: on epätodennäköista että alkukirkolla oli mitään vakiintunutta kaavaa. Luukkaan ja Matteuksen kasteteksteillä on eroa. Sen voi sanoa ihan ääneenkin. Jos spekulaatioita esitetään, niin senkin saa sanoa ääneen. Kyse ei ole minun spekulaatioistani.

D

[Henrikki]

@Diakoni

on epätodennäköista että alkukirkolla oli mitään vakiintunutta kaavaa.

Olisikohan kuitenkin todennäköistä, että Matteuksen antama kaava oli alkukirkossa vakiintunut.

[Diakoni]

@Henrikki

Matteuksen antama kaava

Kaavalla tarkoitan muutakin kuin sanoja kolmiyhteisen Jumalan nimeen.Dogmihistorian opuksissa mainitaan kyllä kaste Jeesuksen nimeen yhtenä vaihtoehtona. Voi olla että Luukkaan vetsio kertoo tästä. Öljyllä voitelut ja itse asiassa kutten sanoin, niin kätten päällepanemisestakaan ei vanhoissa dokumenteissa ole mainintoja.

No, Moosesta ei kastettu, eikä Mariankaan kasteesta oli eksplisiittistä mainintaa.

D

[Plautilla]

Uskookohan tällä teologiseen ja ‘kyökkiteologiseen’ väittelyyn erikoistuneella foorumilla kukaan, että on mahdollista ymmärtää että joku haluaa kristittynä tehdä tietyt valinnat vain itseään koskien ja jättää muille täyden vapauden toimia toisin.

Nyt kun itse tunnen omien valintojen tässä kohtaa loksahtaneen kohdalleen minulla ei ole mitään intohimoja osoittaa toiselle miten tulee toimia.
Näistä itselleni ydinkysymyksistäkin joku voi olla eri meiltä, mutta ei minulla ole mitään syytä väittää että tiedän paremmin kuin toinen. Voin kertoa kiivaastikin miksi olen omasta mielestäni oikeassa, mutta lopulta, miksi yrittäisin pakottaa toisen ajattelemaan niin kuin itse ajattelen.

Kristitty uskoo Luoja-Jumalaan ja uskoo Luojan tulleen yhdessä persoonassaan ihmiseksi, pelastamaan ihmiset elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Hän uskoo Jumalan yhden persoonan, Pyhän Hengen, asuvan uskovissa Puolustajana uskon ja pyhityselämän tiellä. Pyhityselämä rakentuu kymmenelle käskylle, UT:n neuvoille ja jokaisen omalle käsitykselle siitä miten Jeesus on muuttanut hänen mielensä ja elämänsä. Kristitty osallistuu seurakunnan elämään ja rukoilee myös yksin. Raamatun luku on suositeltavaa mutta kaikki eivät lue. Kun omaatuntoa painaa tai huolet ja sairaudet uhkaavat, on etuoikeus pyytää muiden kristittyjen rukouksia. (Tämä oli summa summarum 15 vuoden omakohtaisesta kristityn vaelluksesta.)

Itse olen ajatellut että olisi ehkä yksinkertaisempaa jos kaikki yksittäiset seurakunnat saisivat toimia niin kuin haluavat, ilman mitään kirkkokuntaliittoumia tai ekumeenisia pyrkimyksiä. Jokainen valitsisi seurakunnan jossa viihtyy ja jossa asiat loksahtavat kohdalleen.
Voi olla utopiaa tämä malli, mutta juuri nyt tämä tuntuu hyvältä ajatukselta.

Lisäys:
Silloin kun tulin uskoon en olisi voinut kuvitellakaan miten paljon erilaisia kristittyjä on. Totuuden avautuminen on ollut järkyttävä ja traumatisoivakin kokemus. Toivon että minulla alkaa nyt uusi vaihe kristityn elämässä, sellainen vaihe missä ei tarvitse olla niin paljon huolissaan ja ymmällään.

[Diakoni]

En ota omilla viesteilläni kantaa yksittäisten kristittyjen ratkaisuihin. Ymmärrän kokemuksen merkityksen yksilölle ja sen varassa tehdyt päätökset.

D

[Plautilla]

@Diakoni, ok, tämä selventää.

Itse olen aika ylpeäkin itsestäni ja 15 vuoden kehityksestäni. Ovathan nuo listaamani Omat kristillisyyden ydinkohtani kaiketi melko kristillisiä näkökulmia asioihin.

Ulommalla kehällä olevia yksityiskohtia ajattelussani on sitten vaikka kuinka paljon, mutta jos nuo ydinkohdatkin tohtii mainita elävässä elämässä toteutumassa oleviksi elämän peruspilareiksi niin ainakin itse itseäni onnittelen ja kiitän Jumalaa.

Foorumi on ollut muuten mukana tässä vaelluksessa melkein 14 vuoden ajan.

[tortoise]

Edellä linkitetystä ortodoksipiispojen lausunnosta:

Toisten kristittyjen kasteen tunnustaminen ei tee tyhjäksi sitä – mikä tunnustettiin viimeksi selkeästi Kreetan Pyhässä ja suuressa synodissa vuonna 2016 – että ortodoksinen kirkko on uskontunnustuksen yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko. Muiden kristillisten tunnustuskuntien kasteen pätevyys juontuu ortodoksisen ymmärryksen mukaan siitä, että niillä on vielä jonkinlainen yhteys kirkkoon ja he kastavat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Muiden kristittyjen toimittamat kasteet ovat ”ortodoksisia kasteita”, koska ei ole muuta kastetta kuin se, jonka Herra on uskonut kirkolleen. Heidän kasteensa kieltäminen on Pyhän Hengen työn kieltämistä, se on kirkon perinteen kieltämistä.

Tässä on toivoa herättävää ekumenian kannalta tuo loppu. On olemassa vain yksi kaste, ja se riittää vaikka olisi annettu vain “jonkinlaisen yhteyden” varassa ortodoksiseen, oikeaan kirkkoon.

Tietenkään emme ortodoksisen kirkon ulkopuolella ja Kristuksen ruumiin laajemmin ymmärtävinä voi hyväksyä alkuosaa kirkko-opin suhteen, ja onhan tuo “jonkinlainen” myös alentuvalta kalskahtava. Suopeasti ajatellen: Parempi jotain kuin ei mitään.

Uudelleenkastamista harrastavien helluntailaisten yms. suuntaan tämä linjanveto sitten ei siltaa rakenna. Onhan heillä nimenomaan ongelmana Yhden ja Pyhän Kasteen opin hylkääminen. Mutta heidänkään ensimmäinen ja siis todellisesti ainoa kasteensa Jumalan lapseksi ei tietenkään turhennu vaikka väärä opetus muulla tavoin haitaksi onkin.

Edelleen se suurin kompastuskivi omassa ortodoksisuutta monin tavoin arvostavassa ajattelussani on että ei ollut tullut vastaan pitäviä todisteita sille missä mielessä nykyinen ortodoksisuus on enemmän apostolisen, eli Kristuksen perustaman, kirkon jatkumossa kuin läntinen, katolinen, luterilainen…

Näyttää siltä, että pohdinnoissani ei ole apua dogmien tai Raamatun opiskelusta. Kirkkohistoria kai olisi se ala, joka veisi eteenpäin. Mitä tapahtui oikeasti kirkon alkuaikoina? Kuinka luotettavia ovat kenenkin käyttämät lähteet ja mitä ne oikein ovat? -Saa nähdä riittääkö jäljellä oleva elämä ja terveys näihin perehtymiseen.

[krysostomos]

@tortoise

Tässä on toivoa herättävää ekumenian kannalta tuo loppu. On olemassa vain yksi kaste, ja se riittää vaikka olisi annettu vain “jonkinlaisen yhteyden” varassa ortodoksiseen, oikeaan kirkkoon.

Tietenkään emme ortodoksisen kirkon ulkopuolella ja Kristuksen ruumiin laajemmin ymmärtävinä voi hyväksyä alkuosaa kirkko-opin suhteen, ja onhan tuo “jonkinlainen” myös alentuvalta kalskahtava. Suopeasti ajatellen: Parempi jotain kuin ei mitään.

Rooman kirkon käsitys taitaapi olla vastaavanlainen… Muista kristityistä käytetään nimitystä “meistä erossa olevat veljet” - joilla ei ole täyttä yhteyttä Kirkkoon.

[tortoise]

Kyllä, mutta katolilaiset ja luterilaiset ovat aika monissa asioissa lähellä toisiaan. Enemmän kuin “jonkinlainen” yhteys on minusta nähtävissä vaikka tuossa (vuodelta 1999, yhteinen julistus vanhurskauttamisesta).

[Leijona]

Kreetan kokous oli synodi, ja on kaste asiassa toistamassa historiallisia ekumeenisia linjoja. Ei sinänsä uutta. Edelleen kirkossa, eri patriarkoissa patriarkkojen siunauksella kastetaan protestantteja, myös luterilaisia. Tämä on ortodoksimaailmassa ja teologiaa tunteville, ei yllätävää. Ei tässä ole sinänsä mitään uutta.

[Plautilla]

Vaihdoimme parin viestin verran mielipiteitä kirkollisista vaatteista toisaalla ja uskonnon vapauskin mainittiin.

@Plautilla

Kyllä niitä myydään ihan kaikille ostajille. Voit tilata vaikka itsellesi sellaiset ja käyttää niitä omassa rukousnurkkauksessasi rukoillessasi.

Tässä kommentoin piispan vaatteita. Sellaisia käsin, tietylle piispalle valmistettuja, ei saa ostettua juuri mistään mutta nykyään kaupalliset yritykset valmistavat ihan mitä tahansa ja myyvät sille jolla on rahaa.

Kaiketi tämä liittyy jotenkin uskonnon vapauteen. Kyllähän kuka tahansa voi sanoa harjoittavansa mitä tahansa uskontoa.

Tämä on johtanut siihen että perinteisten virkapukujen informaatioarvo on romahtanut, koska kuka tahansa voi hiippailla missä tahansa asussa ja tehdä se asu päällä mitä tahansa.

Itse en osaa enää useampaan perinteeseen tutustuneena sanoa kuka on oikean jatkumon piispa tai mikä kirkkokunta pitäisi valita. Tästä syystä olen ajatellut myös minulla kristittynä olevan uskonnonvapauden kokoontua yhteen toisten kristittyjen kanssa ja siinä meillä on seurakunta koolla. Pidän sitä rehellisyytenä ja vilpittömyytenä kun ei tässä sekavassa kristinuskon tilanteessa perusteta mitään kollegioita eikä pukeuduta vaatteisiin vaan ollaan vaan kristittyjä. Usko opillisesti järjestäytyneeseen kristinuskoon on mennyt totaalisesti sillä en koe oppirakennelmien auttaneen minua elämään kristillisesti.
Polttava kysymys minulle ei ole mikä on kristinuskoa vaan miten uskossa elämisen tulee vaikuttaa elämäntapaan, ja tietenkin omaa itseä koskeva kysymys, mikä tekee juuri minusta esimerkin uskovasta kristitystä sellaiselle joka ei sitä ole. Mikä on se raja jonka ylitettyäni minusta tulee esimerkki kristinuskoa harjoittavasta ihmisestä.

Muoks. Viilailin tätä vielä vähän.

[Plautilla]

Näissä aiheissa mietteet edelleen.

Olen päätynyt espanjankielisen, Raamatun tutkimisen ympärille muodostuvan kotiryhmän vetäjäksi.
Osallistujia on latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta.

Täytyy sanoa että on todella virkistävää, että vaikka osallistujakunta on tiedostavaa ja kouluttautunutta, vanhan Euroopan ja Välimeren alueen kirkolliset kahnaukset ovat heille melko mitätön ja hämärä asia.
Se millä on merkitystä on Jeesuksen tuoma hyvä sanoma ja Jeesus itse. Jeesuksen sanomasta ja Jeesuksesta kertova pääasiallinen media on rukouksellinen ymmärrys Jumalasta ja pelastussuunnitelmasta, Raamattu sekä seurakuntayhteys.
Raikas tuulahdus ja avara näkökulma kristillisyyteen!