Näin ainakin minä luen Augustinusta.
Edit: tämä lähinnä taustoituksena eikä antiluterilaisena kannanottona, jos se pitää sanoa. Mikseipä tuota luterilaisetkin voisi soveltaa omaan kirkkoonsa.
Augustinus oli aito luterilainen. Ei huomauttamista.
D
1 tykkäys
Mitäpä sitä todellakaan väheksymään! Niin ortodoksinen kuin katolinen kirkko Suomessa liittävät luterilaisen tulijan yhteytensä katumuksen ja mirhavoitelun sakramenttien kautta.
Luonnollisesti kaikkiin näihin keskusteluihin vaikuttavat taustamme ja se millä tavoin kukin hahmottaa kristinuskon. Ekumeenisellakin foorumilla nämä taustavaikutukset ovat näkyvillä.
Oma näkemykseni pohjautuu varmaan kolmeen perusasiaan uskossani:
-
Uskon että kasteessa ihminen liitetään Jumalan valtakuntaan, hän siirtyy “pimeydestä valoon”, hänet haudataan Kristuksen kanssa, jotta voi myös nousta ylös aikanaan Kristuksessa. Tämä usko perustuu Raamattuun ja siihen käsitykseen minkä olen saanut varhaisten kristittyjen käytännöistä ja siitä miten merkittävä kaste on alusta asti ollut ja tottakai myös luterilaiseen kasvatukseeni, jossa evankelinen herätysliiketausta on vielä korostanut ja kirkastanut sitä ehdotonta ja järisyttävääkin evankeliumia mitä kasteemme julistaa ja mihin se liittyy. Kaste on kristityn elämän alkupiste ja suuri taitekohta. Se ei pelkästään aloita kilvoitusta, uskonelämää jne. vaan siinä myös Kristus itse ottaa omakseen, siinä saadaan Pyhä Henki ja synnytään uudesti. Jos kaste on toimitettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, siinä hän lupauksensa mukaan tekee tuon kaiken! Ei ole ihmisen asia väittää tai tietää sen paremmin. Tässä mielessä kaste yhdistää kristittyjä. Sen pitäisi yhdistää. Ongelmat tulevat eteen kun tästä lähdetään laajentamaan näkökulmaa. On uudelleenkastamista, on vaatimuksia ja ehtoja, väärää opetusta. Mutta ne eivät ole tuon Jumalan armoteon vika eivätkä seurausta.
-
Usko Jeesukseen tai oikeastaan usko kolmiyhteiseen Jumalaan, uskontunnustusten sitä parhaiten ja tiiviimmin kuvatessa, on tietenkin myös yhdistävä tekijä. Mutta kaste ja usko ovat toisiinsa sidotut ja erottamattomat. Ei ole uskon vähättelyä muistuttaa kasteen merkityksestä. Kun mainitset “uskon Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön”, on huomattava että vanhat ja uudemmat kirkot opettavat tästäkin asiasta hieman eri tavoin. Minulle on ollut ravistelevaa tajuta, että kasteopin lisäksi minuun juurtunut sovitusoppi, “Golgatan armo”, ei olekaan ainoa laatuaan kristikunnassa. Valitettavasti tämä asia uskossamme ei yhdistä samalla tavoin vedenpitävästi eri kirkkojen uskovia kuin Pyhä Kaste.
-
Uskon että Kirkko on hajallaan ja historiallisista ja inhimillisistä syistä pirstaloitunut. Kun tunnustan Nikean tapaan uskoni, en kohdalla “yhteisen kirkon”, ajattele luterilaisuutta tai edes yhtä tai kahta suurinta kirkkoa vaan Kristuksen kirkkoa, jolla on monia traditioiltaan poikkeavia muotoja. Siksi “kirkon ulkopuolella” ei mottona toimi samoin minulla kuin niillä joille tosi Kirkko on ortodoksinen. Tai katolinen, tai mahdollisesti nuo kaksi yhdessä, varauksin?
Näistä käsityksistäni seuraa että kun osa ortodokseista pohtii kasteen riittävyyttä tai riittämättömyyttä koskien esimerkiksi luterilaiseen kirkkoon kastettua, se on suuren luokan kysymys. Karkeasti sanoen silloin nousee eteen suuri kysymys: Onko minut ottanut lapsekseen ja taivaan perilliseksi hyvä, rakastava Jumala ja riittääkö se pelastukseen, että kastettuna pysyn uskossa Jeesukseen? Vai onko olemassa toisenlainen Jumala, joka on yhtä kuin Kirkko (ortodoksinen?), johon liittäminen ja jossa eläminen on ratkaisevampaa kuin se mitä tapahtui kasteveden valuessa päälleni?
Augustinus on tietenkin hyvä auktoriteetti. Hän eli kuitenkin toisessa kirkkohistorian vaiheessa. Nykytilanne haastaa pohtimaan, mikä nyt yhdistää kirkkokuntia ja kristittyjä. Ei ole olemassa vain vaihtoehtoja “Kirkossa” ja “Kirkon ulkopuolella” kuten Augustinuksella oli.
3 tykkäystä
Kyllä, ja sille asialle olen avannut oman ketjunkin: Kaikkia kristittyjä yhdistävä(t) tekijä(t)
(Kunhan vain muistutin, en toki moiti asian pohdintaa tässäkin ketjussa)
En jaksa vastata pitkälti, sillä tämä kysymyshän palautuu lopulta sangen perustavaan kysymykseen Kristuksen ruumiista. Kuten olen kai aikaisemminkin täällä kirjoittanut: Kirkko on Kristuksen ruumis eli ei “yhtä kuin” Jumala. Erikoinen ajatuskin. Emme myöskään pidä sitä sirpaloituneena.
Kasteesta myös opetamme eri tavalla, eli se on uudestisyntymisen pesu ja lahjoittaa Pyhän Hengen mutta vain ehdollisesti, niin kuin Raamattu opettaa: sillä diakoni Filippos kastoi ihmisiä Jeesuksen Kristuksen nimessä Samariassa, mutta vasta kun apostolit Pietari ja Johannes tulivat samarialaisten luokse ja rukoilivat kastettujen puolesta nämä saivat Pyhän Hengen “sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.” (Ap. t. 8:15-16) Käytännön syistä kättenpäällepanemin on korvattu mirhalla voitelulla ja tätä kutsutaan siksi mirhalla voitelun sakramentiksi. Mirhalla voidellessaan pappi lausuu “Pyhän Hengen lahjan sinetti. Amen.”
Muuten jos kaste yhdistää, niin yhdistääkö mielestäsi kaste areiolaiset ja luterilaiset? Nimittäin Konstantinopolin 2. ekumeeninen kirkolliskokous (381) linjasi, että areiolaiset voidaan ottaa vastaan mirhallavoitelulla, vaikka tiedämme, että he eivät hyväksy Nikean eivätkä Nikealais-Konstantinopolilaista uskontunnustusta tai niiden oppia Pyhästä Kolminaisuudesta. Vai tuleeko nyt kriteeriksi NK-uskontunnustukseen sitoutuminen?
1 tykkäys
Augustinus tappeli tietenkin myös donatolaisia vastaan, jotka opettivat että sakramenttien pätevyys riippuu myös toimittajan pätevyydestä/kelpoisuudesta.
D
1 tykkäys
Heidän tuli myös sanoutua irti aiemmasta opetuksestaan. Eli he eivät tuoneet oppiaan kirkkoon. Kaipa tässä noudatettiin sama ekonomiaa kuin monessa muussakin asiassa. Uskontunnustuksen toistamista ei vaadittu vaikka se ehkä oli ilmeistä. Merkittävää on tietenkin se, että NC:n ensimmäinen kirjallinen esitys on Khalkedonissa 451. Tämä kasteasia ei ollut aivan lukkoonlyöty 381. Ilmeisesti areiolaisten kastekaavassa jollakin tapaa oli Isä, Poika ja Pyhä Henki.
D
Tässä oli kysymys Pyhän Hengen ilmenemisestä armolahjoina tuona murroskautena.
Kun apostolit kuulivat Jerusalemissa, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan he lähettivät heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen ja niin he saivat Pyhän Hengen erityiset lahjat.
Tietenkin. Tarkoitin sitä, että jopa jumaluusopiltaan selvästi harhassa olevien kaste katsottiin jotenkin riittävän oikeiksi toimitukseltaan tai tarkoitusperiltään, että se voitiin hyväksyä.
Mitä tarkoitat? Konstantinopolin 2. kirkolliskokouksen 7. sääntö käsittelee harhaoppisten vastaanottamista.
Tässä [Apt. 8:15-16] oli kysymys Pyhän Hengen ilmenemisestä armolahjoina tuona murroskautena.
Tässä kyllä haluaisin tietää, mihin tämän tulkinnan perustat?
Olen lukenut kaanonit. Tarkoitin että tuon kaanonin reseptiossa meni pitkä aika. 400-luvullakin löytyy paikallisia synodeja jotka vaativat uudelleen kastamista. Asiahan on edelleen ajankohtainen unitariaattien liittyessä kirkkoon.
D
1 tykkäys
Tämä on hyvin yleinen tulkinta luterilaisuudessa ja minusta se on ainut johdonmukainen tapa ymmärtää tuo kohta, eikä synnytä jatkuvia lisäkysymyksiä.
Special gifts of the Holy Spirit : V. 14. Now when the apostles which were at Jerusalem heard that Samaria had received the Word of God, they sent unto them Peter and John, v. 15, who, when they were come down, prayed for them that they might receive the Holy Ghost v. 16. (for as yet He was fallen upon none of them; only they were baptized in the name of the Lord Jesus). V. 17. Then laid they, their hands on them, and they received the Holy Ghost.
The apostles never undertook to exercise hierarchical powers and to assume a jurisdiction which they did not possess. But they had been commissioned by Christ as the teachers unto all nations and therefore were anxious to establish true unity of faith in all congregations, no matter where they might be established. It was an important point in the progress of Christianity that people outside of the Old Testament covenant should receive the Gospel and be added to the Church of Christ… When the apostles therefore received the news that Samaria had received the Word of God, that its people had professed allegiance to the Redeemer, they sent Peter and John as their personal representatives to find out the truth of the report and, if so, to establish the bonds of fraternal unity. The fact of the report, being certified to, Peter and John not only extended to the Samaritan Church the hand of fellowship, but also transmitted to these new converts the wonderful gifts which they themselves, had received. The Samaritans had been baptized, and therefore they were in full possession, of the pardon of God, as well as of the Spirit which sanctifies, Mark 16,16; Acts 2, 38. But now they were equipped with extraordinary gifts, with the power to perform miracles, to speak with strange tongues, to prophesy, and to give other peculiar evidences of the Spirit’s omnipotence and divine majesty.27) These extraordinary manifestations had not yet been imparted to these believers, although all the spiritual gifts were theirs by and through Baptism. But now these powers were transmitted to them by the laying on of hands, for it was a part of the Lord’s plan in the early Church to use miracles and signs to confirm preaching of the Gospel. “The design of such gifts, and the way in which they were exercised in the congregation, are fully set forth by Paul in 1 Cor. 12-14. These gifts served a temporary purpose, until the facts, doctrine, commandments, and promises of the new covenat were committed to writing by inspired men, when the prophecies, tongues, and miraculous knowledge of individual teachers gave place to the written Word.”
- Luther, 12,143.
Paul Kretzmann, Populary Commentary Of The Bible, New Testament p. 571-572.
Erilaiset käsitykset sekä Kirkosta että näköjään myös Kasteesta vaikuttavat selvästi siihen minkä painoarvon esimerkiksi tuo luterilaisen kasteen epäilyttävyys tai puutteellisuus kunkin mielessä saa. Tämä on surullista. Samaan aikaan pyritään ekumeniaan sekä teologien että maallikkojen tasolla - ja samaan aikaan näkyy miten aivan perustavissa asioissakaan ei ole toivoa yhteydelle.
Olemme siis ulkopuolella - vastaavaan tapaan kuin kirkkomme sisällä oppinsa sisäistäneen rauhanyhdistysläisen lestadiolaisen puhuessa Jumalan valtakunnasta. Kuullaan tuttuja Raamatun sanoja mutta tiedossa on, että niiden jakelija ymmärtää ne toisin kuin me kuulijat. Valtakunta on lestadiolainen kansa, Kristuksen ruumis on ortodoksinen kirkko. Synninpäästön sanat ovat samat kuin mutta oikeasti sen antaa vain lestadiolainen lestadiolaiselle - kaste on Raamatun sanoin tapahtunut uudestisyntymisen pesu, mutta se onkin ehdollinen - oikeasti vain ortodoksinen kirkko omine käsineen liittää Kristuksen ruumiseen.
Myöhemmin pitää vielä palata piispojenne kastekirjoitukseen.
Nyt kutsuvat päivän työt harhassa elävässä seurakunnassa.
2 tykkäystä
Olen yllättäen tästä ortodoksien kanssa hyvin paljon samaa mieltä. Mutta kun vetosin kerran täällä tuohon raamatunkohtaan, sain eräältä äärimmäisen laidan luterilaiselta täystyrmäyksen.
2 tykkäystä
Jep. Ei oltu kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Dilemma ratkaistu. Pyhä Henki annetaan kasteessa, kun se tehdään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ei tarvita voiteluja tms. eikä niistä ole haittakaan. Kätten päälle paneminenhan kuuluu myös luterilaiseen kasteeseen.
D
2 tykkäystä
Ajattelin olla puuttumatta tähän keskusteluun, mutta eikös tuo kuulosta pelkältä teorialta? Verrataan tähän tapaukseen:
“Ja hän sanoi: ‘Millä kasteella te sitten olette kastetut?’ He vastasivat: ‘Johanneksen kasteella’. Niin Paavali sanoi: ‘Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen’. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.” (Apt 22:3-6)
Ei näytä siltä, että Pyhän Hengen saaminen olisi pelkkää teoriaa eikä ilmenisi käytännössä jollakin tavalla. Tuossakin tapauksessa PH täyteydellä oli käytännön vaikutuksensa. Ja tässäkin siis kastettiin “Jeesuksen nimeen”.
1 tykkäys
Niin, siis luterilaisessa kasteessa laitetaan kädet kastettavan pään päälle. Kasteessa lahjoitetaan Pyhä Henki. Kasteella luterilaisittain tarkoitetaan kastetilaisuutta, ei tiettyä punktuaalista hetkeä. Niin kuin emme spekuloi silläkään missä vaiheessa leipä ja viini muuttuu vereksi ja viiniksi.
J.N.D. Kellyn klassikkoteoksessa Early Christian Doctrines, sanotaan (4. painos 1976, s. 195) että vaikka Ap:ssa puhutaan käsien päällepanemisesta, niin alkukirkko ei kastetoimituksessaan tällaista riittiä, eikä mirhalla voitelua tuntenut (säilyneiden kaavojen pohjalta).
D
1 tykkäys
Eikun Jumala. Ei meillä omita mitään.
Lestadiolaisillakin on varmaan samanhenkinen ajatus. Mikäs siinä. Ei se minua häiritse. Nostan hattuani ja totean olevani eri mieltä. Kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu.
Ehkä tuo voisi olla sukua tälle Jeesuksen sanalle ennen helluntaita:
“Tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ‘Ottakaa Pyhä Henki’.” (Joh 20:22)
Haluan sanoa, että itse pidän lapsena saamaani luterilaista kastetta erittäin suuressa arvossa. Minulla on myös kokemusta Pyhän Hengen osallisuudesta jo lapsuudesta saakka. Erityisesti rakastin virttä “Totuuden Henki, johda sinä meitä”. Kaste identifioi minut kristityksi jo pienestä pitäen, siitä olen kirkolle edelleenkin suuresti kiitollinen. Kaste näin jälkeenkin päin julistaa osallisuuttani Kristukseen ja on siten uskoni vankkana vahvistuksena.
Toinen vaihtoehto taas on meidän tekemämme tulkinta, johon luterilaiset eivät ilmeisesti yhdy, koska heidän mielestään on vain kaksi sakramenttia.
Olen lukenut kaanonit. Tarkoitin että tuon kaanonin reseptiossa meni pitkä aika. 400-luvullakin löytyy paikallisia synodeja jotka vaativat uudelleen kastamista. Asiahan on edelleen ajankohtainen unitariaattien liittyessä kirkkoon.
Kiitos selvennyksestä. Sanoisin, että tässä kohden uudelleenkastaminen on vähän epätarkka ja epäasiallinenkin [?] termi, sillä sehän olettaa, että nuo kastettavat olisivat jo kastetut, mutta niinhän eivät kastajat tulkinneet. Noissa tapauksissa katsotaan, että on vain yksi kasteen mysteerio, jota ei uusita vaan toimitetaan oikeaoppisesti ensimmäisen kerran.
1 tykkäys