Mielenkiintoinen tarina. Itse olen miettinyt katoliseen kirkkoon liittymistä.
1 tykkäys
Oletko ajatellut lukea Raamattua liittyessäsi mihin kirkkokuntaan tahansa?
Laitoin nuo kaksi viestiä eri järjestyksessä. Pyytäisin, että tässä ensimmäinen jätettäisiin ja toinen sen alla, poistettaisiin.
Laitoin kaksi samaan tähtäävää viestiä, koska luulin, että ensimmäistä ei julkaista.
Diakonin viestiin minulla ei ole lisättävää!
Kehoitan sinua todistamaan väitteesi koskien helluntailaisten taivaaseenpääsyn epäämistä katolisen kirkon katekismuksessa.
D
Palaan siihen lähitulevaisuudessa.
Palataan vappuna. Sitä ennen ei.
D
Tuon 2020 jälkeen on tapahtunut lisää. Silloin kirjoitin
Ajatus siitä, että minut on kastettu täysi-ikäisenä minun olematta uskossa, ei ole jättänyt minua 14 uskoontulon jälkeisenä vuotena rauhaan ja tämän vuoden tammikuussa minut on kastettu helluntaiseurakunnassa koska katolilaiset eivät minua kasta kun menin olemaan rehellinen ja kertomaan että minut kastettiin ollessani 18-vuotias.
Tulin uskoon 38-vuotiaana Raamattua lukemalla ja sitä katolisessa messussa kuuntelemalla. Myös liturginen rukous, katolinen Messu ja hetkipalvelus toimivat merkittävinä Jumalan lähestymisen välittäjinä välittömästi uskoontulon jälkeen.
Itse en usko että on yhtä oikeaa kirkkoa. En myöskään usko että kaikki kirkot ovat samaa ja yhtä hyviä. Nykyisen Opus Dei-johtoisen Helsingin katolisen hiippakunnan kanssa en halua olla tekemisissä. Vapaaehtoistyötä voin heille tehdä, mutta muuten en tunne kuuluvani joukkoon.
Pidän tärkeänä että ihminen ei elä uskoa yksin ja että hän osoittaa vakaumuksensa elämäntavoissaan ja valinnoissaan. Ei siis vain osallistumalla kulttiin. Kulttiin osallistuminen on täysin epärelevanttia jos usko ei ole osa elämän valintoja ja käyttäytymistä, mutta kultti voi parhaimmillaan olla Jumalan avun ja valon lähde ihmiselle.
Minua kultti (Messu ja hetkipalvelus) alkoi puhutella kun olin tekemässä uskonratkaisua ja kristillistämässä elämäntapojani.
Raamatun rukoileminen on todella tärkeää kaikille kristityille.
Olen aika paljon lukenut Raamattua. Viime aikoina olen miettinyt sitä mitä tarkoittaa ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä ottaa vastaa. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.” Millä tavalla tuo johdatus näkyi alkukirkon elämässä ja onko tuo ”kaikki totuus” nyt sama kuin Jeesuksen kuoleman jälkeiset kirjoitukset UT:ssa vai voiko totuuden Henki edelleen johtaa seurakuntaa kaikkeen totuuteen? Ihan vain tavallisen maallikon ajatuksia.
Näinhän siellä lukee. 1. Tim. 3:15, Matt. 16:18, Luuk. 10:17, Apt. 15:18, Matt. 28:20 ja näin pois päin.
2 tykkäystä
Junkkaala painotti, että Raamattu ei kehota eroamaan kirkosta vaikeinakaan aikoina.
– Apostolien ja herätysliikkeiden esimerkki puhuu myös sen puolesta, että on pysyttävä kirkossa.
Timo Junkkaala teologisilla opintopäivillä: ”Martti Lutherkin pysyi kirkossa, kunnes hänet erotettiin”
Olen ollut pitkään samaa mieltä tästä, mutta sillä erotuksella että nähdäkseni Apostolien aikaan ei ollut valinnan vaikeutta. Oltiin osa sitä kristittyjen joukkoa joka oli olemassa, eikä tarvinnut tutkia kymmeniä vaihtoehtoja joiden oikeellisuudesta sitten itse pitäisi tulla johonkin varmuuteen.
Jeesus on kutsunut minut seuraamaan häntä, ei valitsemaan oikeita kirkkoja.
1 tykkäys
Timo Junkkaalan ja samoin ajattelevien kannalta ei varmaan koskaan tule mitään syytä erota kansankirkosta, kehoitetaan vain pysymään kirkossa ja odottamaan erottamista.
Rivikristittyähän ei eroteta, pastoreita kylläkin.
Martti Lutherilla oli alussa aikomus uudistaa ja pysyä Roomalaiskatolisessa kirkossa, mutta se tie kävi ahtaaksi, kuten tiedämme.
Lutherin kantaa kuvaa hyvin kuitenkin lausuma:
“Niinpä siis ei tässä saa leikkiä, vaan kyseessä on joko iankaikkinen autuus tai iankaikkinen kadotus. Senpätähden erotkoon jokainen, joka tahtoo olla kristitty ja tulla autuaaksi, kiireesti ja kokonaan paavista ja hänen joukoistaan, vanhoista ja uusista, opilla ja elämällä, ruumiilla ja sielulla, ettei hän osallistuisi heidän synteihinsä eikä saisi kärsiä heidän vaivaansa.” (St.L. XIX, 783, vuodelta 1525).
Lutherin kanta Roomalaiskatoliseen kirkon opetukseen ja siihen suhtautuminen tulee hyvin selville myös Evankelisluterilaisen kirkon Tunnustuskirjoista: Paavin valta ja yliherruus.
Ei Luther jäänyt passiivisesti odottamaan erottamista, vaan kyllä hän oli aktiivinen toimija myös eroamisessa Roomalaiskatolisesta kirkosta polttaessaan pannauhkauksen, kirkkolakikirjan ja vastustajiensa kirjoja v. 1520.
Hän erottautui Roomalaiskatolisesta kirkosta; erosi ja erotettiin.
Kansankirkossa puolustetaan näkemystä, että Luther erotettiin, mutta tunnustuksellisessa luterlaisuudessa tulkitaan, että että Luther toimi myös aktiivisesti, hän erosi ja kehoitti muitakin tekemään samoin.
Koska kansankirkon kanta lienee monelle tuttu ja validi, niin laitan vastineeksi tähän linkkeinä yhden artikkelin ja kirjan:
https://www.luterilainen.com/fi/lue/artikkeleita/lutherin-irtautuminen-roomalaiskatolisesta-kirkosta
Kirkkokunnasta eroaminen ja oman kirkkokunnan valitseminen on tietysti kunkin omantunnon asia. Kysymys on siitä, että kuinka tiukasti on sitoutunut Raamattuun ja kuinka paljon “kestää” opillista sekavuutta ja Raamatun vastaista opetusta.
Missä voi saada Raamatun mukaista opetusta ja nauttia hyvällä omallatunnolla Herran Pyhää Ehtoollista?
Martti Lutherille joka tapauksessa Raamatun oppi ja opetus olivat hyvin tärkeitä asioita.
Mitähän Martti Luther sanoisi nykyisestä Ev. Lut. kansankirkosta sen jäsenille?
1 tykkäys
Ei pastoreita kirkosta eroteta. Virasta kylläkin.
D
Totta. Kirjoitin väärin.
Mutta mitä ajattelet lainauksesta:
Itse ajattelen omasta lauseestani niin, että kun tulin uskoon ilman mitään erityistä kulttuurista sidettä mihinkään kirkkokuntaan, hyvin pian huomasin että kirkoissa on vikansa niin kuin meissä kristityissäkin. Mikään kirkko ei oikein vaikuttanut ideaalilta mutta uskoontulo toi mukanaan halun liittyä toisiin uskoviin.
Sitä olen pitänyt yllä eri tavoin eri vaiheissa uskon tietäni. Olen tavalla tai toisella ollut tekemisissä muiden uskovien kanssa viikottain. Se on se kirkko johon uskon: toiset uskovat ympärilläni joiden kanssa teen yhdessä erilaisia asioita, sitoudun heidän kanssaan erilaisiin projekteihin ja rukoilen ja palvon Jumalaa heidän kanssaan yhdessä.
Edelleen kirkot vaikuttavat minusta sillisalaatilta johon vain tulee sotkeutuneeksi, mutta yhdessä tekeminen toisten kristittyjen kanssa on alusta asti ollut merkityksellistä ja on edelleen, jopa koko ajan enemmän ja enemmän.
Tavallinen viikkoni on alusta asti sisältänyt tapaamisia ja rukoustilaisuuksia seurakunnan kanssa 2-5 kertaa viikossa. Tällä hetkellä noin 3-4 päivänä viikossa.
Tämä sisältää yhden ehtoollispalveluksen viikossa, yhden rukousillan viikossa, vapaaehtoistyötä 1-3 päivänä viikossa ja raamattupiirin vetämistä ja toiseen raamattupiiriin osallistumista. Toisinaan noin kerran kuukaudessa keskustelen parin vanhemman sisaren ja veljen kanssa ja saan neuvoja ja rohkaisua.
Näissä kohtaamisissa tärkeintä ei ole oikea kirkko vaan yhdessä uskominen, rukoileminen, kokemuksien ja näkemyksien. jakaminen. Uskovien välinen yhteys ja yhdessä tekeminen on tärkeää. Kristittyjen yhteen tuleminen uskonasioiden, rukoilemisen ja kristittyjen kesken jakamisen ääreen on minun kirkkoni, oikea siitä tulee silloin kun kaikki tulevat sinne uskomaan ja ilmaisemaan uskoaan yhdessä. On tärkeää opetella kohtaamaan lähimmäinen niin kuin Jeesus johdattaa sen tekemään. Helpointa on opetella ensin toisten uskovien kanssa, koska he ovat ikäänkuin samassa veneessä. Siitä on hyvä hakea lisää haasteita kaikenlaisten lähimmäisten kohtaamiseen.
Joskus minäkin toivoin että minullekin tulisi jokin merkki Jumalalta jonkin kirkon erityisestä oikeellisuudesta, merkkiä ei kuitenkaan ole tähän päivää mennessä tullut. Mutta on tullut monta merkkiä siitä että on kokoonnuttava viikottain kristittyjen kanssa yhteen ja omana itsenään kaikella mitä on, pyrittävä seuraamaan Jeesusta. Minulla on emotionaalisia syitä pitää katolista kirkkoa itselleni läheisenä mutta olen oppinut kantapään kautta että se ei ole sama kuin että pitäisin sitä oikeana. Menen sinne missä koen toiminnan mielekkääksi, niin että kohtaamisissa saadaan tehdä kristittyjen kesken monipuolisia asioita
2 tykkäystä
@Plautilla
Kiitos vaikuttavasta kertomuksestasi.
Jeesuksen seuraaminen vie meitä monenlaisia teitä pitkin.
Erään edesmenneen piispan kirjan nimenä oli osuvasti:
Pyhä pysyy, maisemat muuttuvat.
Niin monella tavalla meitä johdatetaan, kun kuljemme rukoillen,
niin minuakin.
Oikeastaan kirkkoaan ei kukaan valitse, niin kuin marketin hyllyltä haluamansa tavaran. Kirkon valinta ei ole järjen asia, vaikka uskonelämässä, etenkin sen alkuvaiheissa usein niin ajatellaan ja toimitaankin. Uskovassa asuva Kristuksen Henki kuitenkin pyrkii vapautumaan järjen pohdinnoista ja ohjaamaan kristittyä sinne missä hän saa parhaiten Jumalan tahtomaa ravintoa sielulleen. Kristuksen kirkko ei näet ole näkyvä, vaan kätkössä ihmisen luontaisilta kyvyiltä havaita se. Kun sen löytää, kirkkoshoppailu ja pastorilta toiselle ryntäily lopahtaa ja sielu tyyntyy löytäen levollisen hengen antaman rauhan.
Tätä tosiaan jonkin verran ilmenee. Jos se on vilpitöntä etsintää, niin hyvä, jos taas muuten vaan ryntäilyä, silloin on hyvä rukoilla että Jumala ratkaisee asian.
Toiset taas ovat saattaneet löytää raamattu- tai rukouspiiriporukan vaikka kotikokouksesta ja sunnuntaijumalanpalveluksen toisesta porukasta. Minusta on ihan ok olla kahtaalle sitoutunut, mutta jatkuva vaihtaminen on toki itsellekin ollut huono tilanne.
Oma liikehdintäni on johtunut kahdessa eri maassa asumisesta uskoontulon alkuvuosina ja sitten kotimaahan palaamisesta. Oma paikka oli uskoontulomaasta pois muuttaessa melko vaikea löytää. Pari vuotta olinkin jo jäämässä sivuun seurakuntaelämästä, mutta halu olla yhdessä toisten kristittyjen kanssa voitti. En pidä mahdollisena että uskossa voi elää ilman toisia uskovia.(Pois lukien se muutama promille oikeita erakoita.)
Mielestäni postauksessasi on paljon viisautta, vaikka sen keskeinen sanoma eli kristittyjen jatkuva yhteydenpito ei omassa hengellisessä elämässäni saa yhtä suurta painoarvoa. Vaikuttava kertomus, kuten @Luteri ilmaisi.
Varmaankin yksilöllistä, sekä riippuu siitä, kuinka vanhurskaus uskon kautta ymmärretään. Ja kuinka hengellinen elämä ylipäätään ymmärretään. Mutta lienee tosiaan niinkin, että laumasta eksynyt lammas on vaarassa joutua susille, ellei ole melkoinen pässi. 
Totta, Jeesus kutsui seuraamaan Häntä.
Jälkimmäinen lause on liian monimerkityksinen lyhyesti vastattavaksi. Minä katson että kasteeni lapsena liitti minut Kristuksen kirkkoon jota en itse valinnut ja siinä pysyn.
Oman kirkkoni tunnustuksen mukaan Kristuksen kirkko on ensisijaisesti hengellinen yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan. Paikalliskirkot, kirkkokunnat ovat ajallisesti muuttuvia yksiköitä. Kristuksen kirkko on löydettävissä kaikista (melkein) paikalliskirkoista/kirkkokunnista.
Minulle tekee ajoittain kipeää kulua Suomen evl kirkkoinstituutioon. Katson että ihmisillä on lupa valita kirkkonsa tässä paikalliskirkkomielessä. Jos paikallinen kirkko opettaa selkeästi evankeliumin vastaisesti ja jopa kieltää oikean opin opettamisen, niin silloin ymmärrän niitä jotka valitsevat toisen.
Toisaalta katson että lause “Valitsin kirkokseni X:n” on identtinen lauseen “Valitsin Jeesuksen” kanssa. Minusta ihminen voi tunnistaa Paimenen äänen, mutta Paimen valitsee hänet, ei hän Paimenta.
Aina kun ihminen perustelee kirkkokunnan vaihtoa omilla pohdinnoillaan, tunnen lähinnä tympeyttä. Minusta riittäisi että sanoisi “Vaihdoin kirkkokuntaa”.
Ainoa oikea kirkko on Kristuksen kirkko, jota mikään kirkkokunta ei voi omia.
D
6 tykkäystä