Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut. Minkä tähden? Sen tähden ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikään kuin teoista, sillä he loukkautuivat loukkauskiveen. Room. 9:31,32**.**
Katso nyt tästä, mitä armovalinta on! Jumala on valinnut uskon eikä tekojen tien; Jumala on valinnut, ei “palkkavaimon”, vaan “lupauksen lapsen”. Kun siis joku koettaa teoilla, hurskaudella ja Jumalan palvelemisella voittaa hänen armonsa, on se hänelle aivan liian vaikeata, niin, aivan mahdotonta; Jumala on valinnut uskon lapset, Ei auta taistella Jumalan armovalintaa vastaan. Sillä silloin käy niin, että se, joka “on tavoitellut vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut”; ja se, joka ei ole sitä tavoitellut, hän on sen saanut, kun hän on vastaanottanut sen uskosta". Vanhempi poika, joka “aina oli palvellut isää eikä koskaan laiminlyönyt hänen käskyänsä”, ei saa vohlaakaan, mutta se, joka on tuhlannut perintönsä porttojen kanssa, saa juottovasikan, kun hän kerran häpeissään palaa ja vastaanottaa armon armosta. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja viimeiset ensimmäisiksi. Tosiaankin sellainen ihmeellinen hallitus saattaa kuohuttaa taivasta ja maata! Ne, jotka ovat “kantaneet päivän kuorman ja helteen”, jotka mitä ankarimmin ovat kiduttaneet itseään ja kieltäytyneet maailman himoista, nähneet vaivaa ja vaivanneet itseään Jumalan käskyillä ja hyvillä teoilla, ne näkevät lopulta pahoin ja vapaasti synnissä eläneiden publikaanien ja porttojen “menevän ennen 'heitä taivasten valtakuntaan” – menevän, evankeliumin ja uskon vapauteen ja rauhaan ja iloon ja kerskailevan jo täällä täydellisestä vanhurskaudessaan ja lapseuden hengestään – parhaista vaatteista ja sormuksesta. Heiltä itseltään, niin vakavia ja alituisesta palvelemisesta loppuun asti väsyneitä kuin ovatkin, heiltä itseltään sitä vastoin tämä vanhurskaus ja tämä henki puuttuu – ei siis ihmettele, että he kiihtyvät katkeruuteen ja nurisevat sellaista ihmeellistä hallitusta vastaan. Mutta mikä auttaa! Tämä oli Jumalan neuvo ja päätös ennen maailman perustamista. Ei ole hyvä taistella tätä Herraa vastaan, joka vaaksallansa mittaa taivaan ja maan! Hän on meille aivan liian suuri ja mahtava ja hänellä on helvetin ja tuonelan avaimet, “hän avaa, eikä kukaan sulje, hän sulkee, eikä kukaan avaa”. Hän armahtaa, ketä hän tahtoo. Jonkun autuaaksi tuleminen ei riipu miehen tahdosta etkä juoksemisesta, vaan Jumalan laupeudesta. Hän valitsee, kenet hän tahtoo: Ja nyt hän on nähnyt hyväksi valita ne, jotka uskovat ainoan Pojan nimeen – ei niitä, jotka itse tahtovat hankkia taivaan. Tämä on Jumalan iankaikkinen armovalinta. Hän on valinnut meidät Kristuksessa, vain Kristuksessa ennen kuin maailman perustus oli pantu. Joka ei ota huomioon armovalintaa, vaan tekee työtä ja potkii vuoren seinää ja iskee päänsä siihen, missä ei mitään ovea ole, se ei pääse koskaan lävitse, vaan hän saa lopulta mitä vakavimmin tavoiteltuaan vanhurskauden lakia kuulla torjuvan vastauksen: ota se, mikä sinulle kuuluu ja minkä itse olet ansainnut, ja mene! Kuinka kovalta kuuluneekin, Raamattu sanoo kuitenkin näin: “Aja pois orjatar poikinensa, sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa. Kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirottuja.” Sen jälkeen kuin Jumala oli valinnut meidät Kristuksessa ja antanut Poikansa kärsimyksen ja kuoleman sovittaa meidän syntimme ja hankkia meille autuuden, sen jälkeen hänelle ei merkitse mikään muu taivaassa eikä maan päällä mitään kuin hänen ainoan Poikansa veri ja kuuliaisuus. Hänen kiivautensa Pojan
kunnian puolesta leimuaa suurena liekkinä, joka täyttää koko maailman ja kuluttaa kaiken, mikä nousee sitä vastaan, vaikka se olisi kaikkein suurinta pyhyyttä. Älä koskaan tule Jumalan eteen, ellet tule hänen rakkaan Poikansa puvussa; muuten hän, on sinulle kuluttava tuli. Älä tule Jumalan eteen koskaan omassa nimessäsi! Älä koskaan koeta voittaa hänen armo ansa muuten kuin hänen kauttaan, johon Jumala on mielistynyt! Sinä olet ehkä vakava jumalisuudessasi, rukoilet ahkerasti ja palavasti, kadut katkerasti syntejäsi, valvot ja taistelet niitä vastaan, teet monia hyvä tekoja – kaikki tämä on hyvää ja kaunista. Mutta vaikka teet ja olet kaikkea tätä vielä enemmän, tulet kuitenkin tuomituksi eikä se sinua auta – ellei se kaikki ole tullut sinulle “roskaksi” ja Kristus, Kristus yksin tullut koko vanhurskaudeksesi ja lohdutukseksesi. Sellainen on armovalinta!
Carl Olof Rosenius, Elämän leipää, SLEY 1973, s.82-84.