Itse kaipaisin että saan synnintuntoisena tulla kirkkoon ja että laulut myös voisi osaltaan toimia rukouksina ja sitten synnit anteeksi saaneena voisi yhtyä ylistyslauluun. “Verilauluja” tarvitaan myös.
2 tykkäystä
Ottaen huomioon seikkailuni kirkkokuntaviidakossa foorumihistoriani aikana, mietin pitkään kerronko tätä julkisesti. Onhan tässä jo kohta koko kristillinen tarjonta käyty läpi.
Haluan kuitenkin pyytää vaellukseni puolesta rukouksia, joten päätin kertoa.
Liityin ev. lut. jäseneksi. Rukouksia pyydän sen puolesta että vanhavirkakantaisena ja perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajana löytäisin oman paikkani tässä kirkossa ja että saisin rauhaa olla paikallani.
Kävin ripittäytymässä luterilaiselle papille, ihan omasta vapaasta tahdostani, en perinteen tai sääntöjen vuoksi, olin pitkään tuntenut tarvetta ripittäytyä yksityisesti. Se meni hyvin.
Kotiseurakunta lähetti tervetulotoivotuskortin.
Käyn varmaan aiemmassa helluntaiseurakunnassani silloin tällöin sunnuntai-iltapäivisin. Minulle ne ovat ikäänkuin hyvät seurat.
Sydämeltäni tulen aina olemaan uskoontulokatolilainen, eli vaalimaan sitä muistoa, että tullessani uskoon he ottivat minut jäsenekseen ja opastivat minua. Kitkerää kritiikkiä kaikkia kirkkoja kohtaan minusta tulee varmaan aina löytymään. Toisaalta löytyy myös ylitsevuotavaa kiitollisuutta kaikkien minua ohjanneiden ja minun kanssani kristittynä eläneiden osuudesta siihen että saan olla kristitty.
Olen yrittänyt antaa Jumalan kannatella minua kristittynä ja uskovana joka minusta tuli, seurakunnasta ja paikasta riippumatta.
6 tykkäystä
Hienoa! 
Siunausta ja rauhaa toivotan.
2 tykkäystä
Sain muuten ensimmäisen negatiivisen kommentin sen tiimoilta että liittymällä evankelis-luterilaiseen kirkkoon käänsin selkäni uskovien kasteelleni. Jopa uhkauksen sävyisen kommentin siitä että puolensa on valittava. Mielenkiintoista. Tämä on toinen kerta elämässäni kun minua epäsuorahkosti uhataan kristittyjen piirissä kadotuksella, jos en tee jotain jollain tavalla.
Muistan kun olin käynyt uskovien kasteella, omiin henkilökohtaisiin syihini vedoten, en teologisiin syihin vedoten ja silloin se herätti vilkasta keskustelua siitä olinko mahdollisesti kasteen halveksuja. Sellaiseksi minua ei kuitenkaan missään avoimesti syytetty, ei virtuaalimaailmassa eikä oikeassa elämässä.
Itse olen jättänyt rauhaan 18-vuotiaana hieman lapsellisista syistä tekemäni valinnan pyytää ja saada kaste. Se jää Jumalan mysteeriksi. Kipuiluni oman kristillisen kasteeni kanssa oli tärkeä kasvuprosessi. Yhdistettynä muihin kirkkokuntakipuiluihin, siinä tuli tehtyä monia valintoja monista eri syistä, joiden yhdistelmä oli melko vaativa. Jätän asian todellakin rauhaan, sillä kun muistelen vaikka sitä tilannetta mikä johti minut saamaan kasteen 18-vuotiaana, kulkee melkein kylmiä väreitä selkäpiissä. Voi nuoruus, hurjuus ja tyhmyys! Sillä oli kuitenkin suuri merkitys, se on tärkeä osa minun kristittynä elämisen vaellustani.
Usein yksittäisen kristityn valintoja arvostellaan kovastikin. Harva valinnan tekijää lähemmin tuntematon kuitenkaan pystyy näkemään valinnan kaikkia taustoja.
Käsitykseni omasta kristillisen initiaationi vaiheista, ei siis kasteteologiasta, vaan omasta vaelluksestani, on varsin kompleksinen, minun omat hengelliset neuvonantajani tietävät tilanteeni ja asioista on puhuttu säännöllisesti. On kaduttu, tehty parannusta ja kiitetty Jumalaa ja vaellus jatkuu. Seuraavaan kuoppaan lankeamista odotellessa.
1 tykkäys
Olipa typerä kommentti. Kertoo melko omituisesta kaste- ja kirkkokäsityksestä. Mutta en ihmettele. Kuulin erään helluntailaisen jonka kanssa teen ajoittain yhteistyötä, kutsuvan lapsikastetta tyhjänpäiväiseksi pesuksi.
D
Luterilainen ei pysty hyväksymään, mutta armahtamaan uusinta kasteen ottaneita.
Eivätkä kaikki helluntailaiset ilmeisesti pysty hyväksymään niitä jotka uskovien kasteen otettuaan palaavat kirkkokuntaan joka ei kasta uskovien kasteella.
Minuahan ei siis ole vauvana kastettu vaan “molemmat” kasteeni ovat aikuiskasteita. Olen kiitollinen Jumalalle molemmista, ja pyydän häntä näkemään että minun sydämessäni ne ovat yksi ja sama kaste, vaikka Jumalalla olisikin jotain oikaistavaa käsityksissäni. Kummassakin tilantessa kastetuksi tuleminen oli suuri helpotus elämääni, en anna kummankaan muistoa pois. Jälkimmäisessä tilanteessa oli sellainen konfirmaatiomainen, vahvistava elementti, joka oli sinänsä arvokas, vaikka tilanne ei kaste olisi ollutkaan.
Itse otan ihmisten tilanteet sellaisena miten he siitä kertovat, oli heidät kastettu miten tahansa. Jos heidät on kastettu aikuisena, kastetta edeltävä prosessi on aina henkilökohtainen elämäntarina, ei ainoastaan teologinen päätelmä.
Vauvana kastetut ja lapsikastekristillisyyteen kasvatetut harvoin ymmärtävät aikuisena kastettujen mietteitä omasta kasteestaan.
Itse aikoinaan jäin kaipaamaan asiallista keskustelua siitä, miten tulee ajatella siitä että eräänä päivänä huomaa todella uskovansa Jeesuksen sovitukseen ja muistaa täysin kirkkaasti että silloin kun tuli aikuisena kastetuksi ei siihen uskonut. Vauvana kastetulla tällaista muistoa, jonka kanssa tulee pystyä elämään, ei ole.
2 tykkäystä
“Vauvavalelu” on se termi, jota he useimmiten käyttävät. Baptistit ja helluntailaiset jakavat uskovaiset uskovien kasteella käyneisiin ja muihin.
Jotkut ankarammin, jotkut lempeämmin. Jotkut vain vitsailevat vauvavaleluista.
Helluntailaiset kaverini ovat näitä lempeämpiä.
Negatiivista kommenttia minulle lähettänyt on ilmeisesti ankaramman koulukunnan edustaja.
Näköjään tämäkin on hyvin hlökohtaista. Uudistuessani ‘ylhäältä’ minullekin tuli tarve mennä kasteelle uudestaan omana tekona, mutta huomasin pian, että en uskaltaisi luvata Jumalalle mitään jne, joten onneksi on kasteen ja uskon lahjaluonne ja armo riittää.
(Jos luterilainen ei saa armahdusta hellareillekin ja muille sydämeensä teostaan, olisi tiukkapipoisen tulkittava kasteasia tuomioksi, johon onneksi meillä ei ole edes oikeutta.)
Erottava asia tämä kyllä minulle aika paljon on.
Itse en koe “toista” kastettani omana tekonani. Minulle se oli avunpyyntöhuuto Jumalan puoleen. Ensimmäisessä kastetilanteessa oli minun puoleltani niin paljon epäilyä ja ylpeyttä että en tarvitsisi kastetta ja kirkkoa, että oli ristiriitaista sitten ylhäältä uudistumisen jälkeen elää niiden muistojen kanssa. Surin sitä 13 vuotta.
Siinä kohtaa jos olisi kohdannut jonkun joka olisi osannut selittää minulle asiat hyvin, tilanne olisi voinut edetä toisella tavalla.
1 tykkäys
Minua hämmentää kun on sanottu että minun pitäisi katua ja pyytää anteeksi toista kastettani. Otin sen ihan vilpittömällä mielellä, ja on vaikea katua sellaista.
Lisäys: Toisaalta en kertonut toisesta kasteesta vanhemmilleni etten loukkaisi heitä kun kastattivat minut vauvana. Ehkä tässä olikin jotain vilppiä siis.
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa.
Sinä itse tiedät olleesi vilpittömässä, hyvässä uskossa. Se riittää. Anna muiden ajatella mitä ajattelevat. Eivät kaikki, jotka vaativat tekemään tai ajattelemaan jollain tavalla, ole todellisia hengellisiä ohjaajia.
Itse olen pyytänyt Jumalaa kasvattamaan minut kohti oikeita ajattelumalleja. Jumala ei rankaise keskeneräisyydestä.
1 tykkäys
Nämä kasteen näkemysristiriidat ovat raastavia, koska molemmilla on puolensa ja perustelunsa. Yhteiskristillisissä piireissä ainakin pyritään kunnioittamaan kumpaakin näkemystä, vaikka tiedän helluntailaisten olevan omassaan aika ehdottomia. Mitään selänkääntöä mielestäni et ole tehnyt, koska sinulla on voimassa myös heidän käsityksensä mukaan oikea kaste.
En näe eripuolisuutta, vaan kaikkien kristittyjen ykseyden näkemyseroista huolimatta. Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja pitää raamatullista uskoa tärkeänä on oikealla puolella, siksi tällainen erojen kärjistäminen on erityisen vahingollista. Itse tietysti kunnioitan molempia puolia, eikä minulla ole selvää kantaa koko asiaan, koska molemmilla on perustelunsa.
2 tykkäystä
Näin on. Molemmilla puolilla on hyviä perusteluja.
Kieli poskessa voisin sanoa että lapsikaste olisi hyvä ainoa kastekäytäntö sen takia ettei kenenkään sitten tarvitsisi käsitellä muistojaan tilanteesta jossa heidät kastettiin aikuisena. Voisi vaan katsella valokuvia vauvakasteestaan ja uskoa tietynlainen kasteen teologia. Valitettavasti kuitenkin aina on niitä, jotka eivät tule kastetuiksi vauvoina.
No kyllähän elämässä voi kaduttaa monikin vilpittömällä mielellä tehty asia, mutta se on erilaista katumista kuin varsinaisen synnin tekemisen. Ymmärrän ongelman.
Luullakseni uudelle kasteelle menijöiden joukossa on aika tyypillistä, että suhde vauvakasteen antaneeseen kirkkoon on ohut tai olematon ja tietämys sen teologiasta heikkoa. On eletty sen kirkon pinnallisena nimellisjäsenenä uskomatta sen oppeihin tai osallistumatta toimintaan, kunnes tapahtuu hengellisiin asioihin tutustuminen ja uskoontulo vapaiden suuntien piirissä. Uskonasiat ovat silloin aiemmasta kasteesta huolimatta käytännössä täysin uusia, joten on loogista ja ymmärrettävää toimia kuten uskoontuloseurakunta opastaa, selvittämättä lainkaan aiemman kirkkokunnan kantaa asiaan tai erilaisia teologisia perusteluita puolesta ja vastaan. Tällaisessa tilanteessa ollutta henkilöä olisi mun mielestä kohtuutonta syyttää kasteen halveksimisesta tai vaatia varsinaista katumusta ja asian syntinä pitämistä.
Joku logiikka pitää silti ihmisellä olla. Jos uudelleen kastettu henkilö myöhemmin haluaa liittyä lapsia kastavaan kirkkokuntaan, niin kyllä hänen pitäisi jollain tasolla silloin tunnustaa myös oma lapsikasteensa oikeaksi, olettaen että se on ollut oikein toimitettu. Tällöin ei oikein voi samanaikaisesti pitää omaa uusintakastettaan tarpeellisena tai välttämättömänä menemättä aivan umpisolmuun logiikassaan. Jos ajattelee, että (esim) evlut kirkon kaste ei ole oikea ja evlutin jäsenten pitäisi mennä uudelle kasteelle, ei ole mitenkään järkevää liittyä evlutin jäseneksi.
1 tykkäys
Voinen ymmärtää ja hyväksyä.
Herra siunatkoon @Plautilla a ja varjelkoon häntä.
Herra valistakoon kasvonsa hänelle ja olkoon hänelle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa hänen puoleensa ja antakoon hänelle rauhan.
Mukavaa kuulla, että olet löytänyt kotiseurakunnan. Vaikka suhteeni niin ev. lut.iin kuin helluntailaisuuteenkin on kompleksinen, toivon sinulle kaikkea hyvää ja runsasta Jumalan läsnäoloa.
Itsekin olen miettinyt näitä kirkkokuvioita jollain tapaa suurimman osan elämääni. En tiedä, minne Jumala johdattaa, vai muotoutuuko Kirkkokansasta kenties kotiseurakunta. Ymmärrän etsintää asian tiimoilta, ja ymmärrän tuon kastekipuilunkin. Pitää vain uskoa ja luottaa, että Jumala kulkee vierellä, armahtaa ja pelastaa.
1 tykkäys
Kiitos. Kyllä minuakin hieman hirvittää tämä vanhavirkakantaisten tilanne ev.lutissa, mutta ajattelin katsoa rauhallisesti mihin päädytään. Tiedän että en ole yksin.
1 tykkäys
Omien kokemusteni perusteella helluntailaisuudessa on kolmen tasoisia kristittyjä.
- Kastamaton kristitty - luterilaiset uskovat (eli kirkkouskovat) ovat näitä tai oman liikkeen kastamattomat lapset, nuoret tai vastakääntyneet
- uskovienkasteella käynyt - nousee hierarkiassa, on jo todempi kristitty, mutta vielä puuttuu…
- henkikasteen saanut - merkkinä kielillä puhuminen, täysi kristitty
Todennäköisesti moni kiistää tämän jaottelun, mutta aika syvälle se on iskostunut helluntailaiseen sieluun.
2 tykkäystä