Anteeksi. Ensimmäisen videon onkin lähettänyt nimimerkki Tortoise. Joka tapauksessa toivon niitten poistamista.
Alexander Schmemannin hiljattain suomeksi ilmestyneestä kirjasta Vedestä ja Hengestä s. 111. Uskoa käsitellään kasteen yhteydessä, koska tässä kirjassa puhutaan nimenomaan kasteesta.
"Jos lännen kirkossa käyty pitkä kiista lapsi- tai aikuiskasteen paremmuudesta jäi vieraaksi ortodoksiselle kirkolle, se johtui ennen muuta siitä, että se ei koskaan hyväksynyt uskon rajaamista pelkästään henkilökohtaiseksi uskoksi, mikä teki tuon kiistan väistämättömäksi. Ortodoksisesta näkökulmasta olennainen kysymys uskosta suhteessa sakramenttiin on: mikä usko tai vielä täsmällisemmin kenen usko? Ja yhtä olennainen vastaus tähän kysymykseen kuuluu: Kristuksen usko, joka on annettu meille ja tulee meidän uskoksemme ja haluksemme, usko, josta apostoli Paavali sanoo: “Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden” (Ef. 3:17 - 18).
Tässä ei ole pelkästään aste-ero vaan myös olemuksellinen ero sen uskon välillä, joka käännyttää epäuskoisen tai ei-kristityn Kristuksen puoleen, ja sen uskon, joka on kirkon ja sen jäsenten elämän perustana ja jonka apostoli Paavali määrittelee sanoen, että meillä on Kristuksen mieli, hänen uskonsa, hänen rakkautensa ja halunsa. Molemmat ovat Jumalan lahjoja. Mutta edellinen on vastaus kutsuun kun taas jälkimmäinen on itse se todellisuus, mihin kutsu meitä vetää. Galilealainen kalastaja, joka kuultuaan kutsun jättää verkkonsa ja seuraa Jeesusta, tekee niin uskon varassa. Hän uskoo jo siihen, joka hänet kutsui, mutta hän ei vielä tunne eikä omista sen uskoa, joka hänet kutsui.
Katekumeenin tuo kirkkoon hänen henkilökohtainen uskonsa. Kirkko opettaa häntä ja antaa hänelle Kristuksen uskon, jonka varassa kirkko elää. Meidän uskomme Kristukseen, Kristuksen usko meihin; toinen on edellisen täyttymys, ensimmäinen annetaan meille, jotta saisimme myös toisen. Mutta kun puhumme Kirkon uskosta - siitä, jonka varassa kirkko elää ja joka totisesti on kirkon elämä - me puhumme Kristuksen uskon läsnäolosta siinä, Kristuksen itsensä läsnäolosta täydellisenä uskona, täydellisenä rakkautena, täydellisenä haluna. Ja kirkko on elämä, koska se on Kristuksen elämä meissä ja koska kirkko uskoo sen, minkä Kristus uskoo. Kirkko rakastaa sitä mitä Kristus rakastaa ja haluaa sitä mitä Kristus haluaa. Kristus ei ole vain kirkon uskon objekti vaan sen koko elämän subjekti."
5 tykkäystä
Kyllä, ja lännessä myös ja edelleen ajatellaan näin uskosta.
Uskon sanotaan olevan meidän uskomme ja kirkon usko. Se on sitä koska se on Kristuksen usko.
Itse olen oppinut tämän espanjalaisista kirkkoonliittyjien ja konfirmoitavien oppikirjoista. Ei ole niitä täällä itselläni joten en voi lainata.
Koin tämän hyvin vahvasti ollessani ensi kertaa mukana katolisessa kastetilaisuudessa, jolloin en itse vielä ollut kirkon jäsen. Tilanteessa on hyvin koskettavaa se että koko seurakunta tunnustaa yhteen ääneen uskon siinä kohtaa kun kastettavalta kysytään uskoa, ja koko seurakunta on kuin yhdellä ja samalla kasteella sillä kaikki vastaavat luopuvansa perkeleestä ym. ym.
1 tykkäys
Käsittääkseni lännen kirkossa ei ortodoksien lähdön jälkeen ole ollut mitään kiistaa lapsikasteesta.
Tosin monille ortodokseille lännen kirkko tuntuu olevan amerikkan anababtistit. Suomessa toki evankelisluterilaiset ja helluntailaiset.
1 tykkäys
Entäs Sveitsin uskonpuhdistus?
Ei kai Sveitsin uskonpuhdistuksessa ollut lapsikaste ongelmana. Mutta uskonpuhdistuksen aikana syntyi anabaptistisia liikkeitä ja niiden perinteestä aikuiskastetta harjoittavia ryhmiä, jotka ovat varsin merkittäviäkin nykyään.
No eivätkö ne lähteneet lännen kirkosta omille teilleen?
Historiaahan voi tulkita myös niin, että kun idän kesaropapistit, askeetit ja karsimaatikot uskalsivat lähteä kirkosta, niin he loivat esimerkin, jota sitten erilaiset hurmahenget seurasivat luoden “lännen kirkon” “idän kirkon” vastapooliksi ja samalta pohjalta ponnistavaksi kristillisen hurmahenkiseksi liikkeeksi 
1 tykkäys
Ei voi. Tuo on historian vääristelyä. Alunperin oli kysymys paikalliskirkkojen välisestä välirikosta. Kukaan ei pitänyt tätä välirikkoa pysyvänä, kunnes ristiretkeläiset hävittivät Konstantinopolin. Lännen ja idän kirkkojen välejä haittaa se, että länsi on omaksunut monia uusia oppeja, kun taas itä on pitäytynyt vanhaan yhdessä sovittuun oppiin.
2 tykkäystä
Eli syy oli lopulta hyvin maallinen. Teologit ovat sitten etsimällä etsineet kelvollisia syitä eron perustelemiseksi asiallisesti. Ihmiset!!
Boldatut korjattu, jotta ei olisi historian vääristelyä.
Ja sopukin saatiin aikaan kyllä, mutta itä petti siinä asiassa sanansa.
Niin, ei se välirikko siitä loppulliseksi muuttunut, kun sopimukseenkin päästiin parisataa vuotta myöhemmin.
Joo, tämä on ikävä juonenkäänne asiassa. Monet ortodoksithan ovat jopa sitä mieltä että tästä päivää ennen Konstantinopolin valloitusta tehdystä sovusta puhuminen on historian vääristelyä.
Ja eniten on joskus ottanut päähän se jatkuva lännen kirkon syyttely Konstantinopolin valloituksesta. Mitään ei puhuta siitä kuinka läntistä riitusta noudattavia oli alettu vainota ja jopa joukkomurhata Konstantinopolissa, eikä tietenkään muisteta sitä että ristiretkeläiset eivät noudattaneet edes paavin ohjeita mennessään Konstantinopoliin. Kysymyksessä oli retken rahoittaneiden kauppiaiden velkakiistat, joita varmasti lietsottiin myös kohtuuttomasti puheilla siitä miten Konstantinopolissa latinalaisen riituksen kristittyjä oli vainottu.
Kirkolla ei ollut kahinoihin konstantinopolilaisten kanssa mitään osallisuutta. Toivottavasti ei ollut idän kirkollakaan mitään osuutta läntisen riituksen konstantinopolilaisten surmaamiseen vuonna 1182.
Lisäänpä vielä yhden jutun:
Timo_k muistaa aina sanoa että Jeesuksen lupaus siitä että kirkkoa eivät Tuonelan portit voita ja että koska Jeesus sanoi näin, jonkun kirkon on oltava se kirkko, jota eivät Tuonelan portit voita.
Itse olen sitä mieltä että kaikki apostolisten kirkkojen perinnettä seuraavat, olivat he sitten ortodokseja, katolilaisia, kopteja, orientaaliortodokseja ym. ym., jotka edelleenkin rukoilevat ehtoollisrukouksia rukoiltaessa kaikkien apostolisten kirkkojen seuraajien puolesta, kuuluvat kirkkoon jota eivät Tuonelan portit voita, ja joka tekee ehtoollisesta siunauksellisen kaikille muillekin. Puheet siitä että papin oikeellisuus tekee ehtoollisesta oikean on harhaoppia, mutta saattaa hyvinkin olla että maan hiljaiset uskolliset, jotka kiittävät ja rukoilevat koko kirkon puolesta ovat avainasemassa siihen että toisetkin saavat pyhiä ehtoollisella. Ehtoollinen on siellä minne Kristus sen jätti ja se pysyy siellä missä kaikkien puolesta rukoillaan niin kuin Jeesuskin rukoili asettaessaan ehtoollisen.
Hävettää kuulua tällaiseen kristikuntaan, mutta siinä kai se Jeesuksen seuraaminen ja imitoiminen toteutuu että ottaa rakkaudellisesti kaikki omiksi ihmisikseen, eikä ylpisty ja eriseuraistu eikä varsinkaan ala kuvittelemaan että on liian hyvä johonkin seuraan vaan jaksaa uskoa siihen että meistä kaikista yhdessä syntyy jotain todella mahtavaa.
1 tykkäys
Jos tätä ketjua lukee joku joka on miettimässä minkä kirkkokunnan valitsisi, annan suoran neuvon. Sen järkevyyttä kukin kokeilkoon niin kuin haluaa.
Lainaan taas kerran Serafim Saarovilaista.
Kolmannella kotimaisella. (Joku voisi vinkata miten tämä on käännetty teksteissä suomeksi.)
“Acquire the Spirit of Peace and a thousand souls around you will be saved.”
Menee jotensakin niin että “Saavuta Rauhan Henki ja tuhannet sielut ympärilläsi pelastuvat.”
No niin. Siis suosittelen lämpimästi sitä joka etsii Kristuksen kirkkoa, etsimään kirkon joka on mahdollisimman pieteetillä vaalinut apostolista eukaristian perintöä ja nöyrästi ottamaan vastaan sen kirkon sääntöjen mukaan ehtoollisen, olivatpa ne säännöt tällä hetkellä kuinka hassun oloisia tahansa. Se kun on kiitosateria ja siinä kiitetään ja rukoillaan kaikesta ja kaiken puolesta niin siinä jos muistaisi että kun Kristuksen vastaanottaessaan ottaa vastaan myös Kristuksen asenteen joka on tullut pelastamaan koko luomakunnan itsessään, niin vieläkin nöyremmin tarkkailee sitten ehtoollisen jälkeen itseään, mitä itsestä löytyy sellaista mikä estää laajentamasta sydäntään kaikkien pelastukseksi (niin kuin pyhä Paavali korinttolaisiakin opastaa: “Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut.
Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne. Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin.”), jotta voisi tällä kilvoittelun tiellä kokea tuon mahdollisuuden minkä pyhä Serafim osasi sanallistaa.
Tullessaan ehtoollisessa yhdeksi Kristuksen kanssa hänen on mahdollista olla yhtä sen hengellisen Auringon kanssa joka loistaa kaikille, niin hyville kuin pahoille tuoden mukanaan valon ja pelastuksen.
“Hanki sielun rauha, niin tuhannet ympärilläsi pelastuvat.”
Kannattaa lukea pyhittäjä Serafim Sarovilaisen elämäkerta, jonka nunna Ksenia on suomentanut:
2 tykkäystä
Et sinä voi toisten viestejä muuttaa. Voit vain vastata niihin.
1 tykkäys
Sillä erotuksella, että ne välirikon dogmaattiset syyt on edelleen ratkaisematta. Ei se skisma kovin oppikirjojen mukaan mennyt, mutta on niitä oikeitakin syitä eroon.
Unionikonsiilit ovat malliesimerkki siitä, miten asioita ei tule hoitaa. Ei maallisen vallan painostuksesta (keisari) eikä hätätilannetta hyväksikäyttäen (kalifaatin uhka).
Länsi on muuten samaa mieltä nykyisin idän kanssa, että ortodoksit ovat säilyttäneet vanhemman perinteen. Mutta voit toki olla eri mieltä paavin kanssa, sehän on kunniakas protestanttinen perinne. 
Puhutko nyt papin henkilökohtaisista ominaisuuksista, vai oikeasta pappeudesta yleisesti? Edellinen ei vaikuta (välttämättä) ehtoollisen tai muiden sakramenttien oikeellisuuteen, “tehoon” ja vaikutuksiin, mutta jälkimmäinen on mielestäni ehdottomasti yksi sakramentin autenttisuuden edellytyksistä. Jos ei ole oikeaa pappeutta, ei ole myöskään oikeita sakramentteja. Sen sijaan oikean pappeuden saaneen papin henkilökohtaiset virheet ja puutteet eivät tee sakramentteja (välttämättä) pätemättömiksi.
En toki luottaisi siihenkään, että oikean ort. (tai room.-kat.) papin jakama ehtoollinen olisi oikea, jos pappi on asetettu vaikkapa toimituskieltoon omien töppäilyjensä takia. Pappeus ei ole mikään henkilön oma ominaisuus, vaan se on suhteessa koko kirkkoon, sen järjestykseen ym. Tässä mielessä papin omakin oikeellisuus kyllä vaikuttaa. Ei missään ole sanottu, että Jumala sitoutuisi erotettujen tai kurinpitotoimien vuoksi syrjään asetettujen pappien välittämiin sakramentteihin ja siunauksiin.
Athoksella oli benediktiinejä vielä pitkään tämän jälkeen. Ylipäätään tilanne ei ollut kategorinen itä vs. länsi. Unionia vastustanut P. Gennadius Scholarius esim. käänsi muistaakseni Akvinolaisen Summan kreikaksi ja kehui sitä kovasti.