Kristityllä ei ole myöskään mitään velvollisuutta sitoa omaatuntoaan psykoanalyysiin, metafyysiseen estetiikkaan ja niistä johdettuihin vallantäyteisiin, ylimielisiin ja tarkoitushakuisiin päsmäröinteihin.
Lueskelin tätä keskustelua pitkästä aikaa uusintana. Tämä on hassu tapa argumentoida, että otetaan joku sana tai käsite, ja sitten heitetään se takaisin välittämättä siitä, mitä se tarkoittaa a) alkuperäisessä kontekstissaan tai b) kohtekstissa, johon se yritetään heittää. Tässä siis omantunnon sitominen johonkin.
Täällä ainoa, joka on yrittänyt sitoa jonkun omaatuntoa on homomyönteinen puoli. Se on yrittänyt esittää, että koska on joku tieteen tulos x, niin homoseksuaalinen taipumus tai toiminta pitää hyväksyä. Tai se tieteen tulos x menee yli siitä, mitä kirkko ja katekismus sanovat, ja sillä tavalla määrittelee kaikille oikean ja väärän.
En tiedä, mitä tekemistä päsmäröinneillä on minkään kanssa täällä. Se tarkoittaa suunnilleen kontrolloimista, mikä on hyvä vihje myöhempää varten. Mutta tuosta tarkoitushakuisuudesta sanon nyt, että on tarkoitushakuista yrittää löytää joku tieteen tulos, ja sitten heti kiinnittyä siihen ja käyttää sitä kuin jotain itsestäänselvää todistetta homoseksuaalisuuden puolesta.
“On tämä yksi tieteen tulos. Nyt kaikki koneet seis. Tän mukaan määrätään oikea ja väärä kun heitetään katekismus pois!!!” Tämä on tarkoitushakuista omantunnon sitomista.
Kukaan ei ole yrittänyt ketään missään vaiheessa sitoa psykoanalyysiin. Tiede on tapa ymmärtää asioita. Se tarkoittaa, että johonkin yhteen tieteen tulokseen on täysi vapaus asiasta jotain tietävillä esittää vastalauseita ja tarkennuksia tai kritisoida väitettyä selitysvoimaa. Mutta se tarkoittaa, että kritiikki esitetään päättelyn ja perustelun muodossa. Pelkkä päättelyn vähätteleminen ei ole mitään oikeaa kritiikkiä.
Samalla tavalla psykoanalyysi on tapa ymmärtää asioita. Se tarkoittaa, että asiasta tietävillä on täysin vapaus esittää vastalauseita tai tarkennuksia tai kritisoida väitettyä selitysvoimaa. Mutta se tarkoittaa, että kritiikki esitetään päättelyn ja perustelun muodossa. Sitä on ihan turha esittää epämääräisten syytteiden tai sanojen takaisin heittämisen muodossa.
Täällä ei kukaan koe tiedettä hirveän sitovaksi, koska tuollaisia hätäisiä päätelmiä vastaan löytyy helposti aineistoa ja argumentteja. Ehkä psykoanalyysi koetaan hirveän sitovaksi siksi, että sille ei löydy niin helposti vastalauseita. Jordan Peterson sanoo, että Freudia on niin helppo kritisoida siksi, koska nykyinen länsimainen kulttuuri on erittäin pitkälle Freudin ajatusten varaan rakentunut. Joten suurin osa Freudin ajatuksista on puhtaasti yleistietoa. Jolloin ainoastaan ne jäljelle jääneet, jotka eivät ole muuttuneet yleistiedoksi, tunnistetaan enää Freudin ajatteluksi. Josta syystä kaikki voivat vakuuttua, että Freud oli täysin väärässä.
Metafyysinen estetiikka taas on yhdenlainen vastaus kysymykseen, että miksi on jotain sen sijaan, että ei olisi mitään tai miksi ja millä tavalla asiat voivat olla erillisiä ja suhteissa toisiinsa. Joten jos ihminen kykenee sitomaan omatuntonsa olemassaolon tosiasioihin ja mahdollisuuksiin, niin sehän on mitä parhaiten tehty. Kaikkein veikeintä on, että ainoa varma tapa päästä Freudia pakoon on juuri estetiikka.
Jotkut päätelmät ovat vallantäyteisiä ja ylimielisiä väistämättä sellaisen näkökulmasta, joka vihaa olemassaoloa sinänsä. Ovat ne toki jonkin muunkin mielestä, mutta luettuani Voegelinin ajatuksia modernista gnostilaisesta tendenssistä olen sillä kannalla, että kyse on tästä. Tässä on ajatuksena se, että gnostilaisessa tendenssissä yksilö asettaa oman olemassaolonsa määrittelemättömyyden ja vapauden vastakkain ympäröivän todellisuuden määritellyn ja rajoituksellisen olemassaolon kanssa.
Tuo toisaalta liittyy siihenkin, että jos jonkun mielestä ihmisen pohjimmainen olemus on täydellinen vapaus yli kaikkien väitettyjen totuuksien, ja oikean totuuden erottaa väitetyistä totuuksista yksin se, että se tarjoaa ja edustaa täydellistä vapautta, etenkin vapautta todellisuudesta ja sen rajoituksista, etenkin luotuisuudesta, niin silloin kaikki väitteet siitä, että todellisuudella on kohdattava laadullinen sisältö, joka poikkeaa yksilön odotuksista ja on aina luonteeltaan yllätys, on vallantäyteistä ja ylimielistä, jopa väkivaltaa tätä absoluuttista vapautta kohtaan. Joka on ennen kaikkea muuta vapaus olla tulematta yllätetyksi.
“Minun yksilöyteni määrittelen minä yksin. Jos päätän tai koen, että oman nahkani sisällä olen jalo ja viisas, ynnä kaikki haluni ovat täydellisiä, niin on teidän tehtävänne tulla toimeen sen kanssa.”
Jo syntymässä tai heti sen jälkeen määräytynyt ja oppimisesta riippumaton aivorakenne on ihan saman tason biologinen tosiasia kuin vaikkapa ihonväri. On oma valinta sivuuttaa faktat tarkoitushakuisuuden alttarilla.
Raskauden aikana sikiön aivot muotoutuvat esimerkiksi äidin kokeman stressin perusteella. Tämä on tietyllä tavalla oppimista. Ja samanlainen oppiminen jatkuu edelleen syntymän jälkeen. Aivot eivät ole muuttumattomia millään tavalla. Eivätkä aivot determinoi käytöstä tai myöhempää oppimista kuin hyvin karkealla tasolla. Tämän valossa täällä ei ole kukaan sivuuttanut mitään faktaa.
Toiset tekevät sitten omat johtopäätöksensä uskottavuudesta.
Tervemenoa vaan toiset. Huomaan, että tässäkin vallitsee jonkinlainen hätä sinetöidä asia.
Siksi koin tarvetta vastata tähän, koska tuo pätkähän käytännössä väittää, että olen jotenkin erityisesti sitonut itseni. Siis psykoanalyysiin tai metafyysiseen estetiikkaan. Kun päinvastoin, psykoanalyysi kapeammassa mielessä ja estetiikka laajemmassa mielessä ovat juuri teorioita avoimuudesta ja teorioita yllätetyksi tulemisesta. Kasvu ja oppiminen on sitä, että on avoin sille, mitä ei vielä tiedä. Se on täysin eri asia kuin olla avoin jollekin jo tiedetylle halulle tai staattiselle määritelmälle.
Tässä on alle viiden minuutin video, joka tänne pitäisi laittaa myös kaikkiin usko vastaan ateismi keskusteluihin. Eli kun jollekin henkilölle esitetään dataa, niin hän muodostaa datan merkityksestä heti jonkinlaisen käsityksen. Tämän seurauksena hän pystyy keksimään ja näkemään lisää asioita, jotka sopivat hänen käsitykseensä.
Mutta ymmärtääkseen dataansa oikeasti pitäisi henkilön heittää sitä päin testejä. Keksiä vaihtoehtoisia sääntöjä, jotka selittävät saman datan. Sitten keksiä dataa, joka sopii niihin sääntöihin, mutta ei välttämättä alkuperäiseen. Sitten pitäisi keksiä alkioita ja ilmiöitä, jotka eivät sovi dataan. Sitten testata, että mikä säännöistä onnistuu perustelemaan niiden kuulumattomuuden.
Halun kokeminen ei ole halun ymmärtämistä.
Lisäys:
Plato was supremely conscious of the struggle and its polarity. Philosophy is not a doctrine of right order, but the light of wisdom that falls on the struggle; and help is not a piece of information about truth, but the arduous effort to locate the forces of evil and identify their nature.
For half the battle is won when the soul can recognize the shape of the enemy and, consequently, knows that the way it must follow leads in the opposite direction. Plato operates in the Republic, therefore, with pairs of concepts that point the way by casting their light on both good and evil.
His philosopher does not exist in a social vacuum, but in opposition to the sophist. Justice is not defined in the abstract but in opposition to the concrete forms that injustice assumes.
The right order of the polis is not presented as an “ideal state,” but the elements of right order are developed in concrete opposition to the elements of disorder in the surrounding society. And the shape, the Eidos, of Arete in the soul grows in opposition to the many eide of disorder in the soul.
– Eric Voegelin, Order and History III: Plato and Aristotle, sivu 117.
Estetiikasta voi sanoa tässä aivan saman kuin filosofiasta: Se ei ole doktriini asioiden oikeasta järjestyksestä, vaan viisauden valo, joka lankeaa taistelun ylle. Apu ei ole silloin pala tietoa, vaan sinnikäs pyrkimys paikallistaa pahuuden voima ja päästä perille sen luonteesta.
Taistelu on puoliksi voitettu kun sielu voi tunnistaa vihollisen, ja - edellisen seurauksena - tietää, että tie, jota sen on seurattava, kulkee vastakkaiseen suuntaan.
Myöhemmin sanotaan: Oikeudenmukaisuutta ei määritellä abstraktisti, vaan vastustuksena niihin konkreettisiin muotoihin, mitä epäoikeudenmukaisuus omaksuu.
Tästä voi hätäinen heti hypätä siihen, että oikeudenmukaisuus on antaa ihmisille mitä he haluavat. Silloin seuraa väistämättä, että epäoikeudenmukaista on evätä ihmisiltä se, mitä he haluavat.
Todellisuus on kuitenkin päinvastainen. Oikeudenmukaisuus on, että ihmiset saavat sen, mitä heidän haluistaan ja teoistaan luonnostaan seuraa. Epäoikeudenmukaista on yrittää pimittää heiltä nämä seuraukset tai antaa heidän kuvitella, että ne ovat vältettävissä tai vapaasti valittavissa. Oikeudenmukaisuus johtaa siihen, että ihmisellä on tarve, syy ja mahdollisuus ymmärtää halujensa ja tekojensa seuraukset. Tästä seuraa tarve, syy ja mahdollisuus muuttaa, jalostaa tai kehittää niitä uuteen suuntaan.