Tottakai tuo on syvällinen salaisuus.
Mutta se ei poista maailmasta biologiaa. Ihminen ei kristittynä tai muutenkaan muutu henkiseksi leijujaksi.
Täytyy poistua päivän askareisiin, ja jatkaa myöhemmin.
Lounastakin tarttis kehittää. Muistakaa syödä !! 
Ja silti ilmeisesti oletat että heteroudesta poikkeavien ihmisten pitäisi muuttua henkisiksi leijujiksi? Tai että niiden jotka eivät löydä kumppania joka haluaisi sitoutua avioliittoon pitäisi muuttua henkisiksi leijujiksi?
Tai että tarkoitus pyhittää keinot, että mikä tahansa maallinen suhde on riittävän pyhä kun se on siunattu kristilliseksi avioliitoksi?
Ehkä ihmisten pitäisi lopettaa syöminen jos he eivät ole kristittyjä ja rukoile kristittyä ruokarukousta.
Joo, tämä viesti oli ilkeä provo, myönnän. Mutta seison kaiken kirjoittamani takana, tyyli olisi kuitenkin voinut olla toinen.
No en oleta.
Juuri siksi, että olemme biologisia olentoja, näitä kysymyksiä ei voi ohittaa.
Mene nyt syömään sinäkin ja siunaa ruokasi! Moi.
Joo. Moi.
Riisipuuropäivä. Joulu tulossa ja saa syödä riisipuuroa yölläkin.
Ai niin. Haluan sanoa myös sen että mielestäni se käsitys, että seksi olisi jotenkin enemmän Jumalan mielen mukaista jos siitä voi syntyä lapsi on ihan täysin käsittämätön ja jopa epäkristillinen.
Kristinuskohan ylistää allegorista steriiliyttä ja henkistä sikiämistä.
Ainoa lapsi jonka synnyttämisestä välilleen ihmisten tulisi olla huolissaan on Kristus-lapsi. Kristus-lapsen syntymiseen seksin harrastaminen ei liity mitenkään, eivätkä biologiset lapset ole kristittyjen siittäminä yhtään sen jumalallisempia kuin pakanoidenkaan siittäminä.
Joten voisiko joskus saada kristillisessä keskustelussa kuulla joitain muita argumentteja avioliiton merkityksestä kuin nämä samat vanhat, että seksi kuuluu avioliittoon ja että avioseksistä pitää syntyä biologisia lapsia?
Omasta näkökulmastani katsottuna, seksistä tai mistä tahansa muusta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta tulisi syntyä kontemplatiivinen tunnistaminen, tuntea toinen toisensa Jumalassa. Kristus-lapsi.
Ja uskon että näin on mahdollista tapahtua missä tahansa syvällisessä suhteessa riippumatta suhteen osapuolien biologisesta sukupuolesta tai seksuaalisen suuntautumisen tavasta. Tästä myös seuraa se että itsetyydytys jää harmaalle alueelle, koska siihen ei kuulu vuorovaikutus eikä kontemplatiivisen tunnistamisen mahdollisuus. En silti pitäisi sitä syntinä, niin kuin en pidä syntinä herkkujen syömistäkään, syömistä joka ole tarkoitettu nälän tyydyttämiseen. Periaatteessa biologisen lapsen syntymä seksin seurauksena on ylimääräinen herkku, se on bonus, mutta ei aina tarpeellista.
Biologisen lisääntymisen säätely ei millään tavalla ehkäise tätä seksin perustavaa laatua olevaa merkitystä, kun taas biologisen ehkäisyn muut positiiviset vaikutukset ovat sosiaalisesti merkittäviä.
Esimerkiksi naisten mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä lisääntyy merkittävästi.
Minun teologiassani asia on kääntynyt toisinpäin: minä pohdin, missä tilanteessa homoseksuaalisuuden väittäminen synniksi ei olisi synti. Mielestäni näissä tapauksissa:
Sitä vastoin voidaan kysyä, onko kirkko sisäänrakennetuilta mekanismeiltaan sellainen, että sen piirissä ei ole edes teoriassa mahdollista korjata virheitä. Sillä mitä arvoa on “totuudellisella opilla”, jos totuuden seassa olevaa epätotuutta ei ole mitenkään mahdollista oikaista? Silloin jäljelle jää vain sen hokeminen, että olemme oikeassa, koska olemme aina väittäneet olevamme oikeassa.
Jos yksilö on aidosti pohtinut asiaa omassatunnossaan, pyrkinyt eläytymään homoseksuaalien asemaan, pohtinut moraalin johtamista suhteessa rakkauden kaksoiskäskyyn, kultaiseen sääntöön ja kategoriseen imperatiiviin; arvioinut homoseksuaalisen parisuhteen hedelmiä ja seurauksia yksilöiden ja yhteiskunnan tasolla objektiivisesti ja neutraalisti, perehtynyt terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiin; vaatii omalta raamatuntulkinnaltaan samaa rehellisyyttä ja johdonmukaisuutta kuin muiltakin eikä sorru “sementoitujen selitysten sokaisemaksi”; ei piirrä raamatuntulkintansa rajaa aina itsensä ja läheistensä ympärille; hyväksyy, että monitulkintaisesta tekstistä johtuen raamatuntulkintoja voi olla monia; on perehtynyt siihen, mitä homoseksuaalisuudella tarkoitettiin ja ei tarkoitettu antiikin aikana; on pohtinut tiukasti peiliin katsoen syitä, miksi on itse valinnut ryhtyä konservatiivikristityksi – ja näistä asioista huolimatta on “Herran pelossa” tullut siihen tulokseen, että ei uskalla sanoa, ettei homoseksuaalisuus olisi synti.
Jos syntinä pitää tiettyjä “terveyttä vaarantaviksi katsomiaan” seksuaalisia tekoja, kuten anaaliyhdyntää, eikä homoseksuaalista parisuhdetta sinänsä.
Hei, jos olet seurannut foorumia ja lukenut kristillistä kirjallisuutta seksuaalisuudesta, olet varmasti jo nähnyt muutakin kuin “samat vanhat”! Oletko?
Tosin seksin ja avioliiton yhteyttä ei kristinuskosta saa pois kuin kristinuskoa runtelemalla. Pitää ensin repiä paljon pois ja sitten tuoda omia ideoita tilalle. Miksi sellaista pitäisi kristityn kuunnella? Mehän uskomme Jumalaan, joka on todella ilmoittanut itsensä, ja että Kristuksen, apostolien ja profeettojen julistus ja opetus ovat Jumalalta peräisin. Ei meidän tarvitse löytää totuutta omasta sydämestämme tai naapurin fiiliksistä tai teepussista. Saat toki esittää ajatuksiasi. En minä häätämässä sinun juttujasi ole jos ylläpitäjä ne hyväksyy, mutta ne ovat silti ennemmin kristinuskokritiikkiä kuin kristinuskon sisäistä keskustelua, kristillisiin totuuksiin perustuvaa kritiikkiä.
Keskustelu ei taida edetä, jos lähtäkohtana on, että vastapuoli ei ole “kykenevä” muodostamaan mielipidettä, kun taas minä olen; että vastapuoli vain “hokee” kantaansa, kun taas minulla on perustelut; että vastapuoli on “valinnut” mielipiteen ikään kuin järkeä käyttämättä; että vastapuolen näkemys johtuu “uskalluksen” puutteesta, kun taas minä päädyn mielipiteisiini selkeällä järjenkäytöllä.
Mielekkäänä pidän sellaista keskustelua, jossa A. ensin todetaan se kiistaton tosiasia, että kristityt ovat 1900-luvun alkuun saakka olleet yksimielisiä siitä, että homoseksuaaliset aktit ovat synnillisiä ja että Raamattukin niin sanoo siellä, missä asia tulee puheeksi; sitten B. aletaan käydä läpi ja arvioida niitä lukuisia perusteluita, joilla viimeisen noin sadan vuoden aikana on pyritty kumoamaan tämä perinteinen kanta. @anon85899117 kyllä esitteleekin tällaisia perusteluita, tilan puutteen vuoksi tietenkin viitteellisenä luettelona.
Kasasit paloja sieltä ja täältä sekasikiöksi ja annat ymmärtää minun sanoneen jotain sellaista, mitä en ole sanonut. Netissä tätä näkee väsymiseen asti, enkä jaksa siitä edes kimpaantua enkä käyttää sanaa “olkiukko”.
Minähän kuvasin tilanteita, joissa mielestäni ei ole syntiä sanoa homoseksuaalisuutta synniksi. Minähän osoitan korkeintaan ns. ymmärrystä, jos jotakin, olettamaasi “vastapuolta” kohtaan.
En tunnusta tässä asiassa kahta leiriä, jotka hakeutuvat väsyneeseen vastakkainasetteluun.
No näinhän se on että nykyinen positioni on perinteisemmän kristinuskon ulkopuolinen, en minä sitä mitenkään kielläkään.
Koettakaa nyt selviytyä, onhan teillä jo ennestäänkin kiintiöateisti ja kiintiöagnostikko.
Se että on oltu jotain mieltä pitkään, ei ole todiste siitä, että on oltu oikeassa.
Aika pitkälle kristityt ovat olleet yksimielisiä myös siitä miten homosuksuaaleja pitää kohdella. Vasta pitkälle viime vuosisadan puolivälin jälkeen Suomessa alettiin poiketa tästä yksimielisestä perinteestä. Vielä 1960 luvun lopulla kirkon kanta oli perinteisen kohtelun kannalla.
No vielä nykyään sentään jotkin Aftiikan nuoret aktiiviset kirkot ajavat perinteistä kohtelutapaa.
Minulla tuli erityisesti tuosta yhteen viestiisi liittämästäsi kuvasta mieleen kaikenlaiset tantriset opetukset ihmisten jumalallistumisesta “pyhän seksin” kautta tms. Tuossa kuvassa on mielestäni voimakkaan okkulttisia elementtejä: spiraaleja, galakseja yms. Miehen ja naisen yhdyntä saa kosmiset mittasuhteet.
Kontemplaatio voi tietysti tarkoittaa mitä tahansa “sisäistä tarkastelua”, kai ihan arkistakin pohdintaa tai jonkin esineen tutkiskelua. Useimmiten kai sillä nykyään viitataan johonkin syvällisempään tai mystisempään kokemukseen.
Ihmiset ovat mestareita pettämään itseään kaikenlaisilla huikeilla kokemuksilla. Tuhansittain avioliittoja rikkoutuu, kun jostain löytyy uusi “se oikea”, jonka kanssa onkin paljon suurempaa yhteyden tunnetta tai spontaanimpaa seksiä. Käsittääkseni voisi kai kuitenkin sanoa, että kristillistä avioliittoa tulisi hallita ennen kaikkea agape-rakkaus, joka sitoutuu, uhrautuu, kärsii jne.
Olen nähnyt kovia tilastoja siitä, kuinka avioliittojen eroprosentit ovat huikeasti isompia niillä pareilla, joilla on ollut aiempia seksisuhteita verrattuna sellaisiin pareihin, jotka ovat menneet neitsyinä yhteen.
Eiköhän kaikkien ihmisten kyky toisten ihmisten täydelliseen “kontemplaatioon” ole vaurioitunut sitä kautta, että ei kukaan ole saanut täydellistä rakkautta tai “kontemplaatiota” vanhemmiltaan. Avioliitto on Jumalan tarkoittama mahdollisimman turvallinen paikka seksuaalisuudelle vajavaisesti rakastaville ihmisille ja senkin suojelu ja vaaliminen vaatii työtä ja sitoutumista.
Itse olen elänyt aivan päinvastoin ja nyt olen sitten yksin ja elämä on ihan raunioina näiltä osin. Ilman seksiä olen onnistunut olemaan muutaman vuoden ja se saattaa olla osani loppuun saakka, jos en pahapäisyyttäni pysty avioliittoon kenenkään kanssa. Asiassa auttaa se, että olen yhä syvemmin alkanut ymmärtää entisen elämäntapani vääryyden ja sen korruptoivan vaikutuksen.
Jos otetaan lähtökohdaksi, että seksiä on saatava, vaikka ei löytäisi aviopuolisoa, niin sehän tarkoittaa, että hyväksytään kukasta kukkaan hyppiminen. Se se on sellaista leijumista, joka varmasti vähentää kykyä kohdata ihmistä kokonaisuutena -toisista tulee melko nopeasti enemmän tai vähemmän välineitä oman “seksuaalisuuden toteuttamista” varten.
Tähän hiukan tarttuisin, vaikka offtopicciin mennäänkin. Mun mielestä eroprosentti ei ole hyvä vertailutapa erilaisten avioliittojen toimivuudelle, koska ihmisillä on niin erilaiset ajatukset siitä, missä tilanteessa erotaan. Toinen ääripää häipyy heti, kun lakkaa huvittamasta ja tulee kauniimpi vastaan. Toinen ääripää taas sietää vuodesta toiseen erilaisia väkivallan muotoja, eikä ero tule kysymykseen, vaikka tilanne on lähinnä avioliiton irvikuva. Lisäksi tulee huomioida, että neitsyys naimisiin mennessä ei ole minkään kirkkokunnan mukaan välttämätöntä edes ihannetapauksessa - vihitäänhän leskiäkin. Ja mihin kategoriaan menevät ne, jotka ovat harrastaneet esiaviollista seksiä tulevan puolisonsa kanssa, mutta eivät muiden?
Kiitos viitteestä!
Mutta olen edelleen hämmentynyt. Onkohan kielutoimiston kanta muuttunut. Minä muistelen äidinkielen tunneiltani, että personointia tulee välttää, jos kohde ei ole persoona jne.
Eiköhän se siitä, hekin katsovat usein käsittävänsä kristinuskon jutut paremmin kuin kristityt itse. (Ei, en nimitä tällä sinua ei-kristityksi. Otan kantaa väitteisiisi, en siihen missä itse olet.)
“Tieteen kanta” onkin joissain asioissa mahdollinen ilmaisu, mutta “Raamatun kanta” on huomattavasti epämääräisempi. Tieteen kanta ei ole abstraktin tieteen itsensä kanta, vaan tiedettä tekevien tiedemiesten kanta. Tieteilijöillä kun näet voi olla joistain asioista konsensus tehtyjen tutkimusten jälkeen. Tieteen kanta viittaa aina jonkin käsillä olevan asian parissa työskennelleiden tutkijoiden enemmistön yleisesti hyväksyttyyn näkemykseen, ei siis mihin tahansa. Se on perusteltu kanta, jonka tutkijat ovat esittäneet pitkällisten tarkastelujen jälkeen. Voi esim. sanoa, että “tieteen kanta on, että on vaarallista juoda litra votkaa päivässä”. Sen sijaan ei voi sanoa, että “Raamatun kanta on, että alkoholia saa/ei saa juoda”.
“Raamatun kanta” on epämääräisempi ilmaus. Joissain asioissa Raamatun kirjoittajilla on konsensus - kuten vaikkapa siinä, että “kunnioita Herraa, Jumalaasi”. Mutta löytyykö tuotakaan kaikista Raamatun kirjoista, tuskinpa vain.
Minusta ilmaus “Raamatun kanta” on tavattoman huono - ja käytännössä sitä käyttävätkin vain ne, jotka yrittävät sen avulla oikeuttaa oman tulkintansa jostain yksittäisestä asiasta. Sen sijaan “kirkon kanta” tai “tradition (-mukainen) kanta” on se-ja-se, on parempi ilmaus, koska sitä voi perustella todellisten ihmisten kuten kirkkoisien todellisilla kannanotoilla ja tekemisillä.
En tiedä mitä kirjoittaja tarkoittaa perinteisellä kannalla. Homoseksuaalisuutta ei ole voitu sanoa synniksi ennen kuin koko termi ja käsite keksittiin 1800-luvun puolessavälissä. Homoseksuaaliset aktit on tietenkin aina sanottu joksikin mitä Jumala ei tahdo. Kuolemantuomiokin siitä on joskus langetettu. Asiaa tutkineen Teemu Keskisarjan mukaan edes kirjallista aineistoa homojen kohtaloista ei kamalasti löydy, 1600 - 1700 luvulla Ruotsista (johon Suomi siis kuului) alle parikymmentä tapausta (Keskisarja, Kyynelten Kallio 2011, s. 302). Vainoja ei pohjoismaissa ollut ja asia oli pitkälle vaiettu.
Kirkon perinteinen kanta oli se, että kyseessä on jotakin mitä Jumala ei halua. Ei esimerkiksi yksityisessä ripissä homoaktin tunnustanutta käräytetty julkisuudessa. Ruotsi-Suomessa asiaan suhtauduttiin vaikemisella (Keskisarja, 302).
Oma isäni kertoi homojen kohtelusta Helsingissä 60-luvulla. Ei siinä ollut yleisesti mitään turpiin vaan onnea -meininkiä. Ymmärrettiin että läheisyyttä toinen kaipasi, mutta heteromiehet eivät sitä voineet antaa. Ei se synti ollut ekana mielessä.
Huonoa kohtelua ei voi tietysti puolustella millään. Voi sanoa että “Raamatun mukaan Jumala ei tällaista tahdo” ja siinäpä kaikki. Loppu on kuulijan vastuulla.
D
60-luvulla vielä julkisessa lausunnossa kirkko vastusti homouden dekriminalisointia. Kirkon mukaan siis homot piti laittaa vankilaan. Hienoa, ettei isäsi oli ymmärtävä, eikä osallistunut homojen pahoinpitelyihin. Pahoinpitelyt kuitenkin olivat todellisia. Vielä 70-luvulla eräs ystäväni pahoinpideltiin ja lisäksi koki uskovalta suvultaan täyden hylkäyksen ja lopulta teki itsemurhan, kun ei enää kestänyt.
Varmaan tuo pappilanrenkien Heikki Mikonpojan ja Heikki Heikinpojan kohtalo ja vastaavat tapahtumat aiheuttivat sen, että tuohon aikaan osasivat homot olla piilossa. Homoja ei ollut samasta syystä, kuin heitä, eikä vainoa ole myöskään nykyään eräissä muslimimaissa. Ja tuskin kohta enää myöskään noiden Afriikan nuorten elinvoimaisten kirkkojen maissa.
Kukaan hetero ei tietenkään koskaan ole tuollaista kokenut: saanut turpaansa tai tullut perheensä hylkäämäksi.
Sain hieman erilaisen kuvan Keskisarjan kirjasta.Mutta eri mieltä olemme siis. Se on ihan OK. Itse en hakkaisi ketään, enkä kehottaisi hakkaamaan. Olen kuitenkin sitä mieltä että homoseksi on jotakin jota Jumala ei tahdo. Sen kirkko saa sanoa ääneen.
Minua on pahoinpidelty myös. Se on aina väärin, olipa “syy” mikä hyvänsä. Annoin anteeksi, mutta en väistättänyt vastuuta.
D
D