Olen kyllä tosi pettynyt jos korona on Tauti. Varsinainen antikliimaksi. Tässä on ollut mustatsurmat ja tuhkarokot ja poliot, mutta Ilmestyskirjan ratsastaja saa tapetuksi vain pari prosenttia potilaista, jos sitäkään, ja näistäkin lähes kaikki ovat joko niin vanhoja ja/tai sairaita, että ilman nykyajan lääketiedettä ja länsimaista elintasoa he joko olisivat jo haudassa, tai sitten jo alunperin välttyneet niiltä elintasosairauksilta joihin he lopulta koronan vuoksi kuolevat.
6 tykkäystä
Kiitos 
________________
1 tykkäys
Minä taas puolestani sanoisin, että mikä tahansa sairaus, ihan vaikka vain nuhakin on oire ja ennusmerkki tulevasta, joka siten kantaa kehoitusta parannukseen. Ei mitään tapahdu sattumalta ja jos lääketiede kykenee antamaan johonkin sairauteen avun, ei sitäkään ole ihmisviisauden ansioksi luettava.
Nämä suurpiirteiset, Hollywoodmaiset-tulkinnat ja maalailut maailmanlopusta ja niihin liitetyistä kristillistä uskomuksista kieltämättä ärsyttävät minua toisinaan.
Ehkä, kenties maailmamme loppuu vähemmän grandiöösisti. Tavalla, jota profetioiden asiantuntijat eivät hokaa.
Tavalla, jonka T.S. Eliot kirjasi “Ontot miehet” runonsa lopussa:
“Tällä tavoin maailma loppuu
tällä tavoin maailma loppuu
tällä tavoin maailma loppuu
ei paukahtaen vaan kitisten.”
3 tykkäystä
Alkuräjähdys ja lopputuhhaus.
1 tykkäys
Marlon Brando lukee samaa runoa Ilmestyskirja. Nyt! -elokuvan loppupuolella:
“We are the hollow men
We are the stuffed men
Leaning together
Headpiece filled with straw. Alas!
Our dried voices, when
We whisper together
Are quiet and meaningless
As wind in dry grass
or rats’ feet over broken glass
In our dry cellar”
Runo alkaa sitaatilla Joseph Conradin romaanista Pimeyden sydän:
“Mistah Kurtz - he dead.”
Brandon roolihahmon nimi oli Kurtz. Elokuva on Conradin kirjan adaptaatio Vietnamin sotaan.
Oli aikoja jolloin osasin Eliotin runotuotannon melkein ulkoa. Edelleen luen Eliotia joskus rippikoululaisille ja väitän tunnistavani sitaatit kun näen ne.
Anglikaani. Anglikaanit ovat muuten saaneet olla täällä melko rauhassa. Meillähän on (lut) aikaslailla täydellinen yhteys anglikaaneihin. Voimme toimia toistemme pappeina.
Kiitos TA tästä. On aina ilo kun törmää Eliotiin.
D
2 tykkäystä
Jätkä, perskutarallaa… Voiivoi kuule kun mä olen Eliotia ja Konradia lukenut ja tutkinut. Kuin pyhiä kirjoituksia. (Herman Melvilleä ja Samuel Beckettin lisäksi!) konsanaan.
Tässä nyt niin paljon tulee mieleen, mutta sen sanon että Redux on perseestä. Alkuperäinen filmatisointi oli parempi. Tiesitkö että Orson Wellesillä oli 1930-luvulla elokuvaprojekti Konradin Pimeyden sydämestä, joka kutistui joksikin kuunnelmaksi?
Hitto soikoon, mä en malta olla kuvittelematta mitä Welles ois saanut aikaiseksi. Mies oli nero, joka sammui liian aikaisin. Konradin Pimeyden sydämestä on tietääkseni tehty joku versio 1990-2000- luvun alussa, jossa Tim Roth on pääosassa, mutta en ole katsonut, etsinyt sitä.
Kyllä minä olen kovempi Eliot-fani! Olen lukenut elämäkerrankin. Ja Bob Dylanin Eliot -sitaatteja! Ja Pekka Saurin suomennoksen J. Alfred Prufrockin rakkauslaulusta! Ettäs tiijät!
D
2 tykkäystä
Niin mijekin. Noi Dylanin jutut on mulle tuntemattomia, mutta olen ollut kahdesti St.Bob The New-Psalmistin konsertissa ja taitaa mulla olla kaikki hänen levynsäkkin, uusin mukaan lukien. Mutta mutta mullapa on CD jossa itse hän eli T.S.Eliot lausuu runojaan.
Tuloo lisää muistoja. Mulla oli Hesassa olleissain toi Prufrock runo seinällä. Ihan tässä kuule herkistyy Eliotin, tuon Jumalan miehen edessä ja kanssa.
1 tykkäys
Niin mutta entäs se koronavirusepidemia? (Huom. ketjun aihe.)
2 tykkäystä
Olet oikeassa. Erään kristillisen runoilija mukaan jos loppu tulee, tulee se kitisten.
Sanoisimpa jopa, erästä anglikaaniprofeettaa siteeraten:
“This is the way the world ends
Not with a bang but with a whimper.”
D
1 tykkäys
Perusteiniangstia 80-luvulla. Olin 15 kun osasin tuon suomeksi ja englanniksi. Vaikka en vielä englantia lukenutkaan, kun oli venäjä pitkänä! Mutta joo, koronaps hyviinnii nii. Kyllä se on varmaan amerikkalais-englantilaisen runouden käännekohta!
D
Anteeksi Bonaventura, mutta mä opettelin ulkoa sen alun, S’io credesse che mia… Ja kun törmäsin erääseen italialaiseen talkoolaiseen, annoin palaa. Sanoi, siis sen alkuosan kohdalta että ymmärsi täysin. Olin kuin Dante tai jotain.
Ja hej. Vaihda s ja t paikkaa. Ja lue takaperin. S.T. ELIOT. Tragikosmismystiikkaa…
Kaikkihan tuon osaa. Korona. Minä opettelin italian kielen ulkoa, että pystyn lukemaan Danttet alkukielellä, koska Eliot. Nyt en muista enää. Ja korona.
D
2 tykkäystä
Näistä vitsauksista tai vähäisistä taudeista, AIDS ja korona, näen tiettyä analogiaa maailmassa, siinä miten ne kumpikin iskivät yhtäkkiä julkisuuteen, ennen tuntemattomina, ja tuntemattomuuden takia ei tiedetty miten vakavia ne ovat, miten pitäisi yrittää suojautua, miten pitäisi parantaa - paljon suuria kysymyksiä kerralla.
Näin jälkikäteen on hyvä ohittaa AIDS mitättömänä tussahduksena. Mutta silloin 1980-luvulla, jolloin olin about kolmikymppinen maailmalla matkaava IT-spesialisti, kova tekemään töitä, ja vastapainoksi kova bailaamaan ja koluamaan kaikkea, mitä Euroopasta löytyi viihteen puolelta, se iski lujaa. Kun tutun tutut kuolivat, läheisiinkiin ystäviin tuli tartuntoja, jotkut isot musa-starat delasivat, ja leffamaailmasta samoin.
Oli vähän samanlaisessa tilanteessa kuin koronan kanssa, ettei tiennyt uskalsiko edes halata tai suudella, ja ketä.
Ainakin diskosukupolvi jotenkin jämähti tuolloin. Olin tuolloin parissa stadin diskossa kutsuttu sellaiseksi kultapossuksi, joka pääsi jonon ohi sisään ja kutsuttiin erikoisbileisiin. Ne jäivät. Klubeillekaan ei haluttanut mennä kuuntelemaan jotakin bändiä ahtaisiin tiloihin. No tämä korona-aika on sulkenut minut vielä pahemmin ulos kaikesta. Ehkä siksi tuo AIDS-aika tulee mieleeni.
Sitten AIDS menetti mediakiinnostavuutensa, kun ei siihen megaluokan uhrilukuja liittynytkään, ja tartunnan saaneita kyettiin hoitamaan niin että kuolleisuuskin väheni. HIV-positiivisuus-sairaus jäi tiettyjen erityisryhmien isommaksi riesaksi, kuten suonensisäisiä huumeita käyttävien ja homoseksuaalien.
Minulla AIDS-riski pysyi mielessä sen media-aikojen jälkeenkin kauan, koska sain muita sairauksia ja pahan vuosikausien keuhkoinfektiokierteen, ja jouduin vuosikausia ravaamaan samalla HUS/Infektio-osastolla, missä valtaosa asiakkaista oli HIV+ ja AIDS-potilaita. Odotushuoneessa en uskaltanut edes lehtiin koskea.
Yritän kuvata sitä, että vaikkei näistä ehkä historiallista globaalin tason murrosta tulisikaan, niin yksilötasolla “maailma järkkyy”, yhteisöjen (kuten diskoporukka, bailujengi: nuoret aikuiset) kulttuuri ja elämäntapa kokevat kovia. Kerrannaisvaikutus koskee moniin: disko-, ravintola, yökerho-, matkailu- ja ja lentobisnes jo nilkuttaa tai korisee viimeisillään. Talousennusteet
synkkenevät.
Jos elää niin näkee.
1 tykkäys
On melko surullista, kun lukuisat nuoren ihmisen päivät kuluvat krapulan potemiseen. Itse havahduin asiaan vasta 34- vuotiaana ja sen jälkeen krapulat ovat olleet hyvin harvinaisia. Se rahamäärä, mikä kuluu baariin, ei oikein täsmää sen kanssa, kuinka hauskaa siellä oikeastaan on. Eli hyvin harvoin on hauskaa ja useimmiten illat eivät sisällä sellaista aikaa, että uhrattu rahamäärä tulisi hauskuudella tai muuten hyvällä ajanvietteellä katettua.
Koko ravintolakulttuuri ryyppäämisen ja juhlimisen suhteen joutaisi jo tulla tiensä päähän. Tietenkin kohtuullinen alkoholinkäyttö on ihan OK.
1 tykkäys
Tosi on. Itse olin tosin diskoissa ennen muuta innostunut musiikista, tanssista ja hyvästä tunnelmasta kuin alkoholista. Minulla oli vuosia se periaate, että max. 2 drinkkiä ja loput vettä tai colaa.
Itse en ole enää pariinkymmeneen vuoteen kaivannut ravintolaelämää, mutta tuolloin 1980-luvulla 30-v menijänä sen menetyskin harmitti. Nykyisissä koronan tuomissa rajoituksissa olen murheissani siitä etten pääse kirkkoon enkä harrastuskerhoihini, en uskalla mennä elokuviin, en oopperaan, en konserttiin…
Ja tuleeko vielä edes aika, jolloin uskaltaisin? Vai tätäkö tämä on loppuun asti?
On tämä koronakin melkoinen muutos ainakin monen yksilön ja yhteisön historiassa.
Sinullahan on ollut kans vakavia sairauksia? Minulla ainakin koronan pelko helpotti kun viime talvena sairastin taudin, jossa kuolleisuusprosentti koronaan verratuna on monin kertainen. Siinä joutui ikään kuin käymään kuoleman läpi, vaikka se tuosta kerrasta vielä siirtyikin edemmäksi. Jotenkin se kuitenkin toi sellaista luottamusta Jumalan huolenpitoon, ettei korona isommin huolestuta. Sitä paitsi onhan tuo pikkukuolema kuitenkin meidän uskovaistenkin käytävä läpi ennemmin tai myöhemmin, eli se on kuitenkin joka hetki läsnä tavalla tai toisella, oli koronaa tai ei. Miksi siis sitä pelätä sen isommin?
Itselläni toinen korva tinnittää, joten konsertteja täytyy välttää ja elokuvissakin usein ääni on hieman turhan lujalla. Eli jollen halua pahentaa vaivaa, täytyy olla tarkka, ettei meteli kohdistu korvaan liian pitkään tai liian usein.