Sen ei tarvitsisi olla naula, mutta ihmiskunta on niin paatunut, että se luottaa omiin voimiinsa, omiin keinoihinsa ratkaista ihmiskunnan moninaiset ongelmat ja vitsaukset.
Tässä on vähän anakronistinen sävy. Sana tarkoittaa siis jotain, mikä ei kuulu siihen aikaan, missä se esiintyy. Vähän kuin jollain olisi ydinase villissä lännessä. Tässä minun pyöristetty käsitykseni siitä, että mikä mihinkin aikaan kuuluu:
Keskiajalla ajateltiin niin, että maailma oli järkevä ja ymmärrettävä. Ihmisten elämään kuului kärsimys ja kuolema sopivina määrinä, mutta se ei horjuttanut kenenkään maailmankuvaa. Sitä pidettiin lankeemuksen seurauksena ja sen ottaminen vastaan oli osa uskoa ja kilvoitusta. Eli se, mikä oli fyysisessä todellisuudessa, oli se, minkä mukaan elettiin.
Keskiajan lopussa alkoi ilmestyä kaikenlaisia milleniaalisia liikkeitä, jotka lupasivat, että ihmiskunnan olisi mahdollista joko paeta tästä todellisuudesta johonkin henkiseen tuonpuoleiseen tai sitten tuoda jonkinlainen kolmas valtakunta tai Pyhän Hengen aikakausi maan päälle. Yhteistä näille on se, että kumpi ikinä toteutuisi, siis pako tai valloitus, niin totuuden keskipiste siirtyi siinä ihmisen pään sisään. Sen sijaan, että koko todellisuus olisi ollut minulle ulkopuolinen, siis niin fyysinen, sosiaalinen kuin hengellinen, koska kirkko rukouksineen ja pyhineen oli minun ruumiini ja mieleni ulkopuolella, astui tilalle ajatus, että on hengen tai Hengen valtaamia valittuja, joiden sisällä on hengellinen todellisuus.
Kirkko, pyhät, papit, alttarit ja kaikki saivat lentää kuuseen. Uskosta tuli ei oikeastaan uskoa edes Kristukseen, vaan pohjimmiltaan tähän henkeen tai Henkeen. Koska se, mitä Kristus oli tehnyt, oli kertaluontoinen juttu, mikä mahdollisti tämän kipinän tai intuition syttymisen tai Hengen tai hengen tulon sisäisesti ihmiseen.
Tilanne jatkui parilla eri tavalla. Yksi oli rutto. Jonka seurauksena heikkeni usko ympäröivän todellisuuden hyvyyteen tai mielekkyyteen tai siihen, että se voisi palvella Jumalan antamia tarkoituksia. Samaan aikaan hidas mutta varma talouden, teknologian ja hallinnon kehitys rohkaisi päinvastaista ajatusta, että ihmiskunta oli menossa kohti maanpäällistä paratiisia. Tämän ihanan, tulevaisuuteen sijoittuvan aikakauden saisi nimenomaan toteen tämä kipinä tai henki, minkä laskeutuminen oli tehnyt valittujen joukosta kykeneviä saattamaan sen toteen.
Keskeinen piirre siis kaikille näille joakimistisille spekulaatioille (Voegelinin termi; viittaus Joakim Fiorelaiseen, joka eli noin 1135–1202) on, että ihminen ei enää usko niissä, että uskon sisältö tulee hänelle ympäröivän todellisuuden kautta, jossa ja johon suhteessa hän myös pyhittyy, vaan että usko on sisäinen, intuitiivinen asia. Ja tämän intuition antavat hänelle hänessä asuva henki tai Henki. Joka voi käyttää tai olla käyttämättä sytykkeenään ilmoitusta eli Raamattua.
Esimerkiksi reformoitu siis kalvinistinen oppi on mahdollista käsittää suoraan tällaisena joakimistisena spekulaationa, jossa “valittujen” joukko Raamatulle altistuessaan “syttyy” tai “valaistuu” toteuttamaan tiettyä ohjelmaa tässä maailmassa. Myös Luther käsitti Gillespien mukaan evankeliumin tällä tavalla, että usko on jonkinlainen sisäinen viittaus tai liikahdus kohti tuonpuoleista. Siitä, miten Lauri Kemppainen 2015 kuvaili antiikin gnostilaisuuden käsityksen kaikkeuden synnystä, lankeemuksesta ja tarvittavasta pelastuksesta, ei ole oikeastaan mikään matka alkuperäiseen luterilaiseen tai reformoituun käsitykseen pelastuksesta. Ainoa erikoinen piirre on se, että juuri Raamattua käytetään “kipinän” sytyttämiseen. Ja tämän piirteen erikoisuus katoaa kun todetaan, että siinä käytetään vain tiettyjä, valikoituja kohtia Raamatusta ja hyvin valikoivaa lukemisen ja tulkinnan tapaa.
Yritän siis tällä kaikella sanoa sitä, että usko ihmisen, tieteen, talouden, teknologian, politiikan ja yhteiskuntien mahdollisuuksiin on oikeastaan sen saman ilmiön suora seuraus kuin mistä tulee myös luterilaisuus ja reformoitu oppi. Katolilaisten nuorten aikuisten kesken oli jokin aika sitten keskustelu gnostilaisuudesta. Niissä ei oikein pääse mihinkään, koska jengi on keskimäärin aivan pihalla, eikä osoita mitään oikeaa kiinnostusta asioihin.
Siinä keskustelussa jäi kuitenkin voimaan sellainen illuusio, että gnostilaisuuden määritelmä olisi luodun todellisuuden torjuminen tai kielteinen suhtautuminen materiaan ja luotuun todellisuuteen. Josta seuraa sellainen outo ajatus, että kristillistä on tietenkin suhtautua myönteisesti materiaan ja luotuisuuteen.
Oikeasti asia on niin, että gnostilaista on nostaa mielen sisäinen sen ulkopuolisen yläpuolelle. Juuri tämä ajatus, että pelastus tulee sisäisen kipinän kautta. Ja se sisäinen kipinä sitten pyrkii joko pakenemaan luomakuntaa tai antamaan sille merkityksen omista lähtökohdistaan. Käytännössä siis gnostilaisuudessa ei torjuta fyysistä todellisuutta sinänsä, vaan kiistetään, että sillä olisi ihmisestä riippumatonta merkitystä. Josta seuraa käänteisesti sen evankeliumi, jota esimerkiksi Tolkienin ja C. S. Lewisin kirjat edustavat, että ihmisen on tarkoitus romanttisesti, tarinoimalla ja mielikuvitusta käyttämällä antaa kaikkeudelle merkitys.
Vähät väliä millään Jumalalla tai hengellisellä elämällä tai pyhityksellä. Ollaan kuin hobitteja ja haltioita tässä ihmeellisessä maailmassa. Tavalliset meistä ovat sitten ihmisiä. Ja ateistit vaikka örkkejä. Palvotaan elämän pieniä huveja ja iloja, yhteisiä pelejä ja leikkejä, lauluja, runoja ja taidetta.
Koronaakin pidetään vain sattuman tuloksena tajuamatta sitä Jumalan ruoskaksi, jonka välityksellä hän tahtoo saada ihmiset pois omavaraisuudestaan luottamaan häneen, jolla nämä kaikki ovat kädessään.
Koronaa pidettiin aivan ensin bioaseiden kehittelyn tuloksena. Joko Kiinan ruoskana omia kansalaisiaan (tai Hong Kongin mellakoita) tai amerikkalaisia vastaan. Tai sitten ikävänä kämminä, koska oikeasti oli tarkoitus vain kehittää keinoja, joilla puolustautua samanlaiselta uhalta. Jos korona on luonnossa syntynyt ilmiö, niin sittenhän aihetta paniikkiin onkin, jos muutaman vuoden välein eläimistä hyppää joku pöpö ihmisiin. Laittaa tosin miettimään, että historiassa tällaista ei ihan hirveästi tiedetä tapahtuneen.
Kuten edellä sanoin, se olisi absurdi Jumalan ruoskana, koska äärimmäisen harva ihminen tietäisi, mihin kääntyä, miten ja miksi. Olen tullut ajatelleeksi vasta varsin vähän aikaa sitten, että pelastus tai Taivas tai ikuisuus on luterilaisessa ajattelussa jotain äärimmäisen epämääräistä, höttöistä tai lähes merkityksetöntä. Jos on kiva keskiluokkainen elämä täällä, niin luterilainen pelastus ei kuulosta paljoa enemmältä kuin sen jatkumiselta ikuisesti. Jos pelastuksessa on kyse vain itsenään olemisesta ja itsensä toteuttamisesta, niin miksi ihmeessä olla tekemättä sitä nyt, jotta sitä saisi ehkä tehdä ikuisesti?
Tai jos evankeliumi on lupaus ikuisesta itsensä toteuttamisesta, niin onhan se toisaalta silloin tosi loogista, että kun se uhkaa meinata loppua täällä, niin sitä saisi jatkaa seuraavassa elämässä jos vain alistuisi pyytämään nätisti? Paitsi jos tarjous on auki vain niille, jotka haluavat toteuttaa itseään siivosti. Mutta jos tykkää kovista huumeista, väkevästä viinasta, maksullisista naisista, nopeista autoista ja laittomista aseista, niin silloin se ei tietenkään käy. Tai jos vaan seksuaalinen vapaus ja ajoittain runsas päihteiden käyttö ihan tuttavien kesken kiinnostaa enemmän kuin mahdollisesti ikuinen kiltteys.
Niin rutossa kuin maailmansodissa kuin tässä nykyisessä paniikissakaan ei lue lähettäjän nimeä tai minkäänlaista uhkavaatimusta. Se vaan tulee ja aiheuttaa kaaosta. Mitä siinä viruksen pinnalla edes lukisi? “From China with love” vai “from God with anger” vai “hölmö, ei tämä minusta johdu” vai jotain muuta?
Keskeinen ero katolisen tradition ja kaikkien muiden filosofioiden välillä (sisälten sekä protestantit että tämän nykyisen, ekumeenisen uuskatolisuuden) on, että katolinen traditio pitää hengellistä elämää ja hengellistä todellisuutta ihmisen pään ulkopuolisena asiana. Siksi siihen väistämättä kuuluu ymmärrys myös siitä, minkälainen ihmisen tulisi olla täyttääkseen tarkoituksensa ja millä tavalla kärsimykseen ja kuolemaan tulisi suhtautua. Kun taas luterilainen vastaus koostuu tästä sisäisen kipinän ja merkitystä vailla olevan, sekulaarin maailman suhteesta. Jonka tarkasta sisällöstä saa joka kysymykseen eri vastauksen tai ei mitään vastausta.
Vaikea kenenkään on hyväksyä mitään diiliä jos eivät sen diilin tarjoajat itsekään osaa selittää, että mitä ovat tarjoamassa.