Onko luomiskertomus luonnontieteiden oppikirja?

Muistetaan hei ettei käydä henkilöön, vaan jatketaan asiassa pysyen.

Vrt. “Mielestäni tämä ei ole näin/on väärin ilmaistu/on kannattamaton tapa lähestyä aihetta, koska <perusteluita, perusteluita>” vs “sinä olet ylpeä/vajaa/tyhmä kun kirjoitat näin”… Pysytään hyvän turvavälin päässä jälkimmäisestä.

2 tykkäystä

Nythän on niin että nykyinen universumimme on saanut alkunsa singulariteetin räjähdyksestä. Emme tiedä, emmekä tule koskaan tietämäänkään mikä sai singulariteetin räjähtämään ja/tai miten pitkään tuo singulariteetti on ollut olemassa. Yksi teoria (ihan yhtä hyvä tai huono kuin kaikki muutkin) on s.e. singulariteetti muodostui edellisen universumin luhistuessa kasaan.
Enkä oikeastaan tiedä edes yhtään hyvää syytä miksi asialla pitäisi vaivata päätään. On paljon oleellisempiakin asioita pohdittavaksi - kuten että miksi EU haluaa hyysätä matuja sen sijaan että käännyttäisi heidät vain takaisin sinne mistä ovat tulleetkin - tai miksi EU on niin antisemitistinen yhteisö, että otti oitis asiakseen moittia jyrkästi Trumpin päätöstä tunnustaa Israelin valtion oikeutus ja Jerusalemin asema sen pääkaupunkina.

@anon77967321 lähestymistapa asiaan on lähes identtinen omani kanssa! Päivän piristys. On inhimillisesti katsoen mukavaa edes joskus bongata samantapaisia mielipiteitä kuin omansa vaikka erilaisuus onkin rikkaus.

Olen samaa mieltä, että sen pohtiminen on viime kädessä turhaa.

Yksi syy siihen, miksi moni kallistuu sen ajatuksen puolelle, ettei mitään persoonallista ja hyvää jumaluutta ole universumin synnyn taustalla, on huomion kiinnittäminen siihen, mistä me voimme tehdä havaintoja. Richard Dawkins: “The universe that we observe has precisely the properties we should expect if there is, at bottom, no design, no purpose, no evil, no good, nothing but pitiless indifference.”

3 tykkäystä

Mitä olette mieltä sellaisesta väitteestä, että Mooseksen kirjan voidaan uskottavasti selittää kuvaavan mitä tahansa kulloinkin voimassa olevaa käsitystä maailman synnystä ja rakenteesta? Sen erityisyys on juuri siinä muovailtavuudessa. Se on siis todellinen myyttinen tarina joka elää mihin tahansa tilanteeseen.

Löydän helposti tuon singulariteettiversion Mooseksen kirjassa, siinä missä siitä löydän keskiaikaisen, vanhaan kaksoisvirtainmaalaiseen maailmankaikkeusmalliin perustuvan version.

1 tykkäys

Kyllä!
Ja Richard Dawkinsin huomio on sitä mistä puhun kun sanon että olen tavannut ateisteja jotka ovat mielestäni henkisempiä kuin ns. uskovaiset.
Kaikki todelliset vakaumukset ja uskomukset puhuvat mielestäni siitä mitä maailmankaikkeus oikeasti on. Se on sitä mitä me olemme ollessamme olemassa universumissa. Jos olemme myötätuntoisia ja rakkaudellisia, maailmankaikkeus on sitä, jos olemme katkeria ja kostonhaluisia, se on sitä.
Lopulta, todellisuudessa eläminen on suurin mahdollinen vakaumus ja usko.

Tässä on sen kvanttimekaniikan oivalluksen suuri merkitys, että havaitsija vaikuttaa omalla itsellään ympäröivään todellisuuteen. Ja tässä lähestytään mielestäni esimerkiksi kristillistä käsitystä siitä että ihminen osallistuu Jumalan luomistyöhön. Uskosta ja vakaumuksesta huolimatta, tämä luomistyöhön osallistuminen on fakta, joka tapahtuu. Minua kiinnostaa faktat siitä miten se tapahtuu ja tällä hetkellä tiede on se, mikä antaa konkreettisimmat vastaukset.

2 tykkäystä

Kosmologian huippuammattilaiset ovat käyttäneet jumala -sanaa, mikä on synnyttänyt sekaannuksia. Einsteinin jumala on Spinozan jumala (deus sive natura). Stephen Hawking ei myöskään ole teisti. Kun selasin vähän aikaa sitten yhden musiikkialbumin (Quantum Gate) sisätekstejä, sieltä löytyi kaksi lainausta juuri yllä mainituilta herroilta.

God does not play dice with the universe. (Albert Einstein)

So Einstein was wrong when he said, “God does not play dice.” Consideration of black holes suggests, not only that God does play dice, but that he sometimes confuses us by throwing them where they can’t be seen. (Stephen Hawking)

2 tykkäystä

Mutta Dawkinshan ei ole voinut tehdä havaintoja muunlaisista universumeista. Kuinka hän siis voi sanoa “precisely” millaisia ominaisuuksia niiltä voisimme olettaa?
Muistelen muuten Terry Eagletonin jossain puolileikillään esittäneen, että universumissa on niin paljon pahaa, että tuntuu epätodennäköiseltä että se olisi syntynyt täysin sattumanvaraisesti. (Eagleton on marxilainen vanha-ateisti, joka pilkkaa Ditchkinseiksi kutsumiaan, yhteiskunnallisesti uusliberalismiin taipuvia uusateisteja näiden yleissivistyksen puutteen vuoksi.)

Entä jos ajattelee fysikaalisen todellisuuden syntyneen absoluuttisesta ykseydestä, alkusingulariteetista? Pohdin argumenttiasi. Sen pointtihan on, että ei-mistään ei synny mitään itsestään, koska siinä ei ole mitään, mikä voisi muuttaa ei-minkään miksikään. Kausaliteetti kun edellyttää jotain, joka saa aikaan jotain. Onkohan mahdollista kehittää sellainen ymmärrys kausaliteetista, joka mahdollistaa tämän ? Ehkä kaoottinen kausaliteetti?

1 tykkäys

Mietin, että eiköhän se ole kaikkien myyttien luonne että ne on mahdollista tulkita aina kunkin ymmärryksen mukaan.

1 tykkäys

Jospa ei ole ollut sen paremmin singulariteettia (koska nykyinen astrofysiikka pitää sellaista mahdottomana) sen paremmin kuin tätä “ei-mitäänkään”. Nykyinen universumi on vain jatkoa edellisille, syystä tai toisesta romahtaneille universumeille. Tähtiä tulee ja menee, universumi jatkaa olemistaan kunnes luhistuu kasaan räjähtääkseen sisäisen paineensa vuoksi uudelleen laajenemaan ilman että kaikelle pitäisi löytää jokin ulkopuolinen voima joka saa asiat tapahtumaan.

Tulkaa kaikki nyt laulamaan, on Pekka Reinikainen syntynyt maailmaan.

:slightly_smiling_face:

Onko tällä palstalla evoluutioagnostikkoja eli on sitä mieltä, että näyttöä on yhtä paljon puolesta ja vastaan?

Mitä tarkoitetaan evoluutiolla? Mielestäni on selvää, että elinolosuhteiden mukana on tapahtunut ja tapahtuu jonkinlaista mutaatiota.

Mitä tarkoitetaan luomisella Raamatun mukaan?

Senhän voi lukea Raamatusta. Kuten tunnustamme, Jumala loi taivaan ja maan, kaikki näkyväiset ja näkymättömät. Luominen tapahtui ex nihilo ja Jumalan vapaasta tahdosta. Luoja on Kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Raamattu opettaa muutakin luomiseen liittyvää kuin nuo mitä mainitsit. Siis sellaista mikä ei ole herkkua kehitysopin kannattajille.

Tästä voisi vetää johtopäätökset, että mielestäsi Reinikainen on uusi messias? Ainakin minulle tuo lauserakenne on tuttu vain Jeesuksen yhteydestä.

Tarkoitus oli hauskuuttaa ketjua tuolla lauseella. Messias hän ei ole. Eikä se myöskään ole Reinikaisen pilkkaa.

Summasin sen, mikä on välttämätöntä kristilliselle uskolle. Se, miten Raamatun luomiskertomusta tulkitaan, on oma kysymyksensä ja minusta monimutkainen. Darwinistinen evoluutioteoria ei tietystikään ole kristinuskoon sopivaa, koska siinä ei ole sijaa Luojalle.

2 tykkäystä

Olen eri mieltä. Minusta siinä on tilaa Luojalle. Me tiedämme, että Jumala loi. Ei meille ole ilmoitettu, että luominen tarkoittaa sitä, että on kaksi peräkkäistä hetkeä (a) ja (b) ja ensimmäisen aikana luotavaa asiaa x ei ole ja toisen aikana se on. Jumala on aivan hyvin minusta voinut asettaa noiden (a) ja (b) hetkien väliin vaikka kuinka paljon aikaa.

4 tykkäystä