En ole varma, mitä tarkoitat, sillä ajatus ei enää näin myöhään kunnolla kulje, mutta eikö 3:14 viittaa ristille nostamiseen ja ylösnousemukseen, sillä hänet on ristiinnaulittu ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden (Room. 4:25)? Minulle Jeesus on ollut uskovana aina ristiinnaulittu Vapahtaja (1 Kor. 2:2), ikään kuin alennustilassa kärsivä Vapahtaja ja Vierelläkulkija, ei vielä varsinainen Kirkkauden Herra Kuninkuudessaan ja Mahdissaan. Taivaassakin hänet tunnistetaan haavoistaan, sanotaan Ilmestyskirjassa.
Joh. 3:14 on osa Jeesuksen vastausta Nikodeemuksen kysymykseen. Ja Joh. 3:16 alussa oleva ‘niin’ ei tarkoita, että ‘niin paljon’, vaan ‘siten’ tai ‘sillä tavalla’. Eli se on viittaus edellä sanottuun. Eli Joh. 3:16 ei ole evankeliumi yksinään. Tai jos sitä sellaisena pidetään, niin se antaa tilaa aivan väärille käsityksille.
KR 92 -käännös “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon” on väärä, vaikka ajatus itsessään on tietenkin oikea.
Jumala ei ole rakastanut maailmaa sillä tavalla, että hän olisi poistanut vaikeutemme ja ahdistuksemme (Room. 5:3; Joh. 16:33; Ap.t. 14:22; 2 Kor. 4:17 jne.), vaan sillä tavalla, että hän antoi itsensä uhriksi meidän edestämme. Painopiste kristinuskossa on iankaikkisessa elämässä, sinne pelastumisessa, sillä uskon päämäärä on sielun pelastus (1 Piet. 1:9), ei menestys tässä ajassa (Ps. 73:3-12), joka on paha (1 Joh. 5:19).
“Hän antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan” (Gal. 1:4).
2 tykkäystä
Mikä ajatus?
Millä tavalla yhdistät Nikodeemoksen kysymyksen a) tuohon lukuun, b) siihen sisältyvään vastaukseen ja c) 14. ja 16. jakeeseen?
Siinä mielessä KR 92 -käännöksen ajatus on oikea, ettei ole suurempaa rakkautta kuin itsensä antaminen toisten edestä. “Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä” (Joh. 15:13).
Paavali sanoo, että Jumala teki Jeesuksen, joka ei synnistä tiennyt, meidän tähtemme synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi (2 Kor. 5:21). Jumala teki Pojastaan “syntipukin”, jonka päälle kasattiin ihmisten kaikki synnit (3 Moos. 16:21,22). Kaikki meidän syntimme ovat siis jo hänessä sovitetut, joten jokaisella syntisellä on varma anteeksiantamus yksin uskon kautta (Room. 3:21-25). Kun katselemme uskoen uuden liiton vaskikäärmettä, ristille naulittua Jumalaa, vapaudumme synnin myrkystä ja vallasta niin kuin aikoinaan israelilaiset, joita myrkkykäärmeet olivat purreet (4 Moos. 21:6-9). Niin kuin käärmeen puremat israelilaiset tarvitsivat vain katseen vaskikäärmeeseen (4 Moos. 21:8), niin riittää synnin myrkyttämälle ihmiselle nykyajassakin vain katse ristiinnaulittuun Vapahtajaan (Joh. 1:29; Hepr. 12:2). Pelastus on yksin armosta.
2 tykkäystä
Unohdit Nikodeemoksen kysymyksen. Mutta ei sillä varmaan enää ole väliä.
Mitä tekemistä Nikodeemoksen kysymyksellä ja Jeesuksen vastauksella siihen on tämän viestiketjun aiheen kanssa?
Jeesus sanoi Nikodeemokselle: “Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3). Ja: “Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt” (Joh. 3:5-8).
Jakeet voisi tulkita siten, että sinä hetkenä, kun ihminen uudestisyntyy, hänestä tulee hengellinen ihminen, jolloin hän syvällisellä ja omakohtaisella tavalla ymmärtää, kenestä Kristuksessa todella on kyse ja mikä on hänen merkityksensä. Mutta tuskin Johanneksen evankeliumin kirjoittajan mukaan, jos häneltä voisi kysyä, ihminen on täysin “jumalasokea” ennen uudestisyntymistä, koska muutoin evankeliumin tekstit olisivat uudestisyntymättömälle kuin salakieltä tai täysin esoteerisia tekstejä, joita vain hengelliset ihmiset voisivat ymmärtää?
Syntiinlankeemuksesta ja perisynnistä johtuen ihmisen tahdolla ei ole taipumusta suuntautua positiivisessa mielessä Jumalaan ilman ja ennen uudestisyntymistä, koska ihminen on luonnollisessa tilassaan hengellisesti kuollut (Ef. 2:1), eikä siitä johtuen voi ymmärtää hengellisiä asioita (1 Kor. 2:14). Ihminen ei voi ymmärtää hengellisiä asioita, ellei häntä ensin “valaista”, mutta “valaisu” on juuri uudestisyntymistä. (Kuinka joku voisi olla uskomatta sitä, mitä pitää selvääkin selvempänä?) Uudestisyntyminen on uskomisen ehto. Samalla hetkellä, kun ihminen uudestisyntyy, hän alkaa uskoa. Ihmisen uudestisyntyminen tunnistetaan siitä, että ihminen uskoo Jeesukseen Pelastajanaan.
1 tykkäys
Entä Nikodeemoksen toinen kysymys yhdeksännessä jakeessa?
En tiedä, voinko tässä sanoa enää mitään oleellisesti uutta, sellaista, jota en olisi jo sanonut. Voit itse halutessasi valaista asiaa, varsinkin, jos olet aihetta paljon miettinyt, ja pohdintasi tulos valaisee aihettamme.
Sellaista voisi vielä pohtia, että jos “näkeminen” on uskomista ja niin muodoin merkki uudestisyntymisestä (kirjoitin näet aikaisemmin: Ihminen ei voi ymmärtää hengellisiä asioita, ellei häntä ensin “valaista”, mutta “valaisu” on juuri uudestisyntymistä. Kuinka joku voisi olla uskomatta sitä, mitä pitää selvääkin selvempänä?), onko kenenkään mahdollista tehdä synergistisesti uskonratkaisua, joka sinetöisi ratkaisijan iankaikkisen osan, vai onko kääntymys sidottu Jumalan monergistiseen toimintaan sanan, kasteen ja Pyhän Hengen kautta. Jos uudestisyntyminen on analoginen biologisen syntymän kanssa (Joh. 3:3-5), miten uudestisyntyminen olisi sen enempää syntyvän oma teko tai tahtopäätös kuin lapsen syntyminen tähän maailmaan? (Mutta jos allekirjoittaisimme synergismin, niin nähdäkseni synergistisestä uskonratkaisusta seuraisi Jumalan lapseksi syntyminen, eli Jumalan lapseksi syntymisessä lapseksi syntyvä olisi osittain causa sui toisin kuin biologisen lapsen syntymän kohdalla.) Lapsi ei ole itseään luonut eikä itseään syntyväksi määrännyt. Miten hengellinen syntymä Jumalan lapseksi poikkeaisi siitä? Jos kääntyminen on monergistinen tapahtuma, johdumme predestinaation hyväksymiseen.
Linkissä oleva kirjoitus pohtii hyvin ateismin ja uskonnon järkevyyttä, niiden logiikkaa ja todistelua, ja eräitä oleellisia peruskysymyksiä.
Entä sitten esim. oppi siitä, että on olemassa Kolmiyhteinen Jumala. Sehän ei mahdu järkeemme tai järjelliseen todellisuuteemme. Kolminaisuuden voi uskoa, mutta ymmärtää sitä ei voi järjellään. Joku voisi sanoa, että Kolminaisuus ei ole edes paradoksi, vaan mahdottomuus sinänsä. Miten todistat, että Kolminaisuudessa on kyse vain paradoksista eli vain näennäisesti järjenvastaisesta asiasta? Tuskin mitenkään, joten sinun on joko uskottava “todellisuudenvastaisesti” tai luovuttava Kolminaisuudesta.
1 tykkäys
Yritin kerran selittää tutulleni, miksi tämä biisi bajanilla soitettuna koskettaa syvästi - niin syvästi, että vaikka kuuntelen sen kuinka monta kertaa tahansa, niin silti kyyneleet saattavat nousta liikutuksesta silmiini.
Kun yritin selittää, miksi biisi on hieno, tajusin, ettei minulla ole keinoja ilmaista, mikä liikutukseni ja kokemukseni biisin yhteydestä maailmankaikkeuteen ja olevaisuuden alkuun aiheuttaa (ja vain bajanilla soitettuna).
Sama se kai on uskossa. Joillain on usko ja se tuntuu omalta ja järkevältä. Toisilla uskoa ei ole, eikä mikään järkiperäinen argumentti kokemusta käännä.
Luen mielelläni muiden uskonkokemuksista, mutta mikään lukemani ei ole väräyttänyt sisintäni uskon suuntaan. Luen hienoja sanoja, hienoja tunteita, hienoja päämääriä, hienoa tarkoitusta, mutta kun eivät mitkään niistä vain tule sisälleni niin että voisin kokea ne, eikä ilman omaa kokemusta ole todellisuutta.
1 tykkäys
Sen voi ymmärtää järjellä yllättävän pitkälle. Ei kannattaisi esittää tuollaisia arvioita jos ei ole ensin yrittänyt.
Ongelma on siinä, että kolminaisuuden ymmärtäminen järjellä liittyy sellaiseen käsitykseen pelastuksesta, todellisuudesta ja ihmisen ja Jumalan suhteesta, joka ei mitenkään ole ongelmissa Raamatun kanssa sinänsä, mutta on ongelmissa kaikkien modernien pelastuskäsitysten kanssa. Joista luterilainen on yksi esimerkki.
Lisäksi on avoinna tai epäselvää, että mitä tarkoitat kolminaisuuden “ymmärtämisellä”. Siis on ihan mahdollista kertoa, että mitä kolminaisuus 1) tarkoittaa, mitä siitä 2) seuraa ja mitä se 3) merkitsee ja miksi 4) se on välttämätön nykyisen todellisuuden selittämiseksi. Ei tietenkään ole mahdollista kertoa, että mistä kolminaisuus koostuu tai miten voisit itse luoda sellaisen omassa keittiössäsi tai miten lääkärin tulisi parantaa kolminaisuus jos se uhkaa hajota tai muuttua muuksi.
1 tykkäys
Vähän epäilen sitä, johtuuko kolminaisuuden ymmärtämisen hankaluus Jumalan tosiasiallisesta luonteesta. Syypää voisi olla myös filosofisessa apparaatissa.
Ilman muuta tarkoitin sitä, että on vaikea järjellään hyväksyä, että on kolme Persoonallista omaa Jumaluuttaan, mutta kuitenkin on vain yksi Jumaluus. Poika on tosi Jumala, oma Isästä ja Pyhästä Hengestä erillinen persoonansa ja samalla kuitenkin siis kokonainen Jumaluus. Pyhä Henki on tosi Jumala, oma Isästä ja Pojasta erillinen persoonansa ja samalla kuitenkin siis kokonainen Jumaluus. Isä on tosi Jumala, oma Pojasta ja Pyhästä Hengestä erillinen persoonansa ja samalla kuitenkin siis kokonainen Jumaluus. Kolminaisuusopin mukaan on siis olemassa kolme tosi Jumalaa, mutta samalla kuitenkin on olemassa vain yksi tosi Jumala. Jos Matti ja Maija ovat aviopari, ja heillä on poika Pekka, niin ovatko nämä kolme todellista omaa kahdesta muusta erillistä ihmispersoonaa samalla vain yksi ihminen? Jumaluus on ääretön, joten Jumaluus voi ilmeisesti olla “kolme”, mutta kuitenkin yksi, toisin kuin äärelliset ihmiset, joita aika ja avaruus toisistaan erottaa, jossa tapauksessa kolme ihmistä ei tietenkään voi olla vain yksi ihminen. Kolminaisuuden Persoonat “läpäisevät” ilmeisesti toisensa, koska ovat kaikkialla läsnä olevia? Kuitenkin he ovat jollain mystisellä tavalla vain yksi Jumaluus. Miten jumalalliset Persoonat voivat olla toisistaan erillisiä ajan ja avaruuden ulkopuolella? Eivät ainakaan äärellisessä mielessä, mutta käsittääkseni eivät myöskään äärettömässä mielessä, koska ei voi olla kolmea äärettömyyttä. Käsite kolme tulee ymmärrettäväksi äärellisessä todellisuudessa ja ajassa (laskeminen), mutta kuinka ajan ja avaruuden ulkopuolella voisi olla jakamista, koska se siis edellyttää aikaa ja avaruutta?
1 tykkäys
Vieläkin on epäselvää, että mitä tarkoitat kolminaisuuden ymmärtämisellä.
Meillä on kaksi miestä, olkoon vaikka Ville ja Kalle. Heistä Ville ymmärtää kolminaisuuden ja Kalle ei ymmärrä. Miten Ville ja Kalle käytännössä eroavat toisistaan?
Jos et edellisestä viestistä ymmärtänyt sitä, että tarkoitin sitä, että on vaikea saada järkeensä mahtumaan, kuinka ajan ja avaruuden ulkopuolella voisi olla kolme toisistaan erillistä persoonallista tosi Jumaluutta, niin en voi sille mitään. Sen saan järkeeni mahtumaan (ilman ristiriitaa järjen kanssa), että on olemassa vain yksi ääretön Jumaluus, mutta kuinka siellä voisi olla kolme ääretöntä toisistaan erillistä Persoonaa? Selitä minulle viisaampana, niin pääsen vaikeudestani.
Okei. Aloitan alusta ja etenen niin tiiviisti kuin mahdollista. Eli. Kielen suhde informaatioon tai käsitteisiin on se, että kieli ei vastaa käsitteitä aina yksi yhteen. Mutta koska tällainen vastaavuus on mahdollinen, niin informaatiota ei kielen vuoksi menetetä. Tämän vuoksi uskon, että kaikki, minkä ihminen voi kokea tai ajatella tai käsittää, on mahdollista ilmaista sanoina.
Ongelma modernin ihmisen ajattelussa on, että hän jostain syystä pitää järkeä riippumattomana ja tuonpuoleisena asiana. Eli hänen mielestään tieto ja käsitteet ovat olemassa (ei ajallisesti vaan ontologisesti) ennen Jumalaa, ja siten ihminen voi ottaa ne, ja tarkastella Jumalaa jotenkin riippumattomasti ja Jumalan ulkopuolelta.
Pyhä yksinkertaisuus on oppi siitä, että Jumala on käsitteellisesti kuin horisontti, joka lopulta jatkuu ihmisen ulottumattomiin. Mutta kun sieltä horisontista tullaan kohti arkikokemuksen maailmaa, niin voidaan havaita asioiden ilmenevän muotoina, olioina ja yksiköinä, joilla on keskinäisiä suhteita. Horisontissa riittävän kaukana ovat hyvyys, totuus ja kauneus myös saman asian eri puolia ja lopulta yhtä. Samaan aikaan arkikokemus voi luokitella, lajitella ja erotella ne toisistaan. Jossain muussa uskonnossa asia on sitä todellisempi mitä “tuonpuoleisempi” se on tai mitä kauempana horisontissa se on. Kristinuskossa luomakunta jakaa Luojan hyvyyden ja ilmentää sitä, joten jaoteltu ei ole yhtään vähemmän hyvää kuin jakamaton.
Olet varmasti kuullut sen vitsin, että Jumala ei voi olla kaikkivaltias, koska ei kykene tekemään niin isoa kiveä, ettei jaksa nostaa sitä. Oikea ratkaisu tuohon on, että väite sisältää määritelmällisen ristiriidan. Eli kaikkivaltiuden määritelmä on merkityksetön jos se on itsensä kumoava. Eikä Jumalan pidä kyetä olemaan itsensä kumoava voidakseen olla kaikkivaltias. Ei mikään asia maailmassa ole x ja ei x samaan aikaan jos nuo määritellään toisensa poissulkevina. Ihminenkin kykenee kumoamaan ja turhauttamaan oman tekonsa, aikomuksensa tai pyrkimyksensä, mutta ei itseään sinänsä. Silloinkaan jokin teko ei ole jakamaton x ja ei x, vaan siinä on kaksi osaa, jotka ovat ristiriidassa keskenään.
Samalla tavalla puhe “kolminaisuuden ymmärtämisestä” pitää määritellä. Ja jos kykenet määrittelemään, mitä se on, niin kykenet myös ymmärtämään määritelmäsi ja antamaan sille sisällön. Eli kun joku valittaa, että se on vaikeaa tai mahdotonta, niin voi kysyä, että mikä on se “se”, mikä on vaikeaa tai mahdotonta.
Eli miten samaan aikaan Jumala on yksi ja kolme? Siten, että Jumala on sen alku ja lähtökohta, miten mikään luodussa todellisuudessa voi olla jotain mutta ei jotain toista ja suhteessa johonkin toiseen. Jumala ei ole vain kysymyksesi kohde, vaan Jumala on kysymyksesi lähde. En tarkoita, että voit kysyä kysymyksen koska sinut on luotu biologisena olentona. Vaan sitä, että käsitteet, joilla kysymyksen esität, syntyvät siitä, mikä on kysymyksen kohteena.
Eli perimmäinen vastaus kysymykseen on, että Jumala on ykseyden ja erillisyyden käsitteiden ja niiden välisen suhteen alkuperä. Yrittämällä selittää Jumalaa ihminen yrittää päästä käsitteiden taakse. Se on vähän kuin yrittäisi saada aikaan puolikasta alkeishiukkasta. Eli se ei ole vaikeaa, vaan se on määritelmällisesti mahdotonta.
Kristinuskon mukaan nimenomaan ei ole kolmea erillistä jumaluutta, vaan yksi. Jumalallisia persoonia on kolme.
Kiitos pitkästä tekstistäsi, jota en luultavasti täysin kokonaan kuitenkaan ymmärtänyt.
Uskonnollinen usko tai fides qua, joka omaksuu tietyn fides quaen, on minulle nimenomaan uskoa tai korkeintaan subjektiivista tietoa (joka tieto syntyy fides quan kautta, joka fides qua omaksuu tietyn fides quaen), ei objektiiviseksi todellisuudeksi todistettavaa tietoa, jonka voisi todistaa objektiiviseksi tosiasiaksi myös esim. @Origi-Naali lle, joka ei usko Kolmiyhteisen Jumalan olevan olemassa, vaikka varmaan uskoisi, jos kykenisimme Kolminaisuuden tai ehkä “pelkän” Luoja-Jumalan hänelle ylipäätään todistamaan objektiivisesti. Kolminaisuutta tosin agnostikkokin voisi pitää mahdollisesti olemassa olevana todellisuutena, jos Kolminaisuus voitaisiin osoittaa inhimilliselle järjelle vähintään paradoksiksi.
Jos kristillinen usko (fides quae) olisi verifioitua objektiivista tietoa, eli käsitteen Jumala tai tässä yhteydessä käsitteen kristinuskon Kolmiyhteinen Jumala voisi vahvistaa objektiiviseksi todellisuudeksi selvän kokemuksen tai havainnon välityksellä, uskoa Jumalan olemassaoloon ei enää tarvitsisi, vaan Kolmiyhteisen Jumalan kohdalla (suhteessa hänet havaitsevaan ihmiseen) olisi kyse selvästä havainnosta ja siihen perustuvasta tiedosta. Tuskin tarvitsen uskoa siihen, että kädessäni on kynä, kun kädessäni on kynä? (En ainakaan uskonnolliseen uskoon verrattavaa uskoa.) Mutta jos Jumala ei samalla tavalla ole välittömästi tai selvästi ja epäilyksettömästi intuitiivisesti havaittavissa, hänen olemassaolon “havaitseminen” vaatii nähdäkseni uskoa, jonka kautta vakuuttuminen hänen olemassaolostaan vain voi tulla. Mutta moni ei voi uskoa sellaiseen, mistä hänellä ei ole pienintäkään selvää ja kirkasta omakohtaista havaintoa. Esim. kissasta minulla on selvä, kirkas ja vastaansanomaton havainto ja kokemus; siksi minun ei tarvitse uskoa kissan olemassaoloon tai ainakaan epäillä kissan olemassaoloa. Käsite kissa ei lepää tyhjän päällä (toisin kuin moni pelkkä mielikuvitusolento, joita on keksitty ihmisten toimesta, mutta joille mielikuvitusolennoille ei ole pohjaa empiirisesti havaittavassa todellisuudessa, jolloin, jos siis jollakin käsitteellä on perusta havaittavassa todellisuudessa, käsitteellä on katetta ja uskottavuutta eikä sen uskominen vaadi irrationaalista tai uskaliasta sokeaa uskonhyppyä). Käsite kissa ei ole siis pelkkä käsite vailla pohjaa empiirisessä todellisuudessa. Mutta millä tavalla vahvistaisin (ilman yliluonnollisesti saatua uskoa) havainnoimalla sen, että ajattomuudessa, tilattomuudessa ja kaiken materian “ulkopuolella” elää Kolmepersoonainen Jumala? En mitenkään. Voin vain uskoa hänen (heidän) olevan olemassa, jos Jumala lahjoittaa uskon itseensä.
Varsinainen minua täysin epäilyksettömästi vakuuttava todistus Kolmiyhteisen Jumalan olemassaolosta täytyisi perustua vastaansanomattomaan omaan havaintooni. Mutta kuinka voisin siis havaita täysin selvästi ja kirkkaasti Kolmiyhteisen Jumalan, joka ei lainkaan elä ajassa, avaruudessa ja materiassa, eikä niin muodoin voi olla havainnoitsemiseni kohteena lainkaan, sillä vain äärelliset olennot voin havaita; vain äärelliset olennot voivat olla minulle objekteja, joista voin saada subjektiivisen varmuuden, jolloin varmuudeksi ihmiselle tulleesta objektista (esim. kissa) ei voi enää syntyä epäilyksiä tai objektia, joka vaatisi uskonnollista uskonhyppyä tullakseen selväksi ja epäilyksettömäksi todellisuudeksi ihmiselle. Jumala ei voi olla kirjaimellisesti minua vastapäätä, sillä Hän ei ole äärellinen olento. Voin vakuuttua hänestä intuitiivisesti tai uskon kautta, mutta silloin kyse on asiasta, jota ihminen ei voi puristaa itsestään, sillä usko on Jumalan lahja.